Kannattaisiko teidän fundisten vaihtaa kohdetta?

Kun te hävisitte taistelunne avioliitosta ja nyt jo kirkollisesta avioliitosta, niin kannattaisiko teidän vetää vähän happea ja miettiä, että kuka teidän aivopierujanne kestää, tai kuka teitä ylipäätään jaksaa sietää silmissään?

Monet teidän aktiivikannattajanne ovat fiksusti siirtyneet "muihin hommiin" eli te palstalle yksin jätetyt reppanat, pitäisikö teidänkin ryömiä omiin koloihinne nuolemaan haavojanne?

Palataanko sitten asiaan, kun teidän bossinne keksii teille uuden vastustamisen kohteen ja antaa teille uuden määräyksen vastustaa vaikkapa polyamoriaa eli lukumääräneutraalia avioliittoa!

Tuossapa teille olisikin varsin helppo vastustamisen kohde, koska sillä ei ole käytännössä ketään kannattajia. Vähän kuin nyrkkeilysäkki eli ei pistä hanttiin!

Aa:n nykyinen puheenjohtaja Susanna Koivula hakkaakin jo tuota säkkiä!

"Sateenkaariliikkeen seuraava tavoite on saada voimaan lukumääräneutraali avioliittolaki, kirkon avioliittokäsityksen muuttamisen lisäksi. Seta ry on lähtenyt sitä jo melko avoimesti edistämään." (Susanna Koivula)

Fundamentalistit, rynnätkää siis rohkeasti päin Polyamoriaa!!

28

323

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiiskivastarannalta

      Tulkoon sydämeesi Jumalan mielen mukainen murhe, ettei sinun tarvitsisi jäädä tuohon tilaan jossa nyt elät.

    • Mikko.A

      Ja sinus se vaan häiritsee, kun toisilla on uskoa, mutta itselläsi ei.

      • kui2

        Onko sen sinapinsiemenen verran että voisit vuoria siirtää? Tai ovatko ne vuoret sittenkin "vaan" elämän haasteita, myös fundamentalistille eli ei konkreettisia vuoria. ;)


      • uskoonuskoja

        Uskoa mihin? Omiin voimiisiko?


    • KärsikääKurjat

      Onhan tässä Aito Avioliiton tilalle olemassa uusiakin aiheita vastahyökkäykseen kuten "Ehta Eutanasia" tai "Saatanallinen Saattohoito".

      Ehta Eutanasia lähtee siitä että kyllä se on jumalan itsensä asia päättää milloin ihmisen elinpäivät päättyvät eikä ihminen saa niitä omilla toimillaan lyhentää. Vain jumalan itsensä toimittamana eutanasia on pyhä toimitus eikä ihminen sitä voi suorittaa.

      Saatanallinen saattohoito haluaa puuttua siihen epäkohtaan että ihmiseltä viedään kuoleman lähestyessä mahdollisuus kirkkaimpaan kärsimyksen kruunuun saattamalla hänet sellaiseen lääketokkuraan että ihmiselon pyhin kokemus mitätöidään. Vain puhdas kärsimys kuollessa jalostaa ihmisen sielun taivaskelpoiseksi.

      Molempiin pitää saada uskon ja raamatun tulkinnan mukainen maksimaalinen kokemus siitä miten asiat ihmisten itsensä ja heidän sieluparkansa parhaaksi tulee hoitaa.

      • Takaisin.totuuteen

        On ollut aika, jolloin synnyttäville naisille ei annettu kivunlievitystä, koska Raamattu sanoo, että kivulla on naisen synnytettävä.
        Tämäkin on unohdettu käsky. Susanna voi ruveta ajamaan myös tätä Raamatun määräystä.

        Monista asioista on luovuttu, vaikka ne ovat ihan yhtä voimallisia kuin nämä esillä olevat asiat. Esim. naisen ei tule opettaa, naisen tulee vaieta seurakunnassa. Yhteiskunnasta ei puhuttu mitään, sillä noin aikoina naisilla ei ollut sijaa vallan kammareissa muutenkaan.
        Mutta nyt on kaikki koulut täynnä naisopettajia, meillä on jopa piispana naisihminen, on monissa arvokkaissa viroissa naisia, jopa presidenttinä.

        Kirkolliskokous aikanaan satoja vuosia sitte jopa julisti, että naisilla on sielu.
        Olemme tuhoon tuomitut, Susanna.
        Nyt voimiinsa tosi kampansa, synnytyksestä aloittaen.


      • kukin.uskonsa.mukaan

        Jos kristityt haluavat kuollessaan kärsiä suon sen heille mielelläni.


      • jfdlksjöafj

        Eli kristillinen saattohoito lähtee siitä että lääkkeiden avulla voidaan kuolemista pitkittää kärsimysten siitä vähenemättä?


