Vasurit tappaisivat duunarit nälkään agendassaan

Jos vasemmisto pääsisi valtaan, he alkaisivat toteuttaa maailmanlaajuista solidaarisuusagendaansa.

Siitä on jo näyttöä mitä se on: Kreikan työväestölle osoitettiin solidaarisuutta lahjoittamalla Kreikkaan miljardeja suomalaisen veronmaksajan rahoja. Rahat tosin menivät Euroopan Pankkiin, niillä kuitattiin Kreikan velkoja ja Papadopulokset pystyivät jälleen huvijahdeillaan kilistelemään viinilasejaan. Kreikan työväestölle ei herunut lanttiakaan näistä rahoista. Ja tämän kaiken Arhinmäki tiesi.

Solidaarisuutta osoitettaisiin myös matuille, sieltä tulisi sadoin tuhansin tänne elätettäviä, täydellä ylläpidolla. Vuosikausiksi, loppuelämäkseen.

Suomalaiselle duunarille ei vasureiden solidaarisuutta kumminkaan riittäisi, sitä vain kannustettaisiin tekemään enemmän töitä vaikka selkänahka olisi jo nyljetty alinta orvaskettä myöten. Maailmanlaajuinen solidaarisuus vaatii suomalaisen duunarin kaiken työpanoksen, hänelle itselleen ei tarvitse jäädä mitään, on kunnia kuolla työnsä ääreen toteuttaessaan vasemmistolaista unelmaa.

Ja toki, ne joilla töitä ei olisi, siirrettäisiin jonnekin pois kasvukeskuksista, koska matut tarvitsevat asuntoja keskeisiltä paikoilta. Sosiaalituki kutistuisi olemattomiin, koska maailmaa syleilevä agenda vaatii uhrauksia.

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen, suomalainen Vasemmisto maksattaa kaiken suomalaisilla duunareilla.
120768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 120

Vanhimmat

Kokoomus oli suurin puolue kun kreikkatuet annettiin. Kokoomuksen apupuolueita olivat hallituksessa ja eduskunnassa porvarilliset vihreät ja kristilliset. Katainen kuolasi ökypalkkaista EU virkaa ja halusi kuten EU komission kokoomusmielinen puheenjohtaja Juncker antaa Kreikalle rahatukea.

Äänestä
  • Kokoomus oli suurin puolue, kyllä. Mitä se tähän kuuluu?

    Vasurit olivat mielellään apuna Kreikka-tukien antamisessa mainitusta syystä ja vasurit lisäksi haluavat matuttaa Suomen sadoilla tuhansilla matuilla. Jälkeenpäin Arhinmäki vaatimalla vaati että velat on annettava myös anteeksi (ikäänkuin olisi ollut jotain toivoa saada niitä takaisin).

    On aivan sama, onko vasurit hallituksen apuna tai pääministeripuolueena, matutus ja mainitunlainen "solidaarisuustukien" antaminen ulkomaille on heidän agendansa edelleen.

    Suomalainen duunari on se, joka saa kuolla työnsä ääreen 35-kiloisena vasuriagendaa maksaessaan.

    Äänestä

  • se.on-agenda kirjoitti:

    Kokoomus oli suurin puolue, kyllä. Mitä se tähän kuuluu?

    Vasurit olivat mielellään apuna Kreikka-tukien antamisessa mainitusta syystä ja vasurit lisäksi haluavat matuttaa Suomen sadoilla tuhansilla matuilla. Jälkeenpäin Arhinmäki vaatimalla vaati että velat on annettava myös anteeksi (ikäänkuin olisi ollut jotain toivoa saada niitä takaisin).

    On aivan sama, onko vasurit hallituksen apuna tai pääministeripuolueena, matutus ja mainitunlainen "solidaarisuustukien" antaminen ulkomaille on heidän agendansa edelleen.

    Suomalainen duunari on se, joka saa kuolla työnsä ääreen 35-kiloisena vasuriagendaa maksaessaan.

    Kokoomus määräsi enemmsitöllään että kreikkatuet annetaan ja Katainen halusi turvata EU komissaarinpaikkansa. Sitä ei olisi tullut jos Katainen olisi vastustanut kreikkatukia. Linkki tietoosi että Arhinmäki vaati velkojen anteeksiantoa. En ole kuullut asiasta muilta vasemmistoliittolaisilta. Sipilä, Orpo ja Soini päästivät Suomeen kesällä 2015 36 000 matua eli Sipilän hallituksella on kaikkien aikojen mamutusennätys.

    Äänestä

  • jzsfsdfg kirjoitti:

    Se että matuja tuli kymmenin tuhansin, oli edellisen hallituksen aikaansaannos. Asia oli sovittu jo paljon aikaisemmin eikä sitä voinut perua. Uusi hallitus ei ollut ehtinyt tehdä mitään muuta kuin puida uusia Kreikka-tukia, ja nehän eivät tietenkään enää olleet edellisen hallituksen syytä. Mutta niitäkään ei vasurit oppositiossa vastustaneet.

    Vasureita ei kiinnostanut Jyrkin komissaaripaikka, mutta auliisti olivat sen hankkimisessa apuna, nyt sattui agendat yhtymään.

    Tässä linkki, jonka hakemiseen meni 10 sekuntia. Olisit sen itsekin voinut hakea.
    https://www.suomenuutiset.fi/arhinmaki-kussa-annetaan-kreikan-ensimmainen-tukipaketti-anteeksi/

    Mutta kaikesta huolimatta, vasureiden agenda on edelleen olla "solidaarinen" ja jakaa suomalaisen duunarin rahat maailmalle ja loisijoille. Duunarin asioita vasurit eivät aja, pitävät vaan huolen että hän maksaa kaiken.

    Äänestä

  • vasuri.tykkää.kokkareist kirjoitti:

    Sipilä kutsui matut Suomeen lupaamalla talonsa niiden käyttöön jonka lupauksen keputapaan petti ja kippasi matut veronmaksajien niskaan. Arlhinmäen kanta kreikklainoista ei ole kaikkien vasemmistoliittolaisten kanta. Kepu, kokoomus ja PS jakelevat myös rahaa ulkomaille kehitysapuina sun muina avustuksina.

    Äänestä

  • sxdkfngt kirjoitti:

    Etenkin persut pettivät kun hyväksyivät sen että matut tulevat Suomeen. Persujen ainoa mahdollisuus pitää lupauksensa olisi ollut jäädä oppositioon. Matujen tuloa ei voinut enää estää, sen oli edellinen hallitus junaillut niin. Se että Sipilä laittoi lisää houkuttimia, oli tietysti virhe mutta ei sillä ollut senaikaiseen matuvirtaan enää vaikutusta.

    Vasemmiston agenda on jo pitkään ollut "solidaarisuuden" jakaminen miljarditolkulla sinne tänne, ja laittaa suomalainen duunari maksamaan sen. Vasurit ovat unohtaneet täysin suomalaisen duunarin, kaikki aika menee siihen että autetaan koko maailmaa hädässään, ja suomalaisen duunarin ainoa osa vasuriagendassa on raataa ikänsä ja kuolla työnsä ääreen tienatessaan rahaa tähän agendaan. Muuta on ihan turha selitellä, se ei ole lähtöisin kokoomuksesta, kepusta tai mistään muusta kuin vasureista itsestään.

    Duunarit totisesti ampuvat itseään polveen jos äänestävät vasureita.

    Äänestä

  • polvi.rikki kirjoitti:

    Sipilä kutsui paperittomat matut Suomeen eikä edellinen hallitus. FAKTA. Sipilän hallitus lappaa rahaa ulkomaille kehitysapuna sun muuna joten ei mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

  • Aloittajalla on vika päässä

    Äänestä

  • Vasurit tekee kaikki pahuudet ja sumalaisten sorron jotka nykyinenkin hallitus tekee mutta suuremmalla intensiteetillä. Suomi Ensin. Muistakaa se ryhmä.

    Äänestä

  • polvi.rikki kirjoitti:

    Etenkin persut pettivät kun hyväksyivät sen että matut tulevat Suomeen. Persujen ainoa mahdollisuus pitää lupauksensa olisi ollut jäädä oppositioon. Matujen tuloa ei voinut enää estää, sen oli edellinen hallitus junaillut niin. Se että Sipilä laittoi lisää houkuttimia, oli tietysti virhe mutta ei sillä ollut senaikaiseen matuvirtaan enää vaikutusta.

