Juho Eerolalle mallia Kouvolasta

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps) erityisavustaja on ollut järjestämässä rahoitusta itseään lähellä oleville bioenergiahankkeille.
2.2.2017Iltalehti

Lindströmin avustaja teki viime vuonna lobbausmatkan Kiinaan.
Seurana oli talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps).
Matkalla neuvoteltiin suomalaisten bioenergia-alan hankkeiden rahoituksesta kiinalaisten sijoittajien kanssa.
Valtioneuvoston kanslia ei ollut tietoinen Lindströmin avustajan hankkeisiin liittyvistä sidonnaisuuksista.
Rahaa kotiseudulle

Matkan tarkoituksena oli edistää Myllykoskelle, Savonlinnaan ja Nurmekseen kaavailtuja bioenergiahankkeita, joita kohtaan kiinalaiset sijoittajat ovat ilmaisseet kiinnostusta.

Lindström on kotoisin Myllykoskelta, Turunen asuu Savonlinnassa.
Kouvolassa asuva Riekkola on kaupparekisterin mukaan Feedstock Optimum -nimisen bioteknologiayrityksen toimitusjohtaja. Yrityksen kotipaikaksi on merkitty Nurmes.

Kuka maksoi Kaj Turusen Kiinan-matkan?
2.2.2017Iltalehti

Kansanedustaja Kaj Turunen (ps), oikeus- ja työministerin erityisavustaja Leena Riekkola ja Nurmeksen kaupunginjohtaja Asko Saatsi matkustivat 25.-28. marraskuuta 2016 Kiinaan neuvottelemaan kiinalaisten sijoittajien kanssa rahasta.

Turusen eduskunnalle antaman ilmoituksen mukaan Turusen matka- ja majoituskulut maksoi Fin-China Economic Society, jonka hallituksessa Turunen oman ilmoituksensa mukaan istuu.

Turunen oli matkan takia pois eduskunnan täysistunnosta perjantaina 25. marraskuuta 2016. Nimenhuudon mukaan Turunen ei ollut pois täysistunnosta eduskuntatyöhön liittyvän tehtävän takia.

Tätä voi pitää hieman erikoisena, sillä Kouvolan Sanomien (19.1.) mukaan kiinalais-suomalaisen yhteistyön organisoinnista on vastannut Riekkola ja Turunen on ollut mukana talousvaliokunnan puheenjohtajan roolissa.

http://bit.ly/2jAJwkM
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajanpuute ajaa ministereiden avustajat muihin töihin

Ohjeistuksen mukaan ministerien erityisavustajien palkkausmäärät ja -perusteet määräytyvät euromääräisten palkkausluokkien (A 25 - A 30) mukaan.
A 30 -palkkausluokan maksimi (6 824,50 e/kk)

Palkkamalttia vaatineen Sipilän lähimmälle avustajalle yli 10 prosentin palkankorotus - uusi palkka 7 530 e/kk

Feedstock Optimum Oy ,Leena Emilia Riekkola, toimitusjohtaja

VETOAPUA SIPILÄN MALLIIN, KÄPPYRÄT YLÖS
http://bit.ly/2jAJwkM

Äänestä

On se Sipiläkin maltillinen ja hallitus. Palkansaajan ystävät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyväVeliSulle kirjoitti:

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps) erityisavustaja on ollut järjestämässä rahoitusta itseään lähellä oleville bioenergiahankkeille.
2.2.2017Iltalehti

Lindströmin avustaja teki viime vuonna lobbausmatkan Kiinaan.
Seurana oli talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps).
Matkalla neuvoteltiin suomalaisten bioenergia-alan hankkeiden rahoituksesta kiinalaisten sijoittajien kanssa.
Valtioneuvoston kanslia ei ollut tietoinen Lindströmin avustajan hankkeisiin liittyvistä sidonnaisuuksista.
Rahaa kotiseudulle

Matkan tarkoituksena oli edistää Myllykoskelle, Savonlinnaan ja Nurmekseen kaavailtuja bioenergiahankkeita, joita kohtaan kiinalaiset sijoittajat ovat ilmaisseet kiinnostusta.

Lindström on kotoisin Myllykoskelta, Turunen asuu Savonlinnassa.
Kouvolassa asuva Riekkola on kaupparekisterin mukaan Feedstock Optimum -nimisen bioteknologiayrityksen toimitusjohtaja. Yrityksen kotipaikaksi on merkitty Nurmes.

Kuka maksoi Kaj Turusen Kiinan-matkan?
2.2.2017Iltalehti

Kansanedustaja Kaj Turunen (ps), oikeus- ja työministerin erityisavustaja Leena Riekkola ja Nurmeksen kaupunginjohtaja Asko Saatsi matkustivat 25.-28. marraskuuta 2016 Kiinaan neuvottelemaan kiinalaisten sijoittajien kanssa rahasta.

Turusen eduskunnalle antaman ilmoituksen mukaan Turusen matka- ja majoituskulut maksoi Fin-China Economic Society, jonka hallituksessa Turunen oman ilmoituksensa mukaan istuu.

Turunen oli matkan takia pois eduskunnan täysistunnosta perjantaina 25. marraskuuta 2016. Nimenhuudon mukaan Turunen ei ollut pois täysistunnosta eduskuntatyöhön liittyvän tehtävän takia.

Tätä voi pitää hieman erikoisena, sillä Kouvolan Sanomien (19.1.) mukaan kiinalais-suomalaisen yhteistyön organisoinnista on vastannut Riekkola ja Turunen on ollut mukana talousvaliokunnan puheenjohtajan roolissa.

http://bit.ly/2jAJwkM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu