Vihdin kunnallisvaaliehdokas Juhani Hyvönen Suomi ensin leirissä kertoilee ettei Suomessa vaihdeta vaippoja vanhuksille kuin kaksi kertaa viikossa. Aika outoja puhelee. Näinkö Vihdissä toimitaan? En kyllä ole missään muualla kuulutkaan olevan tälläistä käytäntöä. Vihtiläiset oman maineenne takia juttu pitäisi selvittää ja Hyvösen oikaista tieto jos ei ole asiaan todisteita.
Vanhuksien vaipat.
19
904
Vastaukset
- Harhakuulo
Niin eri tavalla me ihmiset korvien väliin tietoa ammennamme. Hyvönen ei mielestäni missään vaiheessa mainitse, että kyse olisi Vihdistä. Sillehän ei toki mitään voi, jos kuulija täydentää kuulemaansa omilla mielikuvillaan näin omaten niin kutsutun valikoivan kuulon.
- Paitsi_että
Suomi ensin-leiriin kuuluvat eivät ole vakavasti otettavia ehdokkaita. Yleiskielen nimitys tällaisille ryhmille on pellepuolue.
- Nykytila
Eiköhän noita pellepuolueita ole nykyinen eduskunta pullollaan
- Äkkiäpoisvihdistä
Kait Hyvönen Vihtiläisenä puhui omista kokemuksistaan tai sitten valehteli asiasta, koska missään muualla ei tälläistä käytäntöä ole.
- aikajännäänykyisintuo
Ihmisellä on hyvä olla järki mukana, kun kuuntelee tuollaisten puheita, kriittisesti on kuunneltava hörhöjen juttuja.
Maailmalla on varoittavia esimerkkejä hölmöistä jotka seuraa ns. vaihtoehtoista totuutta julkaisevia lähteitä. USA:n nykyinen presidentti on tunnetuin tapaus hölmöstä, joka näyttää uskovat kaikenlaista hönötystä, vaan ei vakavsti otettavia tietolähteitä. - vitulanvaari
Onko tuo hörhö tosiaan ehdokkaana?
- Hörhönen
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/…/17626533_10155095681…Vanhukset näkivät nälkää Helsingissä onnistuneen kilpailutuksen seurauksena
Kun kaupunki ei osaa tehdä kilpailutusta oikein, voi käydä kuten kävi viime viikolla Helsingissä. Kotona asuvat vanhukset jäivät ilman ruokaa, kun kaupunki ei ollut kilpailuttanut palvelua huolella. Hankintaosaamista pitää parantaa rutkasti myös Päijät-Hämeessä. Näin rahastetaan.Palveluista viis.
Ketäs löytyy taustajoukoista suhmuroimasta.
Lukekaa loppuun asti.
Hyväveliverkosto toimii,kavereille kanssa.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709252200415257_u0.shtml- sssssssssssss1
https://www.youtube.com/watch?v=I3KkXjX-p9E
hyvä tietää. - Hörhöläinen
Veteraanin syntymäpäiväjuhla vaihtui hautajaisiksi: Kotiutettiin hoivaosastolta - kuoli rappukäytävään http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711282200564096_u0.shtml
- mummeli11
Jospa väkisin itse läksi.
- Hörhöläinen
Tässä lisää vanhusten hoidosta kysymys ei ole Vihdistä. ( tää on väärin ymmärtäjille) http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711302200569703_u0.shtml
- Hörhöläinen
Tässä lisää vanhusten hoidosta https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806232201027897_u0.shtml
Kysymyksessä ei ole Vihti ( tarkoitettu väärin ymmärtäjille)- medialukutaito
Tuo tuskin on mikään käytäntö missään maailman kolkassa, hörhöt vain yleistää yksittäisiä tapauksia, silloin kun se sopii heidän näkökulmaan.
- Ykslähärivaan
Helsingissä saa kaupungin kustantamat inkot 2kpl per vrk, tai 5kpl muotovaippoja. (Muistaakseni). Jos nämä ei riitä niin asiakas maksaa itse ylimääräiset tuotteet. Vaipanvaihtoon saa hoitajan apua 2-5x vrk kotihoidossa. Mikään ei estä omaisia auttamasta tai vaikka ostamasta yksityisiltä lisäapu.
- KattilatKehiin
Panu Huhtasaari pankoot kattilamiekkarin pystyyn vihdin torille!
- KattilaSoikoon
Tarkoitat Panu Huuhtasta?
- laiskojahoitajia
Vanhuksille ei pitäisi lainkaan laittaa vaippoja, on loukkaavaa. Hoitajat ovat sitä varten, että vievät WC:n.
Mutta, ovat niin laiskoja, että vain huutavat mennessään: Ei ole mikään vaipanvaihto tunti.
Tälläistä näkee toistuvasti ja sitten vanhukset makaavat tuntitolkulla kusissa ja paskoissa, jopa illasta-aamuun. - Uloskuplasta
Mielenkiintoinen keskusteluketju. Ei kovin ajan hermolla ole kuplassa elävä, joka ei näe tämän maan vanhustenhoidossa mitään vikaa. No, itse kunkin silmät aukeaa eri tahtiin, joillakin vasta omakohtaisten kokemusten kautta viime metreillä, mikäli tuolloin enää oivallusta riittää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011551
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58971Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 53826
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t264738Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10730Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338681Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58674Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74666