Helpompaa ei voi olla

Minimipalkaksi 3000€/kk. Siitä sitten nykyportaikolla ylöspäin. Kotimainen kulutus nousisi huippuunsa, tuontimäärät kasvaisivat hurjasti ja samalla vienti alkaisi vastavuoroisesti vetää pienellä viiveellä. Kaikki voittaisivat ja talous porskuttaisi ennennnäkemättömällä volyymilla. Kaikenmaailman kepulaissotet voisi unohtaa kun ihmisillä olisi varaa oikeaan lääkäriin kielipuolien sijaan.
Moisen toteuttajaksi vaadittaisiin Suomessa ennennäkemätön puolue ja näinollen yksipuoluejärjestelmä hillittömän kateuden voittamiseksi.
Kelpaisiko sinulle?
474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No jo on helppoa, kumma kun kukaan mu ei ole noin loistavaa ideaa keksinyt ennen sinua.
Nyt äkki heti aamulla soita Sipilälle ja esittele tuo upea luomuksesi hänelle.

Äänestä

Jos et ehtinyt kuntavaaleihin ehdolle,sitten ainakin eduskuntavaaleihin ehdottomasti.
Eräs SMP:n raunioille perustettu jengi ottaa ihan varmasti jäseneksi,ne on tottuneet huijaamaan äänestäjiään.

Äänestä
  • Porvarit on aina huijanneet työläisiä: kok,kesk,vihr. ja ps on kaikki porvarien asialla,ensin lupaa kaikkea hyvää,verohelpotuksia ym. ettei työläiset,eläkeläiset ja työttömät pyydä korotuksia ja kun sopimus on tehty,niin seuraavalla viikolla bensa,tupakka,kahvi,sähkö,vuokra,siirtomaksut ym. nousee kohonneitten kustannusten takia. PS:llä on työministeri,joka on pistänyt työttömät polvilleen,on ulkoministeri,joka käänsi takkinsa,kun pääsi vallan makuun ja nyt eräs naispuolinen persu sanoi,että täytyy mamuja auttaa,vaalilupauksessaan sanoi Tampereen tunnelihankkeelle "EI",mutta päästyään kaupunginhallitukseen,äänesti kyllä sdp:n takinkääntäjien kanssa,pääsi eduskuntaan,niin ei ole kertaakaan aukaissut suutaan. Että,se smp:läisistä,ei ole köyhien puolue,kuin vaalipuheissaan. Vaikka,kyllä PS:n edustajissa on hyviäkin ja saavat suunsa auki ja toimittajat yrittää saada näiltä kääntämällä yhtä kysymystä edestakaisin"mitä mieltä mamuista",kun eivät muuta osaa kysyä. Eräskin toimittaja yritti Halla-ahoa antamaan vastausta pakolaisista,niin Halla-aho vastasi,että jos olisi työvoimasta pulaa,työpaikka tänne tullessa valmiina,mutta muuta tarvetta ei ole ottaa tänne lepäämään suomalaisten kustannuksella,kun itselläkin on 500.000 työtöntä kursseilla ja pakkotöissä 9e korvauksella. Ei kurssilainen ole työssä,työvoimaviranomaisilla on tilastovirhe,työkokeilut,kurssit,pakkotyö ei luo uusia työpaikkoja,teollisuuden pitää lähteä myymään tuotteita ulkomaille,eikä istua toimistossa ja odottaa,että joku tulee tänne ostamaan. Konsulentteja vain maailmalle,eikä viedä tehtaita sinne. Kun myydään osaamista muille maille,niin omat tehtaat seisoo tyhjänä. Mutta suomalaisia on aina huijattu,venäläiset antoi ensin viedä tehtaita ja tavarataloja heille ja kun suomalaiset luuli,että hyvin menee,niin venäläiset halusi osingolle ja jos ei yhteistä voittoa jaeta venäläisten kanssa,niin tehtaat ja tavaratalot jää sinne ja varat valtion haltuun. Tappiot maksatetaan suomalaisilla nostamalla tuotteiden hintaa kotimaassa. Eu on esteenä kaupankäynnille,suora tavaranvaihto toisi heti 100.000 työpaikkaa,kun suomalaiset kengät,kankaat,vaatteet,metallituotteet,paperi,ym. vaihdettaisiin sähköön,öljyyn ym. jota suomalaiset tarvitsee halvalla,mutta sekin on haave,kun Neste perustettiin,niin sen piti taata suomalaisille halpa energia,miten kävi?Suomalaiset maksaa energiasta euroopan korkeimpia kulutushintoja ja taas porvarit huijasi työläisiä.

    Äänestä

No minähän saisin sitten yli kuusi tonnia liksaa helposta duunistani. Kyllä minulle sopii. Alkaisin kuluttamaan hyödykkeitä niin perkeleesti kun säästäminen ei ole geeneissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dictatorius kirjoitti:

Minimipalkaksi 3000€/kk. Siitä sitten nykyportaikolla ylöspäin. Kotimainen kulutus nousisi huippuunsa, tuontimäärät kasvaisivat hurjasti ja samalla vienti alkaisi vastavuoroisesti vetää pienellä viiveellä. Kaikki voittaisivat ja talous porskuttaisi ennennnäkemättömällä volyymilla. Kaikenmaailman kepulaissotet voisi unohtaa kun ihmisillä olisi varaa oikeaan lääkäriin kielipuolien sijaan.
Moisen toteuttajaksi vaadittaisiin Suomessa ennennäkemätön puolue ja näinollen yksipuoluejärjestelmä hillittömän kateuden voittamiseksi.
Kelpaisiko sinulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu