Meille on juuri opetettu, että meillä on Terveyskeskuksessa johtavan lääkärin virka ja sille on viranhaltija. Mutta viranhaltija ei ole töissä. Sen sijaan perusturvalautakunta, jossa ylivaltaa pitävät rkp ja demarit yhdessä ostaa johtavan lääkärin toimen kalliisti ulkopuoliselta "veroparatiisiyhtiöltä". Kalliiksi tulee. Ei ihme, että meidän veroäyri on maan korkeinta luokkaa.
Asia pitää hoitaa kuntoon!
Asia pitää hoitaa kuntoon!
Vastaukset 4
Vanhimmat
niin kauan kun ihmiset äänestää sdp/rkp linjaa niin katastrofi jatkuu,keskuskomiteasta tulee komennot mitä tulee suosia ja junttapuolueet kunnissa tekee sen nöyrästi ja puolueiden pääpaikoilla olevat poliitikot hykertelee paksujen osakesalkkujensa kanssa turha kait mainita että ne salkut pullistelee juurikin esperi care kaltaisten veroparatiisiyhtiöiden osakkeita.
Hyllytäkää se Peltonen, ettei tule uusintavaaleja. Hallitus voi kaapata asian käsittelyyn.
Niin paljon on kallisarvoista aikaa menetetty, kun hallitus on empinyt erilaisissa asioissa. Kerran kuitenkin kaappasivat teknisen lautakunnan päätöksen koskien Tehtaanniemen asiaa. Se taas oli poliittista peliä, kun alettiin neuvottelumuistiota soveltamaan sopimuksena. Neuvottelumuistion kaavamuutokset ei ole missään vaiheessa käyneet kansan arvioitavana. Paha moka ja osoitus diktatorisesta vallankäytöstä.
Sen takia hän ei ole töissä koska häntä on erotettu ja häntä vastaan on nostettu syyte. Outi sai tuomion raastuvassa mutta hän vei sen hoviin.
Taas miksi häntä juridisesti katsotaan olevan vielä Hangon ylilääkäri on myös aika selvää. Outi vei irtisanomisen hallinto-oikeuteen ja päätöksen jälkeen kaupunki vei sen korkeimpaan hallinto-oikeuteen missä se vielä on. Se joka näin yksinkertaista asiaa ei ymmärrä ei pitäisi pyrkiä politikkaan tai sitten on populisti joka aina räksyttä jostain asiasta.
niinkin voi vedättää. demarien ajojahti.