Tiltut valehtelevat Ukrainasta

MeNotTiltu

Tiltu: "Maidanin kumous on lähtenyt Pentagonin suunnittelupöydältä"

Kumous lähti kansan tyytymättömyydestä venäjämieliseen presidenttiin. Se yllätti täysin myös USA:n.

"Elizabeth Johnsson, Victoria Nuland ja John McCain olivat näkyvimpiä Maidanilla mukana hyörineitä jenkkejä monien vähemmän näkyvillä olleiden agenttien lisäksi."

Näillä ei olut merkitystä. He tulivat paikalle tarkkailijoiksi vasta , kun toiminta oli jo pitkällä.

"Kumouksesta vuotaneista tiedoista käy ilmi, että Yhdysvallat on kiristänyt, lahjonut ja uhkaillut EU:n kannatuksen kaappaukselle."

Tiltun valetta. EU ei ollut toimija vallansiirrossa. Sen tekivät ukrainalaiset. EU tukee Ukrainan demokratiaa.

"Ukrainalaiset ovat ennenkin pitäneet torikokouksia mm. Tymosenkon johtamana, mutta maa on ollut niin kehittymätön, että sen oli Maidaniin saakka tyytyminen vaaleilla aikaansaatuihin hallituksiin."

Ukrainalla on aina ollut ja on edelleen vapailla vaaleilla valittu presidentti ja eduskunta sekä sen luottamusta nauttiva hallitus.

"Siirtymäajan pääministeriksi valittiin amerikkalais-ukrainalainen Arseni Yatsenjuk, jonka poliittisen pääoman vallankumous on syönyt aivan juurikasvulleen. Hänen puolueensa kannatus on tätä nykyä prosentin luokkaa."

Jatsenjuk väistyi vaalituloksen edessä.

"Krimin siirtymisestä Venäjän alaisuuteen kansanäänestyksellä jenkit ovat saaneet oivan keppihevosen jäädyttää kriisi ja estää järkevien neuvotteluiden käynnistäminen maan rauhanomaisesta tulevaisuudesta."

Krim kaapattiin asevoimin. Kansanäänestys oli YK:n tuomitsema farssi.

"Porosenko on persaukisen valtion johtajana täysin liekanarussa."

Poro on saanut kansainvälistä tukea.

"Jenkit ovat muuttaneet kuvioita Ukrainassa ja pitelevät nyt käytännössä vallannyörejä."

Eivät pidä. Poro tukeutuu EU:iin ja kansainvälisiin avustuksiin.

"Sielläkin. "

America first.

14

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiltutanko

      Tiltu: "Kyllä, näin se on mennyt ja kansalla ei ole todellista itsenäisyyttä. Kaikki eivät tilannetta hyväksyneet ja asettuivat aseelliseen vastahankaan."

      Ukraina on vapaa ja demokraattinen maa tiltujen kiusaksi.

      "Ukraina on hyvä esimerkki siitä, kuinka tosiasiat voidaan median avulla kääntää päälaelleen ja valehtelua jatkamalla tavallaan 'jäädyttää' tilanne? "

      Vain tiltut uskovat Suomessa Kremlin propagandaan.

      Koko läntinen maailma tukee Ukrainaa.

    • Ukraina-pärjää

      lännen tuella. Ei juuri kehitystä, mutta pysyy pystyssä Moskovan ja tiltujen harmiksi.

    • Jotkut tahot näyttävät olevan sitä mieltä että Ukrainan kansan tahto ei ole minkään arvoinen ?
      Kansan päätöksiä voidaan tietenkin arvostella jos siltä tuntuu, mutta lopulta se ei kuitenkaan kuulu kenellekkään miten ukrainalaiset haluavat maatansa johdettavan.
      Se on ainakin käynyt selväksi että Putin ei ole mielipiteineen ja sotavoimineen saanut arvostusta Ukrainalaisilta.
      Kaikenlainen Bäckmanilaisen propagandan syöttäminen Suomalaisille on mielestäni arvoton näytelmä !

    • YankeeDollar

      Tiltu: "Joko jenkit ovat palauttaneet Ukrainan kullan? "

      Vaikeaa olisi. Jos joku on sen vienyt, niin entinen presidentti Janu paetessaan Venäjälle.

      Jenkit ovat kyllä järjestelleet lainoja Ukrainalle.

    • MeNotTiltu

      Vain Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. Ei kukaan muu.
      Krim ja Sevastopol olivat tiukasti Venäjän hallussa. Siellä olevat Ukrainan joukot olivat toimintakyvyttömiä ja johtajat lahjottuja.

      • ftuyftyft

        Miten niin on hyökänny?
        Ukraina on ollu 1000 vuotta osa venäjää.
        Miten sinne on voinu Venäjä hyökätä?


      • TiltuValehteleeAINA

        MUTTA vuodesta 1991 EI OLE OLLUT vaan Ukraina on itsenäinen valtio!

        JA KYLLÄ! Venäjä on osoittanut, että SINNE VOI HYÖKÄTÄ!


    • Taas-valetta-tiltulta

      Tiltu: "Jenkit pitävät vallannyörejä EU:ssa. "

      EU ei todellakaan ole jenkkien johdossa. Välit ovat melko huonot, sillä Trump kannattaa brexitiä eli EU.n hajottamista.
      EU:n on tiivistettävä rivejään myös USA:n suuntaan. Muuten on vaara hajoamisesta.

      • Pippput

        Venäjä on *yssinyt itsensä trolleineen ja mafioso putineineen lopullisen tuhon tielle. Siitä suosta ei nousta, vaikka kuinka vetäisi itseään pippelistä.


      • Kääpiövaltio

        Vaikka kuinka vetäisi niin putinkin pysyy pienoisena ja Venäjä kutistuu kääpiön myötä myös.


    • Koitahan tajuata edes se, että laiton vallakaappaus Ukrainassa oli syynä siihen, että Venäjä hoiteli Ukrainalta Krimin nimimaan itselleen yhtä helposti kuin lapselta tikkarin.

      • Ukr

        Venäjä ei koskaan tule toipumaan natsistisen Venäjän aggressiota ja kansainvälisesti tuomitusta varkaudesta Ukrainaa kohtaan. Tänäänkin venäjämieliset natsit kantavat illallispöytäändä lautasellisen Ukrainan verta.


      • Onxculli

        Venäjällä/Neuvostoliitossahan ei ole koskaan tapahtunut yhtään laitonta vallankaappausta...


    • Fasismusrussimus

      Venäjä on tehnyt sen mihin vain raukkamainen roisto kykenee. Varastamaan sukulaisiltaan ja murhaamalla heitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      398
      1156
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1086
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      59
      772
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      698
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      15
      670
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      643
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      640
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      58
      613
    Aihe