Oli tulija Karjalasta tai Afrikasta

tmhj

Siinäpä evakon kakaran tyypillistä kiitosta. Otimme vastaan perseet paljaina vilkkuvat evakot koteihimme. Syötimme ja vaatetimme heidät niillä edellytyksillä mitä itselläkin täällä silloin oli. Koulutimme kakarat, huolehdimme evakkojen hulluista ja vanhuksista ja tarjosimme sen oman hyvinvointimme heille. Kerättiin vaatteita ja tuhansia paria kenkiä, kun osa paljain jaloin tänne laahusti. Päästimme niiden luurankolaihat eläimet parhaisiin peltoihimme syömään itsensä eloon. Maistamme lohkottiin evakoilla suuret alat ja korvaukset olivat mitättömiä.

Evakot alkoi heti määräillä ja vaatia ja sitä ainaiseksi muuttunutta valetta kartanoistaan ja pianoistaan ja tuhansista sahoistaan ja tehtaistaan siellä jossakin. Samaa sontaa jatkuu lapsenlapsienkin suusta ja vittuilu on yhtä rankkaa kuin isoäitinsä makkipuhe 1946.

Koko suomalainen väestö olisi onnellista, jos kitisevät evakkojen kakarat (syntyneet 1950-2000 häipyisivät sinne Kurkijokeen ja Muolaaseensa hoitamaan ja iloisesti aina laulamaan käkelöistään, kartanoitaan ja tehtaitaan.

5

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Evakonpojanpoika

      Niin, mielelläni pidän kyllä Rosenlewin maista lohkastun pientilan, ja ottaisin Muolaastakin perintömaat 100ha tukkimettää.

    • SeAvarakatseinen

      Jaa, ihanko olet itse ajatellut vai onko Sinulla ollut R Y S S Ä konsulttina?

      Mitähän nuo nyk. Venäjänmaata, ent. Neuvostoliittoa hallitsevat R Y S S Ä T sanoisivat, jos tehtäisi ehdotuksesi mukaan?

      Kyselehän Moskovan pääkonttorista OHJEITA!

      • SnipvsRakmk

        Onko sillä Avarakatseisella ollut konsulttia neuvomassa, miten määräyksiä luetaan, vaiko ihan itte...


      • SeAvarakatseinen

        Hämeessä, etenkin Tampereella olisi toivottu, että karjalaisten sijaan olisi tullut rajan takaa puoluetovereita, tietysti vain venäläisiä naisia "perseet paljaina"? Tampereellahan oltiin rakentamassa kansainvälisiä suhteita yksisilmäisesti itään. Ja valmistelemassa sitä koko maailman valloittavaa viimeistä taistoa.


    • onseniinmontakertaa

      Karjalaisuus ikävänä ihmisenä vain jalostuu lapsenlapsilla evakkopaikoissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      53
      3906
    2. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      91
      2310
    3. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      45
      1972
    4. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      22
      1773
    5. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1516
    6. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      26
      1491
    7. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      15
      1162
    8. Metsästysmökki

      Metsästyskortti saapui. Lisäksi metsästysmökki varata!
      Kuhmo
      31
      1118
    9. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      107
      1059
    10. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      79
      1022
    Aihe