Kun olen seurannut tätä keskustelua, missä kirkon ulkopuolella olevien uskonnollisten yhteisöjen toimintaa arvostellaan, itseäni on todella ruvennut ärsyttämään se, miten ev.lut.kirkko jätetään tämän arvostelun ulkopuolelle. En ole koskaan itse kuulunut kirkkoon, ja kyllä nuorena se häpeä, etteivät vanhempani kuuluneet kirkkoon, traumatisoi minua kaikkein eniten. Jollet kuulunut kirkkoon, olit jotenkin outo ja halveksittava. Siksi mm. sisareni liittyivät aikuistuttuuaan kirkkoon, että olisivat osa enemmistöä. Itse en pystynyt liittymään sen takia enkä myöskään siksi, että olisin saanut kirkkohäät tai että saisin hautapaikan. Jo ajatus siitä, että liittyisin uskonnolliseen yhteisöön tällaisten asioiden takia ilman sen syvällisempiä ajatuksia, tuntuu kauhistuttavalta.
Kirkon uhrit
7
365
Vastaukset
- kirkonhaitta
Hyvä että joku huomaa kirkonkin olevan uskonnollinen yhteisö.
Sekin pitää totena samoja uskomuksia kuin kristinuskojen lahkotkin.
Ja haluaa kasvattaa lapset pitämään uskomuksia totena.
Kirkko sai kasvatettua minut tuntemaan äärimmäistä vastenmielisyyttä kaikkea uskoon ja uskontoon liittyvää kohtaan.
Se häiritsee koko elämääni.
Miten kirkon saisi vastuuseen aiheuttamastaan haitasta.- ryypäkkääpä
Mitenkäs valtion saisi vastuuseen viinasta aiheutuvien haittojen vuoksi. On paljon suurempi kysymys kuin joku kirkko.
- Jeesusontietotuus
Kunpa te hyvät ihmiset kohtaisitte Jumalan joka on löydettävissä Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Ei niillä kirkoilla ole välttämättä merkitystä, jos se todellinen uskon syvyys jää kokematta.
- dfgsdjhyu
"Jollet kuulunut kirkkoon, olit jotenkin outo ja halveksittava."
Näin oli varmaankin vielä joskus 1960-luvulla, itsellänikin oli kyseinen asetelma. Onko nykyään yleisemmin aivan samantekevää kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus vai ovatko vain omat asenteeni muuttuneet, en tiedä. Nykyään uskonnollisten rituaalien ja uskonnollisen jargonin paikka elämässä(ni) on hyvin vähäinen.
Nykyään on runsaasti tarjolla eksaktimpaa tietoa, jos vaan on aikaa ja kiinnostusta tutustua. - Mitä.tää.on
Mistä johtuu, että edelleen on yksinkertaisia ihmisiä, jotka luulevat, että kirkon ulkopuoliset uskonnolliset yhteisöt ovat lahkoja. Luterilainen kirkkohan on itsekin lahko, roomalaiskartolisen kirkon lahko. Mikä yhteisö ei ole lahko? Sanokaa viisaammat.
- Halle_hiljaa
Minua ärsytti aikanaan oppikoulussa uskonnon pakkosyöttö, suoranainen aivopesu. Esim. ateistit selitettiin epäonnistuneiksi, katkeriksi, pahoiksi ihmisiksi, jotka joutuvat viimeisellä tuomiolla helvettiin. Silloin nuorena sitä helvettiä oikein pelkäsi ja yritin uskoa, mutta ei siitä mitään tullut -kristinoppi on varmaan hölmöin kaikista uskonnoista. Sitten parikymppisenä erosin koko ev.lut.lahkosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082727EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291321- 981156
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas162997Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133938- 54833
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22643- 39630
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625