kuka lastani hyväksikäyttää?

0988709870897

kuvitelkaa että vieras henkilö päätti erottaa perheen jäseniä toisistaan
kuvitelkaa että pieni lapsi vieraassa ympäristössä
vieraiden ihmisten kanssa
omissa oloissaan
eikä kukaan voi tarkistaa, koska lapsia on varastettu vanhemmiltaan
mitä lasten tarhassa tapahtuu
lasten valvojina ovat aikuiset naiset ja miehet suomalaiset ja ulkomaalaiset
vanhemmat eivät tiedä, mitä lapselle kuuluu, mitä lapselle tehdään
tämä jatkuu aikuisuuteen
mitä lapselle kuuluu?

12

1626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 235424353453453453

      vieras lapsi vieraassa ympäristössä on altis vaaroille
      pienen lapsen turvaa ovat molemmat biologiset vanhemmat

      nykysallimuksen mukaan valtio itse tuhoaa koko eettisen perustan
      perheen olemassaololle
      perhe instituutiona on LOPPU
      ei ole järkeä mennä naimisiin
      lapsia naiset tekevät nykyään jotenkuten kaiken sivussa
      eivätkä he ole hyviä äitejä
      politiikassa ovat narttujen arvot
      annoimme naisille oikeuksia
      mutta mies ei ole kehittänyt omia eteenpäin
      tämä siksi, ettei mies ole hoitanut ja kasvanut kotona
      eikä tiedä mistä helvetissä on kyse
      on turhaa naisen odottaan mieheltä humaanista rikasta tietoa
      sillä mies ei ole enää tavoitettavissa
      ja naisen vapaudella on rajansa silloin
      se raja tulee silloin kun lapset kärsivät
      ja lapset alkoivat kärsiä jo nyt
      he sairastavat mielialahäiriöihin

      lasten tarha oikeuttaa petokseen
      sillä se opettaa sosiaalisen kanssaolon kautta pettää
      tästä johtuvat myöhemmin avioerot ja pettämiset

      henkinen pahoinvointi johtuu korkeasta koulutuksesta
      ja kasvavasta juurettomuudesta
      perheestä erotettu lapsi ei kuuluu enää biologiseen perheeseen
      koska ei koskaan ole opetettu
      seurustelemaan
      rakastamaan
      olemaan yhdessä
      kasvamaan ja saamaan täyden humaanisen kotisivistyksen
      tämä näkyy siten, ettei nykyihminen osaa synnyttää
      hän ei pysty rakastamaan toisia ihmisiä
      ja tämä kokonaisuudessaan johtaa perheen luvun kapenemiseen
      vain yhteen perheen jäseneen
      siksi toisten maiden politiikkaa on maahanmuutto
      jottei väestön käyrä painu alas

      asioita voi nähdä myös yleisemmin

      esimerkiksi taiteilijoille ei oltu järjestetty paskan verran oikeuksia, työtä, palkkaa
      maahanmuuttajilla on ongelmia kanssa

      • dsfsdfsdfsfsdfsdfsdf

        kukaan vieras ei vastaa lapsesta
        virheitä sattuu ja niitä huitaistaan pois


    • katsopeiliin

      "kuka lastani hyväksikäyttää?"

      Sinä itse petit lapsesi luottamuksen hyväksikäyttämällä häntä. Siksi hänet pakkohuostaanotettiin.

      • sdfsfsfsfsdfsdfsdf

        Lastenvalvoja Vanessa Holmström, puhelin: 040-7423485, puhelinaika ma - to klo 12.00-13.00, tai Jame Kärki puhelin: 040-8447650, puhelinaika ma ja ti klo 12.00 - 13.00.
        faksi: (09) 878 6298, sähköposti:
        Käyntiosoite: Vanha sairaalantie 5, 02400 Kirkkonummi

        tai nää mulkut?


      • RihmaninovDelinsky
        sdfsfsfsfsdfsdfsdf kirjoitti:

        Lastenvalvoja Vanessa Holmström, puhelin: 040-7423485, puhelinaika ma - to klo 12.00-13.00, tai Jame Kärki puhelin: 040-8447650, puhelinaika ma ja ti klo 12.00 - 13.00.
        faksi: (09) 878 6298, sähköposti:
        Käyntiosoite: Vanha sairaalantie 5, 02400 Kirkkonummi

        tai nää mulkut?

        1) heihit ei saa yhteyttä
        2) lapset eivät kuuluu vieraalle aikuiselle eli heillä ei ole yhtään oikeutta määräillä toisten lapsia!! Suomi on luisunut pahaan lailliseen rikollisuuteen. Kuten lapsivarkauksiin.
        2) he eivät osaa tehdän yhtään mitään, koska Suomen laki on rikollinen eikä se edistää lasten eikä vanhempien etuuksia. Suomen laki on puutteellinen ja ihmisillä on täydellisesti väärä moraalin käsitys.

        - aviopetosta ei rangaista
        - lapsia saa jättää huostaan
        - lapsia ei tarvitsee hoitaa itse
        - vanhemmille ei ole oikeuksia omiin lapsiinsa
        - avoin seksi on sallittua
        - naisten ylisuosiminen
        - miehen pois jättäminen laskusta
        - pitkittyneet käsittelyajat
        -epärealistiset asenteet
        - rotuerottelu. Suomalaisilla ei ole mitään taitoa ymmärtää maahanmuuttoa. Suomi ajaa räikeästi omaa etuaan. Edessä on välirikko. Rotuerottelu.
        - Suomesta puuttuu lakioikeus.
        - Suomesta puuttuu kotivanhemmuus. 3 vuotta kotihoito ei ole mistään kotoisin.
        - Suomi vahingoittaa lapsen koko sukua
        - Suomi vahingoittaa lapsen tulevaisuuden, terveyden, elämää.
        - Suomi pakkoerottaa aviopuolisoja eikä se tue avioliittoja vaan erottaa ilman asian tarkempaa käsittelyä, siten Suomi vahingoittaa omaa sosiaalista yhteiskuntamaailmaa. Suomesta tulee Porttola.
        - naisilla jotka ovat vallassa, heiltä puuttuu objektiivista järkeä
        - kun perhetraditio puutuu, niin naiset eivät osaa synnyttää, eivätkä lisääntyvästi olla perheessä. Onko kestävällä kantilla perheen politiikka?
        - lasten suojelu on aikuisen alistamista, eikä lasten suojelua
        - naiset eivät rintaruokki
        - äidit eivät kasvata lapsiaan itse
        -


      • RihmaninovDelinsky

        Vuosaaressa 2010 sosiaalitoimisto alkoi laskemaan väärin toimeentulotukea, koska työpaikalle kelpuutettiin nuori uusia työntekijöitä, niin nuorissa ei ole hevin vastuuta ja tukien laskussa tehtiin virheitä. Pariin kertaan tuet venyivät ja virheellisia päätöksiä on saatu. Menin Vuosaaren Diakonialaitokseen pyytämään ruokaapua. Menin juuri siksi, ettei Vuosaaren sosiaalitoimisto ole laskenut rahoja oikein ja perhe jäi ilman tuloja. Minulla on epäilyksiä, että Diakonialaitos olisi voinut teorian mukaan aloittaa lasten suojelua jo silloin.

        Kaikki epäilykset siksi, ettei valtio kerro suoraan mitään, vaan kansalaisen pitää itse tietää mistä on kyse. Kansalaiselle tulee kalliiksi virheiden tekeiminen. Siksi kyseessä on perinteinen rikas vetää köyhää. Eli luokkasotaa.

        Rikkaan ei kannata tehdä itsestään numeroa, koska hänkin on rajallinen. Rikkaalla ei ole oikeutta vetää köyhää.

        Rikkaat tekevät rahaa siis työtä köyhillä. Myös lasten suojelu on toisten ihmisten ammattia ja ilman tätä työtä, he olisivat työttömiä. Mutta ei voi olla niin, että kaikki tekevät työtä, silloin ei ole kenellä sitä tehdä. Siis työtä tekevät kilpailevat työnteosta ja kun kilpailu on epätervettä, niin vahingoitetaan ihmisiä. Kuten vedetään lasten suojeluun ilman sen tarvetta. Tietenkin paras työntekijä on militantti, koska hän tappaa ihmisiä. Kun asettaa taiteilijan ja militantin vierekkäin, niin militantti ampuu kuolettavia luoteja ja taiteilija vain maalailee. Tässä on epäsuhtaa. Samoin on epäsuhtaa lasten suojelun työntekijän ja työttömän välillä, koska työttömältä evätään oikeus omaan perheeseen. Asia vaikuttaa Ihmisoikeus rikkomukselta.


      • sdfsdfsfsdfsdfsd
        sdfsfsfsfsdfsdfsdf kirjoitti:

        Lastenvalvoja Vanessa Holmström, puhelin: 040-7423485, puhelinaika ma - to klo 12.00-13.00, tai Jame Kärki puhelin: 040-8447650, puhelinaika ma ja ti klo 12.00 - 13.00.
        faksi: (09) 878 6298, sähköposti:
        Käyntiosoite: Vanha sairaalantie 5, 02400 Kirkkonummi

        tai nää mulkut?

        jame kärki

        birgitta granin


    • 98679879879807987

      Kolmessa vuodessa tapasin lapsiani vain kerran. Se oli oma vaimon ja minun yhteistuloksemme. Ajattelin, että vaimo palaisi takaisin, muuttaisimme yhteen, mutta vaimo vain käytti hyväkseen minua siten, että lapset näkisivät isää. Toisin sanoen akka vähän välittää lasten tarpeesta olla isän kanssa. Tässä kohdin, jostakin syystä, naiset syyttävät aina miehiä, että mies petti, - he voivat ajatella. Minä mies en ymmärrä ämmien kieltä, että osaisin ymmärtää, mitä he tällä tarkoittavat. Mies ei pettänyt. Vaimo itse lähti pois ja vielä rumalla tavalla, valehtelemalla ja tekaistamalle mies syylliseksi. Mies ei edelleen tahdo toista vaimoa koska mitä löytää toisessa vaimossa, mitä ei ole ekassa?! Samaa paskaa kuten kaikissa muissakin naisissa. Huomasin, ettei nainen osaa puhua koskaan totta. Nainen valehtelee. Naisesta puuttuu todellisuus aste, mitä miehessä on. Tosimies siis puhuu totta kun on sanottavaa ja muun ei kannata puhua. Ellei mies tee niin, hänestä tulee valehtelija kuten naisesta ja mies yrittää mielistellä naista. Naisia mielistelee mies, joka ei ole saanut: olla naisen kanssa, keskustella, pillua, lasta, avioliittoa ym. Sellainen mies mielistelee naista, valehtelee. Se ei oikeuta aviopetosta. Mielestäni ex vamoni petti minua siten, että erosi. Ero siis oli täysin vaimon mission. Ja sosiaalitoimisto ei ottanut yhtään selvää, mistä perheessä on kyse! Eikä sosiaalitoimisto, joka kummiskin otti vastuuta perheestä, edes yrittänyt parantaa perheen välejä ja saattaa perhettä yhteen. Millä perustein sosiaalitoimisto niin teki? En ymmärrä. Toisin sanoen, he eivät tehneet omaa työtään yhtään.

      Avioeron taustalla on keisarileikkaus, jota suoritettiin Seinäjoen sairaalassa. On olemassa erilaisia paikkoja synnyttää, niin Seinäjoki ja Ähtäri ovat huonoimmasta päästä, koska alueella on sotilaita, kyttiä, vakoilijoita ym. Se aiheuttaa stressia ja synnytyskomplikaatiota. Kun militantit ahdistelevat ym.

    • Voittanut

      Kannattaisiko keskittää energiansa itselleen avun hakemisesta kunnan suosiaalihuollosta pikemminkin kuin rypeä täällä itsesäälin vallassa! Voi huoh näitä kädettömiä vinkujia!

    • kyllästynytsinuun

      LÄÄÄÄÄKKKEEET!!!!!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8283
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2521
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2288
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1925
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1492
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1341
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1274
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1270
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1167
    Aihe