      • kiiskivastarannalta

        Sinulla ei näytä olevan tietoa saattohoidosta ja sen mahdollisuuksista?

        Ei voi kuin ihmetellä, kuinka suurta vihaa uskovien elämänkatsomus saa aikaan. Sinäkin olet varmasti pannut koko luovuutesi tähän tekstiisi. Mutta kirjoituksesi osoittaa, että et ole perehtynyt uskovien perusteisiin eutanasian kohdalla. Et tunne saattohoitoa tai sen mahdollisuuksia sada ihminen kivuttomaksi.
        Pilkkaat sitä, että me uskovaiset ajatellaan niin, että meidän syntymö ja kuolema on Jumalan käsissä. Ei myöskään ole oikein määrätä lääkäriä tappamaan potilasta.


      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Sinulla ei näytä olevan tietoa saattohoidosta ja sen mahdollisuuksista?

        Ei voi kuin ihmetellä, kuinka suurta vihaa uskovien elämänkatsomus saa aikaan. Sinäkin olet varmasti pannut koko luovuutesi tähän tekstiisi. Mutta kirjoituksesi osoittaa, että et ole perehtynyt uskovien perusteisiin eutanasian kohdalla. Et tunne saattohoitoa tai sen mahdollisuuksia sada ihminen kivuttomaksi.
        Pilkkaat sitä, että me uskovaiset ajatellaan niin, että meidän syntymö ja kuolema on Jumalan käsissä. Ei myöskään ole oikein määrätä lääkäriä tappamaan potilasta.

        Hyvää saattohoitoa ei varmasti vastusta kukaan. Toisaalta yksikään siitä meuhkaava eutanasian vastustaja ei tietääkseni myöskään ole viitsinyt tehdä aloitetta saattohoitolaista, joka takaisi hyvän saattohoidon – et sinäkään. Miksei? Onko pääpointti sittenkin vain se eutanasian torjunta (koska raamattu) eikä kuolevien etu lainkaan?

        >Mutta kirjoituksesi osoittaa, että et ole perehtynyt uskovien perusteisiin eutanasian kohdalla.

        Tuota noin, ei näin isoja asioita ratkaista sen nojalla mitkä ovat tiettyjen uskovaisryhmien perusteet, vaan paljon laveammin punniten.

        >Pilkkaat sitä, että me uskovaiset ajatellaan niin, että meidän syntymö ja kuolema on Jumalan käsissä.

        Kaipa tässä on kyse siitä, että te jyrkästi vaaditte ryhmänne ajattelua meitä kaikkia koskevien normien pohjaksi. Ei tää niin mene, ei.

        >Ei myöskään ole oikein määrätä lääkäriä tappamaan potilasta.

        Kukas sellaista on esittänyt? Ei kukaan.


    • tulkoottuomiot

      Lasten oikeuksien puolustaminen on ikuisuusaihe! Eilen tuli järkyttävä saksalainen elokuva lapsiorjuudesta, kun lapsia tuodaan itäeuroopasta eliitin seksuaalisiin tarpeisiin, myös kirkonmiesten tarpeisiin. Tämä on niin suojeltua, että poliisi ei enää pääse, koska myös se ylin eliitti kirkkojen piispoja myöten ovat sotkeutuneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Huomio on mennyt homouteen ja sen lisäämiseen osaksi yhteiskunnallista toimintaa ja tämä lapsiseksiorjuus saa nyt rehottaa koko järjestelmän suojeluksessa ja yksittäiset poliisit ym. yrittää turhaan taistella tätä vastaan. Tähän on nyt tultu. Rukoillaan, että Jumala poistaa tällaiset valtiolliset systeemit ihan perusteellisesti ja kulttuurimarksistinen aate tuhotaan kuten natsiaate aikoinaan. LänsiEurooppa on nyt valmis vastaanottamaan Jumala tuomiot, mikä on ihan oikein.

      • >Eilen tuli järkyttävä saksalainen elokuva lapsiorjuudesta, kun lapsia tuodaan itäeuroopasta eliitin seksuaalisiin tarpeisiin, myös kirkonmiesten tarpeisiin.

        Vai niin. Mistä tuli ja ketkä olivat tekijöitä? Löytynee jonkin kanavan arkistosta?

        >Tämä on niin suojeltua, että poliisi ei enää pääse, koska myös se ylin eliitti kirkkojen piispoja myöten ovat sotkeutuneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

        Länsi-Euroopassa ei ole sellaista eliittiä, johon poliisin valta ei ulottuisi. Nyt kyllä epäilyttää, onko kyseessä vain jonkin fanaattisen uskonnollisen tahon propagandafilmi.


    • jury

      Natsiaate elää ja voi hyvin. Lapsia raiskataan uskonnollisissa yhdyskunnissa. Eläimiä kidutetaan. Miksi pahuus ei ole vähentynyt maailmasta kristinuskon myötä ?

      • kiiskivastarannalta

        Niin, miksi sinä jatkat pahan tekemistä? Miksi Jeesuksen tarjoama syntien anteeksisaaminen ei kelpaa sinulle? Miksi et tottele Jumalan käskyjä? Miksi teet mieluummin oman tahtosi etkä Jumalan tahdon mukaan?


      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Niin, miksi sinä jatkat pahan tekemistä? Miksi Jeesuksen tarjoama syntien anteeksisaaminen ei kelpaa sinulle? Miksi et tottele Jumalan käskyjä? Miksi teet mieluummin oman tahtosi etkä Jumalan tahdon mukaan?

        >Niin, miksi sinä jatkat pahan tekemistä?

        Mistäs sinä muka hänen tekemisensä tiedät?

        Ylläri pylläri, mutta useimmat ihmiset ainakin yrittävät olla tekemättä pahaa – tietysti sen mukaan mikä heidän käsityksensä pahasta on. Sinulle suurinta pahuutta lienee se ettei usko Jeesukseen, vai menikö pahasti pieleen?


    • kiiskivastarannalta

      Polyamoriaa kannattavien yhdistys on liittynyt SETAan viime vuoden loppupuolella. Moniavioisuus varmasti pian sallitaan Suomessa. Ja varmasti löytyy ev. Lut. pappeja vihkimään.

      Etkö Qwerty olekaan tasa- arvon kannattaja? Nimittäin jos oikein tasa-arvon kannalta ajatellaan, muslimien kolme muuta vaimoa eivät ole meillä tasa-arvoisia lain edessä vaimo ykkösen kanssa. Mitä tehdään?

      Ennustin viime vuonna, että tänä keväänä spn-avioliittolain tultua voimaan alkaa esiintyä vaatimuksia moniavioisuuden hyväksymiseksi. No nyt sitten keskustelu on alkanut.
      Onpa mielenkiintoista seurata spn-avioliiton puolestapuhujien toimintaa tämän tasa-arvokysymyksen kohdalla.

      • > Moniavioisuus varmasti pian sallitaan Suomessa.

        Totuus ja tosiasiat ovat ns. oikeauskoiselle täysin vieraita.


      • Moniavioisuus sallitaan siinä tapauksessa että joku tekee asiaa koskevan lakialoitteen ja että enemmistö Suomalaisista on sen kannalla.


      • kiiskivastarannalta
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Moniavioisuus sallitaan siinä tapauksessa että joku tekee asiaa koskevan lakialoitteen ja että enemmistö Suomalaisista on sen kannalla.

        Oletko sinä sen kannalla.


      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Oletko sinä sen kannalla.

        Mietin sitten kun asia tulee ajankohtaiseksi ja joku esittää siitä lakiehdotuksen jossa käydään asia läpi ihmisten oikeusturvan kannalta.

        Turha käyttää aikaa sellaisen miettimiseen nyt kun asia ei ole millään tavalla ajankohtainen.


      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Moniavioisuus sallitaan siinä tapauksessa että joku tekee asiaa koskevan lakialoitteen ja että enemmistö Suomalaisista on sen kannalla.

        Juuri näin. Eipä ole näkynyt mithän. Veikkaanpa ettei tule pitkiin aikoihin näkymäänkään.


      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Oletko sinä sen kannalla.

        Kannat punnitaan tietysti sitten joskus kun asia tuodaan kaikkine näkökohtineen ja perusteluineen julkiseen keskusteluun. Vasta sittenhän kannanmuodostukselle on edes tarvetta.


    • Viimeiseenmieheen

      "Taistelu" (huom. lainaus) jatkuu, kunnes teidät moraalittomat häpäisijät on hävitetty maan pinnalta viimeiseen mieheen.

      • sage8.ei.kirj

        "Taisteluni" oli Hitlerin kirja ja sen myötä luvattiin hävittää mm. homot, vihervasemmistolaiset, vääriin etnisiin ryhmiin kuuluvat maan pinnalta lopullisesti ja yllättäen fundikset yllyttävät vihaan nyt näitä samoja ryhmiä kohtaan.


      • Verta, verta, VERTA!!! Uskova haluaa VERTA!!!!!


      • kasvain
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Verta, verta, VERTA!!! Uskova haluaa VERTA!!!!!

        Onko Repellä menkat?


    • Hyvä kohde voisi olla 19.3. vietettävä tasa-arvon päivä! Nyt äkkiä kaatumiskokokset pystyyn ja rukoilemaan sen vastaan!!!

      • Totta, fundamentalistit voisi perustaa oman epä-tasa-arvo-päivänsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe