Naisena ekaa kertaa naisen kanssa

whathaveidone

Tulipa koettua tuokin, vaikka miehiä olen aina halunnut. Tämän naisen kanssa humalassa päädyttiin harrastamaan seksiä. Oli tosi luontevaa, suutelua, rintojen imemistä, sormettamista ja lopulta suuseksiä. Tajuttoman hyvää suuseksiä sain, sinä yönä laukesin kolme kertaa. Minä ekakertalaisena pillunnuolijana sain ihmettelyä, että onko varmasti eka kerta hommissa. Tuntui hienolta kun toinen laukesi mun suuhun.
Vaikea on ollut jälkeenpäin ajatella koko tapahtumaa. Tuntuu itselle vieraalta. Miehet kiihottavat minua, olen mielestäni täyshetero. Mutta tietysti nautin kun tuntui hyvältä tuollainen käsittely . En olisi ollut niin innokas koskemaan toiseen, mutta olihan se kokemus.
Selvin päin olisi jäänyt tekemättä.

2

231

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rohkaistunut

      Kas kun asia on eittämättä niin, että meissä kaikissa, niin naisissa kuin miehissäkin asuu ainakin pieni BI. Pääsääntöisesti sitä halutaan salata peräti itseltäänkin kunne joissakin tapauksessa esim. humalatilassa estojen lauettua se salassa pidetty pikkuominaisuus saattaa pulpahtaa esiin. Voin kertoa elävän esimerkin aiheeseen liittyen, nimittäin erosin vaimostani hiljakkoin ja vaikka suoraan sanottuna olen aina ollut erittäin paljon naisten kanssa tekemisissä niin kuitenkin olen aistinut tietynlaista halua myös samaa sukupuolta edustaviin. Nyt yksineläjänä rohkaisen mieleni ja kokeilen seksisuhdetta mieheen, se että tuottaako se mielihyvää onkin kokeilulla todistettavissa. Oloni on verrattavissa nuoren pojan fiiliksiin joka ottaa ensimmäisen kontaktin tyttöihin :)

    • Ois ihana päästä nauttimaan kanssanne ja vaikka vain katselemaan touhuanne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      510
      684
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe