Venäläiset puolustelivat omia oligarkia.
Kiovassa kansa vaati Nasirovin vangitsemista, ryssät hyväksyy venäjän oligarkian röyhkeä kansan ryöstöä.
Tunnettu Putinin juntan kriitikko Navalny paljasta toinen toisesta perän virkailijat miljardöörit mutta turhaan.
Kaikkiaan lisäksi venäjän kansa antaa moraalinen tukea Ukrainan varkaille ja jopa suojele niitä ukrainalaisista.
Kaksi oikeusistuinta alkaa maanantaina käsitellä Ukrainalle tärkeitä tapauksia.
Ensimmäinen on YK:n tärkein oikeudellinen elin kansainvälinen tuomioistuin, jossa Ukraina vaatii Venäjää lopettamaan tuen Itä-Ukrainan niin sanotuille kansantasavalloille.
Toinen ja ehkä vieläkin tärkeämpi oikeudenkäynti alkoi aamulla Solomjanskin oikeudessa Kiovassa, jossa käsitellään korruptiosta epäillyn vero- ja tullilaitoksen johtajan Roman Nasirovin vangitsemista epäiltynä 70 miljoonan kavaltamisesta.
Nasirovin tapaus on merkittävä, sillä Ukrainan presidentin ja hallituksen korruptionvastaisista puheista huolimatta yhtäkään korkeaa virkamiestä ei ole saatu tuomittua korruptiosta nykyjohdon aikana. Nasirovia on pidetty presidentti Petro Porošenkon läheisenä liittolaisena.
Sunnuntaina monet aktivistit alkoivat epäillä, ettei oikeusjuttua Nasiroviakaan vastaan saada edes aloitettua.
Korruptiota tutkivan viraston tutkijat tekivät kotietsinnän Nasirovin toimistolla torstaina ja kertoivat epäilyistä. Pian sen jälkeen 38-vuotias Nasirov vietiin kiireesti sairaalaan, asianajajien mukaan sydänvaivojen vuoksi.
Asianajajat ovat kertoneet Nasirovin todellakin sairastuneen, mutta edes syyttäjät eivät olleet vakuuttuneita. Nasirov on rullattu oikeussaliin sairaalavuoteessa.
”Monien ukrainalaisten tavoin minullakin on epäilykseni odottamattomasta siirrosta sairaalaan, se kun on Ukrainan poliittisen eliitin ja ylimmän johdon historiallinen traditio”, korruptiosyyttäjä Nazar Holodnytsky sanoi uutistoimisto Reutersille.
Sunnuntaina tilanne kiristyi, kun määräaika Nasirovin vangitsemiseksi alkoi lähestyä. Vangitsemisoikeudenkäyntiä oli lykätty ja nyt Kiovasta ei löytynyt tuomaria, joka tekisi päätöksen.
Aktivistit alkoivat piirittää oikeustaloa, jossa Nasirov oli. Piiritys jatkui koko maanantainvastaisen yön. Riippumaton televisiokanava Hromadske seurasi mielenosoitusta koko yön.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kohta on taas uusi Maidan liekeissä.
Tuskin jotain dramaattisesti muuttuu, Petro Poroshenko löytyi poliittisesta tasapainoa.
Hän ei vastusta kun oligarkit pistetään vankilaan. Aktivistit ovat nyt järkeviä kavereita, ja osaavat pelaa lain mukaan.
Turhaan Putin odottaa mellakat, Ukrainan kansa oppi miten vastusta RyZZge propagandalle ja provokaatiolle. Venäjän media ennusta mellakat jo kaksi vuotta peräkkäin. Venäjän media ennusta joka vuosi, että Ukraina palelle.
Ei näin kävi. Venäjällä on lähestymässä teknogenikatastrofi. Jo tänä vuona jokaisessa Venäjän kaupungissa kerrallaan palelevat tuhansia ihmisiä, jatkuvasti olivat pitkiä sähkökatkoisia. Venäjä on syönyt loppuun NL perintöä.
Mukavaa että kansa on kiovassa herännyt. Kunigas tulee kohta käymään
Ukraina on häntäänsä ajava koira, vahinko, että EU:n jäsenenä me joudumme elättämään heitä.
Ryssät ovat kateelliset, ne ei edes uskaltaa puhua äänen korruptiosta.
Ainoa Navalny sai luvan paljasta ajasta ajan jotain. Mutta Roldugin sellonsoittaja ja 2 miljardia ovat edelleen rauhassa. Viime kuukaudessa kansa onnistui heittää ulos järjestelmästä paitsi tätä virkailija, vielä kaksi oligarkia, Firtash ja Ahmetov. Sitä paitsi muut kaikenlaiset virkailijat ovat hädässä.
Venäjän miehitys retki on suurin jarru puhdistuksille.
Nyt elättämistä, Venäjällä järkevät bisnesmiehet pakenevat Venäjältä Ukrainaan. Venäjältä rahaa tulee Ukrainaan enemmän kun EUsta.
Siis itkee RyZge, itkee!
Milloin venäläiset saavat Putinin kokin miljardiomaisuudesta selvityksen? Mieti montako kaalisoppakulhoa saa kantaa pöytään, että raha on kerättynä. Taitaa Venäjällä rehellisellä työllä rikastua? Vai olisiko rahaa raavittu Karjalan kannaksen maatuskoiden eläkkeistä?
Ei koskaan orjan kansa nousee omia kätyreitä vastaan. Katsokaa vaikka tultua, ne ovat onnellisia jos putinista tulee Suomenkin isäntäjää.
Orjat eivät unelmoi vapaudesta, ne unelmoi omista orjasta.
P.S. Nasirov on Brittin ja Unkarin kansalainen.
Se monikansalaisuus ei ole hyvää.
Alex Oronov ukrainan taustainen oligarkki kuoli salaperäisessä olosuhteessa. Alex oli Putinin ja Trumpin välittäjä ukrainan luovutus neuvottelusta. Putin putsata jäljet.
http://www.independent.co.uk/news/world/americas/ukranian-businesman-russia-and-donald-trump-dies-michael-cohen-michael-flynn-donald-trump-vladimir-a7612866.html
Ukrainan parlamentissa torstai on hernekeittopäivä ja perjantai liikuntapäivä, silloin läimitään nyrkein parlamenttikavereita.
Puskahousujen maassa Venäjällä on joka päivä kaalisoppaa ja vaimolle nyrkkiä oikein lain takaamana oikeutena. Että sellainen maa.
Me, EU:n jäseninä, heitämme siis rahaa Ukrainan oligargeille. Hävettää ja vihastuttaa tuo EU toiminta tällaisissa asioissa. Ukraina olisi saanut jäädä osaksi itäblokkia, johon se näköjään henkisesti kuuluukin, maailma olisi säästynyt paljolta. Onneksi Krimi ei ole enää siinä joukon jatkona.
He he kun ryssällä elintaso on vain 1/3 joka oli ennen sotaa. Viime vuona bkt ukrainassa kasvaa, venäjän bkt putoa.
Kauppa EU-Ukraina kasvaa.
Ryssä on huolestunut että Europan ja Ukrainan kauppa kasvaa, kun Venäjän kauppa vain öljy ja kaasu kauppa ja jatkuvasti vähentyy.
Silti nimenomaan Suomi ja veron maksajat jatkavat antaa apua venäjän rajaseudulle.
Venäjän kansa on oligarkian orja-kansa
Me, EU:n jäseninä, heitämme siis rahaa Ukrainan oligargeille. Hävettää ja vihastuttaa tuo EU toiminta tällaisissa asioissa. Ukraina olisi saanut jäädä osaksi itäblokkia, johon se näköjään henkisesti kuuluukin, maailma olisi säästynyt paljolta.
Ukraina on määrätietoisesti poista varkaita valloista. Erityisesti kun ukrainasta lähti Manoford ja Alex Oronov , Putinin kavereita, ovat pois kuviosta, korruptio vastainen liike onnistuu.
Romaniassa bkt kasvu on 4,6 prossa viime vuona. Korruptiovastainen elin sai telkien takaa 1,5 tuhatta korruptio-virkailijaa. Sielä ovat tuomarit, kaupungin johtajat ja niin pois päin.
Ukrainan kansa ei ole venäläisiä orjaa.
"Meillä on Kiovassa loistava tilaisuus" sanoi Clintonin virkamies ja lähetti CIA:n päällikön John Brennanin väärillä papereilla Maidanille.
Venäjän ikiaikainen mädättävä vaikutus näkyy kauas ja kauan. Suomi rahoittaa suoraan Venäjän sotaoikeuteen kuuluvia Putinin rikollisia ja varkaita. Mieti missä tankaat autosi!
Kuulemma ainoa maa, joka investoi venäjän mädäntänyt infrastruktuuriin on Suomi. Fortum on oikeastaan venäläinen korruptio pesä Suomessa. Sinne uppoa meidän verorahoja kun venäjän kauppa on valtion vakuutettu.
Venäläiset vain inisivät katelisena, korruptio sai selkä saunan Ukrainassa.
Venäläiset omassa maassa ovat nöyrä, poliisin, chechenian ja virkailijan edessa.
Venäläisillä on ehkä orjan mentaliteetti.
Venäjä on kuoleman tiellä. Ensin murhattiin toisinajattelijoita, nyt listalla ovat Itä-Ukrainan sotarikolliset ja Venäjän diplomaatit. Putin yrittää siivota rikoksiaan näkyvistä. Ukrainaan hyökkäystä Venäjä ei milloinkaan tule saamaan anteeksi.
Ihmisistä mutta totta Natonvastustajat rakastavat Venäjän varkaita-oligarkista.
Onko se johtuu rahasta tai "älykkyydestä?