Sote-uudistuksesta puhutaan paljonkin. Maakuntauudistuksesta ei juuri mitään. Itse saa halutessaan ja ymmärtäessään hakea tietoa google-haulla. Maakuntauudistushan on ehkäpä suurin mullistus poliittisella kentällä maamme itsenäistymisen jälkeen.
Siis sote-alueet ja pian perustettavat uudet itsehallinnolliset maakunnat ovat uudistus, joka voi olla huonokin asia. Tosin sitä perustellaan säästöillä.
Kunnilta menee mm. sosiaali- ja terveyspuoli uusien maakuntien vastuulle, ja siksi kunnille tulee säästöjä. Toki kunnille jää vastuualueita, joita hoitamaan uudet kuntapäättäjät valitaan huhtikuun vaaleissa. Emmehän halua huonoja palveluja niiltäkään osin, jotka jäävät kuntien vastuualueille. Eli kannattaa äänestää!
Uudet 18 maakuntaa itsehallinnollisina yhteisöinä perustetaan jo heinäkuussa tänä vuonna 2017. Vuoden 2018 presidentinvaalien yhteydessä pidetään maakuntavaalit.
Vuoden 2019 alussa aloittavat uudet maakunnat toimintansa. Jne...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.