Aina kun olen uskotellut itselleni, että olen päässyt sinusta yli, ei tarvita kuin yksi kohtaaminen, niin olen kuin sulaa vahaa käsissäsi. En voi sille mitään, sinulla on sellainen vaikutus minuun. Pidän sinussa kaikesta. Äänestäsi, tuoksustasi, katseestasi, ajatuksistasi, olemuksestasi... kun olen seurassasi, olen kuin huumeen vaikutuksen alaisena. Kuulostaa hullulta, mutta siltä se todella tuntuu. Muiden kanssa on helppoa olla luontevasti, sinä vain saat minut ihan sekaisin.
Pahinta tässä on se, että joudun taistelemaan tunteitani vastaan, kätkemään ne. Kuinka helpottavaa olisi kertoa ne sinulle, sanoa edes ääneen. Mutta sen perusteella miten minuun suhtaudut, aistin ettet halua minun puhuvan näistä asioista ja haluan toimia niin, että sinulla on hyvä. Joskus vaan painolasti käy liian raskaaksi ja silloin on pakko purkaa ajatuksia jonnekin - vaikka sitten tänne. Miksi aikuinen ihminen menee rakastumaan tällä tavoin? Sillä ei minun ole hyvä näiden tunteideni kanssa, joita ei kukaan kaipaa. Tärkeä olet, mutta voisitpa olla sitä minulle vähemmän kivuliaalla tavalla.
Pahinta tässä on se, että joudun taistelemaan tunteitani vastaan, kätkemään ne. Kuinka helpottavaa olisi kertoa ne sinulle, sanoa edes ääneen. Mutta sen perusteella miten minuun suhtaudut, aistin ettet halua minun puhuvan näistä asioista ja haluan toimia niin, että sinulla on hyvä. Joskus vaan painolasti käy liian raskaaksi ja silloin on pakko purkaa ajatuksia jonnekin - vaikka sitten tänne. Miksi aikuinen ihminen menee rakastumaan tällä tavoin? Sillä ei minun ole hyvä näiden tunteideni kanssa, joita ei kukaan kaipaa. Tärkeä olet, mutta voisitpa olla sitä minulle vähemmän kivuliaalla tavalla.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Et ole yksin sillä minullakin on samanlainen tunnesuhde suklaaseen,kakkuihin ja muihin herkkuihin.
hyvin ymmärretty, lisäks herkut ei auta ongelmia, päinvastoin. pitää probsit loitolla
suklaa on terveellistä ja voi auttaa lievään masennukseen
olemme siis kohdanneet lähiaikoina?
Tänään viimeksi.
miksi joudut kätkemään tunteesi ja missä siis kohtasitte tänään? entä suhtautuuko hän mielestäsi jotenkin negatiivisesti sinuun vai mitä tarkoitat?
Onneksi talvi jatkuu kylmänä ja lumisena. Ei tästä helppoa ole suunniteltukaan. Ikävä ei lopu.
Miksi kätkisit ne jos on mahdollista kertoa ne ? Mulla taas on sellainen tilanne ettei saa oikein mahdollisuutta kertoa niitä. Olen sitten koittanut laittaa viestinäkin niitä, mutta tulee jotain ympäripyöreitä vastauksia..
Tuttu tilanne. Minä kerroin tunteet ja vastaus oli "Kiitos, mutta ei kiitos". Vaikeaa on ollut sulatella tuota tilannetta ja on edelleen. Kunpa nämä tälläiset olisi molemminpuolisia.
joo jos et anna pillua tunnin sisään ni kolemn tunnin päästä panen kahta muuta ja sit teen rikosilmoituksen, haloo, me ei toella tulla tapaamaan. voidaan toki jossain porukassa tavata ja hankin sulle erilaisia reikiä ni voit hurvitella niillää
Täysin sama tunne juuri tänään, me vain sovimme niin hyvin yhteen...
anna sille. sitten tiedät miltä tuntuu se.
kiva viesti jollekkin ja kivasti ajattelet toisesta :)
Onko aloittaja nainen?
Kyllä on.
ei voi olla hilja akun on niin huvittavaa
nyt kyllä tuntuu kuin jotain olisi juuttunut kurkkuun... joutuu nieleskelemään...
kyllä kirjoitit niin koskettavasti ja syvällisesti tunteistasi. Toivoin aikani "Häneltä: mieheltä" jotakin vastausta irl, mutta häntä ei ole kiinnostanut ja siihen on ainakin 2 painavaa syytä jotka me molemmat tiedetään mutta ei vaan pystytä puhumaan. Ihan hulluahan se tänne on kirjoitella vieraille mutta pieni mahdollisuus on että Hän kävisi täällä lukemassa näitä.
Miksi et voi kertoa hänelle tunteistasi?
Jos toinen ei halua kuulla.
Oletko varma ettei halua?
Olen.
Mutta haluaa toisen nuoremman.
Nuori olen itsekin.
Saatan tykätä sinusta naikkonen.
Näettekö töissä? Mikä hänen nimensä alkukirjain on?
Näemme, vaikka emme varsinaisesti ole samassa työpaikassa. T:llä alkaa hänen nimensä.
Kuulostat syvästi tuntevalta naiselta. Unohda ihminen, jonka kanssa tunteet eivät kohtaa ja anna tilaa uudelle.
Kiitos, mutta ei se ole niin helppoa unohtaa, kun tunteita on paljon.
Surulliselta kuulostaa kun ei voi kertoa tunteistaan.Jos olisi oma tilanne haluaisin että voisimme puhua tunteista yhdessä.Tsemppiä eloon!
En ole koskaan halunnut taistella näitä tunteita vastaan. Tunnut vain niin oikealta kaikessa. Se tässä onkin niin surullista.Tällä hetkellä vain kaikki tuntuu raskaalta kannatella.
Voimia sinulle. Toivottavasti saat sen ketä kaipaat. Oma kaivattuni ei minusta välitä.
Joko pääsit sillan yli?
No jokohan voisit avata suusi ja kertoa, voi olla että mies käösittänyt väärin jos olet käyttäytynyt oudosti, eikä itsekkään kehtaa enää sanoa enempää?
Kerro hänelle heti kun näette