Jumalia, tonttuja, maahisia ja yksisarvisia muun muassa todistellaan olevaisiksi usein oman kokemuksen perusteella.
Olen kokenut tontun läsnäolon, joten tonttuja on olemassa. Pyysin maahista parantamaan äitini kipeän korvalehden ja viikon päästä äitini korvalehti ei enää ollut kipeä, joten kokemukseni on, että maahiset parantavat sairauksia pyydettäessä.
Ja niin edelleen.
Mikä on tämä ihmisen oma kokemus, jolla pidetään uskomuksia hengissä?
On selvää, että monilla ihmisillä on kokemuksia, joiden he uskovat olevan yliluonnollista alkuperää. Ihmiset aistivat oikeasti tonttujen, jumalien ja ties minkä haltijoiden tarkkailevan itseään jne.
Ehkäpä paras esimerkki siitä, että mikä arvo on ihmisen kokemukselle lienee se, että planeetallamme on reilut seitsemän miljardia ihmistä, joilla kaikilla on kokemus, että Aurinko kiertää Maata.
Se on täysin selkeää aamulla, kun Aurinko nousee ja illalla kun se laskee. Maapallo pysyy paikallaan ja Aurinko liikkuu, nousee ja sitten laskee.
Se on jokaisen meidän kokemus, jos me tulkitsemme asiaa loogisesti näkemämme perusteella. Meillä ei ole yhtään syytä kokea toisin näkemäämme ja kokemaamme.
Mutta silti fakta on se, että Maapallo kiertää Aurinkoa.
Kertooko oma kokemus mitään?
30
320
Vastaukset
--"Se on täysin selkeää aamulla, kun Aurinko nousee ja illalla kun se laskee."--
Tuokin on siis vain kokemus. Aurinko ei nouse, eikä se myöskään laske. Moni asia perustuu siis illuusioon ja uskomuksiin.
Isommassa mittakaavassa herää sitten kysymys, että mitä esim. oma aurinkokuntamme kiertää? Tai mihin Linnunratamme on matkalla? Kun mukaan otetaan kenties ne miljardit muut linnunradat, niin mihin ne matkaavat? Tutkimuksissa on myös selvinnyt se seikka, että me etäännymme huimaa vauhtia jostain, mutta mistä?
Oma kokemus kertoo yleensä sen, että nähdyt asiat eivät välttämättä ole sitä, mitä me niiden luulemme olevan.
Onneksemme on tiede, joka haluaa ottaa asioista selvää.
Epäonneksemme maailmassamme ovat tuhannet uskonnot, jotka eivät halua ottaa asioista selvää, vaan perustavat väittämänsä esim. jonkun varhaisen taikauskoisen paimentolaisheimon tai ”profeetan” tarinoihin ja luuloihin.Sen verran skarppaan tuohon, että "Aurinko kiertää Maata" ei selity sillä, että Maa kiertää Aurinkoa, vaan sillä, että Maa on hyrräliikkeessä pyörien oman akselinsa ympäri kuin tanssiva dervišši.
Sen lisäksi toki Maa kiertää Aurinkoa kierroksen vuodessa, Aurinko kieppuu velloen akselinsa ympäri noin kuukauden kierrosajalla, leveyspiiristä riippuen, Aurinko kiertää galaksimme keskuksen ympäri osapuilleen 226 miljoonan vuoden kierrosajalla ja paikallinen galaksijoukko, johon Linnunratammekin kuuluu, vemputtaa sekin kiertoliikkeessä samalla kun sen muoto muuttuu ja muun muassa Andromedan galaksi lähestyy meitä niin huimaa vauhtia, että galaksien arvioidaan yhdistyvän yhdeksi jo muutaman miljardin vuoden päästä. Tästä törmäyksestä muuten löytyy NASAn tekemä parhaaseen tietoon perustuva animaatiokin.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/da/Andromeda_and_Milky_Way_collision.ogv
Tämä kaikki on ollut käsittämätöntä ja mahdotonta havaita ilman nykyaikaisen tähtitieteen havaintovälineitä ja teorioita. Paljon on myös sitä, mitä ihmiset eivät tiedä, mutta huima on ollut tietomäärän lisäys verrattuna vaikkapa ajanlaskumme alkuaikoihin.Kiitokset tarkennuksesta.
Esimerkkini ei ollutkaan perusteellinen ja täsmällinen selitys aiheesta, vaan tällaisen yksinkertaisen ilmiön avulla osoitus siitä, että miten väärin voi henkilökohtaisen kokemuksen tulkita suhteessa siihen, että miten asiat ovat.
Ihminen voi kokea aivan mitä tahansa, mutta se kokemus voi olla täysin arvoton suhteessa todellisuuteen.bushmanni kirjoitti:
Kiitokset tarkennuksesta.
Esimerkkini ei ollutkaan perusteellinen ja täsmällinen selitys aiheesta, vaan tällaisen yksinkertaisen ilmiön avulla osoitus siitä, että miten väärin voi henkilökohtaisen kokemuksen tulkita suhteessa siihen, että miten asiat ovat.
Ihminen voi kokea aivan mitä tahansa, mutta se kokemus voi olla täysin arvoton suhteessa todellisuuteen.Tarkennus. Piti lukea näin:
Ihminen voi kokea aivan mitä tahansa, mutta sen kokemuksen henkilökohtainen tulkinta voi olla täysin arvoton suhteessa todellisuuteen.
Ja siihen esimerkkini pyrki. Näyttää täysin varmalta kokemukseen perustuen, että Maapallo pysyy paikallaan ja Aurinko kiertää meitä.
Fakta on täysin päinvastoin, eli täysin vastoin kokemaamme.bushmanni kirjoitti:
Tarkennus. Piti lukea näin:
Ihminen voi kokea aivan mitä tahansa, mutta sen kokemuksen henkilökohtainen tulkinta voi olla täysin arvoton suhteessa todellisuuteen.
Ja siihen esimerkkini pyrki. Näyttää täysin varmalta kokemukseen perustuen, että Maapallo pysyy paikallaan ja Aurinko kiertää meitä.
Fakta on täysin päinvastoin, eli täysin vastoin kokemaamme.Jep. Esimerkkisi oli ihan hyvä tarkoitukseensa. En kritisoi sitä.
Tietysti voi viisastella sillä, että kiinnitetään koordinaatisto maapalloon ja kaikki liike tulkitaan suhteessa siihen. Silloinhan Aurinko kiertäisi Maata.
Tuosta olisi vain se seuraus, että taivaankappaleiden radat muutuisivat todella monimutkaisiksi. Niissä kaikissa olisi Maan spinin mukainen ylimääräinen kihara. Se ei oikein ole tarkoituksenmukaista, jos haluaa hahmottaa avaruudessa liikkuvien kappaleiden joukkoa kokonaisuutena.
Ennen aurinkokeskeisen mallin keksimistä planeettojen radat olivat aika jänniä, niinsanottuja episyklejä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Episykli
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0e/Cassini_apparent.jpg
- nää_on_näitä
Jonkun kerran jokaisella on elämänsä aikana kokemus anteeksiannosta ja anteeksi saamisesta.
Auttaako se ketään, ainakin sitä käytetään erittäin valikoivasti. On mainio juttu ettei mikään pysy paikoillaan ikuisesti, - paitsi Rakkaus. Sen toteamiseen riitti rakastava mieli. - Adventisti-uskova
Minä olen onnellinen siinä uskossa, mitä sinä taikauskoksi sanot. Se antaa elämääni tarkoituksen. Koen siitä rauhaa ja täyteläisyyttä ja elämäni on huomattavasti helpompaa kuin ennen tätä uskon löytämistä. Toivon sydämestäni aloittajalle samanlaisia kokemuksia omasta tarkoituksen tuojastaan, jos hän itse sitä vain toivoo.
- pyhpyhjapyh
Aloittajan lässytyksellä ei ole mitään merkitystä.
Paljon enemmän kuin sinun typerille parin sanan soperruksille.
Mutta et sinä ressukka muuhun pysty.- Bushbush
bushmanni kirjoitti:
Paljon enemmän kuin sinun typerille parin sanan soperruksille.
Mutta et sinä ressukka muuhun pysty.Ainahan sitä voi käyttää aikansa toisten kiusaamiseen ja kristittyjen uskon mollaamiseen. Koetko ihan tosissasi tyydytystä kiusata uskovia vuodesta toiseen? Et taida tuntea empatiaa lainkaan.
Bushbush kirjoitti:
Ainahan sitä voi käyttää aikansa toisten kiusaamiseen ja kristittyjen uskon mollaamiseen. Koetko ihan tosissasi tyydytystä kiusata uskovia vuodesta toiseen? Et taida tuntea empatiaa lainkaan.
Jos sinulle asioiden tarkastelu ja keskustelu muustakin suunnasta kuin taikauskostasi käsin on kiusaamista, niin hyvä että sinulla on keino pitää horjuva korttitalosi kasassa.
Kerro yksi konkreettinen esimerkki että minkä luokitat kiusaamiseksi tämän ketjun avausviestissäni.- omalehmä
Bushbush kirjoitti:
Ainahan sitä voi käyttää aikansa toisten kiusaamiseen ja kristittyjen uskon mollaamiseen. Koetko ihan tosissasi tyydytystä kiusata uskovia vuodesta toiseen? Et taida tuntea empatiaa lainkaan.
Hmm... No, uskontojen kritisoinnilla voi olla "poliittistakin" ja yhteiskunnallista, jopa yksilöiden elämään kohdistuvaa merkitystä. Kuvitellaanpa vaikka sellainen tilanne, ettei kukaan suhtautuisi kriittisesti fundamentalististen kreationistien juttuihin vaan tällaiset ihmiset saisivat yksinvallan yhteiskunnassa. Eikö sellainen yhteiskunta ja koko maailma olisi melko sietämätön? Kaikihan me silloin olisimme tuota pikaa "kivikaudessa".
- bushbush
omalehmä kirjoitti:
Hmm... No, uskontojen kritisoinnilla voi olla "poliittistakin" ja yhteiskunnallista, jopa yksilöiden elämään kohdistuvaa merkitystä. Kuvitellaanpa vaikka sellainen tilanne, ettei kukaan suhtautuisi kriittisesti fundamentalististen kreationistien juttuihin vaan tällaiset ihmiset saisivat yksinvallan yhteiskunnassa. Eikö sellainen yhteiskunta ja koko maailma olisi melko sietämätön? Kaikihan me silloin olisimme tuota pikaa "kivikaudessa".
Osaat arvella millä palstalla ollaan? Uskonto/kristinusko/ adventismi palstalla. Ateisteilla on omat foorumit., siellä voi loistevälkyt ateistit kutoa omia verkkoja. Sivistävää ei ole toisten lyöminen vuodesta toiseen.
bushbush kirjoitti:
Osaat arvella millä palstalla ollaan? Uskonto/kristinusko/ adventismi palstalla. Ateisteilla on omat foorumit., siellä voi loistevälkyt ateistit kutoa omia verkkoja. Sivistävää ei ole toisten lyöminen vuodesta toiseen.
>>>Osaat arvella millä palstalla ollaan? Uskonto/kristinusko/ adventismi palstalla. >>
Juu, tiedän kyllä. Sinä olet siis sellaisen sananvapauden kannattaja, että asioista saa keskustella vain siitä näkökulmasta, joka on sinulle mieleen, mutta ei muusta näkökulmasta.
Tämä lienee jokaiselle varsin selvä asia. Yleensä uskovaisten käsitys sananvapaudesta on äärettömän rajallinen. Kuten uskonvapaudestakin, eli kaikki taikauskot ovat sallittuja, kunhan niillä on sama nimi kuin minun taikauskollani.
- luettava.mainos
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703112200084133_ul.shtml
Erinomainen mainos uutisen keskellä tuosta "potista" 4.3.2017 arvotusta oikeasta rivistä. Tuo artikkelin molemmin puolin.
Sehän oli tärkein.Mielenkiintoinen uutinen.
Oliko yhtenäkään vaihtoehtona turvautua jonkin jumalan apuun?
Oliko yhtenäkään vaihtoehtona ongelmaan rukoilu?
Ajatteliko ratkaisuna kukaan, että näkymättömästä maailmasta tulee maagisia tonttuja tekemään asialle jotain?
Mistähän se johtuu että kun meillä on oikea ongelma, niin kukaan järkevä ihminen ei pidä ongelman ratkaisuna rukoilemista, tai edes ongelmaa helpottavana vaihtoehtona?- pyhpyhjapyh
bushmanni kirjoitti:
Mielenkiintoinen uutinen.
Oliko yhtenäkään vaihtoehtona turvautua jonkin jumalan apuun?
Oliko yhtenäkään vaihtoehtona ongelmaan rukoilu?
Ajatteliko ratkaisuna kukaan, että näkymättömästä maailmasta tulee maagisia tonttuja tekemään asialle jotain?
Mistähän se johtuu että kun meillä on oikea ongelma, niin kukaan järkevä ihminen ei pidä ongelman ratkaisuna rukoilemista, tai edes ongelmaa helpottavana vaihtoehtona?Te ns. järkevät ihmiset olette niin täynnä itseänne, että ette osaa muuta kuin panetella muita.
pyhpyhjapyh kirjoitti:
Te ns. järkevät ihmiset olette niin täynnä itseänne, että ette osaa muuta kuin panetella muita.
>>Te ns. järkevät ihmiset olette niin täynnä itseänne, että ette osaa muuta kuin panetella muita. >>
Ja mikähän viestissäni oli panettelua?
Koetin vain saada selville tosiasiat, että onko rukoilu tai jokin tuhansista jumalista koskaan mikään oikea vaihtoehto jonkin ongelman ratkaisemiseksi.
Järkevän ihmisen pitäisi osata tehdä siitä oikea johtopäätös, kun yksikään jumala tai yhdenkään jumalan rukoilu ei ole mikään vaihtoehto yhdenkään ongelman kohdalla.
- Oppi-isän.askelissa
Siellä kehitysmaissa kannattaisi niille miehille opettaa, että sen mulkun kanssa ei kannataisi aina olla niin aktiivinen. Elämässä on nimittäin paljon muutakin kivaa tekemistä, kuin vain muijien höylääminen. Niille kavereille pitäisi opettaa muitakin "liikkeitä" kuin vain se yksipuolinen edestakainen liike?
- kerettiläinen-
>> Siellä kehitysmaissa kannattaisi niille miehille opettaa, että sen mulkun kanssa ei kannataisi aina olla niin aktiivinen. Elämässä on nimittäin paljon muutakin kivaa tekemistä, kuin vain muijien höylääminen. <<
Esim. mitä kivaa ehdottaisit köyhälle afrikkalaismiehelle...golfin pelaamista, elokuvissa käyntiä, bodaamista, keilailua, matkustelua, moottoriurheilua, tiedelehtien lukemista vai mitä...?
Tosin moni on kyllä alkanutkin jo harrastaa tuota "matkustelua" pakolaisluokassa ja jättänyt sen höyläämisen vähemmälle...ainakin oman muijansa...
- Oppi-isän.askelissa
"Esim. mitä kivaa ehdottaisit köyhälle afrikkalaismiehelle...golfin pelaamista, elokuvissa käyntiä, bodaamista, keilailua, matkustelua, moottoriurheilua, tiedelehtien lukemista vai mitä...?"
Kotitöitä olisi vaikka kuinka paljon. Veden hakua, ruuan laittoa, majan kunnostusta maan viljelystä jne. Ei kuitenkaan niitä äijiä kiinnosta muu, kuin voidella mulkkua jonkun naisen perseessä. Ne ovat niin saatanan laiskoja ne miehet. Ihme, että ne jaksaa nussia? Muita ajatuksia ei ilmeisesti mahdu sinne käkkäräpään sisään?- kerettiläinen-
>> Kotitöitä olisi vaikka kuinka paljon. <<
Itse varmaan harrastat mielenkiintoisia kotitöitä kaiket vapaa-aikasikin kuten siivoamista, imurointia, astioiden pesua, pyykinpesua, ruoanlaittoa, lastenhoitoa, kaupassakäyntiä jne jne... - kerettiläinen-
>> Elämässä on nimittäin paljon muutakin kivaa tekemistä, kuin vain muijien höylääminen. <<
>> Kotitöitä olisi vaikka kuinka paljon. Veden hakua, ruuan laittoa, majan kunnostusta maan viljelystä jne. Ei kuitenkaan niitä äijiä kiinnosta muu, kuin voidella mulkkua jonkun naisen perseessä. <<
Oikeassa olet...eivät ymmärrä k i v a n päälle mitään nuo afrikkalaiset äijät, toisin kuin sinä...
http://yle.fi/uutiset/3-8650917 - Olen.tätä.mieltä
kerettiläinen- kirjoitti:
>> Kotitöitä olisi vaikka kuinka paljon. <<
Itse varmaan harrastat mielenkiintoisia kotitöitä kaiket vapaa-aikasikin kuten siivoamista, imurointia, astioiden pesua, pyykinpesua, ruoanlaittoa, lastenhoitoa, kaupassakäyntiä jne jne...Kyllä harrastan kotitöitä ja hyvin mielelläni. Kyllä ne kotiaskareet ja siisti koti voittavat sen limasen suolenpätkän 10-0.
- kerettiläinen-
Olen.tätä.mieltä kirjoitti:
Kyllä harrastan kotitöitä ja hyvin mielelläni. Kyllä ne kotiaskareet ja siisti koti voittavat sen limasen suolenpätkän 10-0.
"Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista."
- Taisi.olla.puimakone
kerettiläinen- kirjoitti:
"Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista."
Sanoiko se kettu todella niin?
Vai oliko se vain "puimakone joka naksutti Kettulan vintillä"?
- Marsiin.maahisen.tie
evoluutiotako - ufomiehiksikö on kutsuttu, vai mikälie.
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201703120095615_v0.shtml
Olisiko tuossa vastaus näille "ufo" ihmisille- mitä on kuvattu.
http://uberuutiset.fi/2015/01/28/project-blue-book-usan-ilmavoimien-ufo-asiakirjat-julki/
http://kerranelamassa.fi/maailman-parhaat/paikat-nahda-ufoja/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio
vai olisiko tuleva evoluutiosuunta esissä.- Ei.auennut
Mikä oli pointtisi "Marsiin.maahisen.tie"?
Ei auennut oikein tuossa kirjoitelmassasi?
Uskotko itse ufoihin? Vai oletko perustamassa jotain uutta evoluutiosuuntausta, jossa ufomiehille on annettu oma osuus evoluutiossa?
- pyhpyhjapyh
Bushmannin kokemus ei kerro Bushmannille mitään ja sen kyllä huomaa.
- Tässä.faktaa
Käsitykseni perusteella ja bushmannnilta itseltään saamani infon perustella bushmannilla on hyvinkin vankka kokemus adventismista ja adventtikirkosta?
Bushmannin tapauksessa se adventtikirkkoon liittyvä kokemus ei ole ollut lainkaan antoisa, joten kokemuksen vakaalla rintaäänellä bushmanni kirjoittaa täyttä asiaa
toisin kuin eräs palstan pyhpyhjapyh, joka kirjoittaa joutavaa paskaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1073711Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3171960Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471747- 1041657
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4421599Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21540Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321456Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431220MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3741076