Intuition puute

Turhaan ei sanota: intuitio on älykkyyden korkein muoto. Jopa sellainen heppu kuin Eistein totesi saman: Intuitiivinen mieli on siunattu lahja ja rationaalinen mieli uskollinen palvelija. Olemme luoneet yhteiskunnan, joka arvostaa palvelijaa mutta on unohtanut lahjan. Tässähän on kyse juuri ateismista, sillä
erolla että intuitio puuttuu kokonaan ateismista. Jumalasta on kirjoitettu kirjoja kirjastot täyteen, tärkeimpänä laajalevikkisin Raamattu. Ateismista saadaan aikaiseksi kansilehdet ja piste. Luovan ajattelun anemia näkyy kirjoituksissa ylimielisyytenä, huumorintajuttomuudessa ja yltäkylläisessä vihassa. Sellainen sielu ei kykene etsimään. Tiedemaailmassa intuitio ohjaa tutkijaa siinä missä Jumalaa etsivä. Mitä ateisti etsii on kysymysmerkki.
39422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Alussa Mooses loi Jumalan. Sitä se helvetti alkoi.

1Äänestä

Missä niin sanotaan?
Intuitiolla on puolensa, mutta intuitiivinen näkemys ilman sen todeksi osoittamista on kuin soutuvene ilman airoja.
Entä mistä olet tullut siihen tulokseen, että ateismista puuttuisi intuitio? Ei intuition määrää mitata suolletun tekstin määrällä, joskin ateismistakin on kirjoitettu paljon enemmän kuin sinä näytät uskovan. Et ole tainnut tutustua renesanssin tai 1800 ja 1900 luvun ajattelijoihin. Sitä ennen olisikin avoimesta ateismista voinut joutua jopa roviolle.

Äänestä
  • >>> Intuitiolla on puolensa, mutta intuitiivinen näkemys ilman sen todeksi osoittamista on kuin soutuvene ilman airoja. <<<

    Tai soutaja joka istuu rannalla, kuvitellessaan olevansa soutamassa. Kyse kun on puhtaasti sisäisestä prosessista ilman että tällä intuitioalla on mitään välttämätöntä yhteyttä todellisuuteen kuvittelijan itsensä ulkopuollella.

    Äänestä

  • kaikki on tietosen ymmärryksen vuorovaikutusta.niin sanotusti kaikki on oikeessa ja väärässä.soutaja voi olla itellee vaikka muurari,mut muut näkee sen soutajana...todellisuuden määritteleminen on paradoksi.

    Äänestä

Intuition puute on monestakin syystä itseaiheutettua, mutta ehkä tärkein point siinä on älyllisen uteliaisuuden puute. Jos esim. tapahtuisi joukkokääntyminen
ateismiin, niin kyllä menisi heittämällä mietintämyssy päähän ja vielä foliovuorauksella.. niin että uteliaisuus ja intuitio saisivat työskennellä rauhassa ja omat periaatteet kunnon haasteen. Siksi on varsin mielenkiintoista eikö yli 2.4 miljardia kristittyä jo lukumääräisesti liidereinä avaa intuition väyliä syvempiin vesiin. Vaikka jokainen soutaa ja soutakoon omaa venettään eikä naapurista voi toisten venettä soutaa, niin ainakin sen suunnan näyttämisen tarkoitus tuolla lukumäärällä pitäisi olla selvä. Eli oman tahdon puuttuminen
ja nimenomaan itselleen rehellisesti. Jos ollaan liian itsekkäitä löytämään omaa
rehellistä minää suurissa asioissa ja kysymyksissä, niin silloin ollaan liian kiireisiä näyttelemään jotain roolia ja "yhtäkkistä" egovoittoista tietoa.. jumalaa ei ole kun sen olen itse päättänyt vaikka suhde olisi 1/10. Ei siis tarvitse istua vain tuolilla ja luottaa intuitioon...silloin ei harjoiteta kovin korkeaa älykkyyttä. Mutta jos syvään sukeltaa aiheeseen ja tutkii niitä lukuisia mahdollisuuksia, ja todisteita mitkä kristinuskokin tarjoaa, silloin liikutaan liikutaan älykkyyden ja
sen jälkeen intuition parissa.

Äänestä
  • kristinuskokin intuitio ohjaa tutkijaa siinä missä Jumalaa etsivä. Mitä teisti etsii on kysymysmerkki. Mitätapahtuu kun kaksi teistä kohtaa on atomipommi.

    Äänestä

Intuitiosi on kovin heikko aloituksen perusteella.

Äänestä

mitä intuiitio edes on?...muuta ku sumee kuva tietosessa mielessä.sitähän vois kutsua vaikka alitajunnaks.sehän muuten tarkkottais sitä että ilman tietosuutta ei pysty olemaan olemassa missään muodossa...paitsi tietysti se sielu.hitto tajusin just et mulla ei oo sielua,kerta kun oon syvässä unessa tai jollain muulla tavalla tajuton ni mun sielu ei oo tietonen olemassaolostaa...helvetti! miten saan sen sieluni takas?

Äänestä
  • intuitiossa liikutaan kolmannen silmän maailmassa...maailmallisesta elämästä purkautuu kokoajan tietoa... kun on tarpeekai utelias ja se kumuloituu sinne tajuntaan.. se on siis kollektiivista tietoa, kun taas mennään
    spirituaaliseen intuitioon niin ensinnäkin ne kulkevat vähän käsi kädessä
    maallisen kanssa mutta...psyykkiset kyvyt ensisijaisesti lisääntyvät ei kuitenkaan mitään nuotioon tuijotusta tai kristallipallo efektiä, vaan yksinkeratisesti oppii tuntemaan ensin hyvin itsensä ja senjälkeen naapurinkin käyttäytymistä...ennustettavuus kasvaa monessa asiassa, senjälkeen tuntee paremmin esim. vihan olemuksen ja jopa kristillinen opetus ´käännä toinen poski´ antaa tilaa transsendenttiselle tilalle missä vihalle tai egoismille ei anneta lainkaan tilaa vaan kärsivällisyys täyttää intuition ansiosta koko ihmisen sielun. Tästä syystä Jeesus oli rauhan tyys sija... ei ketjupolttaja´vaan meni hiljaisuuteen mieteskelemään, meditoimaan ihminen kun oli niin samoja piirteitä... intuition lisäämiseksi voi harjoitella...

    Äänestä

  • wind- kirjoitti:

    intuitiossa liikutaan kolmannen silmän maailmassa...maailmallisesta elämästä purkautuu kokoajan tietoa... kun on tarpeekai utelias ja se kumuloituu sinne tajuntaan.. se on siis kollektiivista tietoa, kun taas mennään

    ku oot näköjää fiksu ni sillon varmaaki ymmärrät,et sarkasmi on paljon hauskempaa ku provosointi :) miks sä yrität keskustella ku et sano mitää?...."vanhasta vara parempi,minkä taaksee jättää eestää löytä yms......

    Äänestä

  • wind- kirjoitti:

    intuitiossa liikutaan kolmannen silmän maailmassa...maailmallisesta elämästä purkautuu kokoajan tietoa... kun on tarpeekai utelias ja se kumuloituu sinne tajuntaan.. se on siis kollektiivista tietoa, kun taas mennään
    spirituaaliseen intuitioon niin ensinnäkin ne kulkevat vähän käsi kädessä
    maallisen kanssa mutta...psyykkiset kyvyt ensisijaisesti lisääntyvät ei kuitenkaan mitään nuotioon tuijotusta tai kristallipallo efektiä, vaan yksinkeratisesti oppii tuntemaan ensin hyvin itsensä ja senjälkeen naapurinkin käyttäytymistä...ennustettavuus kasvaa monessa asiassa, senjälkeen tuntee paremmin esim. vihan olemuksen ja jopa kristillinen opetus ´käännä toinen poski´ antaa tilaa transsendenttiselle tilalle missä vihalle tai egoismille ei anneta lainkaan tilaa vaan kärsivällisyys täyttää intuition ansiosta koko ihmisen sielun. Tästä syystä Jeesus oli rauhan tyys sija... ei ketjupolttaja´vaan meni hiljaisuuteen mieteskelemään, meditoimaan ihminen kun oli niin samoja piirteitä... intuition lisäämiseksi voi harjoitella...

    taisin tajuta et missä se sun kolmas silmä on...

    Äänestä

Meidät sotasukupolven ipanat kasvatettiin tupakan pössyissä ja kun 18-v aloitti kolmivuorotyön, työpaikallakn ohjeistettiin että tupakka ja kahvi- niillä pysyy hereillä kevyesti vielä seuraavankin päivän ...
- siellä jeesuksen jajeesustelun maisemissa lienevät olleet erityyppiset suittskukkeet - ja ptkälti ennen ajanlaskun aikoja monllakin kansoilla kansantietoa eri aineista, millä kiihdyttää tai viihdyttää, lamata tai unettaa,
aiheuttaa harhoja tai poistaa tms - miksiköhän luoja ylipäätään ihmiste tunnemaailmaan on vihan katsonut kuuluvaksi myös - ellei olisi todennut kuinka syvästi sillä voi häpäistä ja nöyryyttää kanssaihmisiä
- kaikkien rakkausvouhotusten ohella?

Äänestä
  • <<- miksiköhän luoja ylipäätään ihmiste tunnemaailmaan on vihan katsonut kuuluvaksi myös - ellei olisi todennut kuinka syvästi sillä voi häpäistä ja nöyryyttää <<

    Jospa se on niin että vastoinkäymisten kantapään kautta se asia selkeytyy ja viha on ainoastaan väärinkäytettynä negatiivinen asia, koska se antaa hedelmällisen kasvualustan kiihoittamiseen ja mielen turmelemiseen, jopa
    sairastumiseen. Vääriä tekoja tulee vihata, Jumalakin vihaa syntiä, mutta ei meitä ihmisiä, koska jokainen on syntinen ja siinä inhimillinen, mutta joku roti oltava sanoi Rokka ja pisti suitsukkeen suuhun. Sotasukupolven lapsilta on meille nuoremmille paljon hyvää annettavaa.. miten hidastaa elämää....

    Äänestä

  • Wind: tästäkö new age-höpinästä sinä uskot onnen löytäväsi. Niin...ehkä se tyydyttää sinun tarpeesi.

    Äänestä

Väärässä oleva vainukoira.

Äänestä

Nyt ei ihan avaudu tuo hyppy intuitiosta Raamattuun? Kenellekään ei pälkähdä intuitiivisesti päähän kolinaisuusoppia, jonak mukaan Jumala on sekä Isä, Poika että Pyhä Henki, mutta Isä ei olekaan Poika eikä Poika ole Pyhä Henki. Tuskinpa Jeesuksen vetten päällä kävelykään mitenkään intuitiivisesti selvää.

Uskonto perustuu dogmeille. Siksi kristitityt ovat tuputtaneet Raamattua joka puolelle maailmaa, koska kenestäkään ei tule intuitiivisesti kristittyä vaan lähetystyön tuloksena. Massiivisesta imperialistisen siirtomaavaltojen tukemasta lähetystyöstä huolimatta yli puolet maailman uskovaisista on muita kuin kristittyjä. Intiassa on miljardi "intuitiivisesti" hindulaista ja "intuitiivisesti islamin omaksuneita" löytyy vajaa kaksi miljardia.

Äänestä
  • Jos ( / Kun asettaa sen Raamatun tähän päivään kuuluvaksi kaiken uuden kehityksen, yhteiskunnallisen, tieteen, teknologian jne. keskelle.. pitäisi kyllä avautua se tosiasia, että Raamattu säilyttää asemansa, siinä missä esim. vanhat fysiikan kirjat lentää roskiin ja uutta tulee tilalle. Uskovaksi ei tulla ainoastaan lähetystyön ansiosta, joka kuuluu enemmän sinne köyhiin maihin. Tavallisemmin ollaan kulttuurin sisäisen vaikutuksen alaisena ja itseoppineita. Intuition pitäisi kaiken järjen mukaan herätä muutamaa perusmuuttujaa tutkaillessa.... siksi näin julma termi kuin älyllinen laiskuus..

    Äänestä

  • wind- kirjoitti:

    Jos ( / Kun asettaa sen Raamatun tähän päivään kuuluvaksi kaiken uuden kehityksen, yhteiskunnallisen, tieteen, teknologian jne. keskelle.. pitäisi kyllä avautua se tosiasia, että Raamattu säilyttää asemansa, siinä missä esim. vanhat fysiikan kirjat lentää roskiin ja uutta tulee tilalle. Uskovaksi ei tulla ainoastaan lähetystyön ansiosta, joka kuuluu enemmän sinne köyhiin maihin. Tavallisemmin ollaan kulttuurin sisäisen vaikutuksen alaisena ja itseoppineita. Intuition pitäisi kaiken järjen mukaan herätä muutamaa perusmuuttujaa tutkaillessa.... siksi näin julma termi kuin älyllinen laiskuus..

    <<Raamattu säilyttää asemansa, siinä missä esim. vanhat fysiikan kirjat lentää roskiin ja uutta tulee tilalle.>>

    Isaac Newton kirjoitti fysiikankirjansa "Philosophiae Naturalis Principia Mathematica" vuonna 1687. Sen esittämät periaatteet pätevät edelleen tänään "maallisessa" fysiikassa (vaikka kun sen rakennuksen lujuuslaskelma on tehty, jossa olet). Einstein täydensi Newtonin kaavoja julkaisemalla yleisen suhteellisuusteorian 1915. Eli siitäkin on yli 100 vuotta.

    Miten Raamattua tulkittiin Suomessa 1687 tai vuonna 1915? Suomessa oli voimassa 1687 uskontopakko (vedoten Mooseksen lain 1.käskyyn) ja kaikkien piti tunnustaa luterilaista uskoa. Uskonnonvapaus tuli Suomessa voimaan vasta 1923 eli suhteellisuusteorian julkaisun jälkeen. 1680-luvulla Suomessakin (Ruotsin Itämaassa) oli noitavainojen huippukausi, jolloin ihmisiä poltettiin noitina Raamattuun vedoten.

    Eli vaikka Raamatun teksti on säilynyt suunnilleen samana (käännöksiä lukuunottamatta), niin sen tulkinta on muuttunut paljon, paljon enemmän kuin perusfysiikka (jota ei tarvitse "tulkita") on muuttunut 1600-luvun lopulta.

    Keskeistähän on miten Raamattua tulkitaan ja miten se vaikuttaa yhteiskuntaan. Yhdessä ajankohdassa Raamattu oikeutti (ja ohjeisti) polttamaan noidiksi epäillyt ja hautaamaan huorintekijävaimot elävältä (mikä oli tyypillinen 1600-luvun rangaistus) ja toisessa ajankohdassa toisten tulkitsijoiden mielestä tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole Raamatun vastaista.

    "Raamatullisesta avioliittokäsityksestä" hyvä esimerkki on se, että eronneiden uudelleenvihkimisen kirkolliskokous hyväksyi Suomessa vuonna 1948! Vain 70 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    "Eli vaikka Raamatun teksti on säilynyt suunnilleen samana (käännöksiä lukuunottamatta), niin sen tulkinta on muuttunut paljon, paljon enemmän kuin perusfysiikka (jota ei tarvitse "tulkita") on muuttunut 1600-luvun lopulta. "

    Siinä se nähdään, kumpi on dynaamisempaa ja kehittyy nopeammin: ihmistiede vai kristinusko.

    Äänestä

  • taas.huomattiin kirjoitti:

    Tiede etsiikin totuutta. Kun totuus löytyy, miksi sitä muuttamaan? Esimerkiksi Newtonin fysiikka oli useimpiin käytännön sovelluksiin riittävän tarkka totuuden likiarvo, niin että sitä ei tarvitse muuttaa.

    Kristinuskon tulkitsema ikuinen Jumalan lausuma totuus taas ei tunnu pysyvän ollenkaan paikallaan. Se vaihtelee lahkosta toiseen ja lahkon sisälläkin sukupolvesta toiseen.

    Äänestä

<<Raamattu säilyttää asemansa, siinä missä esim. vanhat fysiikan kirjat lentää roskiin ja uutta tulee tilalle.>>

Teillä on yksi Pyhä ja muuttumaton kirja, Raamattu, jota yksi Pyhä Henki opastaa kaikille kristityille. Teillä on ainakin kolmisentuhatta lahkoa, jotka ovat syvästikin eri mieltä siitä, mitä on Raamatullinen usko.

Fysiikassa on useita osa-alueita ja tutkimusartikkeleja lukematon määrä. Silti fysiikkaa opetetaan samalla tavoin Helsingistä Hong Kongiin.

Eikö tämä tunnut Raamatun nimeen vannovan tieteenvastaisen uskiksen mielestä oudolta? Minun mielestäni ristiriita on sovittamaton. Vaikka minulla ei olisi mitään muuta kriteeriä, jolla valita tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan oikeellisuuden välillä, niin tämäkin olisi aivan riittävä.

1Äänestä

intuitio on mahdollista kun etsiminen loppuu

Äänestä
  • Intuitiota ei tule sotkea luuloon, joka uskovilla on.

    Äänestä

  • Esimerkiksi tieteentekijöille intuitio on apuväline. Rationaalinen päättely ja havaintojen huolellinen vertailu vasta ketoo oliko intuitio oikea vai väärä.

    Uskoville oma luulo on lähtökohta ja lopputulos. Omahyväisyydessään he eivät näe tarpeelliseksi testata omia luulojaan todellisuutta vasten.

    Äänestä

  • Ateisti uskoo myös painovoimaan. loogisuuteen, makroevoluutioon, moraalisuuteen, älykkyyteen ja ennenkaikkea rakkauteen. Asioita ei voi nähdä suoraan mutta niiden ilmentymät ovat yhtä tosia myös ateisteille.
    Jos tämä pieni setti ei herätä vaistoa saati uteliaisuutta alkuunpanevasta voimasta, niin onko sama sammuttaa valot.

    Äänestä

  • wind- kirjoitti:

    Ateisti uskoo myös painovoimaan. loogisuuteen, makroevoluutioon, moraalisuuteen, älykkyyteen ja ennenkaikkea rakkauteen. Asioita ei voi nähdä suoraan mutta niiden ilmentymät ovat yhtä tosia myös ateisteille.
    Jos tämä pieni setti ei herätä vaistoa saati uteliaisuutta alkuunpanevasta voimasta, niin onko sama sammuttaa valot.

    Älä leiki sanoilla. Uskonnollinen "usko" ja johtopäätös ovat ihan eri asioita. Painovoimaan ei "uskota" niinkuin Jeesuksen vetten päällä kävelyyn "uskotaan". Painovoima on havainnoista tehty looginen johtopäätös. Samoin on myös evoluutioteoria.

    Logiikka ja tiede sen sovelluksena toimivat kuten osoittaa mm. se, että sinäkin kirjoitat viestejäsi päätelaitteella internetin välityksellä tälle palstalle. Rukoilemalla ei tännekään ilmesty yhtään viestiä.

    Rakkaus on subjektiivinen tunne ja kokemus. Kokemus on kokijalle aito jos siltä tuntuu.

    Äänestä

"Turhaan ei sanota: intuitio on älykkyyden korkein muoto."

