Vanhoillislestadiolaiset ajettu ahtaalle

Asuminen on yhä kalliimpaa, suurin osa työpaikoista sijaitsee Etelä-Suomessa, jossa asuminen on selvästi muuta maata kalliimpaa. Vihreät ja myöskin vasurit ajavat keskittämisen politiikkaa. Ihmisten olisi asuttava yhä tiiviimmin, pienemmissä asunnoissa ja mieluiten tiiviisti rakennetuissa kaupunkiympäristöissä. Yksityisautoilua pyritään kaikinkeinoin vaikeuttamaan, rakennetaan uusia yhteisautoilumalleja ja suositaan julkista liikennettä. Onko yhteisautoina suurperheiden vaatimia tilabusseja lukuisine lastenistuimineen?
Maaseudut pyritään näivettämään ja istuttamaan pohjoiseen yhä enemmän susia ja muita villieläimiä ja nekin täytyisi täydellisesti rauhoittaa. Ihmisten olisi suosittava kasvisruokaa. Riittääkö kasvisruoasta suurelle lestadiolaisperheelle? Kasvisruokahan on tunnetusti myös paljon kalliimpaa, kuin liharuoka.

Näiden lisäksi lakeja säädetään yhä kauemmaksi Raamatun opetuksista. Eilen tuli voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki ja nyt jo parjataan kirkkoa, kuinka törkeästi ne rikkovat ihmisoikeuksia. Etelä-Suomen kirkoissa monissa jo siunaillaan homoliittoja. Koulukirjat ovat uusiutuneet ja Setan ja aktivistien toimesta koulukirjoitta pitäisi näkyä yhä vahvemmin homoseksuaalit ja trans-ihmiset.
Vanhoillislestadoilaisia ja muita konservatiivikristittyjä hyljeksitään ja haukutaan. Siitä on tullut jopa trendikästä ja täysin sallittua rasismia. Islamin uskoa sen sijaan ei saa kritisoida, eikä tehdä heidän elämästään yhtään vaikeampaa, sillä se ei olisi tasa-arvoista kohtelua. Tasa-arvoin nimeen Helsinkiin vaaditaan suurmoskeijaa, mutta samaan hengenvetoon haluttaisiin kieltää kirkon alla kaikki konservatiiviset toiminnat ja Rauhanyhdistyskin haluttaisiin mielellään ulostaa kirkosta ulos ja kiihkeimmät haluaisi kriminalisoida koko vanhoillislestadiolaisuuden. Samalle jengille kuitenkin suurmoskeija on ihan ok. Toki on niitäkin, jotka kritisoivat kaikkia uskontoja ja haukkuvat kaikkia tasapuolisesti, mutta nämä saa ns. Suvakkien viharyöpyn heti osakseen. Ei sen vuoksi, että kritisoivat kristinuskoa, vaan sitä, että uskaltavat nyt mennä islamin uskoa kritisoimaan.

Mitä veikkaatte, onko Suomen tulevaisuus täysin uskonnoton, vai tuleeko Suomesta nykykehityksellä ennen pitkään islamilainen valtio.
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vain omiasi? Ei ekstissäsi ollut yhtän viittausta Raamatussa ilmoitettuun Jumalan sanaan. Oletko ateisti, muslimi vai muodikkaasdti homo?

Äänestä

MIKSI PITÄÄ nussia lapsiaan.
-
Ahtaalleehan sitä suuri joutuu.
-
Hoitokokoukset.
-
Saatanalleheittämiset.
-
Salaamiskulttuuri.
-
Tuet äkkiä pois luusereilta vl populaatioilta..................

Äänestä

Meinaako et lapsilisie, yritystukien ja maataloustukien lisäksi pitäis jotenki tukee lastenraiskaamista ja insestiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nappapuuppa kirjoitti:

Asuminen on yhä kalliimpaa, suurin osa työpaikoista sijaitsee Etelä-Suomessa, jossa asuminen on selvästi muuta maata kalliimpaa. Vihreät ja myöskin vasurit ajavat keskittämisen politiikkaa. Ihmisten olisi asuttava yhä tiiviimmin, pienemmissä asunnoissa ja mieluiten tiiviisti rakennetuissa kaupunkiympäristöissä. Yksityisautoilua pyritään kaikinkeinoin vaikeuttamaan, rakennetaan uusia yhteisautoilumalleja ja suositaan julkista liikennettä. Onko yhteisautoina suurperheiden vaatimia tilabusseja lukuisine lastenistuimineen?
Maaseudut pyritään näivettämään ja istuttamaan pohjoiseen yhä enemmän susia ja muita villieläimiä ja nekin täytyisi täydellisesti rauhoittaa. Ihmisten olisi suosittava kasvisruokaa. Riittääkö kasvisruoasta suurelle lestadiolaisperheelle? Kasvisruokahan on tunnetusti myös paljon kalliimpaa, kuin liharuoka.

Näiden lisäksi lakeja säädetään yhä kauemmaksi Raamatun opetuksista. Eilen tuli voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki ja nyt jo parjataan kirkkoa, kuinka törkeästi ne rikkovat ihmisoikeuksia. Etelä-Suomen kirkoissa monissa jo siunaillaan homoliittoja. Koulukirjat ovat uusiutuneet ja Setan ja aktivistien toimesta koulukirjoitta pitäisi näkyä yhä vahvemmin homoseksuaalit ja trans-ihmiset.
Vanhoillislestadoilaisia ja muita konservatiivikristittyjä hyljeksitään ja haukutaan. Siitä on tullut jopa trendikästä ja täysin sallittua rasismia. Islamin uskoa sen sijaan ei saa kritisoida, eikä tehdä heidän elämästään yhtään vaikeampaa, sillä se ei olisi tasa-arvoista kohtelua. Tasa-arvoin nimeen Helsinkiin vaaditaan suurmoskeijaa, mutta samaan hengenvetoon haluttaisiin kieltää kirkon alla kaikki konservatiiviset toiminnat ja Rauhanyhdistyskin haluttaisiin mielellään ulostaa kirkosta ulos ja kiihkeimmät haluaisi kriminalisoida koko vanhoillislestadiolaisuuden. Samalle jengille kuitenkin suurmoskeija on ihan ok. Toki on niitäkin, jotka kritisoivat kaikkia uskontoja ja haukkuvat kaikkia tasapuolisesti, mutta nämä saa ns. Suvakkien viharyöpyn heti osakseen. Ei sen vuoksi, että kritisoivat kristinuskoa, vaan sitä, että uskaltavat nyt mennä islamin uskoa kritisoimaan.

Mitä veikkaatte, onko Suomen tulevaisuus täysin uskonnoton, vai tuleeko Suomesta nykykehityksellä ennen pitkään islamilainen valtio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu