Viime aikoina joukoistamme on lähteny ihan helevetisti porukkaa litomaan.
Sosiaalinen media on kyllä ollut tehokas väline ihmisten eksyttämisessä.
Jokainen, joka on vähääkään käynyt fb:ssä, on huomannut tämän ilmiön.
Seuroissa kävijät taas ovat havainneet, että porukka on vähentynyt. Ja sekin porukka, jota vielä on jäljellä, saattavat kiistellä uskon näkemysistä. Yhteinäisestä uskosta ei hirveänä ole enää mitään jäljellä.
Eräs kaverini oli tykännyt "lestadiolaiset tasa-arvoisen avioliittolain puolesta" ryhmän julkaisua. Kaverini on ollut hyvin konservatiivinen. Ajan kuluksi selasin, ketkä kaikki ovat siitä julkaisusta tykänneet ja näin siellä pitkän listan tuttuja nimiä. Myös omista fb-kavereista helvetin moni on tykännyt siitä.
Itsekään en ole näissä myrskyissä uskomassa pysynyt, vaan olen yksi monien muiden mukana lähtijöistä. Silti käyn seuroissa, nykyisin vain harvemmin kuin uskovaisena ollessani. Olen ihan omin silmin nähnyt, kuinka väkeä seuroissa on selkeästi vähemmän, kuin ennen. Tämä oli silti yllätys, kuinka nämä uskosta ulostautuneet ovat muodostaneet omia yhteisöjään. Ite kun olen mennyt ja huidellut ihan uusien hemmojen kanssa tuolla turuilla ja toreilla.
Ihan varmasti tämä eilen käyttöön otettu uusi avioliittolaki tulee vain kiihdyttämään rauhanyhdistyksistä lähtijöitä. Suviseurojen väkimäärät eivät ihan lähiaikoina tule vähenemään rauhanyhdistysten tavoin. Sinne tullaan yhä tapailee tuttuja. Ollaanhan se nähty jo aiemmissa suviseuroissa: yhä useammilla on korvakoruja. Uskoisin, että tänä vuonna joku uskaltautuu liehuttamaan myös sateenkaarilippua suviseuroissa.
Uskon, että tänä vuonna tullaan näkemään myös avoimesti homoseksuaalisia lestadiolaistaustaisia suviseuroissa mm. juhlaportin luona. Ei tarvi olla kummoinen meedio ennustaakseen tällaista näkyä! Peto on irti ja se tulee väistämättä tulevissa suviseuroissa riehumaan yhä näkyvämmin tosin rauhanomaisin keinoin suviseura-alueella. On hienoa, että ihmiset ovat uskaltaneet alkamaan osoittamaan tällä tavoin mieltään!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Jumalan näkövinkkelistä. Jumalahan kutsuu noiden lähtijöiden tilalle julkijumalattomasta maailmasta toisia ihmisiä, jolloinka valittujen luku kaiken aikaa on täynnä. Tiedätkö, aloittaja, että Jumala on jo ennen aikojen aljua tiennyt sinunkin jokaisen elinpäiväsi ja antanut sinulle iloa Jumalan valtakunnassa, ja on hän tiennyt senkin, että sinä sitten järkeilylläsi arvottomana heität kaiken hukkaan ja joudut helvettiin, mutta valintahan on nyt sinun kun et enää halua tarttua jokaiselle tarjolla olevaan syntien sovituksen sanaan.
Ompa typerä Jumala, jos näin tosiaan on tarkoittanut. Raamatusta ja seurapuheistakin olemme oppineet, että näin se kuulemma Raamatun mukaan on.
Voisi siis sanoa, että Jumala on sadisti ja täysin mielivaltainen hemmo. En kyllä haluais uskoa tällaiseen mielipuoliseen herraan! Mieluummin ajattelen, ettei tällaista järkyttävää ihmiskunnan vihaaja ole olemassakaan. Jos Jumala on valinnut vain pienen joukon ihmisten joukosta pelastumaan, tarkoittaa tämä sitä, että Jumala pääosin vihaa luomiansa ihmisiä. Sairas hemmo. Olisi nyt jättänyt vaikka luomatta minutkin, ettei tarvisi helevetin kuoloja kärsiä.
tarjolla pelastus, mutta vain harvat haluavat siihen tarttua. Sitten muka pannaan JUmalan syyksi...
Apua! Meiltä on lähtenyt uskovaisia jo melkein puolet viidessä vuodessa!
Höpö höpö. Seuroissa on enemmän väkeä kuin koskaan. Aina on ollut lihavia lampaita, jotka lähtee siionista. Hyvin on siioneissa asiat. Stana yrittää vaikuttaa tätä kauttakin valhetiedoilla.
Porukka lähteen. Aikuisia on n. 20000, lapsia n. 30000, vanhuksia n. 30000.
Ei paljo sisäsiittoisuusrinki panodraamassa tunnu, sukulaissuhteen ..............
Peltolastako kirjoittele? Tyylistä päättelen, että Peltolan asukas.
Nykyaikana on vaikeaa uskoa! Tietoa on tullut lisää ja lisää ja lisää. Ja niinhän se on, että tieto lisää tuskaa ja tuska lisää tuskaa. Olisi parempi, jos eläisimme vieläkin pumpulissa. Silloin oli paljon parempaa kaikki!
Kuka nyt uskookaan.-
-
Pedofiili, saatanalleheittaminen, salaamiskultturiusko.
Ei kait sitä uskoa tarvitse kieltää, kun uskoo sanomaan:
-
"Joka minuun uskoo, ei huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä"
-
VL uskoo vain Seurakuntaoppiin, lisälehtisyntiin, joten karmea on
kuolemanjälkeinen henki ja iankaikkisuus.
Hellarit kekkuloi tyhjän ristin juurella.
""Hellarit kekkuloi tyhjän ristin juurella ""
Ei ole tyhjä, vaan Kristus on edelleen ja elää keskuudessamme, joka sen vaan hyväksyy ja uskaltaa tunnustaa!