Syy miksi näin ei sanota on lähinnä se, ettei se ole alunperinkään totta eikä kukaan ole valmis väittämään niin. :)

Äänestä

  • UPDATE_11609196 kirjoitti:

    Älä yleistä omaa älyllistä ja fyysistä velttouttasi :)

    Intuitio toimii lähinnä vain aloituskohdan löytämiseen mikäli aiot selvittää mikä on totta.
    Aivot toimivat TODELLA tehokkaana kaavoja etsiessä. Ongelma tulee lähinnä siitä että intuitio löytää kaavoja ja merkityksiä jopa asioissa missä ei niitä välttämättä ole. Tätä kutsutaan "apopheniaksi" ja hyvänä esimerkkinä on jos laitan puolipilkun ja loppusulun peräkkäin, näyttää se joltain mitä siinä ei oikeasti ole. ;)

    https://en.wikipedia.org/wiki/Apophenia

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    Hölöhölö. Kysehän on siitä, että sinä kielsit, että kukaan olisi väittänyt intuition olevan älykkyyden korkein muoto, kielsit myös sen totuusarvon, ja minä osoitin linkeillä että sinä olet väärässä.

    Osoitin samalla sen, että olet vetelys, joka ei viitsi edes googlettaa.

    Nyt höliset omiasi, ihan toisesta asiasta, tyypillistä sinun käytöksellesi.

    Et valitettavasti osoittanut kumpaakaan koska intuitiolla (jossa määritelmän mukaan puuttuu tietoiset todistukset) puuttuu todistusarvo. :)
    Voit yrittää uudestaan ja ehkä joku kerta löydät vielä totuuden jyväsen.

    Äänestä

  • UPDATE_11609196 kirjoitti:

    Hölöhölö. Kysehän on siitä, että sinä kielsit, että kukaan olisi väittänyt intuition olevan älykkyyden korkein muoto, kielsit myös sen totuusarvon, ja minä osoitin linkeillä että sinä olet väärässä.

    Osoitin samalla sen, että olet vetelys, joka ei viitsi edes googlettaa.

    Nyt höliset omiasi, ihan toisesta asiasta, tyypillistä sinun käytöksellesi.

    Eipä taida löytyä niin hölmöä väitettä, ettei sitä joku olisi joskus esittänyt ihan vakavissaan. Kyse on siitä, onko väitteessä järkeä vai ei. Sanonta: "intuitio, älykkyyden korkein muoto", on tyhjää stiignafuuliaa. Voi kuulostaa hienolta, mutta varsinaista sisältöä väitteellä ei ole.

    Äänestä

  • UPDATE_11609196 kirjoitti:

    Ote linkatusta artikkelista:
    "If all you do is sit in a chair and trust your intuition, you are not exercising much intelligence. But if you take a deep dive into a subject and study numerous possibilities, you are exercising intelligence when your gut instinct tells you what is - and isn't - important."

    Uskovat näyttävät käyttävän termiä "intuitio" taas yhtenä synonyyminä perusteettomille arvauksille, jotka ovat heidän uskonnollisen uskonsa ydin. Tämä on joko epärehellistä tai kyse on pahasta väärinymmärryksestä sillä uskonnollinen usko ei oli intiuitiota eikä kääntäen.

    Äänestä

Eipä tainnut Einstein ajatella, että mitä tahansa esim. uskovaisella, tai Einsteinilla itsellään, päähän pälkähtää on automattisesti totta.

