Järkyttäviä kokemuksia äärilahkoista

Uutuuskirja kertoo Jehovan todistajista, mormoneista, helluntailaisuudesta ja lestadiolaisuudesta ja niissä tapahtuneista ihmisten psyykkeen nujertamisista.

Monesti joidenkin fanaattisten ääri ihmisten touhu pilaa koko porukan maineen.

Oikeassa olemisen ylpeyden synti on monesti syynä toisten nujertamiseen ja pakkohalitsemiseen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703062200078662_uu.shtml
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lainaus Iltalehdestä:

#Teologian maisterin Aila Ruohon tuoreessa kirjassa suomalaiset kertovat hyväksikäytöstä uskonnollisissa yhteisöissä. Ruohon mukaan on kiistatonta näyttöä siitä, että uskonnolliset yhteisöt suojelevat tietoisesti väärintekijöitä turvatakseen oman ryhmänsä maineen.#

Näköjään tuo suojelu olla muittenkin kuin vl:ien ongelma.

Äänestä

Samasta lainaus vielä:

#Lestadiolaisuudessa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Hanna kertoo, että hänen omasta tuttavapiiristään löytyy ainakin kolme aikuisten naisten hyväksikäyttöön syyllistynyttä poikamiestä. Myös Hanna itse on joutunut heidän hyväksikäytettäväkseen.

"Tietääkseni kukaan (en myöskään minä) ole vienyt asiaa poliisitutkintaan. Ongelmana on voimakas häpeä ja syyllisyys tapahtumista ja se, että kokee itse olevansa osin vastuussa tilanteista (itselleni kokonaisuus hahmottui vasta tapahtumien jälkeen ajan kuluessa", Hanna kertoo.

Hän uskoo, että taustalla on naisten yliedustus lestadiolaisuudessa. Puolisoa etsiviä naisia on enemmän kuin miehiä.#

Piiloon jää ilmeisen paljon tapauksia. Monen elämä pilalla.

Äänestä

Onks noi jehovat ja lestaatolaiset noin samanolosta porukkaa ?

Eiks molemmilla oo nämä oman valtakunnanhöpinät ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LukijainenSisar kirjoitti:

Uutuuskirja kertoo Jehovan todistajista, mormoneista, helluntailaisuudesta ja lestadiolaisuudesta ja niissä tapahtuneista ihmisten psyykkeen nujertamisista.

Monesti joidenkin fanaattisten ääri ihmisten touhu pilaa koko porukan maineen.

Oikeassa olemisen ylpeyden synti on monesti syynä toisten nujertamiseen ja pakkohalitsemiseen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703062200078662_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu