Katainen, Stubb vai Vapaavuori presidentiksi?

Suomi on siirtynyt kokoomuspresidenttien aikaan. Sauli Niinistö toimii vielä seuraavankin kauden ajan presidenttinä, mutta kuka kokoomuksesta nousee Niinistön jälkeen presidentiksi? Kokoomuksen raskassarjalaisista eniten tässä asiassa ovat olleet esillä Katainen, joka kasvaa korkoa Brysselissä, ja voi nousta vielä jopa koko EU:n puheenjohtajaksi. Vapaavuori puolestaan on tulossa kasvamaan korkoa Helsingin pormestariksi, ja Stubb saanee piakkoin jonkin näkyvän kansainvälisen tehtävän, jossa hän voi vielä kiillottaa omaa tähteään.

Kuka siis tästä kolmikosta nousee Niinistön jälkeen Suomen Tasavallan Presidentiksi?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


fgteterterert kirjoitti:

Suomi on siirtynyt kokoomuspresidenttien aikaan. Sauli Niinistö toimii vielä seuraavankin kauden ajan presidenttinä, mutta kuka kokoomuksesta nousee Niinistön jälkeen presidentiksi? Kokoomuksen raskassarjalaisista eniten tässä asiassa ovat olleet esillä Katainen, joka kasvaa korkoa Brysselissä, ja voi nousta vielä jopa koko EU:n puheenjohtajaksi. Vapaavuori puolestaan on tulossa kasvamaan korkoa Helsingin pormestariksi, ja Stubb saanee piakkoin jonkin näkyvän kansainvälisen tehtävän, jossa hän voi vielä kiillottaa omaa tähteään.

Kuka siis tästä kolmikosta nousee Niinistön jälkeen Suomen Tasavallan Presidentiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu