Sipilä hyysää Harkimoa, ihmiset on leipäjonossa!

Sipilä_erotettava

KELAssa ei ole enää nykyään edes tarpeeksi työntekijöitä hoitamaan sitä lakisääteistä perusturvaa vahaosaisille köyhille suomalaisille ihmisille.
Miljonääri Sipilä kumminkin siinä samalla palkkaa omia bisneskavereitaan valtion suojatyöpaikkoihin. Leipäjonot ne vain pitenevät, ovat jo kilometin pituisia jonoja. Tässähän nyt on jo Suomen kansa valmiina kaduilla toimimaan! Sipilän roisto on nyt välittömästi erotettava pääministerin virastaan vaikka väkisin jos mikään muu ei auta.

144

713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei_hyvältä_näytä

      Kepun Sipilä, Berner ja Hjallis ihan täysin suunnitellusti tarkoituksella palkkasivat Ellin tuhoamaan kelan palvelut ja aiheuttamaan maahamme nälänhädän ja ennekokemattoman kurjuuden ja tuhon. Kantavaäestön raateleminen sopii loistavasti pimeillä matutusbisneksillä rikastuneelle Orvolle.

      • Menkää töihin niin ei tarvitse valittaa! Niin minäkin asiani aikoinaan hoidin ja ihan kohtuudella meni!

        Katson olevani kantaväestöä asuttuani täällä yli 70v sekä suoritettuani 11 kk Suomen raskasta mutta eipä ole Orpo eikä kukaan muukaan tullut raatelemaan, naapurin koira tosin nuoleskelee kun sitä rapsuttaa, olisikohan maistamassa ennen kuin raatelee?

        Miksi pitää näyttää moista kuvaa Suomesta jossa kaikki on hyvin kunhan vaivautuu menemään töihin!

      • naapurisi_täällä
        Extyökkäri kirjoitti:

        Menkää töihin niin ei tarvitse valittaa! Niin minäkin asiani aikoinaan hoidin ja ihan kohtuudella meni!

        Katson olevani kantaväestöä asuttuani täällä yli 70v sekä suoritettuani 11 kk Suomen raskasta mutta eipä ole Orpo eikä kukaan muukaan tullut raatelemaan, naapurin koira tosin nuoleskelee kun sitä rapsuttaa, olisikohan maistamassa ennen kuin raatelee?

        Miksi pitää näyttää moista kuvaa Suomesta jossa kaikki on hyvin kunhan vaivautuu menemään töihin!

        Nyt tarvitaan ihan heti välittömiä ja todella järeitä keinoja tai konsteja käyttöön, ennen kuin tämä nykyinen todella paha tilanne Suomessa pahenee vain entisestään. Kevään aikanahan on nyt umpeutumassa todella suuri määrä näitä pitkäaikaisia toimeentulotukipäätöksiä, joten ruuhkat Kelassa uhkaavat nyt vain pahentua entisestään. Tässä muhii nyt todellinen aikapommi, jonka räjähtäminen on välittömästi estettävä!

      • naapurisi_täällä kirjoitti:

        Tuosta selviää töihin menemällä jos ei ole sairas tai muutoin vajaakuntoinen.

        Tässä ihmisten touhuja seuratessani olen nähnyt sellaisten ihmisten pääsevän töihin joilla siihen on todellista halua ja taitoakin. Onnea siis jokaiselle töihin menijälle.

      • naapurisi_täällä
        Extyökkäri kirjoitti:

        Tuosta selviää töihin menemällä jos ei ole sairas tai muutoin vajaakuntoinen.

        Tässä ihmisten touhuja seuratessani olen nähnyt sellaisten ihmisten pääsevän töihin joilla siihen on todellista halua ja taitoakin. Onnea siis jokaiselle töihin menijälle.

        "Onnea siis jokaiselle töihin menijälle"

        . Ei sinusta ole todellakaan nyt enää minkäänlaisiin töihin.

        Minä olen täysin ansaitulla työeläkkeellä, ei tule mieleenkään viedä teidän työpaikkojanne. Viihdyn kyllä muutoinkin.

        Minä olen työskennellyt ja opiskellut 1960 - 2008 vain muistaakseni 3 viikon työttömyysjaksolla 1960 luvun alkupuoliskolla. Se riittää minulle mainiosti.

      • naapurisi_täällä
        Extyökkäri kirjoitti:

        Minä olen täysin ansaitulla työeläkkeellä, ei tule mieleenkään viedä teidän työpaikkojanne. Viihdyn kyllä muutoinkin.

        Minä olen työskennellyt ja opiskellut 1960 - 2008 vain muistaakseni 3 viikon työttömyysjaksolla 1960 luvun alkupuoliskolla. Se riittää minulle mainiosti.

        Kovin lyhyt nyt tuo työurasi näyttää vain todellisuudessa olevan. Ei siinä nyt minun mielestäni kyllä vielä kukaan voi ainakaan mitenkään täysin rehellisesti mainostaa muka olevansa jollain ansaitulla työeläkkeellä noilla mainitsemillasi vuosimäärillä.
        Jos nyt jollain työntekijällä tulee työuraa täyteen vaikkapa täydet 50 vuotta. Niin silloin minun mielestäni se työntekijä voi täysin rehellisesti kertoa nyt olevansa täysin ansaitulla työeläkkeellä.

        Minulla itselläni henkilökohtaisesti on nyt työraa takana jo yli 44 vuotta ja vieläpä vain yhden työnantajan palveluksessa, enkä ole työurani aikana ollut vielä päivääkään edes lomautettuna työstäni, lakkoja ja muitakin työtaisteluita on kyllä mahtunut työurani varrelle, aivan niin kuin juuri pitääkin, jos me duunarit nyt haluamme pitää kiinni noista täysin ansaituista eduistamme , Vielä kumminkin minulla olisi noin kolme vuotta aikaa sitten vielä siihen, että minulla olisi mahdollisuus päästä sitten eläkkeelle.

        Mutta olen toki nyt kyllä hiukan jo miettinyt sitä asiaa, että jatkaisinko tuota työuraani siihen asti että tulisi tuo 50 vuotta täyteen työelämässä. Kun siihen olisi nyt olemassa selkeä mahdollisuuskin noiden valtiovallan eläkepäätösten takia, ja vielä kun tuota terveyttäkin näyttäisi piisaavan ihan riittävästi.

        Laillinen eläkeikä oli sinä vuonna syntyneille johon vuosiluokkaan minä kuulun 63 vuotta ja sen tein hieman reilustikin. Jos haluat valittaa niin valtioneuvosto lienee oikea kohde!

      • naapurisi_täällä
        Extyökkäri kirjoitti:

        Laillinen eläkeikä oli sinä vuonna syntyneille johon vuosiluokkaan minä kuulun 63 vuotta ja sen tein hieman reilustikin. Jos haluat valittaa niin valtioneuvosto lienee oikea kohde!

        Kyllä nyt sinullakin olisi ollut mahdollista jatkaa työuraasi vielä viisi vuotta täysin laillisesti.
        Mutta sinä taidatkin nyt olla vain se jokin laiska lintsari jota rehellinen työnteko ei koskaan ole kiinnostanut yhtään mitenkään.

      • naapurisi_täällä kirjoitti:

        Kyllä nyt sinullakin olisi ollut mahdollista jatkaa työuraasi vielä viisi vuotta täysin laillisesti.
        Mutta sinä taidatkin nyt olla vain se jokin laiska lintsari jota rehellinen työnteko ei koskaan ole kiinnostanut yhtään mitenkään.

        Periaatteessa vaan ei käytännössä, luovutin tehtäväni nuorelle inssille joka oli ollut siinä rinnalla muutaman vuoden opissa joten hän sitä enemmän tarvitsi kuin minä. Sitten koko tuotanto myytiin uudelle yrittäjälle kohtuu hintaan ja siinä tilanteessa sitä ollaan.

        Kun nuorilta puuttuu työtä niin vanhat ukot voivat väistää riittävän iän saavutettuaan. Se on vain fiksua!

        Minun puolestani sinä voit työntää nyt nuo omat periaatteesi vaikka omaan perseeseesi.

        Palkkä laiska laiskuri ja pinnari sinä nyt vain olit kuin lopetit työnteon aivan liian aikaisin.

      • naapurisi_täällä kirjoitti:

        Minun puolestani sinä voit työntää nyt nuo omat periaatteesi vaikka omaan perseeseesi.

        Palkkä laiska laiskuri ja pinnari sinä nyt vain olit kuin lopetit työnteon aivan liian aikaisin.

        Entinen yritykseni toimii edelleen osin minun suunnitelmillani 10 vuotta sen jälkeenkin kuin jäin eläkkeelle ja koko yritysidea on kotoisin minun ja työ- sekä yhtiökumppanini päästä. Meidän aatteemme ovat kantavampia kuin sinä koskaan tulet pääsemään. Idea on elättänyt porukkaa jo reilusti 40 vuotta. Yritä sinäkin!

        Tuskinpa pystyt minua tuntematta laiskuriksi määrittelemään, tuon työajan alkaen jostain -70 luvun loppupuolelta tein pitkää päivää ja usein viikonloputkin ollessani ainoa kehitys ja suunnitteluosaston työntekijä. 40 tuntisia normaali viikkoina siitä olisi tullut hyvinkin vuosia lisää. Minulle tuo sopi mainiosti, töissä juoksevia asioita ja iltaisin kotona uusien kimppuun.

      • älä_lässytä

        Se on minulle nyt aivan sama mitä sinä olet nyt tehnyt tai jättänyt tekemättä.
        Ei niillä tekemisilläsi ole ollut yhtään minkäänlaista merkitystä koskaan yhtään missään.

        Ja sinä itsehän tuossa nyt kirjoitit juuri että entinen yrityksesi. Veikkaan että hoppakeikkaa eli konkurssiin tuo yrityksesi on nyt vain aikoinaan mennyt kun siellä oli niin laiskaa ja saamatonta porukkaa hommissa.

      • älä_lässytä kirjoitti:

        Olet toope kun et ota vaaria hyvistä neuvoista!

        Porukka joka pitää yrityksen toiminnassa ja tuloksellisena kymmeniä vuosia ei ole laiskaa sen enempää kuin varsinkaan saamatonta. Laiskuus tosin on kehityksen generaattori vai miksi luulette pyörän aikoinaan keksityn, kansa kun oli kyllästynyt kaikkea kantamaan niin kärryt olivat oiva keksintö saamaan siihen parannusta.

        Entinen yritykseni ei ole sinänsä entinen vaan jatkaa edelleen toimintaansa. Kun tulee lailliseen eläkeikään on syytä antaa mahdollisuus nuoremmille ja niinpä myimme yrityksen toiminnan kohtuu hintaan eläkepäivien lisärahoitukseksi.

        Se ei mennyt konkurssiin silloin eikä sen jälkeenkään ainakaan vielä koska porukan autot siinä pihalla seisovat kun ajan ohi kaupunkiin mennessäni.

        Tietysti kade komuloinen toivoisi kaikille yrittäjille konkurssia mutta se on tyhmä toivomus koska ne yrittäjät ovat juuri niitä jotka armosta jonkun teistäkin saattavat palkata leipäänsä tienaamaan kun te saamattomat ette ilman pärjää vaan olette kuluttamassa työläisten verorahoja sossun luukulla josta osa on siirretty nyt kelan luukulla jossa on rattoisaa jonottaa.

        "Olet toope kun et ota vaaria hyvistä neuvoista!"

        Kyllä minä nyt aina kovinkin mielelläni kuuntelen hyviä neuvoja.

        Mutta kun sieltä suunnasta ainakaan ei nyt vielä ole koskaan tullut minkäälaisia hyviä neuvoja yhtään mihinkään. Vaan ihan pelkkää lapsellista ja valheellista lahtaripropagandaa sinä nyt suollat tälle keskustelupalstalle ihan päivittäin.

        Lahtarihommat kuuluvat niille punaisille jotka aikoinaan pyrkivät lahtaamaan yhteiskuntamme ja saattamaan sen kommunistisen diktatuurin valtaan. Onneksi oikeat suomalaiset pelastivat meidät siltä kurimukselta!

        On teidän kommunistien onni, olla aina häviämässä sillä häviöllä te olette aina voittaneet koska ette ole päässeet valumaan siihen konkurssiin mihin kommunismi on kaikki kokeilijansa aina johtanut.

        Kannattaa ottaa oppia fiksummistaan, niistä jotka pystyvät tulemaan omillaan toimeen kuten yrittäjät!

      • pikku_muistutus

        Nämä kovasti, tai ehkä jopa sairaalloisesti fanittamasi valkolahtarithan nyt kumminkin vain täysin todistetusti syyllistyivät Suomessa aikoinaan siihen rikoksista pahimpaan, eli kansan murhaan.

      • ja.ek.onmukana
        Extyökkäri kirjoitti:

        Tuosta selviää töihin menemällä jos ei ole sairas tai muutoin vajaakuntoinen.

        Tässä ihmisten touhuja seuratessani olen nähnyt sellaisten ihmisten pääsevän töihin joilla siihen on todellista halua ja taitoakin. Onnea siis jokaiselle töihin menijälle.

        Ihan varmasti työttömät ottaisi töitä, jos joku vain tarjoaisi kunnon kuukausipalkalla töitä, työttömyyskorvaushan pienenee tällä hetkellä kuin pyy mailmanlopun edellä ja sitähän tämä on nyt Suomessa, porvarihallitukset ovat kymmenessä vuodessa saaneet kotimaamme pahaan jamaan, hallituksessa hääräilee joukko liikemiehiä jotka viis veisaavat työttömien ja muiden huono-osaisten kohtalosta, Harkimo, joka tähän asti on tehnyt kauppoja venäläis-mafioso-oligarkkien kanssa, tuli nyt uusille apajille hallitukseen toimimaan Bernerin ja Sipilän liikekumppanina nyt on koolla joukko maanpettureita, joilla ei ole omaatuntoa, kaikki myydään ja rahat pannaan omaan taskuun.

      • pikku_muistutus kirjoitti:

        Nämä kovasti, tai ehkä jopa sairaalloisesti fanittamasi valkolahtarithan nyt kumminkin vain täysin todistetusti syyllistyivät Suomessa aikoinaan siihen rikoksista pahimpaan, eli kansan murhaan.

        Enpä ole koskaan nähnyt lahtaria, en edes valkoista.

        Ei kannata kapinan alkajien pullikoida kun järkevät suomalaiset sen lopettivat ja antoivat hieman satikutia.

        Siitä häviöstähän te komuloiset olette saaneet nauttia nyt satakunta vuotta ja olkaa onnellisia jotta saitte turpiinne. Jos minulta kysytään niin ei olisi kannattanut edes aloittaa!!

        Mallin siitä millaista elämä olisi ollut teidän voittaessanne näki vaikka Virossa ennen kommunismin kaatumista. En todella suosittele sitä havittelemaan.

      • ja.ek.onmukana kirjoitti:

        Ihan varmasti työttömät ottaisi töitä, jos joku vain tarjoaisi kunnon kuukausipalkalla töitä, työttömyyskorvaushan pienenee tällä hetkellä kuin pyy mailmanlopun edellä ja sitähän tämä on nyt Suomessa, porvarihallitukset ovat kymmenessä vuodessa saaneet kotimaamme pahaan jamaan, hallituksessa hääräilee joukko liikemiehiä jotka viis veisaavat työttömien ja muiden huono-osaisten kohtalosta, Harkimo, joka tähän asti on tehnyt kauppoja venäläis-mafioso-oligarkkien kanssa, tuli nyt uusille apajille hallitukseen toimimaan Bernerin ja Sipilän liikekumppanina nyt on koolla joukko maanpettureita, joilla ei ole omaatuntoa, kaikki myydään ja rahat pannaan omaan taskuun.

        Siinäpä se on, kunnon kuukausipalkan!!! Heh heh hee!

        Menkää töihin ja katsokaa millaisen palkan ansaitsette, mitä saatte aikaan! Senhän se ansio pitää ratkaista ei sen kauanko käytte siellä kahvia (kaljaa) juomassa.

        Työ ja työn hinnoittelu on valunut väärille raiteilleen, nyt pitää palkanmaksun perusteet uusia työtä suosivaksi, siten että vain työstä maksetaan ja vain aikaansaadun tuloksen verran.

        Kun nyt olette loisineet vuoden tai kaksi niin ei se työnteko siitä lähde kuin sorsa kaislikosta vaan teidän pitää osoittaa olevanne asialla hieman yrittäjätyyliin.

      • välillä_totuuttakin

        Valkolahtarihan oli aikoinaan maailman julma eläin

        Niin sanottu valkoinen terrorihan oli luonteeltaan yleensä vähemmän spontaania ja järjestelmällisempää kuin punainen. Se pyrittiin varsinkin kesäkuusta 1918 lähtien verhoamaan muka valtiorikosoikeuksien kapinoitsijoille langettamien laillisten rangaistusten muotoon. Tämä ei sulje pois sitä seikkaa, että useilla ilmiannoilla, valtiorikosoikeuksien todistajanlausunnoilla ja ilman oikeudenkäyntiä tehdyillä surmatöillä oli punaiselle terrorille tyypillisenä pidetty henkilökohtaisen kaunan tai koston luonne. Tunnettuahan on nyt myös se, että läheskään kaikki ns. valkoisella puolella taistelleet ja näitä tukeneet eivät koskaan hyväksyneet noita valkolahtareiden julmia täysin laittomia veritekoja.

        Koko Suomessahan valkoisen terrorin suomalaisia uhreja tutkimusten mukaan kerrotaan olleen sisällissodan aikana vain noin 800 henkeä, ja sen sisällissodan loppumisen jälkeen 8 380 henkeä. Lisäksihän valkoisten vankileireillä nälkään ja tauteihin tapettiin ja menehtyi noin 12 500 ihmistä.
        Esimerkiksi Tampereen taistelujen osalta saattaa olla, että suuri määrä aiemmin kaatuneiksi luokiteltuja punakaartilaisia saattaa todellisuudessa olla saanut surmansa vasta antautumisensa jälkeen valkoisen armeijan yksiköiden toimeenpanemissa kostoluonteisissa teloituksissa, joten terroriluonteisten tekojen kautta surmansa saaneiden lukumäärä saattaa olla huomattavasti suurempi.

        Venäläisten uhrien lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta määrä lienee ollut suuri. Voitiinhan Suomeen jääneisiin venäläisiin, olivat nämä sitten tukeneet punaisia tai eivät, kohdistaa paitsi punaista aatetta myös aikaisempien vuosien venäläisen hallinnon sortotoimia kohtaan tunnettu viha.

      • porvariloiset

        Ei kannattaisi sosiaaliavuilla elävän extyöloisen täällä noin rehvakkaana töräytellä. Sillä me työssäkäyvät veronmaksajathan maksamme sinunkin sosiaaliapusi. Ei siis kannata haukkua ruokkivaa kättä, sillä se sinun päätyösi näyttää olevankin.

      • välillä_totuuttakin kirjoitti:

        Sopisi todella laittaa hieman totuuttakin väliin sinunkin.

        Vasurit eli osin tulevat komuloiset alkoivat sen kapinan tammikuussa 1918, kun he sitten saivat turpiinsa niin näköjään pitää 100 vuotta parkua vaikka hävitessänne voititte.

        Ei olisi tarvinnut perustaa tutkintaa varten leirejä, ei olisi tarvinnut jahdata syyllisiä, ei olisi tarvinnut tappaa punaisia jotka tosin aloittivat tappamalla valkoisia ja erilaisia pomomiehiä eteläisessä Suomessa. Ei olisi tarvinnut jos komuloiset olisivat tyytyneet demokratiaan. Silloinhan niitä kyrsi se muutaman edustajan häviö eduskunnassa jossa he menettivät enemmistönsä 1917 vaaleissa. Sen jälkeen on vain kerran ollut vasemmistoenemmistöinen eduskunta mutta silloinkin vain 1 edustajan verran.

        Ei olisi tarvinnut Tampereellakaan tapella jos ette olisi kapinaa alkaneet. Ihan oli omaa syytänne joten ei muita kannata edes yrittää syyllistää vai onko ketutus noin suuri vieläkin?

      • rdsuuunm
        porvariloiset kirjoitti:

        Ei kannattaisi sosiaaliavuilla elävän extyöloisen täällä noin rehvakkaana töräytellä. Sillä me työssäkäyvät veronmaksajathan maksamme sinunkin sosiaaliapusi. Ei siis kannata haukkua ruokkivaa kättä, sillä se sinun päätyösi näyttää olevankin.

        No, en nyt ihan itsestäni puhunutkaan, olen vaan aina sorrettujen puolella ja nyky-Suomessa niitä riittää, aika muistuttaa todella paljon menneistä ajoista ennen sotia 20-30-lukua, lue historiasta, että tiedät millaista aikaa se oli työväelle, joka silloin 17-18 lähti vaatimaan oikeuksiaan porvariyhteiskunnan sortoa vastaan , työväki, joka juuri oli hävinnyt sisällissodan armottomalle valkoiselle eliitille.

      • lahtarit_hermoilee
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sopisi todella laittaa hieman totuuttakin väliin sinunkin.

        Vasurit eli osin tulevat komuloiset alkoivat sen kapinan tammikuussa 1918, kun he sitten saivat turpiinsa niin näköjään pitää 100 vuotta parkua vaikka hävitessänne voititte.

        Ei olisi tarvinnut perustaa tutkintaa varten leirejä, ei olisi tarvinnut jahdata syyllisiä, ei olisi tarvinnut tappaa punaisia jotka tosin aloittivat tappamalla valkoisia ja erilaisia pomomiehiä eteläisessä Suomessa. Ei olisi tarvinnut jos komuloiset olisivat tyytyneet demokratiaan. Silloinhan niitä kyrsi se muutaman edustajan häviö eduskunnassa jossa he menettivät enemmistönsä 1917 vaaleissa. Sen jälkeen on vain kerran ollut vasemmistoenemmistöinen eduskunta mutta silloinkin vain 1 edustajan verran.

        Ei olisi tarvinnut Tampereellakaan tapella jos ette olisi kapinaa alkaneet. Ihan oli omaa syytänne joten ei muita kannata edes yrittää syyllistää vai onko ketutus noin suuri vieläkin?

        Valkolahtarit näköjään itse jo hermoilevat ja heidän rivinsä rakoilevat.Kun eivät kestä sitä, kun suomalaiset muodostavat mielipiteensä aina pelkkiin tosiseikkoihin perustuen.

        Valheellinen lahtaripropaganda, jonka mukaan he olisivat muka joskus vapauttaneet Suomen 1918, on valheellisena jyrätty maan rakoon kaikkien ammattihistorioitsien toimesta.

        Totuus valkolahtareista ja näiden julmista laittomista teoista on nyt paljastunut pysyvästi meille kaikille suomalaisille.

        Totuus valkolahtareista on todella pöyristyttävä: kansanmurha, sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan, maanpetturuus, yritykset alistaa suomalaiset orjiksi milloin Saksalle, milloin Venäjän valkoisille, jne..jne..

      • lahtarit_hermoilee kirjoitti:

        Jo se, että palaat vielä 2017 sata vuotta taaksepäin osoittaa enemmänkin sinun hermoiluasi koska pelkäät koko aatteen luisuvan altasi. Se on lisäksi se todennäköisin vaihtoehto kommunismin suhteen. Eihän teitä nykyään riitä edes yhtä kansanedustajaa varten missään maamme vaalipiireistä.

        Suomi todella vapautettiin kommunismin ikeen mahdollisuudesta niin 1918 kuin myöhemmin 1939 - 1944 välisenä aikana. Valitettavista olosuhteista johtuen he saivat vielä -50 luvulla uuden mahdollisuuden mutta hukkasivat senkin ja nyt näemme minkä voiton me oikeat suomalaiset teillekin saimme aikaan, hyvinvointivaltion johon komuloisporukka ei missään eikä koskaan ole yltänyt.

        Jos totta puhutaan niin kommunistien kansanmurhat hakevat vertaistaan maailman historiassa, Vaikkapa holodomor Ukrainassa niihin teidän suuruuden aikoihinne tuotti jo miljoonia kuolonuhreja. Eikä Suomessa mitään olisi ollut ihmeellistä kuolemanrangaistusten suhteen ellette itse olisi sitä hommaa alkaneet. Ette todellakaan voi moittia muita siitä, että he tukahduttivat kapinanne laillista demokraattista hallitusta vastaan ja että he sen jälkeen halusivat varmistaa tilanteen säilyvän rauhanomaisena jonka se olisikin tehnyt elleivät kommunistit olisi alkaneet II maailmansotaa natsiystäviensä kanssa!

      • vaktaa

        Se mitä Suomessa 1918 tapahtui oli täysin selkeä kansanmurha: ruotsinsuomalaiset, ruotsalaiset ja suomalainen yläluokka tappoivat suomalaisia ja venäläisiä ampumalla ja nälkään näännyttämällä aivan järjestelmällisesti. Se oli häikäilemätöntä etnistä puhdistusta. Punaisten kapinan syitä ei etsitty ajan yhteiskunnallista epäkohdista ja työväestön hädästä vaan suomalaisten ja venäläisten "rodullisista" ominaisuuksista. Kyse oli samasta rasismin ideologiasta joka lopulta huipentui kammottavalla tavalla natsien rikoksina ihmiskuntaa vastaan.

        Suomen keskitysleirit 1918 olivat lähestulkoon kuolemanleirejä. Niiden uhreja ei tule unohtaa eikä heidän murhaajilleen pidä antaa anteeksi. Ei koskaan.

      • vaktaa kirjoitti:

        Mitä sinä parut, ensinhän te komuloiset sitä aloititte harjoittamaan, tapoitte ihmisiä ilman todellisia oikeudenkäyntejä Etelä-Suomessa kapinanne alkajaisiksi. Eiköhän se Kultarantakin liene perintöä moisista tempuistanne kun omistajan lahtasitte.

        On kummaa miten kommunisti saa tappaa ja kiduttaa ihmisiä mutta kun sitä aletaan hieman kostamaan niin 100 vuotta parutaan. Silti vaikka itse asiassa voititte kun hävisitte, ette joutuneet alistumaan kommunistiseen kurjuuteen kuten aateveljenne Venäjällä ja monessa muussa paikassa,

        Kiittäkäämme seisomaan nousten isiämme kommunistien lyömisestä lättäjaloiksi!

      • punikin_poika

        Oikea on analyysisi. Valkolahtarithan kannattavat aina vain pelkästään rahan voimaa ja valtaa keinolla millä hyvänsä.Tämä on muuten täysin totta vielä tänä päivänäkin.
        99 vuotta sitten Suomessa ei punikin henkikulta ollut edes penninkään arvoinen.Kyllä valkolahtari tuolloin 1918 keväällä oli todella julma ja raaka eläin.

      • punikin_poika kirjoitti:

        Oma syynsä kun eivät luottaneet demokratiaan!! Me suomalaiset kunnon kansalaiset luotimme. Kysy vaikka neukkukomuilta niin mätäpaiseet on aina puhkaistava vaikka ne heidän paiseensa erottuivatkin niistä joita täällä oli mutta kommunistisen käytännön mukaan ne on puhkaistava ja hoidettava kuntoon joka tosin komuilta aina unohtuu.

      • valkoinen_terrori

        Niin sanottu valkoinen terrorihan tuhosi 1918 tuhoamisleireillään yli 30 000 ihmistä Suomessa.
        Näin sitä tuhottiin työväestön pelätty nousu.

        Nyt 2017 valkoinen terrori, kokoomus-kepu-ps terrori jatkuu ja ihmisiä tuhotaan köyhyyteen, työttömyyteen ja leipäjonoihin. Tämä on avo leirien saaristo 2017.
        Näin on koska työtä ja tuloa ei haluta jakaa tasapuolisesti.
        Kokoomus-Leipäjonot ja tilastokikkailulla piiloteltu massa-työttömyys on nykyään vain se malli.

        Ajat on muuttuneet, toimet ei.

      • valkoinen_terrori kirjoitti:

        Ei tuhoamisleirejä ollut vaan syyllisten valkkaamiseen tarkoitettuja. Kuten jo aiemmin kirjoitin oli tietysti poistettava joukosta se osa joka oli syyllinen.

        Etkö osaa lukea, tämän saman kirjoitin jo aiemmin, miksi aina palaat samaan kuin puupää?

        Ketään ei tänään tuhota, leipäjono on ay mafian aikaansaama, se kun ei osaa tehdä sopimuksia jotka joustaisivat talouden ylä ja alamäissä.

        Suomalaiset keskitysleirit olivat täyttää todellisuutta Suomessa vuonna 1918

        Vuoden 1918 Suomessa olleista keskitysleireistä Tammisaaren vankila oli vankien kohtelussa se kaikista tuhoisin. Siellä kuoli muutaman kesäkuukauden aikana yli 3000 punaiseksi luokiteltua vankia. Vangit kuolivat nälkään, aliravitsemisesta johtuviin tauteihin ja teloituksiin. Joka kolmas vanki menetti henkensä.
        Leirissä oli paljon yhtymäkohtia vuoden Puolan Auschwitzin leirin kanssa. Leireillä vankien kohtelu oli samankaltaista, kuolleina heidät heitettiin täysin nimettöminä joukkohautaan. Vasta vuonna 1951 tammisaaren joukkohauta sai muistomerkkinsä ja muitolaatat, joissa on sinne haudattujen ihmisten nimet. Valkolahtarithan syyllistyivät tuolloin saksalaisten avulla raakaan kansanmurhaan lahtarikenraalinsa johdolla. Tämä kansanmurha on kumminkin vielä kokonaan selvittämättä Suomessa. Syylliset on kaivettava esiin ja tuomittava vielä jälkikäteen. Murhahan ei rikoksena vanhene koskaan.

        Suomen sisällissodan jälkeen Tammisaaren keskitysleirille teljettyjen suomalaisten kohtaloa ei voi ymmärtää, että raakuuksien tekijänä olivat toiset suomalaiset. Näitä raakuuksia ei nyt mitenkään voi perustella sillä, että sellaista tapahtui esimerkiksi myös Neuvosto-Venäjällä. Tämä on kokonaan suomalaisten oma juttu. Tammisaaren vankileiri oli selkeä keskitysleiri, jonne tuotiin punaisia ja heihin leimattuja suomalaisia ihmisiä eri puolilta Suomea. Joukossa oli myös naisia ja lapsia. Tammisaaren leiri täyttää täysin keskitysleirin tunnusmerkit. Nälkään tapetut vainajat heitettiin nimettömänä joukkohautaan. Tässä Suomen suurimmassa joukkohaudassa on yli 3000 vainajaa. Keskitysleirin heikon ruokatilanteen piikkiin ei todellakaan voi kaikkea nyt sysätä, sillä kuolleiden joukossahan ei ole yhtään vartijaa, eli valkolahtaria.
        Sisällissodan jälkeen valkolahtareiden perustamilla keskitysleireillä virui enimmillään yli 80 000 suomalaista ihmistä, joista noin 9000 oli Tammisaaren keskitysleirillä.

        Mun muassa oma Isoisäni määriteltiin punikiksi. Isoisä oli 56-vuotias pientilallinen, ei osallistunut lainkaan mihinkään taisteluihin v. 1918. Hänet tultiin hakemaan kotoaan kumminkin suojeluskunnan pikaoikeudenkäyntiin.

        Vähemmästäkin syyttelystä palaa päreet suomalaiselta eikä osata tarpeeksi nöyristellä vallanpitäjien edessä ja tuomio tuli: ammutaan. Kuka oli antanut suojeluskunnille laillisen oikeuden näihin pikapäätöksiin? Näen tässä yhteyksiä mihin tahansa kansanmurhiin tai muuhun köyhien ja heikkojen polkemiseen. Kun lupa annetaan, lahtaus voi silloin alkaa missä tahansa milloin tahansa.

        Em. tapahtumasta seurasi perheen määritteleminen punikeiksi, josta seurasi perheen vajoaminen vain entistä syvemmälle köyhyyteen, köyhäinavun tarkempi harkinta, köyhien rankaiseminen köyhyydestään: annetaanko kuolla nälkään vai ruokitaanko ehkä.

        Köyhyydestä seurasi, ettei isäni koskaan päässyt opintielle ja jäi köyhäksi työmieheksi. Köyhän työmiehen lapset olivat köyhiä vielä 1960-luvulla eivätkä kouluttautuneet, koska kaikki kansakoulun jälkeinen koulutus maksoi. Ja yhä vielä rangaistaan punikin lapsenlapsia potkaisemalla ennen aikojaan ulos työelämästä huonon koulutuksen takia. Jotkut vielä tulevat ilkkumaan että mikset hankkinut kunnon ammattia.

        Leirit olisivat olleet suuremmat jos punaiset komut olisivat voittaneet! Nyt selvittiin vähällä kun suomalaiset voittivat. Sen ovat kommunistien toimet vallan muualla saatuaan osoittaneet.

        Jos kapina aloitetaan on sen perusteet hävitettävä jotta uutta ei aloiteta. Ei kannata punaisten itkeä muuta kuin omaa tyhmyyttään, olisitte luottaneet demokratiaan ja kaikki olisi sujunut rauhanomaisesti eikä tarvitsisi parkua sataa vuotta.

        En kuitenkaan usko teitä parkujia montaa olevan, suurin osa ymmärtää mistä oli kyse ja sen, että hävitessänne todella voititte kunnon elämän sen sosialismin kurjuuden sijaan.

      • viikon_kysymys

        Syyllistyikö Suomen valtio sotarikoksiin vuonna 1918?

      • viikon_kysymys kirjoitti:

        Syyllistyikö Suomen valtio sotarikoksiin vuonna 1918?

        Miten tuo liittyy keskustelun aiheeseen Sipilästä ja Harkimosta?

        Ei syyllistynyt koska kapina pitää tukahduttaa kunnolla jottei se nouse uudelleen. Kysy vaikka Stalinin porukalta!

      • kiistatta_syyllistyi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Miten tuo liittyy keskustelun aiheeseen Sipilästä ja Harkimosta?

        Ei syyllistynyt koska kapina pitää tukahduttaa kunnolla jottei se nouse uudelleen. Kysy vaikka Stalinin porukalta!

        Tuomioitahan voitaisiin edelleen langettaa, sillä murhahan rikoksena ei vanhene koskaan, mutta ei kai porvaristo nyt sitä koskaan itselleen tee.

        Jo pelkkä vankien telottaminen ja hautaaminen täysin nimettöminä on sotarikoksista aina sieltä kovimmasta päästä.

        Samoin, hieman myöhemmin aloitettu rotuhygienia operointi, joka syyllisti vielä 1945 olleet johtajamme kavaliin Ihmistä kohtaan suunnattuihin rikoksiin.

        Arvatkaapas onko tämä joukko johonkin kadonnut keskuudestamme, ei h...tissä, se pitää valtaa täällä edelleenkin.

      • kiistatta_syyllistyi kirjoitti:

        Aloitetaan nyt sitten nuo tuomitsemiset kapinan alkajista! Ilman kapinaa koko homma olisi jäänyt tapahtumatta. Teillä komuloisilla ei tuo nuppi pelaa kunnolla kun pyritte unohtamaan oman osanne tapahtumista. Sekään ei anna hyvää kuvaa jos tekee tyhmyyden ja joku sen korjaa niin sata vuotta vaahdotaan. Teistä komuloisista ei ole mihinkään te olette pelkkää taakkaa kunnon suomalaisille työläisille.

      • taatusti_syyllistyi
        viikon_kysymys kirjoitti:

        Syyllistyikö Suomen valtio sotarikoksiin vuonna 1918?

        Taatusti syyllistyi. Jos silloin 1918 olisi ollut nykyinen Haagin tuomioistuin voimissaan, olisi Suomesta lähtenyt sinne pitkä rivi lahtariukkoja, mannerheim etunenässä, suurimpana rikollisena. Ehkä Saaren Jallun kanssa käsi kädessä veljellisesti marssien. Ja muitakin lahtarinilkkejä sadottain komeana pyrstönä kuin pyrstötähdellä perässä.

      • miksi_valehtelet
        Extyökkäri kirjoitti:

        Aloitetaan nyt sitten nuo tuomitsemiset kapinan alkajista! Ilman kapinaa koko homma olisi jäänyt tapahtumatta. Teillä komuloisilla ei tuo nuppi pelaa kunnolla kun pyritte unohtamaan oman osanne tapahtumista. Sekään ei anna hyvää kuvaa jos tekee tyhmyyden ja joku sen korjaa niin sata vuotta vaahdotaan. Teistä komuloisista ei ole mihinkään te olette pelkkää taakkaa kunnon suomalaisille työläisille.

        Kyllähän nyt nämä mainitsemasi kapinan alkajathan aikoinaan tuomittiin täällä Suomessa todella ankariinkin rangaistuksiin, jopa kuolemantuomiot olivat silloin käytössä kun kapinan alkajia aikoinaan tuomittiin tekemistään laittomuuksista.

        Sen sijaan sitten näitä valkolahtareita jotka aikoinaan Suomessa täysin todistetusti syyllistyivät täysin laittomiin sotarikoksiin ja kansanmurhaan, niin näiden kertomieni valkolahtareiden todella julmia ja laittomia veritekojahan ei ole vieläkään tuomittu yhtään missään.

        Joten sinä jauhoit nyt taas kerran vain sitä täysin valheellista lahtaripropagandaasi, millä ei ole totuuden kanssa koskaan edes minkäänlaista tekemistä.

      • miksi_valehtelet kirjoitti:

        Kaikkia ei tuomittu tai ainakaan heidän tuomioitaan ei pantu täytäntöön ja siitä saimme kärsiä vuosikymmeniä. Yhtenä esimerkkinä suomalaisuuden suuri petturi Kuusinen joka oli valmis tuomaan tänne saman kurjuuden jossa väki NL:ssa joutui elämään. Hän vielä käytti puna-armeijaa apunaan vaikka saarna olisi ollut yhtä tehokas konsti. Ei tänne kommunismia huolita vaan me haluamme parempaa!

        Jos se on lahtari joka kapinalliset laittaa kuriin niin niitä pitää aina löytyä jotta demokratia saadaan pysymään maamme poliittisena johdattajana.

        Minä en jauha propagandaa vaan asian todellista laitaa joka sinulta näyttää hävinneen. Jos väität minun kirjoitteluni olevan valheellista niin laitapa ne valheet tänne riviin niin näemme ymmärrätkö edes mitä luet, ymmärtämättömyytesi epäily on varsin vahva.

        Kerro myös miksi olisi pitänyt tuo punaisten vallankumous saada aikaan, kun katsot vaikka Ukrainan historiaa holodomoreineen niin näet mihin se olisi siinä komukarhun kainalossa meidätkin vienyt eikä se minusta näytä tippaakaan hyvältä. Entä sinusta?

        Saaren Jallu apumiehenään Jussi Fromm murhasi Jämsässä riihessään ja kirkon kellotapulissa keväällä 1918 n. 50-100 täysin syytöntä ihmistä ihan huvikseen ilman minkäänlaista todellista syytä. Vieläpä useimpia julmasti kiduttaen. Pidättäjä, kuulustelija, dokumentoija ja oikeusistuin oli hän itse.

        Nyt kysynkin että mihin laillisuuteen perustui, että:
        a) häntä ei pysäytetty eikä estetty
        b) häntä ei koskaan tuomittu noista murhista, ei edes pidätetty

        Aikaa ja voimaa noihin molempiin olisi ollut kyllä yllin kyllin. Niin, että nyt kun paikalla on varmasti laillisuuden kannattajia niin kertokaas meille kaikille minkä laillisuuden mukaan toimittiin tässä Saaren Jallun tapauksessa.

        Oli meinaan se kuuluisa Heikki Kaljunenkin aika vaatimaton oppipoika tuon murhatehtaan rinnalla.

        Kerro nyt sitten kun kerran olit mukana kavereidesi Jallun ja Jussin kanssa. Minä en tuohon hommaan sekaantunut joten miksi sitä minulle parut?

      • miksi_valehtelet
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kerro nyt sitten kun kerran olit mukana kavereidesi Jallun ja Jussin kanssa. Minä en tuohon hommaan sekaantunut joten miksi sitä minulle parut?

        Tuo yllä kertomani asiahan on täysin julkista avointa tietoa.
        Ja historiahan nyt todistaa sen täysin pelkäksi faktaksi.

        Mutta kerrohan sinä nyt vaihteeksi se Suomen rikoslain luku tai momentti joka oikeuttaa jonkun tekemään moisia tekoja täysin laillisesti täällä Suomessa.

        Jään nyt huvittuneena lievä hymynkare huulullani odottelemaan vastaustasi tuohon sinulle esitettyyn kysymykseen.:-))

        Ei paljoa kiinnosta!

        Joka tapauksessa Suomi ja suomalaiset voittivat aina kun kommunismi saatiin nujerrettua! Suomi on vapaa maa ja sallii kaltaisesikin höhlän julkistaa älyttömyyksiään joten ole iloinen. Vastaavaa ei komumaissa pääsisi tapahtumaan vaan siellä vietäisiin joko häkkiin tai kuopan reunalle.

      • nauran_sulle

        vai ei nyt Suomen laki kiinnosta sinua yhtään mitenkään.

        Toivottavsti et nyt kumminkaan ole sortunut minkäänlaisiin laittomuuksiin vaikka se ei kiinnosta sinua.

      • nauran_sulle kirjoitti:

        vai ei nyt Suomen laki kiinnosta sinua yhtään mitenkään.

        Toivottavsti et nyt kumminkaan ole sortunut minkäänlaisiin laittomuuksiin vaikka se ei kiinnosta sinua.

        Suomalaisten normaalien ihmisten voitto oli pääasia, kommunistien häviö oli parasta mitä Suomelle voi sattua.

        Sinun tuskin tarvitsee minun laittomuuksistani olla huolissasi. Sen sijaan miten oli niiden maanalaisten komusolujen toiminta ennen sotia ja niiden aikana käpykaartilaiset mukaan lukien. Ne toimivat laittomasti, ne olivat vahingoksi vapaalle isänmaallemme, ne pitäisi pistää rautoihin, joskin taitavat kaikki olla jo laudoissa. Miksi et näihin oleellisempiin kysymyksiin kiinnitä huomiota?

      • muistanko_oikein

        Itsenäinen Suomihan on nyt hävinnyt ihan kaikki sotimansa sodat, tuota suurta ja mahtavaa itänaapuriaan vastaan.

      • muistanko_oikein kirjoitti:

        Itsenäinen Suomihan on nyt hävinnyt ihan kaikki sotimansa sodat, tuota suurta ja mahtavaa itänaapuriaan vastaan.

        Ei Suomi hävinnyt vaan ei voittanutkaan. Häviö olisi tarkoittanut miehitystä ja sosialismia josta onneksi fiksujen valtiomiesten avulla selvisimme.

      • Extyökkäri kirjoitti:

        Ei Suomi hävinnyt vaan ei voittanutkaan. Häviö olisi tarkoittanut miehitystä ja sosialismia josta onneksi fiksujen valtiomiesten avulla selvisimme.

        Toisaalta lopulta Suomi voitti, me olemme olemassa vaan minne on mennyt Neuvostoliitto? Se kaatui kun Väiskin lihatiski alkoi näkyä naapurin puolella ja kansa havaitsi millaista huijausta on kommunistinen yhteiskunta.

      • vituttaakoo

        Niin, entäs sitten?

        Selkeä tosiasia on nyt kumminkin tämä kertomani fakta. Ettei itsenäinen Suomi nyt ainakaan koskaan ole voittanut yhtään sotimaansa sotaa tuota suurta ja mahtavaa itänaapuria vastaan.

      • miksi_valehtelet
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei Suomi hävinnyt vaan ei voittanutkaan. Häviö olisi tarkoittanut miehitystä ja sosialismia josta onneksi fiksujen valtiomiesten avulla selvisimme.

        "Ei Suomi hävinnyt vaan ei voittanutkaan."

        Miksi ihmeessä taas valehtelet?

        Luuletko sinä nyt että valehtelemalla sinä nyt jotenkin muka selviät tästä?

        Mutta asiaa.

        Kyllä nyt ainakin kun lukee noita toisen maaimansodan päättäneitä virallisia dokumentteja ja asiakirjoja.

        Niin niissä ihan kaikissa kerrotaan täysin selkeästi aina se fakta ja tosiasia, että Suomi nimenomaan hävisi kaikki sotimansa sodat siihen asti kun se vaihtoi puolta vuonna 1944 loppuvuodesta.

        Ja miksi ihmeessä nyt Suomi sitten muka luovutti täysin vapaaehtoisesti rakasta isänmaataan ja vielä kaiken lisäksi maksoi ne järjettömän suuret sotakorvaukset tuolle suurelle ja mahtavalle itänaapurilleen jos kerran sinun mielestäsi itsenäinen Suomi ei ole vain hävinnyt kaikki sotimiaan sotia tuota itänaapuriaan vastaan?

        Kokoajanhan Suomi oli Suomen puolella, muulla puolella Suomi ei ollut hetkeäkään.

      • natzit_sai_kyytiä
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kokoajanhan Suomi oli Suomen puolella, muulla puolella Suomi ei ollut hetkeäkään.

        Suomihan todellakin aikoinaan oli niitä ensimmäisiä sotaa käyviä valtioita jotka kesken sodan vaihtoivat puolta. Tosin nyt pakon sanelemana.

        Suomi pojaathan antoivat aikoinaan kiväärit tanassa Suomen lapista ilmaista kyytiä natzeille oikein Norjaan asti.

        Tästä harmistuneena nämä natzit sitten polttivat kyllä koko Suomen lapin perääntyessään Norjaan.

      • onnexolkoon
        natzit_sai_kyytiä kirjoitti:

        Suomihan todellakin aikoinaan oli niitä ensimmäisiä sotaa käyviä valtioita jotka kesken sodan vaihtoivat puolta. Tosin nyt pakon sanelemana.

        Suomi pojaathan antoivat aikoinaan kiväärit tanassa Suomen lapista ilmaista kyytiä natzeille oikein Norjaan asti.

        Tästä harmistuneena nämä natzit sitten polttivat kyllä koko Suomen lapin perääntyessään Norjaan.

        Löit sitten lahtarille luun kurkkuun taas kerran. Kiitos sinulle siitä.

      • Anonyymi
        naapurisi_täällä kirjoitti:

        Minun puolestani sinä voit työntää nyt nuo omat periaatteesi vaikka omaan perseeseesi.

        Palkkä laiska laiskuri ja pinnari sinä nyt vain olit kuin lopetit työnteon aivan liian aikaisin.

        Ja näin sanoo kommari, joka tuskin on juurikaan kättään töille koukistanut. Tämä palsta on aika paljastava: töitä tekevät/tehneet eivät töillään retostele eivätkä mollaa muita. "Valtion stipendiaatit" sensijaan muistavat jäkättää ja räksyttää.

      • Anonyymi
        muistanko_oikein kirjoitti:

        Itsenäinen Suomihan on nyt hävinnyt ihan kaikki sotimansa sodat, tuota suurta ja mahtavaa itänaapuriaan vastaan.

        No ole onnellinen jos ja kun näin on. Jutuistasi päättelen, ettet näe Suomessa mitään hyvää - kaikki on päin helvettiä. Mutta ei hätiä mitiä - ongelmaan löytyy ratkaisu: kokoat kimpsusi ja kampsusi ja muuta Venäjälle - kaikkien edistysmielisten paratiisiin. Hankit Venäjällä tuota pikaa mukavan omaisuuden - voit sitten lomilla hurauttaa vaikka Porschella, Ferrarilla tms. Suomeen katsomaan vanhoja tuttuja , miten huonosti heillä menee - täällä kurjalassa.

      • Anonyymi
        pikku_muistutus kirjoitti:

        Nämä kovasti, tai ehkä jopa sairaalloisesti fanittamasi valkolahtarithan nyt kumminkin vain täysin todistetusti syyllistyivät Suomessa aikoinaan siihen rikoksista pahimpaan, eli kansan murhaan.

        Epäilemättä tiedät, että ns. punakapinan/kansalaissodan etc... aloitti ns. punainen osapuoli. Ympäri maailmaa tuppaa olemaan niin, että sisällissodissa hävinnyttä osapuolta ei kohdella silkkihansikkain. USAn sisällisodan alusta on kulunut n. 160 vuotta - edelleen jakolinjat ovat ainakin jollain lailla olemassa. Eli kansakunnan muisti on pitkä - vaikkei sotaan osallistuneita ei ole ollut hengissä yli sataan vuoteen.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Lahtarihommat kuuluvat niille punaisille jotka aikoinaan pyrkivät lahtaamaan yhteiskuntamme ja saattamaan sen kommunistisen diktatuurin valtaan. Onneksi oikeat suomalaiset pelastivat meidät siltä kurimukselta!

        On teidän kommunistien onni, olla aina häviämässä sillä häviöllä te olette aina voittaneet koska ette ole päässeet valumaan siihen konkurssiin mihin kommunismi on kaikki kokeilijansa aina johtanut.

        Kannattaa ottaa oppia fiksummistaan, niistä jotka pystyvät tulemaan omillaan toimeen kuten yrittäjät!

        Lahtari on aina porvari joka imee työläisen verta niin kuin itikka

      • Anonyymi
        porvariloiset kirjoitti:

        Ei kannattaisi sosiaaliavuilla elävän extyöloisen täällä noin rehvakkaana töräytellä. Sillä me työssäkäyvät veronmaksajathan maksamme sinunkin sosiaaliapusi. Ei siis kannata haukkua ruokkivaa kättä, sillä se sinun päätyösi näyttää olevankin.

        Näinhän se menee kohta on kaikki lakisääteiset eläkemaksut siirretty meidän työntekijöiden maksettavaksi kokonaan mitkä ennen maksoi työnantaja on se vaan niin perkeleen rahanahneutta kokoomuksen ja persujen ja kepun porukalla imeä työmiehet kuiviin että saavat jakaa rahaa kokooomuksen sätkynukke kavereilleen

      • Anonyymi
        ja.ek.onmukana kirjoitti:

        Ihan varmasti työttömät ottaisi töitä, jos joku vain tarjoaisi kunnon kuukausipalkalla töitä, työttömyyskorvaushan pienenee tällä hetkellä kuin pyy mailmanlopun edellä ja sitähän tämä on nyt Suomessa, porvarihallitukset ovat kymmenessä vuodessa saaneet kotimaamme pahaan jamaan, hallituksessa hääräilee joukko liikemiehiä jotka viis veisaavat työttömien ja muiden huono-osaisten kohtalosta, Harkimo, joka tähän asti on tehnyt kauppoja venäläis-mafioso-oligarkkien kanssa, tuli nyt uusille apajille hallitukseen toimimaan Bernerin ja Sipilän liikekumppanina nyt on koolla joukko maanpettureita, joilla ei ole omaatuntoa, kaikki myydään ja rahat pannaan omaan taskuun.

        Kokoomus HYVINVOINNIN täystuho PUOLUE

        Ja on se kumma jos yrittäjällä ei ole töitä niin eikös hänenkin pidä mennä esim. Sipilän risusavottaan niin kuin meidän työntekijöiden

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lahtari on aina porvari joka imee työläisen verta niin kuin itikka

        Punalahtarit ne ovat se verenhimoisin ihmisjoukko mitä maa päällään on kantanut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se menee kohta on kaikki lakisääteiset eläkemaksut siirretty meidän työntekijöiden maksettavaksi kokonaan mitkä ennen maksoi työnantaja on se vaan niin perkeleen rahanahneutta kokoomuksen ja persujen ja kepun porukalla imeä työmiehet kuiviin että saavat jakaa rahaa kokooomuksen sätkynukke kavereilleen

        Kuinka tuo vaikuttaa siihen, minkä verran sinun tekemäsi työ maksaa työnantajalle? Mikä tuon vaikutus on sinulle käteen jäävään tuloon verrattuna siihen, että työnantaja maksaisi ko. maksun? Mikä tuon vaikutus on työnantajan taloudelliseen tulokseen?

    • sipilä_sucks

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aikoinaan lupasi ennen viimeisimpiä eduskuntavaaleja, että hän luopuu ihan täysin poliittisista virkanimityksistä. Eduskunnasta pudonneen ex-ministeri Paula Lehtomäen (kesk.) nimittäminen Solidiumin hallituksen jäseneksi kielii kuitenkin jostain aivan muuta mitä Sipilä nyt on luvannut.

      Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Sipilä on käyttänyt useita puheenvuoroja poliittisten virkanimitysten lopettamiseksi Suomessa. Hän totesi esimerkiksi Yle Uutisille (20.11.2013), että poliittisen ”sulle mulle” -nimityskulttuurin aika on ohi. Ja tämä on nyt yhtä erikoista kuin Lehtomäen nimitys ja "sulle mulle" -nimityskulttuuri on nyt vain pelkkää täyttä sanahelinää Sipilän suusta. Mutta toki itsehän hän ei edes muista koskaan taas ikinä sanoneensa niin, vaikka se jopa nauhalta tulisi.

      Että se siitä 'hyvä veli' järjestelmän lopettamisesta ja rehellisyydestä...

      • Eieieiii

        Ei ei. Eihän Suomessa ole korrruptioo eikä muutakaan "mukavaa".

    • hertoniemi

      Sivistysmaa. Korkean elintason maa!
      Pitkät leipäjonot.
      Mikjä ei kuulu joukkoon?

      • Joukkoon ei kuulu ay mafia joka on kasvattanut leipäjonoja huisisti.

      • sulle_nauretaan
        Extyökkäri kirjoitti:

        Joukkoon ei kuulu ay mafia joka on kasvattanut leipäjonoja huisisti.

        Oma tyhmyytesi se näyttää nyt vain kasvavan todella huisisti.:-)))

      • SulleNauretaanEnemmän
        sulle_nauretaan kirjoitti:

        Oma tyhmyytesi se näyttää nyt vain kasvavan todella huisisti.:-)))

        Heheheh, oma tyhmyytesi se vasta saakin sinut kirjoittamaan typeryyksiä
        ;----)))))))
        Huisin tyhmää jopa sinulta!!

        Miksiköhän muuten VVO on kovin köyhien riistäjä vaikka onkin Ay-liikkeiden omistama ???
        Demarit ym saavat siitä huisisti voittoja ;---)))))
        Ja vieläpä köyhiltä !! huisin hauskaa !!

      • sulle_nauretaan kirjoitti:

        Oma tyhmyytesi se näyttää nyt vain kasvavan todella huisisti.:-)))

        Vaan leipäjonot olen jättänyt sinulle, minä haen leipäni kaupoista.

      • vituttaakoo
        SulleNauretaanEnemmän kirjoitti:

        Heheheh, oma tyhmyytesi se vasta saakin sinut kirjoittamaan typeryyksiä
        ;----)))))))
        Huisin tyhmää jopa sinulta!!

        Miksiköhän muuten VVO on kovin köyhien riistäjä vaikka onkin Ay-liikkeiden omistama ???
        Demarit ym saavat siitä huisisti voittoja ;---)))))
        Ja vieläpä köyhiltä !! huisin hauskaa !!

        Vieläkö sinä nyt olet naimisissa sen kankesi kanssa?
        Vai tuliko teille jo bänät?.:-hihhiihhihihihihihiihihihhii

      • morjens_elätti
        Extyökkäri kirjoitti:

        Vaan leipäjonot olen jättänyt sinulle, minä haen leipäni kaupoista.

        "minä haen leipäni kaupoista."

        Niin haetkin. Sossun antamilla ruokakupongeilla tosin.:-))))

      • morjens_elätti kirjoitti:

        "minä haen leipäni kaupoista."

        Niin haetkin. Sossun antamilla ruokakupongeilla tosin.:-))))

        Itseasiassa pankkikortilla, minun kun ei luottoa tarvitse käyttää. Sen voin kertoa jotta en edes tiedä missä se sossu täällä on tänä päivänä.

      • otan_osaa
        Extyökkäri kirjoitti:

        Itseasiassa pankkikortilla, minun kun ei luottoa tarvitse käyttää. Sen voin kertoa jotta en edes tiedä missä se sossu täällä on tänä päivänä.

        Vai et sinä tiedä missä sossu sijaitsee.:-))
        Kovin murheellista nyt se sitten on sinun kannaltasi. Toivottavasti nyt kumminkin tiedät missä se Kela edes sijaitsee. Sillä Kelahan se nykyään nyt myös sinun toimeentulotukesi maksaa.

      • otan_osaa kirjoitti:

        Minulle riittää kun muistan missä on lähin pankkiautomaatti tai OP konttori. Niistä irtoaa hynää sen verran kuin tarvitsen vaatimattomaan elämääni.

      • aivanaivan
        Extyökkäri kirjoitti:

        Minulle riittää kun muistan missä on lähin pankkiautomaatti tai OP konttori. Niistä irtoaa hynää sen verran kuin tarvitsen vaatimattomaan elämääni.

        Niinpä.

        Nykyäänhän ne maksaa sinun toimeentulotukesi suoraan pankkitilillesi.

      • aivanaivan kirjoitti:

        Niinpä.

        Nykyäänhän ne maksaa sinun toimeentulotukesi suoraan pankkitilillesi.

        Ei toimeentulotukea vaan työeläkkeen jolla kyllä tulen toimeenkin sekä pääomatulot joita saa kun on ollut viisas.

      • turhaan_valehtelet
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei toimeentulotukea vaan työeläkkeen jolla kyllä tulen toimeenkin sekä pääomatulot joita saa kun on ollut viisas.

        Ethän sinä nyt todellakaan mitään työeläkettä koskaan mistään saa kun et ole ollut päivääkään rehellisissä töissä.
        Omaa tyhmyyttäsi olet nyt vain pelkkä yhteiskunnan elätti.

      • turhaan_valehtelet kirjoitti:

        Ethän sinä nyt todellakaan mitään työeläkettä koskaan mistään saa kun et ole ollut päivääkään rehellisissä töissä.
        Omaa tyhmyyttäsi olet nyt vain pelkkä yhteiskunnan elätti.

        Ehkä ilmoitat sitten vakuutusyhtiölle perusteet ja katsotaan sitten kuinka käy.

        Täytyy kuitenkin sanoa jotta kaltaisesi luuseri säälittää, mitään järkevää ei keksi kirjoittaa/sanoa mutta aivotuhnujaan pitää päästä levittelemään.

      • oletpa_tyhmä

        Kylläpä sinä olet nyt todella tyhmä ja yksinkertainen porvarintollo kun et nyt lainkaan huomaa sitä, että sinullehan pelkästään nyt vain vittuillaan ihan päin naamaa.

      • oletpa_tyhmä kirjoitti:

        Kylläpä sinä olet nyt todella tyhmä ja yksinkertainen porvarintollo kun et nyt lainkaan huomaa sitä, että sinullehan pelkästään nyt vain vittuillaan ihan päin naamaa.

        Kumman puolelta se on tyhmyyttä minun vai teidän jos teillä ei ole mitään järjellistä kirjoitettavaa. Minun silmissäni te komut olette todellisia tolloja ja luusereita. Eihän kannatuksenne muutoin olisi jotain promilleja kun fiksummat puolueet saavat prosentteinakin kymmeniä tuota kannatusta.

        Kuka se on tyhmä, se jolla on ajatuksia vai se jolla ei ole muuta sanottavaa kuin, olet väärässä! Sitäkään kun ei saa luettavakseen mikä se oikea ratkaisu olisi.

        Mietipä tuota!

      • hoohhoijaa

        "Kumman puolelta se on tyhmyyttä minun vai teidän jos teillä ei ole mitään järjellistä kirjoitettavaa."

        Todella aika typerä ja tyhmä idiootti näytät nyt vain olevan kun et edes tuotakaan asiaa itse tiedä vaan kyselet sitä täällä.

        Tuohon sinun esittämääsi kysymykseesi on nyt todella helppo vastata täysin avoimesti ja rehellisesti että pelkästään nyt vain sinun itsesi trollaamat tekstit tälle keskustelupalstalle ovat aina vain ihan pelkkää valheellista tyhmää ja ihan järjetöntä lahtaripropagandaasi mityä kukaan ei koskaan usko yhtään mitenkään.

      • hoohhoijaa kirjoitti:

        Mikä on valheellista ja miten? Mikä olisi sinun totuutesi niissä asioissa?

        Kyllähän se on tuo komuloisten toiminta sitä lahtaritoimintaa, siinä halutaan lahdata jokainen yrittäjä mutta ei ymmärretä jottei niitä vähiäkään työpaikkoja ole ilman yrityksiä. Kunnan hommatkin loppuvat lyhyeen jos yritykset loppuvat.

        Nyt listaamaan kaikki valheellinen ja selvittämään "sinun totuutesi"!

        Ihan kaikki sinun tälle palstalle suoltamasi jorinat ovat aina olleet vain sitä pelkkää täysin valheellista lahtaripropagandaa.

        Mutta onneksi nyt tuo uskottavuutesi on täysin nollassa. Joten jauha nyt vain sitä valeheellista proagandaasi ihan vapaasti. Jos se edes jotenkin helpottaa noita todella vakavia mielenterveydellisiä ongelmiasi.

        Tuo nyt esiin vaikka viisi esimerkkiä (se on vähän luokassa kaikki) ja kerro mikä olisi ollut totuus, vain oletko jaskan jauhaja joka ei tiedä edes sitä ettei tiedä?

      • hoohhoijaa
        Extyökkäri kirjoitti:

        Tuo nyt esiin vaikka viisi esimerkkiä (se on vähän luokassa kaikki) ja kerro mikä olisi ollut totuus, vain oletko jaskan jauhaja joka ei tiedä edes sitä ettei tiedä?

        Mitä niitä kaikkia jorinoitasi nyt esittelemään. Kaivele nyt vain itse niitä jorinoitasi jos asia kiinnostaa sinua.

        Se riittää aina nyt ihan hyvin meille kaikille muille palstalaisille, kun tiedämme nyt todella selkeästi sinun olevan vain se tämän palstan säälittävä häiriköivä valehteleva trolli.

        Jos et löydä niistä valheita niin miksi moista sitten alat jankuttaa? Oletko ihan sekopää?

      • tarviiko_muistuttaa
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jos et löydä niistä valheita niin miksi moista sitten alat jankuttaa? Oletko ihan sekopää?

        Operaatio barbarossa alkoi vuonna 1941.:-hahahahahhahahahahhahhahahhahahhaa

        Ei menny sulta kun vaan sata vuotta pieleen.

        HHHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOOHHOOOO

        Sulle muuten nyt taas kerran nauretaan ihan päin naamaa.:-)))))))))))

      • tarviiko_muistuttaa kirjoitti:

        Operaatio barbarossa alkoi vuonna 1941.:-hahahahahhahahahahhahhahahhahahhaa

        Ei menny sulta kun vaan sata vuotta pieleen.

        HHHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOOHHOOOO

        Sulle muuten nyt taas kerran nauretaan ihan päin naamaa.:-)))))))))))

        Kyse oli valheesta ei kirjoitusvirheestä kuten sinun esimerkissäsi.

        Jospa nyt niitä valheita sitten alkaisit etsiä mutta et taida löytää koska tekstini on hyvin pitkälti faktaa jota ei edes sairas kommunismi pysty muuksi osoittamaan.

        Olet aika yksiniittinen kun tuot tuon saman kirjoitusvirheen esiin jo ainakin kolmannen kerran. Se osoittaa miten keveitä nuo teidän valhe syytöksenne ovat, niissä ei ole perää himpun vertaa koska jos olisi edes aavistus niin sinä kyllä yrittäisit sitäkin hyväksesi käyttää.

        Missä ne valheet joista on syytelty jo vuosia ovat kun vain yksi kirjoitusvirhe on löytynyt. Lisäksi voin sanoa ihan rehellisesti jotta jokainen järkevä ihminen näkee tuon 1041 1941 tilalla virheeksi ei valheeksi mutta se taitaa sinun yksinkertaiselle nupillesi olla liikaa.

        Naura sinä vaan omalle tyhmyydellesi, siinä taitaa mennäkin loppuikäsi mukavasti naureskellen.

      • turhaan_itket

        Turhaan sinä nyt itket ja kiukuttelet näin jälkeenpäin kun paskat ovat jo omissa housuissasi.

        Sinähän tosiaan väitit ihan tosissasi tässä taannoin että tuo operaatio barbarossa alkoi jo kesällä 1841. Joka on todistetusti nyt täysin selkeä valhe. Ja nyt sitten tämä kertomani asia on nyt pelkkää faktaa.:-)))

      • turhaan_itket kirjoitti:

        Jööti on sinun housuissasi jos et erota selvää kirjoitusvirhettä! Toisekseen jos huomaa virheen siitä voi huomauttaa mutta sen jankuttaminen osoittaa sinun kypsymättömyyttäsi ihmisenä.

        Kuten sanoin niin kirjoitusvirhe ei ole valhe ja sen olen jo moneen kertaan ilmoittanut kuten tuossa ylempänäkin. Ala sinäkin ihmiseksi niin nuo tuskan tunteet häipyvät eikä tarvitse pyrkiä moiseksi vitsinikkariksi.

        Kaiva nyt esiin oikea valhe eli mitä oikeasti väärää tietoa ja valheellista olen tänne kirjoittanut. Jos et tuohon kykene niin näytän olevan todella luotettava tiedon ja ideoiden lähde, kannattaa sinunkin alkaa seuraamaan neuvojani koska totuus on aina totuutta, komupravda ei koskaan ole siihen yltänyt.

      • syö_paskos

        No sovitaan nyt sitten niin ettei mielesi nyt pahoitu tästä enempää että nuo ihan kaikki sinun kirjoituksesi ovat nyt vain pelkkää pas..., eiku pelkkiä valheellisia kirjoitusvirheitä.-: hahahahahahahaa

      • syö_paskos kirjoitti:

        No sovitaan nyt sitten niin ettei mielesi nyt pahoitu tästä enempää että nuo ihan kaikki sinun kirjoituksesi ovat nyt vain pelkkää pas..., eiku pelkkiä valheellisia kirjoitusvirheitä.-: hahahahahahahaa

        Kerro nyt ne valheet kun et niistä näytä eroon pääsevän vai tunnustatko suoraan olevasi jaskan jauhaja jolla ei ole elämästä mitään käsitystä eli tyypillinen komuloinen

      • vituttaakoo
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kerro nyt ne valheet kun et niistä näytä eroon pääsevän vai tunnustatko suoraan olevasi jaskan jauhaja jolla ei ole elämästä mitään käsitystä eli tyypillinen komuloinen

        Mielenterveytesi vaikuttaa olevan nyt taas kerran todella heikossa kunnossa. Muistitko ottaa nyt ne lääkkeet?:-))

        Varo nyt kumminmkin ettei se nuppisi vaan räjähdä tuon suunnattoman vitutuksesi johdosta.

        Ta ihan sama mulle vaikka räjähtäisikin.:-))))

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jos et löydä niistä valheita niin miksi moista sitten alat jankuttaa? Oletko ihan sekopää?

        " Oletko ihan sekopää?"

        Tuossa on yritystä.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Joukkoon ei kuulu ay mafia joka on kasvattanut leipäjonoja huisisti.

        "Joukkoon ei kuulu ay mafia joka on kasvattanut leipäjonoja huisisti."

        Siis onko sinun mielestä Sipilä kuuluu johonkin mafiaan kun uutisten mukaan Sipilän hallitus kasvattanut leipäjonot ennätys pitkiksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        " Oletko ihan sekopää?"

        Tuossa on yritystä.

        Missä perustelut viipyvät? Miksi ottaa joku älytön kannanotto aikä vastata jkoko varsinaiseen asiaan?

        Olisit vaikka noita valheita alkanut hakemaan ja kertonut sitten oman totuutesi niistä! SE olisi ollut ainakin hieman järkevämpää toimintaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Joukkoon ei kuulu ay mafia joka on kasvattanut leipäjonoja huisisti."

        Siis onko sinun mielestä Sipilä kuuluu johonkin mafiaan kun uutisten mukaan Sipilän hallitus kasvattanut leipäjonot ennätys pitkiksi?

        Ay mafia kasvatti leipäjonoja koska sen vaatimukset kasvattavat työttömyyttä. Jos sitä et näe, niin punaiset lasisi estävät tehokkaasti totuuden pääsyn nuppiisi!

      • Entä sitten? Missä on Sipilän halitus? Olut ja mennyt!

        Nyt on otettava niskasta kiinni SS hallitus koaliitiota ja vaatia lisää niin yrityksiä kuin työpaikkojakin vauhdilla. Se on tänään eikä siinä auta tippaakaan Sipilä ja hänen hallituksensa. Toisaalta vaikka ay mafia kaikkensa teki vasemmiston avustuksella jottei Sipilän hallitus saiai asioita läpi niin nyt on hyvää aikaa, ehkä paras aika kokeilla, miten ay mafia ja vasemmisto pyrkii SS:n touhuja rajoittamaan koska samat ongelmat ovat edelleen esillä!

        Nyt siis keinot työelämän muuttamiseen tavalla jolla saadaan nuo puolisen miljoonaa työnhakijaa tavoitteiseensa. On siis syytä saada aikaan työeläömän muutos jossa yritysten johto ja omistajat alkavat päättää miten edetään ja ay mafiosot siirretään pihalle varaston nurkkaan, he kun eivät ole saaneet aikaan mitään talouden nostamiseksi nykyisestään tasolle jossa ei velkaannuta ja jossa ei ole satoja tuhansia työttömiä!

        Nyt vauhtia SS hallitukseen tai olemme pulassa!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Entä sitten? Missä on Sipilän halitus? Olut ja mennyt!

        "Toisaalta vaikka ay mafia kaikkensa teki vasemmiston avustuksella jottei Sipilän hallitus saiai asioita läpi..."

        Sipilä tukenaan Perussuomalaiset teki kaikkensa ammattiyhdistysliikeen nujertamiseksi mutta epäonnistui. Suomen työväenluokka nousi yhtenä jalkana. Tänään Sipilää ei muista kukaan.
        Persutkin alkavat olla mennyttä kauraa. He kykenevät enää tappelemaan keskenään. Viittaan parhaillaan olevaan murhayritys oikeudenkäyntiin persu vastaan persu.

        Sijpilä on tänään historiaa mutta SS jos jatkaa munaamistaan niin me kaikki olemme kohta historiaa!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sijpilä on tänään historiaa mutta SS jos jatkaa munaamistaan niin me kaikki olemme kohta historiaa!

        Mutta sinä kirjoutuksissasi olet ihaillut Sipilän hallituksen tuhoja. Vai käännätkö taas takkisi.

        Sipilän hallituksella oli hyvä mahdollisuus nousukautena ja vielä työelämänkin kohdalta annettiin mahdollisuus laittaa suhtkoht hyvää kuntoon mikä olisi nyt etu kun koronakin tuli. Nykyinen hallitushan alkoi heti korjaamaan Sipilän hallituksen tuhoja. Asiaa tietysti alkoi vaikeuttamaan korona.

        Mutta eiköhän me kaikki kuitenkin olla siitä onnellisia ettei nyt huonompana aika ole Sipilä/Orpo hallitusta,

        Mitähän tuolla tarkoita " mutta SS jos jatkaa munaamistaan niin me kaikki olemme kohta historiaa!" Mikä SS ja mikä munaaminen. Mitä lie tarkoitat, mutta kun Sipilä ei saanut meitä tuohttua yrityksistään huolimatta, niin ei siihen pysty kukaan muukaan.

        "Sijpilä on tänään historiaa"

        Suomen ja kaikkien suomalaisten onneksi. Korona paha Suomelle ja suomalaisille, muttei niin paha kun Sipilä/Orpo hallitus.

        Sipilällä oli perin järkevät suunnitelmat, hän pyurki siihen mihin meidän jokaisen pitäisi pyrkiä eli jokaisen kansalaisen ja yhteiskunnan omavaraisuuteen. Velat pois ja joka ukko ja akka töihin ansaitsemaan eineensä! Asia johon vasemmisto ei koskaan ole älynnyt suunnata!

        SS (Secunda Sanna) munaa jättämällä kehittämättä työllisyyden ehtoja suuntaan jossa jokainen voisi sen oman a elämänsä ansaijta, jossa ei olisi nykyistä puolenmiljoonan työttömien työnhakijoiden armeijaa vaan uusia ja olevia yrityksiä joilla olisi varaa työllistää palkkansa ansaitsevia työntekiojöitä!

        SS, Secunda Sanna, Sosialisti Sanna, Saamaton Sanna jne valintasi mukaan!

        Ei onneksi vaan valitettavasti koska SS ei kykene mihinkään eteenpäin vievään talouden uudistukseen vaan jää koko orkesterinsa kanssa komucorona ansaan.

        SS:llä ei ole mitään suunnitelmaa, ei ainakaan julkista, miten työllisyys saadaan nousuun, miten saamme uusia yrityksiä uuden tekniikan aloille tuottamaan hyvää koko kansalle. Ei siihen ainakaan SS:n sylikoira ay mafia pysty! Nyt on yritysmaailma otettava remmiin työllisyyden korjaamisessa ja talouden kehityksessä!

        "Sipilällä oli perin järkevät suunnitelmat,"

        Mikä suunnitelmat? Ai se mitkä toteutti kikyineen ja aktiivimallineen, Ja sitten loppui monelta rahat, niin yrityksiltä kun kotitalouksilta. Eläkeläiset sairaat vähävaraiset ja yleensä kaikki joutui ahtaalle. Yrityksiltä hävisi maksavia asikkaita, leipäjonot kasvoi. Kaiken muun kiristyksen lisäksi tuli lääkeiden omavastuut että moni joutuu miettimään ruoka vai lääkkeet.

        No ainakin tuo sinun "Sipilällä oli perin järkevät suunnitelmat," toi esiin sinun ymmärryksesi asioista. Ei jatkoon järkevissä keskusteluissa.

        "SS, Secunda Sanna, Sosialisti Sanna, Saamaton Sanna jne valintasi mukaan!"

        Osanottoni mieleterveytesi vuoksi.

        Kokoomuslaisella eläkeinsinöörillä on ääretön viha työläisten järjesteäytymistä vastaan.

        Sipilän suunnitelmissa oli kilpailukyvyn palauttaminen sekä työllisyyden nostaminen parempaan hanttiin. Ne olivat viisaita asioita, jotka SS:nkin pitäisi ottaa tähtäimeensä.

        Nyt kilpailukyky on taas nollassa eikä työttömistä liene pulaa, joten lisää kikyä ja työhön patistelua millä nimellä hyvänsä on saatava aikaan!

        Tuo luettelo jonka lainasit kertoo totuuden Sannasta. Muuta et voi osoittaa esim. työpaikkojen luomisen puitteissa.

        Ei ole muita helposti mieleentulevia ominaisuuksia Sanna tipusta puhuttaessa!

        Jos neuvoo toista paremmalle tielle se ei ole vihaa, jos olisin komuloinen niin vihani vuoksi lähtisin tappamaan vanhaan komutyyliin. Nythän vain annan neuvoja joita noudattaen pääsee omaan hyvinvointiin kiinni!

        Eikä järjestäytyminen sinänsä, kuten olen aiemminkin kirjoittanut, ole ongelma vaan se on miten ay mafia tänään ja eilen on toiminut!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sipilän suunnitelmissa oli kilpailukyvyn palauttaminen sekä työllisyyden nostaminen parempaan hanttiin. Ne olivat viisaita asioita, jotka SS:nkin pitäisi ottaa tähtäimeensä.

        Nyt kilpailukyky on taas nollassa eikä työttömistä liene pulaa, joten lisää kikyä ja työhön patistelua millä nimellä hyvänsä on saatava aikaan!

        Niin sinun mielestä suunnitelmissa. Työväestö antoi siihen eväätkin kikyn ja aktiivimalli,

        Mutta miten kävi? Kurjuutta tuli.

        "Nyt kilpailukyky on taas nollassa"

        Näinhän se korona aikan on. Sipilän hallituksen aikana oli toisin, ja oli mahdollisuuksia paljoonkin mutta hallituksessa oli vaan oman edun tavoittelijoita.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Tuo luettelo jonka lainasit kertoo totuuden Sannasta. Muuta et voi osoittaa esim. työpaikkojen luomisen puitteissa.

        Ei ole muita helposti mieleentulevia ominaisuuksia Sanna tipusta puhuttaessa!

        "ominaisuuksia Sanna tipusta puhuttaessa!"

        Vaikka oletkin mielenterveyspotilas ilman vastuuta, niin yritä jotain asiallisuutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin sinun mielestä suunnitelmissa. Työväestö antoi siihen eväätkin kikyn ja aktiivimalli,

        Mutta miten kävi? Kurjuutta tuli.

        "Nyt kilpailukyky on taas nollassa"

        Näinhän se korona aikan on. Sipilän hallituksen aikana oli toisin, ja oli mahdollisuuksia paljoonkin mutta hallituksessa oli vaan oman edun tavoittelijoita.

        Jos halutaan lähteä muualle kuin kurjuutta tavoittelemaan on kiky hyvä alku!

        Aktiivinen työnhaku on myös se mihin kansaa pitää painostaa sillä vain työ tuo oman hyvinvoinnin!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jos halutaan lähteä muualle kuin kurjuutta tavoittelemaan on kiky hyvä alku!

        Aktiivinen työnhaku on myös se mihin kansaa pitää painostaa sillä vain työ tuo oman hyvinvoinnin!

        No mitä Sipilä sai aikaan kun kaikki oli joka puolelta pedattu valmiiksi, ja ei ollut koronaa.

        Nyt on tilanne ihan toinen niin Suomessa kuten muuallakin. Mitä sinä et ilmeisesti edes ymmärrä.

        Mutta miksi Sipilän hallitus toimi miten toimi?
        Miksi Sipilän hallituksen aikana leipäjonot ja Kelan jonot kasvoi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "ominaisuuksia Sanna tipusta puhuttaessa!"

        Vaikka oletkin mielenterveyspotilas ilman vastuuta, niin yritä jotain asiallisuutta.

        Lainaa koko ajatus, ei pätkää! Siis: "Ei ole muita helposti mieleentulevia ominaisuuksia Sanna tipusta puhuttaessa!"

        Koko ajatus esittämällähän asia muuttuu mutta ei näköjään sovi komulois Lyylin ajatusmaailmaan!

        Olen todella toiminut sinua vastuullisemmin koko elämäni ajan ja odotan tuon mainitun tipunkin heräävän vastuuseensa pääministerinä ja alkavan vihdoin työllisyyden korjaamiseen johtavat toimenpiteet.

        Me tarvitsemme satojatuhansia uusia tuottavia eli yritysmaailman työpaikkoja! Missä niiden nousuun johtavia päätöksiä mahtaa olla piilossa, kun yhtään ei ole tuotu näkyville? Olivathan ne hallitusohjelmassakin vaikka liian vaatimattomana tavoitteena!

        Onko hallituksen väistely työelämän suhteen myös mielestäsi mielenterveys asia vai onko se mielenterveys vain sinun omaa ongelmaasi?

        Loisextyökkäri on ihmeissään.
        Miksi kaikkivoipa yrityssektori ei kykene työllistämään. Sitä ihmettelee myös työläiskansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Loisextyökkäri on ihmeissään.
        Miksi kaikkivoipa yrityssektori ei kykene työllistämään. Sitä ihmettelee myös työläiskansa.

        Kyllä kykenee kun hinta on kohdallaan. Juuri siihenhänb ehdottamani kiky on suunnattu ja sitä tarvitaan, koska ei ay mafia kykene mihinkään kun kilpailukyvyn korjaamisesta on kyse!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No mitä Sipilä sai aikaan kun kaikki oli joka puolelta pedattu valmiiksi, ja ei ollut koronaa.

        Nyt on tilanne ihan toinen niin Suomessa kuten muuallakin. Mitä sinä et ilmeisesti edes ymmärrä.

        Saihan hän pikku kikyn josta on nyt hyvä ponnistaa.

        Olisi saanut aikaan enemmänkin mutta demokratiamme tlimimattomuus esti koska hän ei halunnut suuria lakkoja. Tuokin on yksio syuy haudata ay mafia mahdollisimman syvään, se kun alkoi kapinan eikä siten mahdollistanut hyvinvoinnin kasvua.

        Nyt tänään SS:n kanssa asiat ovat huonommin koska SS:lla ei ole himpun vertaa ideaa nostaa työllisyyttä vaan hän vain lisää velkaa jkakaen rahat varsin huolettomasti.

        En noin yleisesti lähde Sipilää kehumaan mutta paremmat ideat hänellä oli kuin SS:lla tipukaarteineen!

        "Saihan hän pikku kikyn josta on nyt hyvä ponnistaa."

        Sai kikyn ja aktiivimallin, ja sehän tiedetään miten ponnisti. Koko maan talouden sai kaaokseen ja vielänousukauten. Siihen ei moni pysty. Leipäjonot ponnisti hurjaan kasvuun kuten Kelan jonot. Että kyllä ponnisti.

        "En noin yleisesti lähde Sipilää kehumaan mutta paremmat ideat hänellä"

        Niin sinun mielestä ideat?
        Mutta miksi toteuttamaan parempia ideoitaan kun oli nousukausi ja sai nousukauden avuksi vielä kikyn ja aktiivimallin?
        Jos totta puhutaan niin Sipilä toteutti ideansa. Josta hän ja lähisukunsa hyötyi kuten Sipilän kokoomukselaiset kaverinsa.
        Sipilä paremmat ideat oli saada leipäjonot hyvänä aikana kasvamaan, ja onnistui. Samaan ei moni muu maailmmassa onnistu.

        Leipäjonojen generaattorina touhusi ay mafia, estäen kaikilta ansionsa mukaisen työnteon!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "En noin yleisesti lähde Sipilää kehumaan mutta paremmat ideat hänellä"

        Niin sinun mielestä ideat?
        Mutta miksi toteuttamaan parempia ideoitaan kun oli nousukausi ja sai nousukauden avuksi vielä kikyn ja aktiivimallin?
        Jos totta puhutaan niin Sipilä toteutti ideansa. Josta hän ja lähisukunsa hyötyi kuten Sipilän kokoomukselaiset kaverinsa.
        Sipilä paremmat ideat oli saada leipäjonot hyvänä aikana kasvamaan, ja onnistui. Samaan ei moni muu maailmmassa onnistu.

        Sipilä pyrki palkoissa lähemmäs reaalisuutta mutta ei onnistunut epädemokraattisen vasemmiston vuoksi, Sipilällä oli edes yritystä saada loisiva työläisosasto innostumaan työstä mutta ei siinäkään onnistunut koska ay mafia ei edes virkansa puolesta ollutkaan se yleishyödyllinen joksi itseään mainostaa!

        Leipäjonot kasvavat koska ay mafia vastustaa vasemmiston tuella todellista hyvinvointia, jossa jokainen pyrkii oman kakkunsa ansaitsemnaan!

        Sipilän pyrkimiset nähtiin.
        Sipilän hallitus ne leipäjonot kasvatti.
        Sipilän hallitus oli Suomen historian surkein hallitus kun ottaa huomioon millaiset työkalut sillä oli ja mitä kaikkia rakenustarpeita sille annettiin.
        Älä viitsi enää tuota samaa jaskaa jauhaa.

        Lueppa uudelleen ja ala ymmärtämään! Se on sinun ainoa keinosi päästä parempaan elämään vasureiden muumimaasta!

    • leipäjonosta

      Veikkauksen pelit menivät juuri boikottiin. En halua tukea Jokerien hölmöilyä Venäjällä.

      • Miksi yleensäkään rahaa käytettäisiin urheilun tukemiseen? Jokainen saa omaan tahtiinsa hyppiä ja juosta pallon perässä tai ilman ja liukastella millä tahansa jäällä kunhan katsoo ettei aiheuta muille lisää kustannuksia putoamalla jäihin!

        Urheilu on omaehtoista toimintaa eikä siihen pidä muiden rahoja käyttää! Nuoret ovat tässäkohden hieman eri asia kuin aikuiset!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Miksi yleensäkään rahaa käytettäisiin urheilun tukemiseen? Jokainen saa omaan tahtiinsa hyppiä ja juosta pallon perässä tai ilman ja liukastella millä tahansa jäällä kunhan katsoo ettei aiheuta muille lisää kustannuksia putoamalla jäihin!

        Urheilu on omaehtoista toimintaa eikä siihen pidä muiden rahoja käyttää! Nuoret ovat tässäkohden hieman eri asia kuin aikuiset!

        Kai katsoit parisprintin kisan. Vai oliko lääkitys siihen aikaan päivästä sellainen ettei mahdollisuutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kai katsoit parisprintin kisan. Vai oliko lääkitys siihen aikaan päivästä sellainen ettei mahdollisuutta.

        Kuka viitsii katsella mokomaa huhkimista kun mukamas on kiire vaan minnekään ei keritä, vaan aina ollaan samassa paikassa kun ollaan mukamas perillä. Hiihtäisivät vaikka Hesasta Rovaniemelle niin olisi jotain järkeä asiassa mutta nyt kierretään ympyrää kuin kahelit niissä pyöreissä kopeissaan!

    • RahatPois

      Sipilä ja Harkimo samanlaisia: kumpikin diktaattoreita ja tykkäävät myydä firmat pois kalliilla ennen konkkaa tai sitten venäläisille. Ihan sama tuleeko työttömiä. Tätä on isänmaallisuus!

    • näisevaamenee

      kansalaissodan satavuotispäivä ensi vuonna, tarviiks jatkaa?

    • otisd

      Sipilä ja Berner suosivat sukulaisia tai yksityistä bisnestä valtion varoilla.
      Vähävaraiset hakevat toimeentulotukia.

      • erikoista_touhua

        Miksi ihmeessä nyt ministerien pitää jakaa sukuklaisilleen meidän veromaksajien maksamia pääomia?

    • Funlandiankansalainen

      Pisilällä tuntee myötätuntoa naapurin köyhään jokeriin ja joskus kätilöihin. Sen sijaan nälkäjonon lissu ei herätä tunteita, kun vastaavia köyhiä ei paratiisisaarilla vastaan kävele. Se on tuo myötätuntokin kovin valinnavapaa asia kepulaiselle.

    • sairas_kapitalismi

      Kapitalistien nepotismi ja muurariveljeys on niitä Suomen piilossa olevia korruptiota.

    • Anonyymi

      Sipilä suorastan potkaistiin hiljaisuuteen. Kukaan keskustalainen ei vanno Sipilän nimeen.
      Sipilän apuministeri Berner yksityisti kaikkea minkä vain voi ja työllisyystilanne heikkeni samassa tahdissa.

    • Anonyymi

      Sipilän ja Harkimon on ehdottomasti erottava heti SKP:stä, etteivät upota Suomea!

    • Anonyymi

      Sellaisen politiikan jossa työpaikkojen lisääntymisen katsotaan perustuvan työttömien viimesijaisen toimeentulon viemiseen voidaan katsoa suoraan olevan ihmisoikeuksia koukkaavaa politiikkaa sillä tuo viimesijainen turva on kansainvälisesti turvattu jokaiselle ihmiselle.

      Sellainen toimitapa on Perusoikeuksia loukkaava,

    • Anonyymi

      JUU ON SE NYT JO EROTETTU
      -niinhän sitä sanotaan että koira haukkuu väärää puuta
      LEIPÄJONOT ovat Halosen ja Koiviston valtakaudelta ja diktaaktori Sanna Marinin vastaan ottamia, jakoa
      Ei Sipilälle ne ole kuuluneet koskaan.
      Sanna jatkaa saavtettua etuutta. Leipäjonot ja bortelleja

    • Anonyymi

      Kepu on jälleen kerran hajottamassa hallitusta! Eihän tuollaisiin omaan napaan tuijottaviin kannata luottaa enää koskaan, pelkkiä riitapukareita.

    • Anonyymi

      Tuon perusteella Sipilä toimisi kuten SKP:n porukka.

      Otsikossa mainitaan myös Harkimo. Kuinka hän tähän liittyy? Onko hänkin liittynyt SKP:hen?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe