MiaP, jätän sut näille palstoille

JuhaR68

koska et tee mitään arvokasta elämässäsi saavuttaaksesi mitä ikinä haluatkaan, koska et ilmeisimmin tiedä edelleenkään edes yli 27 vuoden jälkeenkään mikä on arvokasta elämässäsi.
Yhtään mitään elämässä ei ratkaista tällaisilla palstoilla eikä siellä 1990-luvun silloisillakaan julkisilla palstoillakaan, ja mitä itse toit esille puhelimessakin.

En voi ymmärtää miten mua syyttänyt on niin mitätön ihminen oikeassa elämässä, mutta et siltikään edes sielläkään sieltä pahimmasta päästä (olen jo kertonut sulle siitä), etkä siltikään kykene millään tavalla kohtaamaan edes omaa elämääsi.

Vaikka olet mun Elämäni Rakkaus, et tee edellekään yhtään mitään sen eteen, että olisit kenellekään ihmiselle tärkeä.
Olet yhä niin hukassa ihmisenä kuin olit jo silloin n. 15-16 vuotiaana kun sut tapasin ensi kerran, eikä mikään elämäntilanne sen jälkeenkään ole sua muuttanut yhtään mihinkään.

Kaikki tämä on mulle todellisuutta siksi, että et uskalla edelleenkään kohdata sitä oikeaa todellisuutta elämässäsi, mutta josta kuitenkin tiedän osan, koska silti kerroit siitä (mutta et ainakaan sille MM:lle, jota huijasit myös - ilmeisimmin myös aika rankalla tavalla).

Mitään elämänasioita ei ratkaista tällaisilla palstoilla. Vain oikea elämä kasvoista kasvoihin ja sanoista sanoihin tekee ihmisestä ihmisen.

8

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teatro.de.teatro

      Yhyyhyhyyy...
      *vuolasta kyynelehdintää*

      Btw, Mary saa Frederikin ja puolet Tanskan valtakunnasta... NIIN KAUNISTA prinsessasatua! Yhyhyyyyy!!!

    • JuhaR68
    • jää.hyväs
    • IlmainenTietoisku

      Niin, ei ratkaistakaan. Silti olet jauhanut tuota MiaPeetä jo 2000-luvun alussa tekstitv:n chatissa. Ehkä sitä ennen jo, kuka tietää.

      Silloin se ei vastannut sulle, kuten ei nytkään. Miksi itse jatkat vuodesta hamaan? Elät pahimman luokan kuvitelmissa.

    • juhar68

      Tarkoittanet enemmän 1990-lukua? Niin, siis MiaP teki ihan omat valinnat jo silloin kun ei kyennyt kohtaamaan ihan normaalia elämää edes yhteisen harrastuksen parissa; lihosi ja valehteli lähes kaikesta elämästään jopa hetkelliselle avopuolisolleen vuosituhannen ensimmäisen kymmenyksen loppupuolella mutta minulle kertoi todellisuuden kuitenkin siinä jo alkupuolella.
      Se toinenhan on jo ihan toisessa perhetilanteessa (ja esiintynyt myös jopa julkisuudessa).

      Todellisuutta elämässä ei pakene kukaan vaan se on vain kohdattava, ja koettava mihin se johtaa.

      Ja MiaP:hän se Facebookissakin itseään mainosti vaikka sitten taas katosi maan päältä, mutta täällä yhä toivoo jotain minusta (ja satuin törmäsin häneen täällä kun eräs toinenkin, jonka kanssa seurustelin hetken, ei kyennyt kohtaamaan todellisuutta vaan vaipui omine mielenterveysongelmineen tänne).

    • Toivottavasti Mia-P tai Mia_N tai Mia_P.-75,
      lyhythiuksinen, nyrkkeilyä harrastava nainen Porista,
      lukee viestisi "Juha"- vai Juha?

      Minun sukunimeni ei ala P-kirjaimella,

      ei ole koskaan alkanutkaan.

      Etunimeni ei ole Mia.

      En ole syntynyt 1975.

      En asu Porissa tai muuallakaan Länsi_Suomessa

      enkä ole koskaan tuntenut ketään Juhaa tai "Juha-68"

      Turusta.

      Onnea matkaan "Juha" tai Juha,

      joka olet kertonut palstalla olevasi turkulainen,

      ja kaipaavasi Mia_P.-75:ttä.

    • Palstan_Jmies_onTimo

      Paljastus 2:

      Nimimerkillä "Jmies" kirjoittelee Timo P.
      pääkaupunkiseudulta. Samainen äijä vastailee itse itselleen
      naisena, olematonta "Jmiestä" haukkuen.

      Aina kun PALSTAN MYSTISTÄ, KAIKKIALLE EHTIVÄÄ "J-miestä" haukutaan, muistakaa nimi Timo.

      "Jmies" = Timo P. (pääkaupunkiseudulta)

    • hjhjkölgdfyjk

      Jotenkin vinksahtanutta touhua jauhaa täällä ihmisistä heidän nimikirjaimilla. Hoitakaa asiat ykstyisesti ja menkää psykiatrin puheille, jos unohtaminen ei onnistu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      566
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe