Vammaisten ihmisoikeudet eivät toteudu
Vammaisten ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta ja elinoloista tiedetään melko vähän. Tiedetään kuitenkin, että vammaiset ihmiset ovat keskimääräistä huonommin koulutettuja, työhön osallistuminen on vähäistä ja toimeentulo on niukkaa. Vammaisten elinolojen parantamisen pohjaksi tarvitaan vammaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten yhteistyönä tuottamia tutkimuksia ja tilastoja.
Vähemmistöihin kuuluvien ihmisten tilannetta on syytä tarkastella yhteiskunnallisesta ja ihmisoikeudellisesta näkökulmasta. Se koskee myös vammaisia ihmisiä: vammaisuus ei ole yksilön ominaisuus (WHO 2011). Vammaispolitiikassa perinteinen lääketieteellinen vikaan, vammaan tai toimintarajoitteeseen keskittyvä näkemys on vaihtunut yhteiskunnalliseen näkökulmaan, jonka mukaan yksilöä ympäröivän yhteiskunnan esteet ja vuorovaikutuksen asenteet tuottavat ja pitävät yllä vammaisuutta sekä osaltaan estävät vammaisten ihmisten aseman parantamista. Yhteiskunnallisen vammaisnäkemyksen mukaan vammaisuudessa ei ole kysymys yksilön ominaisuuksista eikä siitä, saako hän jotain vammaisetuutta tai vammaispalvelua.
2000-luvulla vammaisten ihmisten oikeuksia painottava näkökulma on tehnyt vammaisuudesta ihmisoikeuskysymyksen, ja vammaispolitiikan painopiste on siirtynyt toimiin, joiden tavoitteena on varmistaa vammaisten henkilöiden yhteiskunnallinen osallisuus ja yhdenvertaisuus. Valtioneuvoston selontekoon vammaispolitiikasta vuonna 2006 on kirjattu suomalaisen vammaispolitiikan kolme keskeistä periaatetta: vammaisilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen sekä tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 21).
Näkövammarekisterin mukaan työikäisten näkövammaisten koulutustaso on alhaisempi kuin koko väestöllä. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa on 39 prosenttia näkövammaisista (koko väestöstä 26 %). Keskiasteen tutkintoja on suorittanut 55 prosenttia (44 %), ja korkea-asteen tutkinto on 5 prosentilla (30 %).
Työikäisistä näkövammaisista työllisiä on 22 prosenttia ja osittain työllisiä 19 prosenttia (koko väestöstä työllisiä on 68 %). Näkövammaisia työskentelee runsaasti sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla sekä palveluammateissa. Näkövammaisten ammateista ja muuta väestöä alhaisemmasta koulutustasosta johtuen tulotaso on keskimääräistä huonompi.
Alhainen koulutustaso, vähäiset työnsaantimahdollisuudet ja perustulon varassa eläminen johtavat siihen, että sosioekonominen asema on melkein väistämättä heikompi kuin vammattomalla väestöllä (ks. oheinen kuvio).
Vuonna 2006 julkaistun raportin mukaan vammaisten valtionveronalaiset tulot jäävät alle kahteen kolmasosaan koko väestön tulotasosta (Linnakangas ym. 2006). 1990-luvun alun laman jälkeen vammaisten ja koko väestön tuloero on kasvanut. Erityisen heikossa asemassa ovat työttömät ja työvoiman ulkopuolella olevat vammaiset.
Samaan aikaan kun vammaisten ja koko väestön tuloero on kasvanut, myös vammaisten suhteellinen köyhyysaste on noussut. Vuonna 2005 jo 22 prosenttia vammaisista eli kotitalouksissa, joiden tulot olivat köyhyysrajan alapuolella eli alle 60 prosenttia mediaanitulosta (Parrukoski & Karjalainen 2009).
Kengät ja talvitakki jäivät haaveeksi
http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-09-23_005.html?s=0
Vammaisten ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta ja elinoloista tiedetään melko vähän. Tiedetään kuitenkin, että vammaiset ihmiset ovat keskimääräistä huonommin koulutettuja, työhön osallistuminen on vähäistä ja toimeentulo on niukkaa. Vammaisten elinolojen parantamisen pohjaksi tarvitaan vammaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten yhteistyönä tuottamia tutkimuksia ja tilastoja.
Vähemmistöihin kuuluvien ihmisten tilannetta on syytä tarkastella yhteiskunnallisesta ja ihmisoikeudellisesta näkökulmasta. Se koskee myös vammaisia ihmisiä: vammaisuus ei ole yksilön ominaisuus (WHO 2011). Vammaispolitiikassa perinteinen lääketieteellinen vikaan, vammaan tai toimintarajoitteeseen keskittyvä näkemys on vaihtunut yhteiskunnalliseen näkökulmaan, jonka mukaan yksilöä ympäröivän yhteiskunnan esteet ja vuorovaikutuksen asenteet tuottavat ja pitävät yllä vammaisuutta sekä osaltaan estävät vammaisten ihmisten aseman parantamista. Yhteiskunnallisen vammaisnäkemyksen mukaan vammaisuudessa ei ole kysymys yksilön ominaisuuksista eikä siitä, saako hän jotain vammaisetuutta tai vammaispalvelua.
2000-luvulla vammaisten ihmisten oikeuksia painottava näkökulma on tehnyt vammaisuudesta ihmisoikeuskysymyksen, ja vammaispolitiikan painopiste on siirtynyt toimiin, joiden tavoitteena on varmistaa vammaisten henkilöiden yhteiskunnallinen osallisuus ja yhdenvertaisuus. Valtioneuvoston selontekoon vammaispolitiikasta vuonna 2006 on kirjattu suomalaisen vammaispolitiikan kolme keskeistä periaatetta: vammaisilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen sekä tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 21).
Näkövammarekisterin mukaan työikäisten näkövammaisten koulutustaso on alhaisempi kuin koko väestöllä. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa on 39 prosenttia näkövammaisista (koko väestöstä 26 %). Keskiasteen tutkintoja on suorittanut 55 prosenttia (44 %), ja korkea-asteen tutkinto on 5 prosentilla (30 %).
Työikäisistä näkövammaisista työllisiä on 22 prosenttia ja osittain työllisiä 19 prosenttia (koko väestöstä työllisiä on 68 %). Näkövammaisia työskentelee runsaasti sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla sekä palveluammateissa. Näkövammaisten ammateista ja muuta väestöä alhaisemmasta koulutustasosta johtuen tulotaso on keskimääräistä huonompi.
Alhainen koulutustaso, vähäiset työnsaantimahdollisuudet ja perustulon varassa eläminen johtavat siihen, että sosioekonominen asema on melkein väistämättä heikompi kuin vammattomalla väestöllä (ks. oheinen kuvio).
Vuonna 2006 julkaistun raportin mukaan vammaisten valtionveronalaiset tulot jäävät alle kahteen kolmasosaan koko väestön tulotasosta (Linnakangas ym. 2006). 1990-luvun alun laman jälkeen vammaisten ja koko väestön tuloero on kasvanut. Erityisen heikossa asemassa ovat työttömät ja työvoiman ulkopuolella olevat vammaiset.
Samaan aikaan kun vammaisten ja koko väestön tuloero on kasvanut, myös vammaisten suhteellinen köyhyysaste on noussut. Vuonna 2005 jo 22 prosenttia vammaisista eli kotitalouksissa, joiden tulot olivat köyhyysrajan alapuolella eli alle 60 prosenttia mediaanitulosta (Parrukoski & Karjalainen 2009).
Kengät ja talvitakki jäivät haaveeksi
http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-09-23_005.html?s=0
Vastaukset 1
Vanhimmat
Höpö höpö kirjoitus kun mitä vammaisia tiedän niin hyvän palvelun saavat ja toimivat yhteisöissä, riittävät apuvälineet saavat kyllä.
Jotkut tietenkin voivat jäädä vähemmälle mikä johtuu sitten taas läheisistä jotka eivät hoida asioita.
Aloittajalla on taas joku mutu tuntuma ja kopioinut jonkun naurettavan kirjoituksen ja sen jälkeen haaaaa noin se menee.