Kävin tuolla mormonipalstalla ja siellä teidät jehovantodistajat joskus mainitaan. Mormoneja harmittaa se, että heitä verrataan teihin jehovantodistajiin.
Suurin ero teidän kahden ryhmän välillä on heidän mielestään se, että heillä on elävä profeetta ja he saavat ilmoituksia suoraan Jeesukselta Kristukselta. (Heidän oppiensa mukaan muuten Jeesus = Jehova, Isä = Elohim.)
Kertoisitteko lyhyesti mitä mieltä olette.
Suurin ero teidän kahden ryhmän välillä on heidän mielestään se, että heillä on elävä profeetta ja he saavat ilmoituksia suoraan Jeesukselta Kristukselta. (Heidän oppiensa mukaan muuten Jeesus = Jehova, Isä = Elohim.)
Kertoisitteko lyhyesti mitä mieltä olette.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ilmoituksia suoraan Jeesukselta, joka on välimies uskollisen orjan ja jehovan välillä.
Näin oli ainakin ennen. Voi olla että suora yhteys takeltelee koska seura on myöntänyt ettei sen saama valo aina olekkaan ollut henkeytettyä varsinkin silloin kun on aavisteltu lopun aikoja panemalla aikarajoja vastoin taivaan kuninkaita.
MAP-kirkosta on ollut kirjoituksia, mutta en löytänyt niitä nettikirjallisuudestamme näyttöön. Pitkään aikaan JT:t eivät ole juuri julkaisseet kristikunnan eri uskonsuunnista kirjoituksia. Ne vuodet näyttävät olevan takana päin. Nyt keskitytään "lampaitten" keräilyyn. Nuo muut näyttävät kirjoittavan JT:ista sen sijaan runsaanlaisesti - eikä kovinkaan hyvää.
JT:t pitävät joka tapauksessa MAP-kirkkoa Suureen Babyloniin kuuluvana eivätkä ole hengellisissä tekemisissä sen kanssa.
JT:ien haaratoimistosta voit saada vanhempia artikkeleita mormoneista (MAP-kirkosta): puh.
(09) 825 885.
Eikö vain?
En ole jt, joten en vastaa kysymykseesi, mitä jt:t ajattelevat mormoneista - tuskin kuitenkaan kovin hyvää, sillä lahkon ominaispiirteisiin kuuluu, että ollaan muka se "ainoa oikea kirkko"
Yhtäläisyyksiä:
- Lahkon harjoittama totaalinen mielenhallinta tuottaa robottiuskovia, jotka toistelevat lahkon "totuuksia" papukaijamaisesti käyttämättä omia aivojaan.
- Sosiaaliset suhteet lahkon ulkopuolisten kanssa ovat ei-suotavia, paitsi käännytystarkoituksessa
- Kaikki kritiikki leimataan vääristelyksi tai peräti demoniseksi. "Anti"-sivujen kritiikki sivuutetaan vääristelynä - silloinkin kun lainataan LAHKON OMIA KIRJOITUKSIA SANASTA SANAAN.
- Raamatun "täydentäminen" omilla kirjoilla tai käännöksillä
- Elävä "profeetta" tai "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" (Hinckley, VT-seura), joiden selittämä Raamatun sana menee lahkolaisilla aina omatoimisen Raamatun tutkimisen edelle tärkeysjärjestyksessä
- Epäonnistuneet "profetiat"
- Jatkuvasti muuttuva oppi
- "Ainoa oikea kirkko"
Tässä tärkeimpiä, lisää voi kirjoittaa muut