Evolutionistien epälooginen tulkinta

Jos evoluutiotiedemiehet löytävät jonkun muinaisen luolan seinämistä ihmisiä ja eläimiä esittäviä vanhoja piirroksia, he uskovat sata prosenttisen varmasti, että piirrokset ovat muinaisten ihmisten piirtämiä. Heille ei juolahdakaan mieleen, että piirrokset olisivat voineet syntyä "luonnollisella" tavalla evoluution kehityksen, luonnonprosessien tai kemiallisten reaktioiden seurauksena satojen miljoonien vuosien kehityksen tuloksena. Jos he niin väittäisivät, he joutuisivat naurun alaisiksi tiedeyhteisöissä.

Mistä nämä evoluutiotiedemiehet sitten tunnistavat nämä piirrokset älyllisen persoonan tekemiksi? He tunnistavat sen siitä, että niissä näkyy selvä suunnittelu ja viesti katsojalle. He tietävät, että eloton luonto eikä evoluutio eivät osaa suunnitella mitään.

Kun samat evoluutiotiedemiehet katsovat sitten luonnon ihmeellistä rakennetta ja toimintaa ja ilmiöitä, he näkevät niissä miljardeja kertaa viisaamman suunnittelun tuntomerkit. He tietävät sisimmässään, että maailmankaikkeuden on täytynyt suunnitella älyllinen persoona, jonka täytyy olla äärettömän paljon ihmistä viisaampi ja sisimmässään he tietävät, että kaiken takana täytyy olla Jumala.

Heille tulee kuitenkin eteen ongelma. Jos he tunnustavat Jumalan olemassaolon, he joutuvat tunnustamaan Hänen herrautensa ja alistamaan itsensä Hänen alaisuuteensa. He joutuvat Jumalan tuomiovallan alle kaikista synneistään. Toiseksi he pelkäävät joutuvansa tästäkin näkemyksestä naurun alaisiksi tiedeyhteisössä.

Heillä on jostain tullut väärä käsitys Jumalasta. He näkevät Hänet ankaran ja tuomitsevana. He eivät tunne käsitteitä syntien anteeksiannosta eikä armosta tai Jeesuksen sovitustyöstä. Siksi he yrittävät päästä ongelmasta tekemällä kompromissiratkaisun. He keksivät teorian, jonka mukaan maailmankaikkeus on itse luonut itsensä ja kehittänyt sen itsestään satojen miljoonien vuosien kuluessa sellaiseksi kuin se nyt on ja että Jumalaa ei ole tarvittu mihinkään.

He luottavat siihen, ettei kukaan huomaa ristiriitaa heidän logiikassaan. Vaatimattomat kalliomaalaukset luolan seinässä selitetään älyllisen persoonan tekemiksi, mutta paljon monimutkaisempi ja suurempaa suunnittelua ja älyä vaatinut maailmankaikkeus luonnonilmiöineen ja ihmeineen selitetään syntyneen itsestään ilman älyllistä suunnittelua.

Onneksi on olemassa Jumalaan uskovia ja Hänen olemassaolonsa tunnustavia kreationisteja, jotka paljastavat tällaiset ristiriidat ja tekevät tyhjäksi heidän skitsofreenisen teoriansa.

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)

17

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fiksu.Kreationisti2

      Evoluutiotiedemiehet eivät kuulu plstan aihepiiriin. Olet kiistattomasti ateistihomoevokkitrolli, jonka ainoa tarkoitus on rehellisen creationismin maineen turmelemisyritys. Onneksi et tule siinä onnistumaan, sillä tieteellinen creationismi voittaa sinunlaisesi trollit. Kiitos ja ylistys Jumalalle!

      Ilmoitettu poistoon.

    • Voi poloinen Mark5, kun me tiedämme että tällä planeetalla on asunut ihmisiä, ja tiedämme että ihmiset kykenevät piirtämään, joten meillä on looginen syy tulkita ne luolapiirrokset ihmisen tekemiksi, jos todistusaineisto ei muuta kerro.

      Vastaavasti sinun sekopäinen kansanmurhia suorittava jumalasi tiedetään ihmisten mielikuvitusten tuotteeksi, josta jotkut ihmiset ovat kirjoitelleet keskenään ristiriitaisia tarinoita. Tiedämme niiden tarinoiden syntyhistoriastakin jo suhteellisen paljon, kuten miten tietyt Raamatun tarinat kopioitiin polyteistisiltä mesopotamialaisilta. Siis ihmisiltä jotka uskoivat useisiin ihan muihin jumaliin.

      Se sinun Raamattusi ei kerro yhtään mitään maailmankaikkeuden olemassaolostakaan vaan littanasta kupupeitteisestä lätystä ja se sisältää tunnetusti keksittyä "historiaa", kuten exodus-myytin. Joten tiedämme että siihen kirjaan ei ainakaan ole uskomista.

      Meillä ei ole loogisesti pienintäkään syytä olettaa että ihmisten mielikuvitusten tuotteet olisivat suunnitelleet luontoa, jossa ei todellisuudessa ole mitään suunnittelun merkkejä, vaan sen toiminta selittyy ihan luonnonlakien mukaisella toiminnalla, kemiallisilla reaktoilla jne.

      Eikä se sinun Raamattusikaan edes puhu mistään suunnittelijasta, se on pelkästään epärehellisten jenkkikretujen keksintöä.

      • Eikös se lätty ole vielä neliskanttinenkin? Pitäisi lukea piplia uudemman kerran.


      • 000010

        "Se sinun Raamattusi ei kerro yhtään mitään maailmankaikkeuden olemassaolostakaan vaan littanasta kupupeitteisestä lätystä ja se sisältää tunnetusti keksittyä "historiaa", kuten exodus-myytin. Joten tiedämme että siihen kirjaan ei ainakaan ole uskomista."

        No mutta utti?

        Raamattuhan kertoilee multiversumien olemassaolosta.
        Multiversumien mahdollisesta olemassaolosta kertoilevat nykykosmologitkin.

        Mainitsemastasi "littanasta kupupeitteisestä lätystä" kertoili esim. kosmologi Kari Enqvist mediassa todeten, että maailmankaikkeus (siis se neliprossainen tieteentekijöittemme tuntema maailmankaikkeuden atomikoostumusosanen) on kuin kaiken aikaa laajeneva (galaksit etääntyvät toisistaan kiihtyvällä vauhdilla) kumimatto johon suuret taivaankappaleet tekevät ylä-/alapuolisia kupruja.


      • PuhuvaKärmes kirjoitti:

        Eikös se lätty ole vielä neliskanttinenkin? Pitäisi lukea piplia uudemman kerran.

        Raamatussa on mm. viittauksia maan neljään kulmaan, jopa vielä siellä takakannen lähistöllä viimeisessä kirjassa:

        "Tämän jälkeen näin neljä enkeliä, jotka seisoivat maan neljällä kulmalla ja pidättelivät maan neljää tuulta, ettei mikään niistä puhaltaisi yli maan ja meren eikä vasten ainoatakaan puuta." (Ilm. 7)

        Kuvitelma littanasta maasta on tuossa selviö ja kovin nelikulmaiseltakin se vaikuttaa. Toisaalta jotkut paikat viittaisivat siihen että sen lättyä peittävän kuvun kuviteltiin kuitenkin olevan pyöreä, nelikulmaisena kun se olisi vähän hankala muoto.

        Voipi olla että tuossakin kohtaa eri kynäilijöillä oli keskenään ristiriitaisia käsityksiä.


    • Yrititkö ennätystä, kuinka monta "not even wrong"-väitettä saisi yhteen viestiin mahtumaan?

      "Tuo väite ei ole ainoastaan epätosi, se ei ole edes väärin!"

      - Wolfgang Pauli

    • IlkimyksenTeologitäti

      Alussa loi Mark5 Jumalan. (1.Mar.1:1)

    • DRHouse

      Voisiko joku kertoa markille mikä ero on historialla ja evoluutiobiologialla? Itse hän ei sitä tiedä, enkä minä jaksa selostaa tuhannetta kertaa.

      • tieteenharrastaja

        Älä suotta huolehdi, ei se tuhanneskaan kerta tässä auttaisi.


    • exlutku

      Tottakai evokit näkevät luonnossa jumalisen älyn. Kysymys ei ole siitä.

      Kysymys on siitä että nämä tyypit haluavat jonkin henkisen vaikka sitten vain poikkinaisen kävlykepin mihin voivat tukeutua uskotellakseen itselleen että heillä on jonkinmoinen henkinen lupa viettää moraalitonta elämää jonka Raamattu tuomitsee mutta jonka heidän papistonsa hyväksyy hymistellen ja jopa siunaillen, hehehe.

      Ei evolutionistien älyssä mitään vikaa tarvitse olla vaikka muutama heistä onkin täysi vajakki. Oman pahuuden puolustelu vain kuuluu luterilaiseen teologiaan joka heijastuu koko kansaamme sillä Luther sanoi että teemmepä hyvää tai pahaa niin sillä ei ole merkitystä vaan se riittää että uskoo Jeesuksen kantavan kaikki tahallisetkin syntimme vaikka Raamattu ei niin sano.

      • Ja sitten suunta valtakunnansalille, mars mars!


      • sefeewqar

        Sen sijaan Jyrbän kantaisilla fundamentalisteilla ei ole mitään tarvetta puolustella oma pahuuttaan, koska he ovat jo onnistuneet vakuuttamaan itsensä siitä, että se on itse asiassa hyvyyttä.


    • IlkimyksenEsi-isänTäti

      Voi sentään, Mark kulta, etkö muista miten itse olet kertonut, että uskoa ei voi tarkastella eikä ymmärtää ateismista ja evolutionismista käsin? Aivan vastaavasti pätee, ettei ateismia ja evolutionismia voi tarkastella eikä ymmärtää uskosta käsin. Voit ymmärtää niitä vasta kun luovut uskosta!

    • jhsdjsdfgj

      Evokit ovat täysin ymmällään siitä miten monimutkaiset rakenteet ovat syntyneet. Suunnittelulla ja luomisella on helppo saada 'rakennuspalikoista' monimutkaisia ja tarkoituksenmukaisia luomuksia aikaiseksi. Mutta jos rakennuspalikat jätetään 'kehittymään' itsekseen 'miljooniksi' vuosiksi niin ne ainoastaan rappeutuu eikä niistä synny mitään elämää.

      • Evoluutioteoria selittää varsin hyvin monimutkaiset rakenteet.
        Kuka älykäs suunnittelija on suunnitellut kirahvin kurkunpäähermon neljämetriseksi kun vajaa puoli metriäkin olisi riittänyt?
        Kuka loi kaikille Hominidae heimon lajeille täydellisen C-vitamiinia tuottavan prosessin, mutta aiheutti juuri tämän heimon lajeille täsmälleen saman geenivirheen, joka estää prosessia toimimasta?
        Miksi suunnittelija suunnitteli erityneisiin ympäristöihin kuten joillekin saarille ja järviin aivan omat lajinsa?
        Miksi älykäs suunnittelija on tappanut sukupuuttoon yli 99 % luomistaan eliöistä ja korvannut ne eri maailmankausina lähes totaalisesti uusilla?
        Miksi älykäs suunnittelija suunnitteli tukirakenteen, joka toimii varsin hyvin riippusiltana, mutta meni sitten nostamaan riippusillan pystyyn, mistä johtuu suuri osa selkäongelmistamme?

        Evoluutioteorialla on näihin ja lukemattomiin muihin "suunnittelumokiin" vastaus.


      • kjsdksdkh
        agnoskepo kirjoitti:

        Evoluutioteoria selittää varsin hyvin monimutkaiset rakenteet.
        Kuka älykäs suunnittelija on suunnitellut kirahvin kurkunpäähermon neljämetriseksi kun vajaa puoli metriäkin olisi riittänyt?
        Kuka loi kaikille Hominidae heimon lajeille täydellisen C-vitamiinia tuottavan prosessin, mutta aiheutti juuri tämän heimon lajeille täsmälleen saman geenivirheen, joka estää prosessia toimimasta?
        Miksi suunnittelija suunnitteli erityneisiin ympäristöihin kuten joillekin saarille ja järviin aivan omat lajinsa?
        Miksi älykäs suunnittelija on tappanut sukupuuttoon yli 99 % luomistaan eliöistä ja korvannut ne eri maailmankausina lähes totaalisesti uusilla?
        Miksi älykäs suunnittelija suunnitteli tukirakenteen, joka toimii varsin hyvin riippusiltana, mutta meni sitten nostamaan riippusillan pystyyn, mistä johtuu suuri osa selkäongelmistamme?

        Evoluutioteorialla on näihin ja lukemattomiin muihin "suunnittelumokiin" vastaus.

        Ei evoluutiovalheet selittämällä todeksi muutu, miksi valehtelet?

        Nytkö sinä sukupuutot sysäät Jumalan syyksi, eikös sinun uskosi mukaan evoluutio ole siihen syyllinen. Evokit ovat ihan sekaisin.


      • kjsdksdkh kirjoitti:

        Ei evoluutiovalheet selittämällä todeksi muutu, miksi valehtelet?

        Nytkö sinä sukupuutot sysäät Jumalan syyksi, eikös sinun uskosi mukaan evoluutio ole siihen syyllinen. Evokit ovat ihan sekaisin.

        No jos evoluutio ei ole totta ja kaikki on Jumalan luomaa, mistä sukupuutot johtuvat elleivät Jumalasta?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      Yleistä ohjelmista ja sovelluksista
      2
      3508
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      100
      3346
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      54
      2846
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      58
      2645
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      92
      2465
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      52
      1907
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1319
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1278
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      355
      1148
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1033
    Aihe