Äänestä
  • Onkohan+tuo+intuitio+liian+hienostunut+sanonta+jos+se+liitetään+Jumalaan+ja+sen+jälkeen+meihin+tolloihin+joiden+vaistot+ovat+täysin+lamaantuneet.+(Välillä+pitää+uhriuttaa+itsensä,+että+saa+syyttää+ateisteja,+eiks+se+näin,++joo...+vuorotellen+siis)+Vai+pitäisikö+Jumalasta+käyttää+toista+ilmoaisua+joka+sopisi+paremmin+nykypäivään...niin+että+uskalluskynnys+madaltuisiOn+kuitenkin+monta+sellaista+asiaa,+mistä+pitäisi+napata+kissa+niin+tukevasti+pöydälle+ja+tutkia+mahdollista+Jumalan+olemista+niin+tiukkaan+sävyyn,+että+tajunta+laajenee+ja+aivot+juuri+ja+juuri+mahtuvat+koppaan.++Tulivatko+siis+fysiikan+lait+alkuräjähdyksessä...jos+pimeää+energiaa+on+85%,+onko+meillä+tarpeeksi+tietoa+sieltä+energiapuolelta...onko+absoluuttinen+tyhjyystila+mahdollinen....miten+matematiikassa+voi+olla+"ääretön"+jos+universumi+on+rajallinen...+mistä+johtuu+fraktaalisuus+l.+toistuvuus..+suurempien+rakenteiden+kuvio+toistuu+pienempien+ja+edelleen+vielä+pienempien+rakenteiden+kuvioissa...+esim+spiraali=++kierregalaksi+vs.++simpukan+kuori.+Miten+on+äärettömyyden+kanssa+...skaalautuuko+uni­versumi+samalla+tavalla+rajattomasti+ylempiin+tasoihin+ja+alaspäin+erilaisiin+mikrokosmoksiin.+jolloin+kaikki+rajat+häviävät+ja+ollaan+lopulta+siellä+hengen+ja+aineen+rajalla.Pieni+muuttuja-osasto+valtavan+todistusmassan+joukossa+Jumalan+olemassaolon+puolesta-----Tämän+intuitio-vaisto+teeman+tarkoitus+on+varmasti+kääntää+ateistinen+huomio+pois+uskonnoista+ja+ihmisten+käyttäytymisestä,+koska+kuten+tiedettyä..+siellä+se+varsinainen+hulluus+asuukin.....kun+mennään+aivan+ääripäihin,+niin+moraali+sallii+periaatteessa+kaiken...ja+niillä+teoilla+Jumala+ei+tule+koskaan+todistetuksi..

    Äänestä

  • -Pimeä energia on termi ilmiölle, jonka syytä emme vielä tunne. Se ei vaikuta tuntemiimme energiaa koskeviin lakeihin.

    -Nykyisen käsityksen mukaan fysiikan lait syntyivät alkuräjähdyksessä, mutta jos alkuräjähdys johtui kvanttifluktaatiosta, niin epätarkkuusperiaatteen olisi pitänyt olla olemassa. En tunne asiaa riittävästi.

    - John Wheeler: "Mikään ei ole keskeisempää kuin tämä: avaruuden tyhjyys ei ole tyhjä. Se on mitä rajuimman fysiikan temmellyskenttä.

    -Fraktaalisuus johtuua yksinkertaisista kertaustuvista säännöistä. Mandelbrotin fraktaatlisuus metematiikasta ja luonnon fraktaalit ainakin pääosin säännöstä: "Hakeudu alhaisimpaan energiatilaan" Kierregalaksi ja simpukankuori eivät oikeastaan ole fraktaalisia rakenteita sinänsä, mutta sitähän et varmaan tarkkoittanutkaan. Vertasit vain niitä toisiinsa. Imeytyvän veden pyörteen rakenne on myös melko yhtenevä ja siinä pätevät lähes samat säännöt kuin spiiraaligalaksissa.

    -Miksi universumi skaalautuisi? Usein viljelty aurinkokunnan ja atomin analooginen rakenne onvain kuvitelmaa.

    -Aineen rajan tuolla puolen on energia. Energia on fundamentaali ennen materiaa.

    Äänestä

  • wind- kirjoitti:

    Onkohan+tuo+intuitio+liian+hienostunut+sanonta+jos+se+liitetään+Jumalaan+ja+sen+jälkeen+meihin+tolloihin+joiden+vaistot+ovat+täysin+lamaantuneet.+(Välillä+pitää+uhriuttaa+itsensä,+että+saa+syyttää+ateisteja,+eiks+se+näin,++joo...+vuorotellen+siis)+Vai+pitäisikö+Jumalasta+käyttää+toista+ilmoaisua+joka+sopisi+paremmin+nykypäivään...niin+että+uskalluskynnys+madaltuisiOn+kuitenkin+monta+sellaista+asiaa,+mistä+pitäisi+napata+kissa+niin+tukevasti+pöydälle+ja+tutkia+mahdollista+Jumalan+olemista+niin+tiukkaan+sävyyn,+että+tajunta+laajenee+ja+aivot+juuri+ja+juuri+mahtuvat+koppaan.++Tulivatko+siis+fysiikan+lait+alkuräjähdyksessä...jos+pimeää+energiaa+on+85%,+onko+meillä+tarpeeksi+tietoa+sieltä+energiapuolelta...onko+absoluuttinen+tyhjyystila+mahdollinen....miten+matematiikassa+voi+olla+"ääretön"+jos+universumi+on+rajallinen...+mistä+johtuu+fraktaalisuus+l.+toistuvuus..+suurempien+rakenteiden+kuvio+toistuu+pienempien+ja+edelleen+vielä+pienempien+rakenteiden+kuvioissa...+esim+spiraali=++kierregalaksi+vs.++simpukan+kuori.+Miten+on+äärettömyyden+kanssa+...skaalautuuko+uni­versumi+samalla+tavalla+rajattomasti+ylempiin+tasoihin+ja+alaspäin+erilaisiin+mikrokosmoksiin.+jolloin+kaikki+rajat+häviävät+ja+ollaan+lopulta+siellä+hengen+ja+aineen+rajalla.Pieni+muuttuja-osasto+valtavan+todistusmassan+joukossa+Jumalan+olemassaolon+puolesta-----Tämän+intuitio-vaisto+teeman+tarkoitus+on+varmasti+kääntää+ateistinen+huomio+pois+uskonnoista+ja+ihmisten+käyttäytymisestä,+koska+kuten+tiedettyä..+siellä+se+varsinainen+hulluus+asuukin.....kun+mennään+aivan+ääripäihin,+niin+moraali+sallii+periaatteessa+kaiken...ja+niillä+teoilla+Jumala+ei+tule+koskaan+todistetuksi..

    <<Onkohan tuo intuitio liian hienostunut sanonta jos se liitetään Jumalaan ja sen jälkeen meihin tolloihin joiden vaistot ovat täysin lamaantuneet. ...
    Vai pitäisikö Jumalasta käyttää toista ilmoaisua joka sopisi paremmin nykypäivään...niin että uskalluskynnys madaltuisi>>

    Intuition käyttäminen uskonnollisen uskon tai jumalien synonyymina on kielen pahoinpitelyä ja harhaanjohtamista. Jos haluat puhua jumalista, käytä sanaa "jumala" tai jotain jumalan erisnimeä (kuten "Jumala"). Jos haluat puhua uskonnosta käytä sanaa "uskonto" tai jonkun uskonnon erisnimeä (kuten vaikka "helluntalaisuus"). Intuitio on jotain ihan muuta.

    Äänestä

Intuitio kertoo, että suomalaisuus on parasta. Vieraat kulttuurit ja ajatusmallit ovat epäintuitiivisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nurkassaseisominen kirjoitti:

Turhaan ei sanota: intuitio on älykkyyden korkein muoto. Jopa sellainen heppu kuin Eistein totesi saman: Intuitiivinen mieli on siunattu lahja ja rationaalinen mieli uskollinen palvelija. Olemme luoneet yhteiskunnan, joka arvostaa palvelijaa mutta on unohtanut lahjan. Tässähän on kyse juuri ateismista, sillä
erolla että intuitio puuttuu kokonaan ateismista. Jumalasta on kirjoitettu kirjoja kirjastot täyteen, tärkeimpänä laajalevikkisin Raamattu. Ateismista saadaan aikaiseksi kansilehdet ja piste. Luovan ajattelun anemia näkyy kirjoituksissa ylimielisyytenä, huumorintajuttomuudessa ja yltäkylläisessä vihassa. Sellainen sielu ei kykene etsimään. Tiedemaailmassa intuitio ohjaa tutkijaa siinä missä Jumalaa etsivä. Mitä ateisti etsii on kysymysmerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu