Siskokset samaan hoitolaitokseen

Älkää.erottako.läheisiä

En tiedä mikä on käytäntö samassa kaupungissa, sijoitettaessa vanhuksia hoitopaikkoihinsa. Mutta jos esim. Sisarrukset, kaksi, tai useampikin joutuvat laitoshoitoon samoihin aikoihin ja he ovat olleet aina läheisiä.
Miksi saman perheen jäseniä ei voitaisi sijoittaa samaan hoitolaitokseen?
Joskus avioparitkin erotetaan eri laitoksiin. Onko tämä aina ihan välttämätöntä?
Jotenkin aika lohdutonta ja surullista.

Tiedän erään hyvin masentuneen ja surullisen rouvan. Joka ennen laitoshoitoon menoaan, piti tiiviisti yhteyttä jo laitoshoidossa olleisiin iäkkäisiin hänelle läheisiin siskoihinsa. Hän kävi tiiviisti katsomassa heitä. Mutta enää hän ei näin voi tehdä. Laitoksesta käsin, huonokuntoisena se ei enää häneltä onnistu. Hän on kovin surullinen siitä, että omaiset toimittivat hänet hoitolaitokseen, koska hän ei enää pärjännyt yksin kotonaan. Hän kokee olevansa laitoksessa yksinäinen.
Vieroksuu muutenkin laitoshoitoa. Ei halua tutustua siellä vieraisiin ihmisiin.
Hän syrjäytyy ja eristäytyy kaikesta.

Kaikki olisi ehkä toisin, jos siskosten ei tarvitsisi olla erotettuina eri laitoksissa, samassa kaupungissa? Jostain syystä omaisetkaan, rouvan piristämiseksi eivät ole tulleet ajatelleeksi tätä ratkaisua.
Uskon, että siskokset ilahtuisivat kovasti, päästessään samaan hoitolaitokseen.
Heistä olisi toisilleen paljon seuraa ja voisivat pitää edelleen yhteyttä.
Mikä ei enää onnistu, nykyisen tilanteen takia.
Jos hoitolaitoksessanne on tälläisiä tapauksia. Olisiko mitenkään mahdollista koettaa saada heidät saman katon alle loppuelämäkseen.

4

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Enolepitänyt

      Se on ihan totta, että pitää olla sukuvanhainkoteja. Onhan sukuhautojakin. Koko suku samaan paikkaan! Siellä voivat toinen toisiaan hoidella suvulle sopivalla tavalla.

    • Samaan_paikkaan

      Eipä näitä niin paljoa ole, ehjiä sukuja ja tällläisiä läheisiä sukulaisia.
      Enemmän suvut ja sukulaiset on keskenään huonoissa väleissä.
      Jopa niinkin huonoissa, ettei haluta sinne sukuhautoihinkaan.
      Viimeistään jotkut perintöriidat on rikkoneet lopullisesti sukulaisten ja joidenkin sisarrusten välit. Tästä kai on tullut se sanontakin, että suku on pahin.

      Mutta jos on, muutamia tälläisiä harvinaisuuksia. Todella läheisiä sukulaisia ja ovat samalla paikkakunnalla. Mitä järkeä on erottaa toisistaan, laitoshoitoa tarvitsevia läheisiä siskoksia toisistaan? Ripottelemalla heitä samassa kaupungissa sijaitseviin eri vanhustenhoitolaitoksiin. Näin he eivät mahdollisesti pääse enää koskaan, omatoimisesti tapaamaan toisiaan.

    • kummajuttu

      Miksi heidät erotetaan? Ainakin omalla työpaikallani, vanhainkodissa, siskokset saivat saman huoneenkin. Samoin avioparit saavat asua yhdessä, jos sattuvat olemaan molemmat samalla osastolla. Harvoin on sisaruksia tai pariskuntia, mutta jos on, se ei ole kenellekään mikään ongelma.

    • Vuodeosastoilla ja sellaisilla se varmaan on helpompi vaihdella huoneita ja paikkoja. Hoitokodeissa jokaisella on omat huoneet tai huoneistot, jotka on kalustettu ja sisustettu omilla tavaroilla. Silloin kun asiakkaan hoidon tarve on siinä pisteessä että on oikeutettu hoitokotipaikkaan, niin onko juuri kaikkien sukulaisten asuttamassa vapaita paikkoja.
      Voisin vaan kuvitella miten hirveä härdelli kun asukkaat joutuisivat muuttamaan sen takia kun naapurihuoneen asukkaan sukulainen on tulossa hoitokotiin asumaan. Olisiko inhimillistä, että muut joutuisivat siirtymään sen takia vaikka ihan eri puolelle kaupunkia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe