YLE:n uutisen mukaan Tampereella 10-vuotiaan tytön raiskannut 20-vuotias mamumies selvisi vain kolmen vuoden rangaistuksella!?
Oikeuden päätöksen mukaan tyttöä ei pakotettu ja hän kuulemma oli suostuvainen aktiin??? Huhhuh!!
Siis koska lapsen raiskaus on muuttunut joksikin aikuisten väliseksi seksiksi???
Tuollaiset "tuomiot" ovat vastuuttomia! Nehän liian lievinä suorastaan yllyttävät lasten raiskaamiseen.
Jos teon olisi suorittanut kantaväestön mies, niin tuomio olisi varmasti olut kovempi eli oikeuidenmukainen.
Oikeuden päätöksen mukaan tyttöä ei pakotettu ja hän kuulemma oli suostuvainen aktiin??? Huhhuh!!
Siis koska lapsen raiskaus on muuttunut joksikin aikuisten väliseksi seksiksi???
Tuollaiset "tuomiot" ovat vastuuttomia! Nehän liian lievinä suorastaan yllyttävät lasten raiskaamiseen.
Jos teon olisi suorittanut kantaväestön mies, niin tuomio olisi varmasti olut kovempi eli oikeuidenmukainen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Niinpä. Kuvitelkaapa, että aikuinen suomalainen mies olisi raiskannut pienen mamutytön? Kyllä olisi häkki heilunut ja kunnolla!
Ilmiselvästi oikeuslaitos on taas kerran asettunut mamurikollisen puolelle suomalaista uhria vastaan.
Samanlaista toimintaa on ollut ns. rasismi-tuomioissa ja suhtautumisessa mielenosoittajiin.
Sekä poliisi- että oikeuslaitokseme on valjastettu mamuttajasuvakkien agendan ajamiseen.
Ei voi olla totta! Lapsi "suostuvainen aktiin"? Perhe painostanut?
Onko Suomen oikeuslaitoskin jo pilalla? Nyt syyllinen istuu ehkä puolet tai kolmasosan tuomiosta. Mikä siinäkin on, että puolet saa heti kättelyssä anteeksi, ei niin saa tehdä, ei sovi oikeudentajuuni.
tampereen vihreiden unelma toteutui, uhri oli niin nuori, että sdp:läiset ja kommaritkin ovat iloisia tapahtuneesta. Ja tampereen saastaiset vihreät, sdp ja kommarit haluavat noita lastenraiskaajia lisää Suomeen loisimaan verorahoila.
vihreät on saastainen puolue, lastenraiskaajien puolue.
Ei tämä ole aivan näin mustavalkoinen. Jos sitä ei työnnä aina pohjaan asti, nytkyttää vaan siinä huulilla, ehkä painaa pohjaan kerran tai kaksi, niin tekoa ei voi pitää törkeänä.
Pohjimmiltaan Juusuf Muhamed Abbudista on hyvä ihminen.
http://mvlehti.net/2017/03/14/karajaoikeuden-perustelu-miksi-10-vuotiaan-raiskaus-ei-muka-ollut-raiskaus/
Suomalainen oikeuslaitos alkaa muistuttaa vitsiä rikollisia suojelivineen tuomareineen. Oletteko lahjottuja vai muuten vähä-läyisiä?
heillä oikeutettua toimintaa joten totutelkaa uuteen menoon täällä. sitä saa mitä tilaa ja nyt taitaa tulla hiukan enemmänkin
Tulee mieleen että onko se loppujen lopuksi kovin haitallista vaikka Syyriassa käytetäänkin kemiallisia aseita....
Minun puolesta saavat kaasutella niinkuin haluavat...
Juuri tällä logiikalla ei kaasuistakaan niin suurta vaaraa ole. ehkä olivat suostuvaisia kaasuun...
Kyllä on mennyt suomen oikeuslaitoskin paholaisen linjoille.
Vai lapsi suostuvainen, saisipa nämä oikeusoppineet takaisen lapsuuteensa niin voisi kysyä miten suostuvaisia ovat.
Tuo kun sattuu omaan sukuun se on hengetön matu.
Miksi näitä poistellaan, kun tosiasia on että rikos on todellisuudessa jo tapahtunut ja uutisoitu valtamediassakin? Mutta sehän tuntuu olevan ratkaisu multikultin kannattajilla: Poissa näkyvistä ja mielistä= mitään ongelmaa ei olekaan. Sama tuo aikaisempi vihervassareiden ehdotus siitä, että laittomista pakolaisista päästään kun myönnetään niille oleskelulupa. Tilastot saadaan kuntoon kohisten!
On vakava asia, että matujen raiskauksia ja muita rikoksia peitellään ja salaillaan, eikä puututa ongelmaan. Näin annetaan signaalia, ettei kyseisessä toiminnassa ole oikeastaan mitään väärää. Ja tämänhän he osaavat käyttää hyödykseen, suorastaan näkevät heikkoutena. Lisää tilaa vallataan ja lisäoikeuksia vaaditaan, ja kas, kohta ollaankin Ruotsin tilanteessa nogo-zoneineen ja rikollisjengeineen
http://yle.fi/uutiset/3-9503086
uutimia
Oliko siis sinun tekemäsi avaus samasta aiheesta jo poistettu?
Todella törkeää sensurointia Suomi24:ltä! Huomaa, että foorumi on jo liitetty valta- eli valhemediaan.
Ei siis pidä missään nimessä kunnioittaa tämän foorumin sääntöjä, koska se itse ei kunnioita alkeellisimpiakaan sääntöjä!
Ahaa! Siis tuon sivuston kautta voi linkittää yksittäisiä YLE-uutisia?
On tuo ihan valtamediassakin hyvin esillä. Ehkä aiempi kirjoittaja kirjoitti jotakin törkeyksiä. Silloin ei tarvitse ihmetellä, ettei viesti kauan vanhene, kun se jo poistetaan, mikä on ihan normaalia.
Tämä matu olisi saannut roikkua rautatie torilla ihan oikeasti.
Kai nyt sentään matun asianajaja valittaa hoviin niin saa vielä puolet tuomiosta pois ja korvauksistakin ainakin 1/3-osan pois?
Mohamedilla oli nuori vaimo, Aisha 9 vuotta, sukulaistyttö.
Niinpä, todella sairasta.
Pari päivää sitten oli uutinen suomalaisesta 52 vuotiaasta miehestä, joka käytti hyväkseen omaa tytärtään ja tämän kaveria. Tytöt olivat tekohetkellä 11 - 13 vuotiaita. Rikosnimikkeet olivat samat kuin avaajan kertomassa tapauksessa, olennaisin ero oli,että uhreja oli kaksi ja että toinen oli tekijän oma lapsi. Tuomio vajaat 3 vuotta linnaa, eli suomipoika pääsi hieman vähemmällä, vaikka kaksi uhria.
Oliko tuo tarkoittamani pervo?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703082200082363_uu.shtml
Ulkomaalainen ei tod. pääse vähemmällä.
"Oikeuden päätöksen mukaan tyttöä ei pakotettu ja hän kuulemma oli suostuvainen aktiin??? Huhhuh!!
Siis koska lapsen raiskaus on muuttunut joksikin aikuisten väliseksi seksiksi???"
Eihän se olekaan. Jos se olisi ollut aikuisten välistä, siinä ei olisi ollut mitään lainvastaista, jos molemmat olivat suostuvaisia. Mutta koska lapsi ei voi lain mukaan antaa suostumusta seksiin aikuisen kanssa, kyse oli rikoksesta, olipa lapsi suostuvainen tai ei.
Tuomio on törkeän lievä, mutta sitähän se on kantasuomalaisillakin rangaistuksia jaettaessa. On lieventävää asianhaaraa ja vaikka mitä. Ei mitään uutta siis.
Kyse on lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai törkeästä hyväksikäytöstä, jos lapsi on suostuvainen. Raiskauksesta, jos teko on lapsen tahdon vastainen. Molemmat rikoksia, tahdon vastaisesta teosta tulee kovempi tuomio.
Siis jos aikuinen houkuttelee namilla 5-vuotiaan lapsen seksiin, niin se ei ole raiskaus, koska lapsi oli suostuvainen!!??
tuskin 10v. tajusi mitä on tekeillä. lapsetkaan ei ole turvassa pedoilta.
Tuollaiset raiskurit saa sitten asua suomessa,hyi saasta!
Lapsenraiskaajien ihmisarvo on tärkeä suojelukohde. Saattavat joutua ihan rangaistuksi, jos jossain muualla tuollaista tekevät. Vihreä liike vaatii lisää tällaisia tänne.
On tämä maa mädätetty ja kohta pohjilleen! 10 vuotiaat lapsetkin on jo "suostuvaisia" ja siten vapaata riistaa oikeuslaitoksen mielestä.
Vaikka mukatuomio on tullutkin, niin tässäkin tapauksessa voi olla, että kaikki kulut lapsenraiskauksesta tulevat meidän piikkiimme, maanvaltaajan kyseessä ollen?
Ja kärsinee vain puolet tuomiostaan hotellitasoisessa suomalaisvankilassa, mikä maksaa yli 200 euroa per vrk. kaikille veronmaksajille!
Lukuisia Vihreiden , vasemmiston , rkp:n kansanedustajat ja sdp rasimakin oli olivat kannustamassa laittomasti maassa olevia tunkeutujia ja oli siellä vihreiden presidenttiehdokaskin, näin Suomi nousee eikä eeva itkenyt Suomalaisen köyhän ja sairaan puolesta joilta Sipilä ja Orpo leikkaavat, hYvä.
Kyllä Sipilän vierailla, kavereilla ja sukulaisilla menee mukavasti.
Tämä on suomen oikeuslaitoksen täysin systemaattinen linja ...tämä ei ollut poikkeus...
Mamujen raiskaustuomiot on poikkeuksetta paljon lievemmät jos vasta puolena pn suomalainen......monessa mamujen joukkoraiskauksessakin jossa vastapuolena on alaikäinen mamu saa ehdollista...esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.
Suomessa valtakoneisto homottaa ja mamuttaa, mikä ihme siis että lapsetkin uhrataan? Valtakoneisto kaipaisi puhdistuksen.
Suomen lait ja kaikki tuomarit pitäis katsoa peilistä --mitä näkis pill råtten yhteiskunta joka mätänee juurin naurettavat tuomiot pienet lapset uhrataan , kuinka on mahdollista tämä ???? Itken sen lapsen kohtaloa ,isä elä anna tämän tapahtua, sinulla ja lapsella pitää olla isompi arvo tuomarit helvettiin kujoonit,
Oikeus vihjailee, että kymmenvuotias olisi "antanut suostumuksensa" raiskaukseen
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/turvapaikanhakijalle-kolme-vuotta-vankeutta-10-vuotiaan-torkeasta-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta-24332635/
Pirkanmaan oikeus ilmeisesti jo pakkosopeuttaa suomalaisia siihen ajatukseen, että tulevaisuudessa 10-vuotiaat on jo morsiameja ja halukkaita yhdyntään 50-vuotiaden miesten kanssa. Tämä on lastenlastenne tulevaisuutta.
Tuon ikäisellä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä tulee tapahtumaan. Ja jos on vielä kyseessä silvottu somalityttö, on kyseessä kammottava väkivalta. Kyllä täytyy kulttuurissa olla hirveä viha naispuolisia yksilöitä kohtaan, että he saattavat tehdä tuollaisia tekoja. Toivottavasti tyttö hylkää yhteisönsä heti kun kynnelle kykenee. Vaikka todennäköisesti hänet nyt naitetaan kiireimmän kaupalla.
SUVAITSEVAISETmiksi teette tämän lapsillemme?
hyvä kys.
mutta täällä niitten ei o pakko vastata!
jotta tällaiset loppuu tarvitaan trumppeja ja halla-ahoja.
Nuo lasten eläimelliset maturaiskaajat ovat täysiä petoja, joille on saatava ehdoton loppu Suomessa. On täysin uskomatonta, että vihervasemmiston suvakit vielä suojelevat noita matupetoja Suomessa.
lehden mukaan tyttö sai munaa suuhunsa, jäi epäselväksi oliko tarjolla ns sissijuustoa samalla kertaa, käytiinkö oikeudessa läpi sitä tykkäsikö tyttö ekasta suihinotto kokemuksestaan ja nielikö lastin
Missä vanhemmat? Ryyppäämässä?
Ei kai toi nyt vanhempien vika ole jos matu tulee raiskaa ryöstää varastaa..
Niin siis missä ja minkälaiset vanhemmat? Tyttö oli ollut toistuvasti seksipuuhissa tämän ukkomiesmamun kanssa. Todella outoa. 10vuotiaat leikkivät nukeilla..kai?
On se ihme. Suomen oikeuslaitos palkitsee kaikki Suomeen saapuneet Muslimisiat, jotka raiskaa Suomalaisia lapsia. Suomen miesten pitää ruveta taistelemaan naisten ja suomalaisten miesten puolesta. Nuo rasistiset Muslimipaskat pitää karkottaa suomesta.
Mitä pahaa lasten raiskaamisessa on? Kyllä se opitaan hyväksymään sitä mukaa, kun kulttuuri rikastuu.
On aika jännä juyttu miten näiden mamumiesten kohdalla lasten raoskaus muuttuu vain lievemmäksi rikosnimikkeeksi hyväksikäytöksi.
Eikö se Jordania juuri hirttänyt useita kuokkanokkia hirvittävästä rikoksesta eli raiskauksesta.Tämä Suomen "oikeusjärjestelmä" on aivan sairas,kun tuollaisia "tuomioita" annetaan.Jollakin isällä vielä naksahtaa (toivottavasti) ja antaa raiskaajille tuomion ennen suomen ns oikeuslaitosta.
Miksi suomalaiset antavat matujen raiskata noin törkeästi lapsiaan ja alaikäisiä teinityttöjään? Eikö tuollaista hirvittävyyttä vastaan pitäisi nousta jo suurella joukolla barrikaadeille ja ottaa kovat keinot käyttöön?
Miksi tuollaiselle hirvittäyydelle ei tehdä loppua Suomessa, joka tuhoaa noiden matujen raiskaamaksi joutuneiden lasten ja teinityttöjen loppuelämän henkisesti ja ruumiillisesti?
Kaikki seksuaallisiin ahdisteluihin, raiskauksiin ja muihin rikoksiin Suomessa syyllistyneet matut on välittömästi poistettava pakkokeinoin Suomesta.
Ensin henkilö on tehtävä vaarattomaksi.
On siin ollu varmaa kiree pillu. Ei oo kyl enää.:DDD
Tällaiset BBC4lifenigga viestit täällä hyväksytään ,mutta asiapitoiset, täyttä totta olevat poistetaan. Jokainen voi miettiä -miksi-. Suvakki haluaa antaa ymmärtää että tänne haitta maahanmuutosta kriittisesti kirjoittavat ovat edellämainitun ääliön kaltaisia. Joten jos haluat viestisi esiin ja säilyvän, kirjoita vaikka mustasta makkarasta, se on sitä mistä suvakki valvonta tykkää.......hihhiiihhiii.....
Näitä lastenraiskaajia täällä hyysärit palvovat VilleNiinistöjä myöten. Huh huh. Mieltä osoitetaan kun laittomat olijat saatetaan takseilla lentokentälle ja edelleen valtiomme korvaamana lennot paluumatkalle Miten tämä meidän maa on tällaiseksi muuttunut. Päättäjät prkle!!!
Pakolaiset pois Suomesta
Kyllä tälle miehelle olisi pitänyt karkoitus maasta määrätä,vankeuden jälkeen heti!
Mies olisi pitänyt lähettää kotimaahansa kärsimään tuomio rikoksestaan.
Eikös hallitusherrat tuoneet nämä rikokset maahan?
Mites herrat saadaan asioista vastuuseen?
Uhri on kärsinyt paljon!
Matu sai liian lievän tuomion!
Missä on oikeudenmukaisuus?
Vähintään kemiallinen kastraatio ja ulos maasta.