    Vasemmiston agenda on jo pitkään ollut "solidaarisuuden" jakaminen miljarditolkulla sinne tänne, ja laittaa suomalainen duunari maksamaan sen. Vasurit ovat unohtaneet täysin suomalaisen duunarin, kaikki aika menee siihen että autetaan koko maailmaa hädässään, ja suomalaisen duunarin ainoa osa vasuriagendassa on raataa ikänsä ja kuolla työnsä ääreen tienatessaan rahaa tähän agendaan. Muuta on ihan turha selitellä, se ei ole lähtöisin kokoomuksesta, kepusta tai mistään muusta kuin vasureista itsestään.

    Duunarit totisesti ampuvat itseään polveen jos äänestävät vasureita.

    Palstan kepulainen taas vauhdissa.

    Äänestä

Ei täällä kukaan nälkään kuole. Suomalainen maanviljelijä lisää tarvittaessa tuotantoaan, jos ruoka meinaa käydä vähiin. Peltopinta-alaa voidaan kasvattaa nopeastikin.

Euroista ja muista on turha olla huolissaan. Ei niitä voi syödä.

Äänestä
  • Minkä takia suomalainen viljelijä, jolle on vasurien toimesta jatkuvasti vittuiltu, kasvattaisi peltoalaa? Antaa kuolla nälkään vaan.

    Äänestä

  • jaseonihanoikeinse kirjoitti:

    Minkä takia suomalainen viljelijä, jolle on vasurien toimesta jatkuvasti vittuiltu, kasvattaisi peltoalaa? Antaa kuolla nälkään vaan.

    Maanviljelijät eivät ole omahyväisiä kusipäitä. Aina ennenkin maanviljelijät on ruokkineet muut.

    Äänestä

  • fiksumpaa.väkeä kirjoitti:

    Maanviljelijät eivät ole omahyväisiä kusipäitä. Aina ennenkin maanviljelijät on ruokkineet muut.

    Maanviljelijät ovat jatkuvasti ahneina ruinaamassa tukirahaa vero ja velkarahoistamme. Kusipäistä touhua jos mikä.

    Äänestä

  • zkzkfhg kirjoitti:

    Maanviljelijät ovat jatkuvasti ahneina ruinaamassa tukirahaa vero ja velkarahoistamme. Kusipäistä touhua jos mikä.

    Näköjään kommentti "Minkä takia suomalainen viljelijä, jolle on vasurien toimesta jatkuvasti vittuiltu, kasvattaisi peltoalaa? Antaa kuolla nälkään vaan. " oli ihan osuva. Vasurien ei tarvitse syödä ollenkaan. Eivät tarvitse maanviljelijöitä mihinkään.

    Äänestä

  • gghhdhhdfhdf kirjoitti:

    Trolli se oli.

    Äänestä

  • fiksumpaa.väkeä kirjoitti:

    Maanviljelijät eivät ole omahyväisiä kusipäitä. Aina ennenkin maanviljelijät on ruokkineet muut.

    Vai vielä pitäisi ilmaiseksi lisätä tuotantoaan viljelijöiden? Älkää unta nähkö. Kuokkikaa itse ryytimaanne.

    Äänestä

  • Eu-ies kirjoitti:

    Vai vielä pitäisi ilmaiseksi lisätä tuotantoaan viljelijöiden? Älkää unta nähkö. Kuokkikaa itse ryytimaanne.

    Kusipäisyyttä ei ole laissa kielletty. Sen vuoksi maanviljelijät joutuvat syöttämään näitä pää sekaisin olevia kaupunkilaisiakin, vaikka kaikkien etu olisi että heidän päällään olisi pari metriä multaa..

    Äänestä

  • nälkä.ajaa.maalle kirjoitti:

    Kusipäisyyttä ei ole laissa kielletty. Sen vuoksi maanviljelijät joutuvat syöttämään näitä pää sekaisin olevia kaupunkilaisiakin, vaikka kaikkien etu olisi että heidän päällään olisi pari metriä multaa..

    Kepulainen taas viisastelemassa aivopieruineen uuninpankolla maaten.

    Äänestä

  • zskdjgfxdcfg kirjoitti:

    Kepulainen taas viisastelemassa aivopieruineen uuninpankolla maaten.

    Ja kommentoimassa tyyppi, jonka ei ole tarvinnut koskaan syödä mitään. Tuskin on tehnyt koskaan töitäkään..

    Äänestä

  • muahahaha kirjoitti:

    Ja kommentoimassa tyyppi, jonka ei ole tarvinnut koskaan syödä mitään. Tuskin on tehnyt koskaan töitäkään..

    Väärin meni oletukseksi kepulainen.

    Äänestä

  • qwjhfdgh kirjoitti:

    Väärin meni oletukseksi kepulainen.

    Monennenko polven työtön olet? Opettiko isä sinulle leipäjonottamisen? Sieltähän sitä ruokaa saa, ei ruoka mistään maaseudulta tule.

    Äänestä

  • muahahaha kirjoitti:

    Monennenko polven työtön olet? Opettiko isä sinulle leipäjonottamisen? Sieltähän sitä ruokaa saa, ei ruoka mistään maaseudulta tule.

    Kepukka viisastelee. Taidat puhua itsestäsi kun noin uhoat.

    Äänestä

  • muahahaha kirjoitti:

    Monennenko polven työtön olet? Opettiko isä sinulle leipäjonottamisen? Sieltähän sitä ruokaa saa, ei ruoka mistään maaseudulta tule.

    Kallion kepulainen taas vauhdissa aivopieruineen.

    Äänestä

  • zsxkhgzfxxdcf kirjoitti:

    Kallion kepulainen taas vauhdissa aivopieruineen.

    Hyvin osui taas kalikka pummiin.

    Äänestä

  • Osumisen lisäksi vielä upposikin.

    Äänestä

  • muahahaha kirjoitti:

    Osumisen lisäksi vielä upposikin.

    Turhaa viisastelua sulta kepulainen. Hopealle jäit. Näin se meni.

    Äänestä

  • asiytdfg kirjoitti:

    Turhaa viisastelua sulta kepulainen. Hopealle jäit. Näin se meni.

    Väittää tyyppi joka ei ole koskaan syönyt mitään.

    Äänestä

Arvatkaa, miksi vasurit ja etenkin anarkot haluavat matuja? Se selvisi yllättäin täältä.

Siinä on se takana, ettei Suomea voi "isänmaallinen porukka" puolustaa, koska seassa on niin paljon "herkistettyä ainesta", joilla on ns. "EU-koskemattomuus" (EU-untouchable, immunity) kuten valtion diplomaateilla ja mepeillä. Jos noihin sattuu ajatukesllakaan kuten ylen nykyohjelmatarjonta osoittaa, tulee vaikeaa olla täällä. Tästä seuraa ilmeinen hyöty muulle anargismille.

"Nyt alkaa olla slän takana niin paljon eri maista tullutta sakkia, ettei voikaan enää maata missään puolustaa, aina on selustassa "untouchables"."

Siksi ne on levitetty miten sattuu, mielenvikainen Tervolan kylä otti niistä, saatana isäntiä, on jumalauta kivettynyt kylä, perkele. Akat eivät likkuneet mihinkään koskaan ja ihme tapahtuu zombit saapuivat suoraan kotiovelle. Jumalauta, että suvakki voi olla tyhmä. Äly riittää palvelemaan ja nostamaan sossupalkkaa passaamisesta, mutta äly ei riitä 1 vuotta eteenpäin miettimään olosuhteita zombien saapumisen jälkeen.

Siis anarkoille sekaannus on suuri etu, heidän rikkomia paikkoja tai muuta touhua ei huomaa sekasotkussa.

Mutta mikä on sossujen etu. Tuli vaan mieleen, etteihän sossut koskaan muuten olisi noilla periaatteilla rikastuneet, elleivät tekisi poliittista ohjelmaa, että valtio määrää sitä ja tätä, veroa ja maksuja. Toinen vaihtoehto rikastua on täydellinen juoksupoikien eli "stoogien" elmänä, kaikenlaisia peliohjelmia valtioon ja sitten joku maksaa siitä. Kenellälään ei ole mitään muita firmoja kuin oman työn myyntiä tai näitä vokkeja. Tai sitten jäsenyys AY-vok-osakeyhtiössä. Näillä en ole koskaan nähnyt tehdasta, hotellia, ravintolaa, mitään myyntifirmaa.

Korruptiosta tekevät liittovaltiota nuo nykyjohtajat, ovat kaikki sossuja ja kommunisteja (Merkel, Juncker, Hollande, Mougherini (kom.), Espanjalainen ja monet muut, sitten päälle kommunistiset uusliberaalit). Tony Blair ja Suomen vastaavat ennen noita.

Äänestä
  • Olisi kiireesti iltalääkkeiden aika. Näyttää jo niin vippaavan korvien välissä.

    Äänestä

  • iltahoitsu kirjoitti:

    Olisi kiireesti iltalääkkeiden aika. Näyttää jo niin vippaavan korvien välissä.

    Hyi hitto, saanut teistä ihan tarpeeksenie. Äly riittää tasan itsetuhoon. Mikäs siinä, nykyään vaikeampaa muuttaa pois, Britannia pitää meitä täysin varsovanliiton kaltaisena maana, jossa on vain reppanoita.

    Varmaan olet vielä joku päättäjä jolla ei ole mitään muuta maailman kuvaa kuin humanterin kästykset. Pitkälle et pötki ilman rahaa, tulee se päivä vielä sinullekin.

    Äänestä

Brittien kommenteista luin, että islamin uskoisia on jo 200 miljonaan Europpassa, koko väestön määrä on reilut 500 miljoonaa.

Äänestä
  • Euroopassa+liki+60milj+muslimia,+koko+väestö+yli+700+milj.+Muslimeja+siis+alle+10%,+vaikka+ei+tarvittaisi+yhtäkään,+ainakaan+eu-maissa.http://www.muslimpopulation.com/Europe/

    Äänestä

Yksi tai 200 vasurit eduskunnassa, suomalainen duunari on kusessa. Varusteita kiinnostaa ajaa vain homojen, makujen ja lukijoiden asioita. Ja duunarin on tarkoitus maksaa kaikki.

Äänestä
  • Kokoouslainen eponnistumut exyrittäjä taas työntekijöitä solvaamassa.

    Äänestä

Eihän sossuilla ja vasureilla ole koskaan ollu mitään vastuuta mistään. Saaneet elää kuin porsaat pellossa muiden kustannuksella. Ei niitä oikeasti kiinosta duunarille käteen jäävä euromäärä. Ne kuittaa sun ääänes omaan hyötykäytöönsä ja ajavat härskisti omaa, joskus läheisen puoluetoverinsa etua puolueen sisällä.

Vasemmistoliitto eikä Sosiaali-demokraatit ole duunarin puolue ollu enää yli 20 vuoteen... Mamujen asiaahan ne ajaa kovaäänisesti, saadaksen niistäkin epätoivoisesti äänestäjiä taakseen.

Ihan täyttä kuraa näiden molempien ed. mainittujen nykyiset puolueohjelmat. Eihän siellä työläisestä ja sen etujen kohennuksesta mainita sanallakaan mitään.

Äänestä
  • Palstan kepulainen taas huikkimassa omia "totuuksiaan". Mene välillä ulos jotta pääsi selviää.

    Äänestä

  • Kerros sitten kun olet itse käynyt pihalla höyryjä päästelemässä ulos päästäsi, et millon viimeks muka sdp/vasemmisto on tehnyt duunarin eteen yhtäkään läpimennyttä ehdotusta hänen etujensa kohentamiseksi?!

    - Eipä löydy, kun ei sellaisia ole!

    Äänestä

  • Kallion_kundi kirjoitti:

    Kerros sitten kun olet itse käynyt pihalla höyryjä päästelemässä ulos päästäsi, et millon viimeks muka sdp/vasemmisto on tehnyt duunarin eteen yhtäkään läpimennyttä ehdotusta hänen etujensa kohentamiseksi?!

    - Eipä löydy, kun ei sellaisia ole!

    Kepulainen vaikuttaa tynnyrissä kasvaneelta kun ei tunne SDP:n historiaa työntekijöiden etujen ajajana. Voi sinua sivistymätöntä junttia.

    Otapa pappa aamumömmösi.

    Äänestä

  • oszuytrzs kirjoitti:

    Kepulainen vaikuttaa tynnyrissä kasvaneelta kun ei tunne SDP:n historiaa työntekijöiden etujen ajajana. Voi sinua sivistymätöntä junttia.

    Siellä oli siis demari takana! Paljastit itses!

    Kyllä mä kuule tunnen SDP:n historian vallan hyvin. Ollu siinä menneinä aikoina sukulaisiakin aktiivi puoluetyössä ja päättämässä asioista.

    Nykyinen SDP on vain haamu siitä mitä se joskus oli, edusti ja ajoi. Ei tämän päivän sos-dem puolueella ole enää vanhan liiton sdp:n kans muuta yhteistä kuin liput, iskulauseet ja työväen laulut.

    Kummasti vaan kepulaisillekin kelpaa SDP:n aikoinaan taistelemat palkka ja työehdot työelämässä jos palkkatyössä sattuvat olemaan. Ei niitä ole pakko ottaa jos ne noin pahalta maistuvat porvarikepujen suussa.

    Äänestä

  • oszuytrzs kirjoitti:

    Kepulainen vaikuttaa tynnyrissä kasvaneelta kun ei tunne SDP:n historiaa työntekijöiden etujen ajajana. Voi sinua sivistymätöntä junttia.

    Se on historiaa se. Eipä toimi enää nykyaikana eikä suomalaisten työntekijöiden hyvää aja enää tuo porukka. Suorastaan vihamielistä sakkia omaa kansaansa vastaan. Turvapaikkaturisteille riittää myötätuntoa. Samat edut on saatava niille päivääkään töitä tekemättömille kuin kymmeniä vuosia Suomen eteen työtä tehneelle suomalaiselle. Siinä on se vasurien oikeudenmukaisuus taas nähtävissä. Kaikkein paras heitto mitä on kuultu on ollut vielä se, että pitäisi murhatöistä palaavalle terroristille antaa veteraani status.

    Äänestä

  • gigdåfgddf kirjoitti:

    Sipilän hallitus on erityisen ihastunut matuihin koska päästi niitä peräti 36 000 kesällä 2015 ilman matkustusasiakirjoja Suomeen ja Sipilä lupasi matuille talonsakin jonka lupauksen tosin kepulaiseen tapaansa petti mutta Sipilä vieraili vastaanottokeskuksessakin ihailemassa vieraitaan. Kokoomus ja persut myös intona juonessa mukana.

    Äänestä

vihervasemmisto on pettänyt duunarit vain kansallismielisiä äänestämällä voitte enää vaikuttaa?

Äänestä
  • Perssut pettivät kaikki vaalilupauksensa.

    Äänestä

  • zskjdgxsdf kirjoitti:

    Perssut pettivät kaikki vaalilupauksensa.

    eihän persut ole ainoa kansallismielinen ryhmittymä pääasia että on kansallismielinen?

    Äänestä

  • realismi kirjoitti:

    eihän persut ole ainoa kansallismielinen ryhmittymä pääasia että on kansallismielinen?

    Persut ovat hallituksessa.

    Äänestä

No mikä se sellainen vasemmiston "maailmanlaajuinen solidaarisuusagenda" oikein on?
Ei tuo sepustus sitä oikein selittänyt.
Vasemmistoko on sitten tehnyt päätöksiä esimerkiksi Kreikan osalta? Oliko silloin vasemmistoenemmistöinen eduskunta? Oliko hallituksen merkittävimmät ministerit vasemmistolaisia?
Älä nyt houri aivan joutavia.

Äänestä
  • vihervasemmisto ja demarit äänestivät puolesta?

    Äänestä

  • Vasemmisto korosti solidaarisuutta Kreikka-tukien kohdalla eikä lainkaan tuonut esille että oikeasti rahat päätyvät Euroopan pankeille.
    Vasemmisto siis nuoli kokoomuksen persettä vaikka rahalahjoitusten perustelut he ehkä näkivätkin toisin. Vasurit ajoivat suomalaista duunaria syvemmälle suohon ihan yhtä lailla kuten kokoomuskin. Vasurit tekivät päätöksensä tukea kokoomusta menemällä hallitukseen.
    Tällainen maailmaa syleilevä solidaarisuus on vasemmiston agenda riippumatta siitä onko vasureilla eduskunnassa yksi vai 200 paikkaa.
    Lue mitä aloituksessa kirjoitetaan äläkä yritä viedä asiaa sivuraiteelle. Vasurit eivät tee mitään suomalaisen duunarin hyväksi, on sitten kokoomus isäntänä tai ei.

    Äänestä

  • lue.ensin.asia kirjoitti:

    Vasemmisto korosti solidaarisuutta Kreikka-tukien kohdalla eikä lainkaan tuonut esille että oikeasti rahat päätyvät Euroopan pankeille.
    Vasemmisto siis nuoli kokoomuksen persettä vaikka rahalahjoitusten perustelut he ehkä näkivätkin toisin. Vasurit ajoivat suomalaista duunaria syvemmälle suohon ihan yhtä lailla kuten kokoomuskin. Vasurit tekivät päätöksensä tukea kokoomusta menemällä hallitukseen.
    Tällainen maailmaa syleilevä solidaarisuus on vasemmiston agenda riippumatta siitä onko vasureilla eduskunnassa yksi vai 200 paikkaa.
    Lue mitä aloituksessa kirjoitetaan äläkä yritä viedä asiaa sivuraiteelle. Vasurit eivät tee mitään suomalaisen duunarin hyväksi, on sitten kokoomus isäntänä tai ei.

    Kokoomus oli tuolloin suurin puolue sekä hallituksessa ja eduskunnassa apupuolueinaan porvarilliset vihreät ja kristilliset ja kokoomus päätti siten talouspolitiikasta ja myös kreikkatuista. Aloituksesi on tyypillistä porvaripropagandaa.

    Äänestä

  • Vasemmisto ajaa maailmanlaajuisesti omaa etuaan. Haluten sosialisoida ja kollektivisoida omaisuudet punapuolueenpohjattomaan kuiluun.

    Te punaiset haluaisitte jakaa yrittäjien, duunareitten ja eläkeläisten ansiot taivaan tuuliin solidaarisuuden nimissä! Lisäksi ottaisitte ylisuuria velkoja ja myisitte valtion omaisuutta kokoomuksen tapaan. Näinhän mm. pääminiseri Paavo Lipposen (SDP) valtakaudella tehtiin Suomessa.

    Aikas pahasti tuntuu politrukilla siellä muisti jo pätkivän! Mut niinhän se on kautta aikain ollut, kun teille ikävistä totuuksista keskustellaan! Punapuolueet: vasemmistoliitto, vihervasemmistolaiset ja sdp istuivat kaikki edellisessä sixpack-hallituksessa päättämässä Jyrki Kataisen kanssa myönteisesti Kreikkatukipaketeista.

    Äänestä

  • Totuus_Komissio kirjoitti:

    Vasemmisto ajaa maailmanlaajuisesti omaa etuaan. Haluten sosialisoida ja kollektivisoida omaisuudet punapuolueenpohjattomaan kuiluun.

    Te punaiset haluaisitte jakaa yrittäjien, duunareitten ja eläkeläisten ansiot taivaan tuuliin solidaarisuuden nimissä! Lisäksi ottaisitte ylisuuria velkoja ja myisitte valtion omaisuutta kokoomuksen tapaan. Näinhän mm. pääminiseri Paavo Lipposen (SDP) valtakaudella tehtiin Suomessa.

    Aikas pahasti tuntuu politrukilla siellä muisti jo pätkivän! Mut niinhän se on kautta aikain ollut, kun teille ikävistä totuuksista keskustellaan! Punapuolueet: vasemmistoliitto, vihervasemmistolaiset ja sdp istuivat kaikki edellisessä sixpack-hallituksessa päättämässä Jyrki Kataisen kanssa myönteisesti Kreikkatukipaketeista.

    Lipponen on oikeistodemari eli piilokokoomuslainen. Sipilän hallitus jakaa kehitys apua vero ja velkarahoistamme joten ei mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

  • Niinhän ne on kaikki uusliberaali-demarit oikeistodemareita. Pahimpia piiloporvareita mitä vaan olla voi! Raskauttavat todisteet puhuvat puolestaan.

    Äänestä

  • Khkkjb kirjoitti:

    Niinhän ne on kaikki uusliberaali-demarit oikeistodemareita. Pahimpia piiloporvareita mitä vaan olla voi! Raskauttavat todisteet puhuvat puolestaan.

    Onneksi oikeistodemarit eivät enää vaaleissa menesty ja hyvä niin.

    Äänestä

Kaikki ongelmat on vassareiden aikaansaamia. Viime hallituksessa vassarit luikki karkuun kun alettiin töitä tekemään

Äänestä
  • Persut sen sijaan istuvat hallituksessa köyhiä ja sairaita kurittamadssa kuin tikut paskassa.

    Äänestä

  • Älä kommari puhu paskaa! Kyllä se on ollut sosialisti-vasemmistolaiset, jotka on kurittaneet köyhiä ja sairaita! Kaikista pahinta petturuutta on ollut teiltä heitä kohtaan, että olette lupailleet heille parannusta ja esittäytyneet julkisuudessa heidän asianajajinaan aina vaalien alla. Mutta annas olla, kun olette päässeet hallitukseen mähläämään, niin kyllä köyhät ja sairaat ovat aina jääneet sinne torien laidoille ja ostoskeskusten tuulikaappeihin värjöttelemään petettyinä.

    Äänestä

  • Eutanasia_ kirjoitti:

    Älä kommari puhu paskaa! Kyllä se on ollut sosialisti-vasemmistolaiset, jotka on kurittaneet köyhiä ja sairaita! Kaikista pahinta petturuutta on ollut teiltä heitä kohtaan, että olette lupailleet heille parannusta ja esittäytyneet julkisuudessa heidän asianajajinaan aina vaalien alla. Mutta annas olla, kun olette päässeet hallitukseen mähläämään, niin kyllä köyhät ja sairaat ovat aina jääneet sinne torien laidoille ja ostoskeskusten tuulikaappeihin värjöttelemään petettyinä.

    Suomessa on ollut runsaat 10 vuotta porvarienemmistöisiä hallituksia ja jälki sen mukaista köyhien ja sairaiden kannalta. PS lupaili ennen vaaleja suuria köyhille mutta vaalien jälkeen petti kaikki lupauksensa. Näin se meni.

    Äänestä

  • PS on tehnyt kaikkensa köyhien ja sairaiden eteen mitä se vain on pystynyt Sipilän ja Kokoomuksen varjossa tekemään. Se on siis pitänyt lupauksensa. Jos PS pääsisi, toivon mukaan jo ensi hallitukseen pääpuolueeksi, niin olisi selvää, että ääni Suomenmaan kellossa muuttuisi paremmaksi.

    Äänestä

punavihervammaiset ovat syypää kaikkiin Suomen ongelmiin:
kallis bensa, kallis viina ja tupakka, autoilun viha, mamujen hyysäys, kehitysavun järjetön määrä (15mrd), ihmisten halveksiminen, homohyysäys, yrittämisen tekeminen lähes mahdottomaksi, byrokratia, sosiaalitanttojen kampaviinerit ja ihmisten kyttäys, feminismin ylistys, vegaanit ja muut vammaset uskonnot yms, yms

Äänestä
  • Sipilän hallitus jossa istuvat kepu, kokoomus ja persut toteuttavat mainitsemiasi toimia ihan kybällä.

    Äänestä

  • wlkhndxfgt kirjoitti:

    Sipilän hallitus jossa istuvat kepu, kokoomus ja persut toteuttavat mainitsemiasi toimia ihan kybällä.

    Sipilän hallitus keskittyy rahan lapioimiseen omiin taskuihinsa. Ideologisen homman hoitavat vihervasurit vihervasuritoimittajiensa kanssa. Ei rahan lapioimisen aikana ehdi valvoa mitä nämä vihervasurit tässä maassa puuhaavat. Kaikki huomio yritetään keskittää kuviteltuun äärioikeistoon. Koko ajan äärioikeiston määrä vihervasurien mielestä kasvaa, kun normaalia viedään äärivasemmalle. Täysin poliittisesti neutraalit Suomesta huolissaan olevat ihmisetkin ovat myös nykyään äärioikeistoa, jotka tulee vaientaa ja pitää hiljaisina.

    Äänestä

  • hjhjrthghgfhfg kirjoitti:

    Sipilän hallitus lapppaa rahaa ulkomaille joten turha venkoilla asiassa. Näin se menee.

    Äänestä

Aloittaja puhuu asiaa, juuri siksi ei tarvitse äänestää viherpaskavasureita.Valitettavasti ei ole ketään paitsi Mestari, mútta ei persujen riveissä.

Äänestä

Se on vain pakko hyväksyä, että mamuja autetaan, vaikka se näkyisi pienemmissä sosiaalituissa.
Itse hyväksyn tämän vaik oon kantasuomalainen ja eläkeläinen.
Hyväksyn sen, jos eläkettäni pienennettäisiin.
Pakko, koska pitää auttaa hädässä olevia.

Äänestä
  • Idiooteilta äänioikeus pois.

    Äänestä

  • Tässä oikein malliesimerkki sosialisti-vasemmistolaiselta poliitikolta, joka hyötyy heidän kannatuksestaan ja siksi levittää valheellista ja ihan jo naurettavaa propagandaa!

    Ensinnäkin, Juha = jo nimenä liian nuori ollakseen vielä eläkeläinen!

    Toiseksi, korkeintaan sairaseläkkeelle voi "valkonaama" päästä 18-19-vuotiaana Suomessa, jos on todella pätevä syy.

    Kolmanneksi, nimimerkissä "Juha82Steelesman" on syntymävuotta tarkoittava 82, eli 1982. Juha olisi siis n. 34-35-vuotias eläkeläinen.

    Ei menny nyt menny ihan putkeen sun yritys !

    Äänestä

Vasurit näyttävät olevan tosi taitavia. Pieni vähemmistö hallitsee koko maailmaa ainakin jonkun mielestä. Suomessa on ollut oikeistolainen eduskunta vuosikymmeniä, myös oikeistoenemmistöinen hallitus ja oikeistolainen presidentti.
Miten vasemmisto sitten saa niin paljon valtaa marginaalisena vähemmistönä? Pitääkö vasemmiston antaa tasoitusta oikeistopuolueille, että nämä pystyisivät tekemään päätöksiä enemmistönä? Kuinka paljon tasoitusta pitää antaa?
Ihmeellistä ininää!

Äänestä
  • Hyvä kommentti. Kiitos.

    Äänestä

  • Vasurit eivät osaa tehdä kuin hallaa työväestölle. Ei oikeistokaan muuta tee, mutta vasureiden pitäisi puolustaa duunareita.
    Mutta nyt vasurit aiheuttavat omalla agendallaan pelkkää tuhoa duunariväestölle, sen minkä kokoomuksen perseennuolennalta ehtivät.
    Vasureiden pitäisi keskittyä ajamaan suomalaisen duunarin asioita eikä muiden maiden työläisten eikä matujen, paitsi vasta sitten kun oman maan duunariväestön asiat ovat kunnossa.
    Mutta sitä ei vasurit edes yritä, eivät kaikelta homotukselta ja matutukselta ehdi.
    Miksi siis duunarin kannattaisi äänestää vasureita, kun vasurit eivät duunarin asioita aja vaikka saisivat enemmistön eduskunnassa. Silloin vasta duunarille kalliiksi tulisi.

    Äänestä

  • homotusmatutus kirjoitti:

    Vasurit eivät osaa tehdä kuin hallaa työväestölle. Ei oikeistokaan muuta tee, mutta vasureiden pitäisi puolustaa duunareita.
    Mutta nyt vasurit aiheuttavat omalla agendallaan pelkkää tuhoa duunariväestölle, sen minkä kokoomuksen perseennuolennalta ehtivät.
    Vasureiden pitäisi keskittyä ajamaan suomalaisen duunarin asioita eikä muiden maiden työläisten eikä matujen, paitsi vasta sitten kun oman maan duunariväestön asiat ovat kunnossa.
    Mutta sitä ei vasurit edes yritä, eivät kaikelta homotukselta ja matutukselta ehdi.
    Miksi siis duunarin kannattaisi äänestää vasureita, kun vasurit eivät duunarin asioita aja vaikka saisivat enemmistön eduskunnassa. Silloin vasta duunarille kalliiksi tulisi.

    Ilman vasemmistopuolueita työntekijät olisivat Suomessa orjan asemassa. Sinäkään et huutelisi aivopierujasi koska olisit katuojassa. Työelämässä tuskin olet ollut tuolla asenteella.

    Äänestä

  • Hah, millonka muka viimeksi vasemmistopuolueet ovat ajaneet aidosti työläisen aseman kohentamista hallituksessa istuessaan, olisitko hyvä ja kertoisit meille?!

    Ei nyt enää eletä vuosien 1918-1990 välistä aikaa!

    Äänestä

  • ReilustiPersu kirjoitti:

    Hah, millonka muka viimeksi vasemmistopuolueet ovat ajaneet aidosti työläisen aseman kohentamista hallituksessa istuessaan, olisitko hyvä ja kertoisit meille?!

    Ei nyt enää eletä vuosien 1918-1990 välistä aikaa!

    Ainoastaan vasemmistopuolueet ajavat työntekijöiden asiaa mutta sitä sinä petturipersu et tokikaan tajua etkä tunnusta koska kannatat porvarillista talouspolitiikkaa. Äänestä sinä vaan persuja kuten ennenkin. Se sopii sinulle.

    Äänestä

  • Ensimmäiset uusliberaalit, tulevat punaporvarit pesiytyivät jo 60-70-lukujen vaihteessa SDP:hen. Tuolloin myös sosiaalidemokraattien todellinen puolueohjelma alkoi muuttua kulissien takana.

    Salaisessa puolueohjelmassa työläisen, eläkeläisen ja opiskelijan rinnalle tasaveroisina tulivat Vietnamin venepakolaiset, Neuvostoloikkarit ja suomen mustalaiset, joille sdp ja skdl hommasi ensitöikseen jopa omat omistusasunnotkin. Sitten sosiaalielätyksen ja täyden ylläpidon. Se sama hyysäys duunarin ja eläkeläisen kustannuksella on jatkunut näihin päiviin saakka.

    Äänestä

  • Jblklhvayb kirjoitti:

    Ensimmäiset uusliberaalit, tulevat punaporvarit pesiytyivät jo 60-70-lukujen vaihteessa SDP:hen. Tuolloin myös sosiaalidemokraattien todellinen puolueohjelma alkoi muuttua kulissien takana.

    Salaisessa puolueohjelmassa työläisen, eläkeläisen ja opiskelijan rinnalle tasaveroisina tulivat Vietnamin venepakolaiset, Neuvostoloikkarit ja suomen mustalaiset, joille sdp ja skdl hommasi ensitöikseen jopa omat omistusasunnotkin. Sitten sosiaalielätyksen ja täyden ylläpidon. Se sama hyysäys duunarin ja eläkeläisen kustannuksella on jatkunut näihin päiviin saakka.

    Onneksi oikeistodemari Lipponen on eläkkeellä ja muutkin oikeistodemarit huonossa hapessa. SDP palaa takaisin Rafael Paasion linjalle työntekijöitä puolustamaan.

    Äänestä

  • ncvjutd kirjoitti:

    Onneksi oikeistodemari Lipponen on eläkkeellä ja muutkin oikeistodemarit huonossa hapessa. SDP palaa takaisin Rafael Paasion linjalle työntekijöitä puolustamaan.

    Eihän nykysdp:ssä muuta olekkaan kuin oikeistodemareita! Pelkkiä omanedun tavoittelijoita ja perässä keikkuvia piiloporvareita puolue täys.

    Äänestä

  • Rotatkiinni kirjoitti:

    Eihän nykysdp:ssä muuta olekkaan kuin oikeistodemareita! Pelkkiä omanedun tavoittelijoita ja perässä keikkuvia piiloporvareita puolue täys.

    SDP:ssä on vahva vasemmistosiipi ja hyvä niin. Oikeistodemarit tippuvat edxuskunnsta ensi eduskuntavaleissa.

    Äänestä

  • ncvjutd kirjoitti:

    Onneksi oikeistodemari Lipponen on eläkkeellä ja muutkin oikeistodemarit huonossa hapessa. SDP palaa takaisin Rafael Paasion linjalle työntekijöitä puolustamaan.

    Näin on Suomen näin huono asioidentila on ainoastaan oikeistodemarien syytä,hyvä sosiaalinen yhteiskunta hajosi kun oikeistovasemmistolaiset alkoi päättää maan asioista,oikeistoa nyt ei koskaan ole kiinnostanutkaan pitää kaikista huolta,niinpä heille ei pitäisi koskaan mitään päätäntä valtaa yhteiskunnan asioissa antaakaan,hoitakoot ainoastaan yrityksiään jos sihen pystyvät.
    Suomen valtio on näiden on näiden oikeisto"johtajien" takia hävinnyt jo satoja miljardeja,ja lisää tuntuu vain menevän.

    Äänestä

Punavihervasurit on päässy kuin koira veräjästä median hampaissa. Punavihreät toimittajat joita valta osa toimittajista on eivät halua tuoda oman aatteensa tuomia suuria ongelmia ja epäkohtia esille. Viherkommari politiitikko pääsee sateenkarilippunsa kanssa helpolla, säätämään uusia kansalaisten kyykyttämiseen tähtääviä kusipäälakeja ja sääntöjä

Äänestä
  • Kepulainen taas yleistämässä tapansa mukaan.

    Äänestä

  • sujdytsdft kirjoitti:

    Kepulainen taas yleistämässä tapansa mukaan.

    Ei tarvitse olla edes kepulainen voidakseen todeta tuon saman asian. Vihervassarien argumentointi on tunnetusti aina nolla, siksi hyökätään aina sanojaa eikä sanottavaa vastaan.

    Äänestä

  • fghjhgfggf kirjoitti:

    Ei tarvitse olla edes kepulainen voidakseen todeta tuon saman asian. Vihervassarien argumentointi on tunnetusti aina nolla, siksi hyökätään aina sanojaa eikä sanottavaa vastaan.

    Puhut taas itsestäsi koska hyökkäät palstalla alatyylisin sanoin muita keskustelijoita vastaan. Tunnistan tyylisi.

    Äänestä

  • Heh, meitä on täällä kuule aika yllättävän monta, jotka ei tykkää punapuolueiden politiikasta!

    Äänestä

  • Vjlkjözf kirjoitti:

    Heh, meitä on täällä kuule aika yllättävän monta, jotka ei tykkää punapuolueiden politiikasta!

    Tunnistan Kallion kepulaisen heti kun se ilmestyy palstalle aivopieruineen.

    Äänestä

  • fghjhgfggf kirjoitti:

    Ei tarvitse olla edes kepulainen voidakseen todeta tuon saman asian. Vihervassarien argumentointi on tunnetusti aina nolla, siksi hyökätään aina sanojaa eikä sanottavaa vastaan.

    Hyvin vastasit puolestani niinkuin asia on. Vihervassari mielellään ampuu sanantuojan eikä keskity itse sanomaan. Mamutuksessa tuo tyyli näkyy hyvin, vastustaja on vihervassareille muiden rasisti.

    Äänestä

  • VassariOnvajakki kirjoitti:

    Hyvin vastasit puolestani niinkuin asia on. Vihervassari mielellään ampuu sanantuojan eikä keskity itse sanomaan. Mamutuksessa tuo tyyli näkyy hyvin, vastustaja on vihervassareille muiden rasisti.

    Kepulainen väitti kaikkien toimittajien olevan jotain hänen kuvittelmaansa puoluetta. Todella paksua propagndaa.

    Äänestä

  • Eipä enää tyhjentävämmin voisi ilmaista. Yhdyn siis teidän ed. olevien toteamuksiin (Lukuun ottamatta sdp:n puoluetoimiston politrukkia) Sama kun oli jo itselläkin ajatuksen tasolla valmiina laukaistavaksi. Asia on siis juurikin näin!

    Äänestä

  • Hyperjytky kirjoitti:

    Eipä enää tyhjentävämmin voisi ilmaista. Yhdyn siis teidän ed. olevien toteamuksiin (Lukuun ottamatta sdp:n puoluetoimiston politrukkia) Sama kun oli jo itselläkin ajatuksen tasolla valmiina laukaistavaksi. Asia on siis juurikin näin!

    Kpeukan aivopieru on läyhää valetta. Fakta.

    Äänestä

  • ktyjhgtfdf kirjoitti:

    Puhut taas itsestäsi koska hyökkäät palstalla alatyylisin sanoin muita keskustelijoita vastaan. Tunnistan tyylisi.

    Niin hyökkään varmaan sanoilla vihervassari. Onpas pelottavan alatyylinen sana!!! Hui!

    Natsi, fasisti, isänmaallinen öyhöttäjä, rasisti ovat sinulle taas tuttuja kohteliaita ilmauksia joita käytät hyökkäyksessäsi kaikkia hulluutta vastustavia suomalaisia vastaan.

    Edelleenkään et vihervasemmistolaisena pysty keskustelemaan mistään asiasta, vaan kirjoitus pitää sisältään vain henkilökohtaisen hyökkäyksen eri mieltä olevaa kohtaan. Näin todistit taas itsestäsi kaiken sen mikä kaltaisistasi on tiedettykin.

    Äänestä

  • fhdhgfghdghhd kirjoitti:

    Sulta näkyy tulevan nuo sanat luonnikkaasti joten itse myös niitä viljelet palstalla. Havaittu on.

    Äänestä

Hah, siellä punapuolueen politrukkia rupesi jo risomaan kun ei ollut esittää mitään kongreettista jonnin joutavien kommenttiensa tueksi!

Olisit tuonut faktaa pöytään etkä inissyt pelkkiä puhkikuluneita fraaseja punaoppaastasi! Mutta eihän teillä raukoilla ole esittää muuta kuin sumuttavia korupuheita vaaliteltoilla ja mediatapahtumissa, eläkeläisten ja duunareitten rahojen putsaamiseksi.

Äänestä
  • Kallion kepulainen sai itkupotkuraivarin kun jäi hopealle aloittamassaan trollausketjussa. Voi raukkaa kepulia...

    Äänestä

  • Kepu pettää AINA. Nähty on.

    Äänestä

  • Sama tyyppi sieltä Hakaniemen toimistosta viestittää punapropagandaa. Vai oletko kaupungilla hyppäämässä veronmaksajita ryövätyillä puoluerahoilla? Vastaa itselleen ja laittaa peräperää kommenttia toisen perään, kuin muka olis useampikin punatrolli. Kirjoitustyylisi paljastaa.

    Äänestä

  • Reilusti_Persu kirjoitti:

    Sama tyyppi sieltä Hakaniemen toimistosta viestittää punapropagandaa. Vai oletko kaupungilla hyppäämässä veronmaksajita ryövätyillä puoluerahoilla? Vastaa itselleen ja laittaa peräperää kommenttia toisen perään, kuin muka olis useampikin punatrolli. Kirjoitustyylisi paljastaa.

    Persutti kirjoittaa persuttien toimistolta ja Hesen mätön ääreltä.

    Äänestä

  • Hesessä on paremmat eväät, ne on vieläpä täysin kotimaisiakin pöperöitä. Mutta sossuthan kannattaa kaiken ulkoistamista ja myymistä ulkomaiseen omistukseen. Eihän teillä mitään isänmaallisuutta ole. Melkein jo tietää, että siellä päässä on uusliberaali sossikka. Kovaääninen kommunistien kakara. Ehkäpä jopa nuorehko naishenkilö...

    Äänestä

  • Perus_Persu kirjoitti:

    Hesessä on paremmat eväät, ne on vieläpä täysin kotimaisiakin pöperöitä. Mutta sossuthan kannattaa kaiken ulkoistamista ja myymistä ulkomaiseen omistukseen. Eihän teillä mitään isänmaallisuutta ole. Melkein jo tietää, että siellä päässä on uusliberaali sossikka. Kovaääninen kommunistien kakara. Ehkäpä jopa nuorehko naishenkilö...

    Kokoomus, kepu ja persut kannattavat innolla ulkoistamista mm. sotessa ja ulkomaille myymistä. Sipilän hallitus ulkoistaa ja myy kaiken eteensä tulevan.

    Äänestä

  • Perus_Persu kirjoitti:

    Hesessä on paremmat eväät, ne on vieläpä täysin kotimaisiakin pöperöitä. Mutta sossuthan kannattaa kaiken ulkoistamista ja myymistä ulkomaiseen omistukseen. Eihän teillä mitään isänmaallisuutta ole. Melkein jo tietää, että siellä päässä on uusliberaali sossikka. Kovaääninen kommunistien kakara. Ehkäpä jopa nuorehko naishenkilö...

    Hesen omistaja kunnostautui vaatimalla palkanalennuksia työntekijöille kikysorvauksen aikohin.

    Äänestä

  • Perus_Persu kirjoitti:

    Hesessä on paremmat eväät, ne on vieläpä täysin kotimaisiakin pöperöitä. Mutta sossuthan kannattaa kaiken ulkoistamista ja myymistä ulkomaiseen omistukseen. Eihän teillä mitään isänmaallisuutta ole. Melkein jo tietää, että siellä päässä on uusliberaali sossikka. Kovaääninen kommunistien kakara. Ehkäpä jopa nuorehko naishenkilö...

    Kiljukaula persu vauhdissa.

    Äänestä

Sipilä, Soini ja Stubb päästi Suomeen 50 000 turvapaikanhakijaa ja Katainen suorastaan vaati Kreikka-tukien maksamista Suomen veronmaksajien piikkiin, jota SDP vastusti. Enempää ei voisi politiikassa hölmöillä, jota porvarit ovat Suomessa tehneet.

Äänestä

  • SDP ei ole missään vaiheessa , ei edes tarkoituksella luodun "pakolaiskriisin"aikana vastustanut turvapaikan hakijoita. SDP:hän nimenomaan olisi halunnut vielä enemmän ottaa turviksia Suomeen!

    Sdp:n puheenjohta Antti Rinteen ja kansanedustaja sekä demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen suulla he olisivat vielä nyt tänäänkin moninkeraistamassa vastanotettujen määrää.

    Miksi siis valehtelemaan moista? Eikö demareilta löydy selkärankaa olla edes osittan puolueohjelmansa julkisuudessa sanottujen sanomien sanojensa takana?

    Tässähän nää on alla linkit julkisena tositteena Tytskän ja Antsan lausunnoista, mitkä demareiden suunnitelmat on pakolaisten vastaanottamisesta ja määrien moninkertaistamisesta entisestään:

    Tytti: Ole hyvä vain! Naiset ensin tottakai!

    https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.suomenuutiset.fi/esitys-sdpn-tytti-tuppuraiselta-kymmenkertaistetaan-pakolaiskiintio/&ved=0ahUKEwjDsNTJlcTSAhViYZoKHQVLAg0QFggXMAA&usg=AFQjCNFldX8yqf0h49hIhoLfdIgRThljZA&sig2=U3sYqtOeiOF2wgFfjLPN8w

    Ja sit suuri puheenjohtaja Antti, ole hyvä vain! Pidä meille osa sdp:n linjapuheesta pakolaisten suhteen!

    https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://www.uusimaa.fi/artikkeli/320117-antti-rinne-suomi-kestaisi10-000-pakolaista-vuosittain&ved=0ahUKEwjQjJrflsTSAhXqB5oKHUssDo0QFggqMAU&usg=AFQjCNHcnu8Y3A0Ro24OUX1l-gPJ8Eqb-A&sig2=bX3Q0gdPoR4nAfn_HIC6lg

    Kiitos, arvon puhujille!

    Äänestä

  • Perus_Persu kirjoitti:

    SDP ei ole missään vaiheessa , ei edes tarkoituksella luodun "pakolaiskriisin"aikana vastustanut turvapaikan hakijoita. SDP:hän nimenomaan olisi halunnut vielä enemmän ottaa turviksia Suomeen!

    Tuppurainen on markkinaliberaali piilokokoomuslainen joka tippuu eduskunnasta ensi eduskuntavaaleissa. Liittyy todennäköisesti kokoomukseen. Rinteen kohdalta linkkisi ei kerro mitään koska sitä ei voi lukea.

    Äänestä

  • aszkhgfzxdf kirjoitti:

    Tuppurainen on markkinaliberaali piilokokoomuslainen joka tippuu eduskunnasta ensi eduskuntavaaleissa. Liittyy todennäköisesti kokoomukseen. Rinteen kohdalta linkkisi ei kerro mitään koska sitä ei voi lukea.

    Kyll, niin myös Rinnekkin. "Valitettavasti." Kuten Sahtivaari toteais tässä kohtaa. Jos on Uudenmaan-lehden lukoikeus, niin voi lukea koko artikkelin. Mutta kyllä tuosta otsikosta jo näkee sen kaikista oleellisimman asiakohdan, mitä nyt haettiinkin tässä rönsyileväksi muuttuneessa keskustelussa.

    "Antti Rinne: Suomi kestäisi 10 000 pakolaista vuosittain"

    http://www.uusimaa.fi/artikkeli/320117-antti-rinne-suomi-kestaisi10-000-pakolaista-vuosittain

    Kun ei tiedä mikä totuus koska ei voi lukea artikkelia. Rinne on joka tapauksessa paras puheenjohtaja SDP:lle ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Kommenttisi pakko olla vitsi. Muistetaan vaan, mitä teki SDP hallituksessa ollessaan, valehteli kansalle oikein olan takaa. Laittoi oikein takuu-Juttan asialle, jotta edes tyhmimmät uskoisivat että miljardit voidaan saada takaisin.
    Fiksumpi ei uskonut siihen hetkeäkään.
    Ne miljardit ovat mennyttä.

    Äänestä

  • Perus_Persu kirjoitti:

    SDP ei ole missään vaiheessa , ei edes tarkoituksella luodun "pakolaiskriisin"aikana vastustanut turvapaikan hakijoita. SDP:hän nimenomaan olisi halunnut vielä enemmän ottaa turviksia Suomeen!

    Sdp:n puheenjohta Antti Rinteen ja kansanedustaja sekä demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen suulla he olisivat vielä nyt tänäänkin moninkeraistamassa vastanotettujen määrää.

    Miksi siis valehtelemaan moista? Eikö demareilta löydy selkärankaa olla edes osittan puolueohjelmansa julkisuudessa sanottujen sanomien sanojensa takana?

    Tässähän nää on alla linkit julkisena tositteena Tytskän ja Antsan lausunnoista, mitkä demareiden suunnitelmat on pakolaisten vastaanottamisesta ja määrien moninkertaistamisesta entisestään:

    Tytti: Ole hyvä vain! Naiset ensin tottakai!

    https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.suomenuutiset.fi/esitys-sdpn-tytti-tuppuraiselta-kymmenkertaistetaan-pakolaiskiintio/&ved=0ahUKEwjDsNTJlcTSAhViYZoKHQVLAg0QFggXMAA&usg=AFQjCNFldX8yqf0h49hIhoLfdIgRThljZA&sig2=U3sYqtOeiOF2wgFfjLPN8w

    Ja sit suuri puheenjohtaja Antti, ole hyvä vain! Pidä meille osa sdp:n linjapuheesta pakolaisten suhteen!

    https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://www.uusimaa.fi/artikkeli/320117-antti-rinne-suomi-kestaisi10-000-pakolaista-vuosittain&ved=0ahUKEwjQjJrflsTSAhXqB5oKHUssDo0QFggqMAU&usg=AFQjCNHcnu8Y3A0Ro24OUX1l-gPJ8Eqb-A&sig2=bX3Q0gdPoR4nAfn_HIC6lg

    Kiitos, arvon puhujille!

    rakentaa se Halla-Ahon ehdottama parakkikylä rajan tuntumaan.

    Äänestä

  • vitsisi.ei.naurata kirjoitti:

    Kommenttisi pakko olla vitsi. Muistetaan vaan, mitä teki SDP hallituksessa ollessaan, valehteli kansalle oikein olan takaa. Laittoi oikein takuu-Juttan asialle, jotta edes tyhmimmät uskoisivat että miljardit voidaan saada takaisin.
    Fiksumpi ei uskonut siihen hetkeäkään.
    Ne miljardit ovat mennyttä.

    Urpilainen onkin markkinaliberaali piilokokoomuslainen. Hän liittyy aikanaan kokoomukseen kun ensi eduskuntavaalit on käyty ja hän ei saa enää ääniä entiseen tapaan. Hän on aviossa kokoomuslaisen ulkoministeriön virkamiehen kanssa.

    Kokoomus Katainen julisti että tienaamme kreikkatakuilla joten kokoomus valehtelun ideoija.

    Äänestä

  • azskjgsdf kirjoitti:

    Urpilainen onkin markkinaliberaali piilokokoomuslainen. Hän liittyy aikanaan kokoomukseen kun ensi eduskuntavaalit on käyty ja hän ei saa enää ääniä entiseen tapaan. Hän on aviossa kokoomuslaisen ulkoministeriön virkamiehen kanssa.

    niin kova hinku EUn huippuvirkoihin, että hän Suomen etujen vastaisesti runnoi läpi kreikkatuet Suomen veronmaksajien piikkiin. Olisi pitänyt olla vain kovana ja sanoa, että ei makseta ellei saada kunnon takuita.

    Äänestä

  • KataisellaOli kirjoitti:

    niin kova hinku EUn huippuvirkoihin, että hän Suomen etujen vastaisesti runnoi läpi kreikkatuet Suomen veronmaksajien piikkiin. Olisi pitänyt olla vain kovana ja sanoa, että ei makseta ellei saada kunnon takuita.

    Kokoomus Katainen ne tosin runnoi läpi koska kuolasi ökypalkalle EU komissaariksi ja EU komission kokoomusmielinen puheenjohtaja Juncker lupasi tukea Kataista ökyvirkaan jos kreikkatuet menevät läpi Suomessa. Suurin puolue apupuolueineen (tässä tapauksessa porvarilliset vihreät ja kristilliset) määrää talouspolitiikan päälinjoista.

    Äänestä

En vilkkaassa mielikuvissakaan voisi nähdä vasemmistoa koko Suomen vallankahvassa, niin hulluksi tämä kansa ei koskaan tule. Se mitä tapahtuu ja on tapahtunut Helsingissä jää äärivihervasemmistolaisuuden ikuiseksi monumenttaaliseksi saavutukseksi kuinka turvallinen, siisti ja ihannoitu kaupunki on pilattu.

Äänestä
  • SDP voittaa ensi eduskuntavaalit ja myös Vasemmistoliitto saa hyvän vaalituloksen. Näin se nyt vaan menee.

    Äänestä

  • szhgfsdfg kirjoitti:

    SDP voittaa ensi eduskuntavaalit ja myös Vasemmistoliitto saa hyvän vaalituloksen. Näin se nyt vaan menee.

    ja sitten taas oppositioon seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kansan muisti on lyhyt. Neljässä vuodessa ehtii unohtua edellinen hallitus ja taas äänestetään samaa puoluetta uudestaan. Eikä mikään muutu.

    Äänestä

Kyseessä ei ole ainoastaan paikallinen tilanne,vaan se kaikki on maapallon
laajuista suunnitelmaa ylirikkaiden kerhon jäsenten aikaansaamaa terroriaa.Uusi Maailman Järjestö on sen osoittanut selvästi toimillaan.
Siionistit vievät lopulta kaiken omaisuuden vain omilleen,ja heitä ovat
kannustamassa sokeat uskonnolliset kristikunnan suuntaukset toivossa
pelastua,"muka Jumalan esikoiskansan ohella".Se on suurinta petosta
mitä ihmiskunta on koskaan kohdannut.

Äänestä

Peruste, kepulaiset, kokoomuslaiset ovat pahasti mokanneet Suomen asioita. Esim kikyä sitä sopimuspakettia ei olisi koskaan saanut tehdä koska nykyajan työelämä on ja oli jo nyt täysin liian kiireistä ja sressaavaa, miksi pitää työssä olevia rasittaa ja aliarvioida vielä lisää ja antaa lisää vähemmin tienaavien rahoja jo ennestään rikkaimmille ihmisille.Hävetkää siellä hallituksessa!. Toinen huonosti mennyt asia on suuri maahanmuuttajien määrä, ainoastaan se että Ruotsi kun erehtyi ottamaan vielä enemmän maahanmuuttajia niin se maa painii nyt vaikeissa jengiongelmissa kun maahanmuuttajat ovat siellä tehneet niin voimakkaita jengejä että tapahtuu murhia joita ei enää saada siellä ratkaistuksi niin lohduttaa siihen verraten edes vähän ettei täällä toivottavasti pääsisi noin vahvoja esim jengejä muodostumaan. Mutta mitäs sitten kun jos itähelsingissä tulee samantapaisia ongelmia?Sipiläkö aikoo sinne ase tanassa mennä kyselemään kuka on murhannut siellä kenet ja miksi ja osaako jotakin kieltäkin suomen puhumisen lisöksi kun ei edes englantia osaa puhua!, mutta pitää esittää ettei olisi uuninpankolla makailleita vanhoja poikia vaikka vähän sellainen tai verrattava sellaiseen vaan onkin selvästi..

Äänestä
  • Nyt täytyy taas muistuttaa, että nykyinen hallitus ei päättänyt nykyisten matujen tänne tulosta, van edellinen, Arhinmäen-Kataisen hallitus. Tulon estäminen olisi onnistunut vain EU:sta eroamalla, eikä se olisi ollut mahdollista aikatekijöiden takia, tosin ei hallituksella ollut siihen haluakaan. Eikä Soinillakaan. Hallitukseen menemällä hän antoi suosionsa matutukseen ja petti äänestäjiensä luottamuksen. Mitä se luottamus sitten tarkoittaakaan, kun poliitikosta on kysymys.
    Kiky taas oli silkkaa paskaa. Työelämä piristyisi paljon, jos työssä olemisesta tehtäisiin jollain tavalla hauskempaa (huono sana tähän mutta en juuri nyt keksi parempaakaan), se on mahdollista, mutta se vaatii suuria muutoksia johtamiskulttuuriin, ei työntekijöihin, ja se on vaikeaa jos e peräti mahdotonta.

    Äänestä

Olisi onnistunut sulkemalla rajat,Eu ei olisi tehnyt yyhtään mitään. Mutta kun ollaan velliperseitä, tana!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vasuri-ideologiaa kirjoitti:

Jos vasemmisto pääsisi valtaan, he alkaisivat toteuttaa maailmanlaajuista solidaarisuusagendaansa.

Siitä on jo näyttöä mitä se on: Kreikan työväestölle osoitettiin solidaarisuutta lahjoittamalla Kreikkaan miljardeja suomalaisen veronmaksajan rahoja. Rahat tosin menivät Euroopan Pankkiin, niillä kuitattiin Kreikan velkoja ja Papadopulokset pystyivät jälleen huvijahdeillaan kilistelemään viinilasejaan. Kreikan työväestölle ei herunut lanttiakaan näistä rahoista. Ja tämän kaiken Arhinmäki tiesi.

Solidaarisuutta osoitettaisiin myös matuille, sieltä tulisi sadoin tuhansin tänne elätettäviä, täydellä ylläpidolla. Vuosikausiksi, loppuelämäkseen.

Suomalaiselle duunarille ei vasureiden solidaarisuutta kumminkaan riittäisi, sitä vain kannustettaisiin tekemään enemmän töitä vaikka selkänahka olisi jo nyljetty alinta orvaskettä myöten. Maailmanlaajuinen solidaarisuus vaatii suomalaisen duunarin kaiken työpanoksen, hänelle itselleen ei tarvitse jäädä mitään, on kunnia kuolla työnsä ääreen toteuttaessaan vasemmistolaista unelmaa.

Ja toki, ne joilla töitä ei olisi, siirrettäisiin jonnekin pois kasvukeskuksista, koska matut tarvitsevat asuntoja keskeisiltä paikoilta. Sosiaalituki kutistuisi olemattomiin, koska maailmaa syleilevä agenda vaatii uhrauksia.

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen, suomalainen Vasemmisto maksattaa kaiken suomalaisilla duunareilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu