Kapitalismi ei kuulu vahvaan valtioon

Kapitalismi on vain itsekkäiden yksilöiden oman etunsa ajamista. Vahva valtio saadaan vain sosialismilla. Ainoat yksityiset yritykset jotka tulee sallia ovat pienyritykset. Kaikki muut yritykset ja tuotantovälineet pitävät olla valtion omistuksessa.

Yksityisyrittäjyys
Vaikka valtio-omisteisuus tuleekin takaamaan kauaskantoisuuden monilla eri yhteiskunnan aloilla, on olemassa myös sellaisia aloja, joihin valtion ei tule koskea, sillä näillä tietyillä aloilla yleistä hyvinvointia palvelee paremmin yksityisomisteisuus. Kannustamme yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen. Tuotannosta ja kaupasta tulee säilyttää mahdollisimman suuri osa Pohjolan rajojen sisäpuolella. Pieniä ja paikallisia yrityksiä kannustetaan toimimaan tarjoamalla niille otolliset olosuhteet.

Yhteiset intressit ja peruspalvelut
Useilla aloilla kilpailu ja vapaa yrittäjyys ovat luonnollisesti erittäin hyödyllisiä asioita. Niillä aloilla, joiden voidaan katsoa liittyvän yleiseen kansalliseen hyvinvointiin, voitto ei saa koskaan mennä laadun, etiikan ja inhimillisyyden edelle. Valtiolla, jonka tehtävä on palvella kansaa, on aivan toisenlaiset ajatukset vastuunjaosta ja tulevaisuudesta kuin yksittäisellä yhtiöllä, jonka on tehtävä voittoa osakkeenomistajille. Esimerkiksi valtio-omisteinen pankki kykenisi tarjoamaan täysin korkovapaata lainaa, ja valtion omistama media olisi vapaa mainonnasta. Valtiollisessa omistuksessa oleva bussiyhtiö pystyisi liikennöimään maaseudullakin, kun taas yksityisomisteinen yhtiö ei näkisi tätä tarpeeksi tuottoisana toimintana. Hoito- ja huolenpitoalan toimipaikkojen ja koulujen ollessa valtion omistuksessa valtio pitäisi huolen siitä, ettei koulutuksesta ja laadukkaasta hoidosta tulisi luokkakysymyksiä. Kun edellä mainitut asiat ovat luokkakysymyksiä, hyvätuloisimmat saavat parasta eikä kaikkia kansalaisia kohdella oikeudenmukaisesti.
Pohjoismainen Vastarintaliike:
– Palauttaa hoito- ja huolenpitoalan sekä koulutuksen kokonaan valtion ylläpitämiksi palveluiksi pois voitonnälkäisiltä sijoittajilta.

http://www.vastarinta.com/politiikkamme-kohta-7/
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Fasismi on täysin ylivoimainen yhteiskuntajärjestelmä. Se on kaikkein eniten väärinymmärretty aate maailmassa. Ja myös tahalleen väärinymmärretty niiden harvojen joukossa, jotka fasismin olemuksen ymmärtävät. Koska fasismia pelätään juuri sen ylivoimaisuuden takia. Kaiken huipuksi fasismi on kansanvaltaisempi kuin nämä nykyiset näennäisdemokratiat!

Ps. Natsismi, sotilasdiktatuuri tai yksinvalta EI ole fasismia.

Äänestä

Kuten+eräs+valtioviisas+on+sanonut,+niin+kansallissosialistit+olivat+90%:sti+oikeassa.+Mutta+se+10%+oli+liian+pahaa+hyväksyttäväksi.+Fasismi+taas+on+100%;sti+oikeassa.Kuitenkin+länsimainen+kulttuurimarxistinen+eliitti+ja+sen+media+tuomitsee+KAIKEN,+mitä+natsit+ja+jopa+fasistit+edustivat!!??Mikä+kertoo+kaikille+rehellisille+ja+rohkeille+ajattelijoille,+mitä+nuo+valtaeliitit+edustavat.+Silkkaa+itseinhoista+rappiota!

Äänestä

Kapitalismi on menetelmä jolla pääomat keskittyvät harvojen haltuun.
Kapitalismi on oikotie diktatuuriin.

Äänestä
  • Mitään todellista demokratiaa eli kansanvaltaa ei ole koskaan missään ollutkaan eikä siihen ole missään koskaan pyrittykään!

    Demokratia toteutuneena järjestelmänä on ehkä historian suurin huijaus. Ns. kansandemokratiat olivat paljon läpinäkyvämpi ja lyhyempi huijaus.

    Monet ns. totalitaariset järjestelmät ovat käytännössä kansanvaltaisempia kuin nämä näennäisdemokratiat. Kaiken lisäksi ne ovat sentään rehellisiä, kun eivät leiki olevansa jotain muuta kuin ovat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KansallinenSosialisti kirjoitti:

Kapitalismi on vain itsekkäiden yksilöiden oman etunsa ajamista. Vahva valtio saadaan vain sosialismilla. Ainoat yksityiset yritykset jotka tulee sallia ovat pienyritykset. Kaikki muut yritykset ja tuotantovälineet pitävät olla valtion omistuksessa.

Yksityisyrittäjyys
Vaikka valtio-omisteisuus tuleekin takaamaan kauaskantoisuuden monilla eri yhteiskunnan aloilla, on olemassa myös sellaisia aloja, joihin valtion ei tule koskea, sillä näillä tietyillä aloilla yleistä hyvinvointia palvelee paremmin yksityisomisteisuus. Kannustamme yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen. Tuotannosta ja kaupasta tulee säilyttää mahdollisimman suuri osa Pohjolan rajojen sisäpuolella. Pieniä ja paikallisia yrityksiä kannustetaan toimimaan tarjoamalla niille otolliset olosuhteet.

Yhteiset intressit ja peruspalvelut
Useilla aloilla kilpailu ja vapaa yrittäjyys ovat luonnollisesti erittäin hyödyllisiä asioita. Niillä aloilla, joiden voidaan katsoa liittyvän yleiseen kansalliseen hyvinvointiin, voitto ei saa koskaan mennä laadun, etiikan ja inhimillisyyden edelle. Valtiolla, jonka tehtävä on palvella kansaa, on aivan toisenlaiset ajatukset vastuunjaosta ja tulevaisuudesta kuin yksittäisellä yhtiöllä, jonka on tehtävä voittoa osakkeenomistajille. Esimerkiksi valtio-omisteinen pankki kykenisi tarjoamaan täysin korkovapaata lainaa, ja valtion omistama media olisi vapaa mainonnasta. Valtiollisessa omistuksessa oleva bussiyhtiö pystyisi liikennöimään maaseudullakin, kun taas yksityisomisteinen yhtiö ei näkisi tätä tarpeeksi tuottoisana toimintana. Hoito- ja huolenpitoalan toimipaikkojen ja koulujen ollessa valtion omistuksessa valtio pitäisi huolen siitä, ettei koulutuksesta ja laadukkaasta hoidosta tulisi luokkakysymyksiä. Kun edellä mainitut asiat ovat luokkakysymyksiä, hyvätuloisimmat saavat parasta eikä kaikkia kansalaisia kohdella oikeudenmukaisesti.
Pohjoismainen Vastarintaliike:
– Palauttaa hoito- ja huolenpitoalan sekä koulutuksen kokonaan valtion ylläpitämiksi palveluiksi pois voitonnälkäisiltä sijoittajilta.

http://www.vastarinta.com/politiikkamme-kohta-7/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu