Kirkon papit, piispat VARKAITA

VaadinKeijukaisUskontoa

Kirkon papit ja piispat ovat kitupiikkejä ja VARKAITA. Eivät maksa edes kunniavelkaansa, lähimmäisen- ja papin velvollisuuttansa, joka olisi ollut helppo hoitaa, kaikille kivuttomasti. Kirkon papeille ja piispoille kyllä kelpaa huikeat palkat, papit saavat varmasti ainakin n. 4000€/kk, piispat vieläkin enemmän, verorahoista ja Valtiolta, haluttiin tai ei.

Kirkon papit ja piispat vieläpä valehtelevat kaikkea Hyvää Jumalista yms. ja heille maksetaan siitä, ilman, ETTÄ he auttavat EDES hengellisesti hädässä olevia. On trendikkäämpää uskonnonkin kannalta auttaa pakolaisia ja "pakolaisia", VAIKKA nämä osoittautuisivatkin juuri niiksi rikollisiksi. Kotimainen pakolainen, pulassa ja hädässä oleva ei ole niin trendikäs autettava, joten papit jatkavat jo 2,5 vuotta kestänyttä kotimaisten pakolaisten hyljeksimistä. Arvostelkaa ja vaatikaa rahojanne takaisin. Kyllä JUmalat saavat luvan elättää pappinsa ym. Kirkon henkilökunnan, vaikka nyhtämällä niille heinää maasta. EI ENÄÄ VAltion rahoista! VAatikaa Kirkkoa erotettavaksi Valtiosta! Suursyöppö Kirkko on henkilökuntineen, suu apposen auki, valmiina haavi-kidallansa haukkomaan kaikkkien verorahat. Ja minkätakia? Siksi, että moiset suojatyöpaikat saisivat jatkaa loisimistaan, ketään auttamatta...paitsi niitä pakolaisia, jotka ovat erittäin trendikkäitä autettavia. Niistä saa pisteet kotiin, VAAN ei suomalaisilta, JOITA Kirkko pappeineen EI AUTTANUT, yli 2,5 vuodenkaan aikana.

Pois moiset elätettävät suojatyöpaikkalaiset, loisivat, yhteiskunnan loispummit. Pahasti sanottuna papit ja piispatklin ovat lempeitä psykopaatteja, jotka tuputtavat, uskottelevat VALEITA, itse elävät niissä, EIVÄT piittaa meistä suomalaisista, ei riitä heillä empatia ja tunteet meitä kohtaan, VAAN kyllä rokottamaan ja verottamaan meitä kirkollisveroin yli 1000 miljk.€ ja Valtion vuosittaisella n. 114 milj.€ avustuksella. Se ei ole uskonnonvapauden mukaista, VAAN tässä vaaditaan joko uskomaan Kristittyjen VALEJUmaliin yms. tai sitten olemaan koko Uskosta pois, sillä kaikki varat menevät ev.lut. Kirkon elättämiseen. Meiltä viedään ja vaaditaan osallistumaan Kirkon elättämiseen, VAIKKA olisimme ateisteja tai uskoisimme VAIN keijuihin ja menninkäisiin. Miksei Keiukais-Uskontroon tule yhtä lailla rahaa vuosittain, VAltion avustusta kans. Ovat sentään paljon parempia VALEITA, paljon harmittomampia, kun EI ole kiristävää, painostavaa JUmalaa Keijujen esimiehenä. VAADIN Keijukais-uskonnolle tasa-arvoisuutta ja VAltion avustusta n. 30 milj., NÄÄS Keijukais-Uskonnolle riittää vähempikin. Kirkolle EI, VARKAITA, eikä mikään riitä, vaan joko valehtelevat rankasti tai sitten ovat tuppisuita, EIVÄTKÄ silläkään lailla auta YHTÄÄN meitä suomalaisia.

2

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maailmapyörii

      Pontevaa rohkeutta vaihteeksi sinulta rakas ystävä. Isosta palkasta menee iso vero josta saadaan kehitysapuunkin varoja.

      • LASKEKAAoikeinpöljät

        Anteeksi vaan, mutta osaatteko laskea oikein? Jos ei olisi noin isoja palkkoja, niin ei olisi niitä isoja kuluja yhteiskunnalle. Hyvin peruskoulupohjaisella matematiikalla pystyy laskemaan, alkusumma, eli pappien yms. palkka. Ensinnäkin työnantaja (Valtio tässä kaikessa tapauksessa ja ihmiset) maksaa paljon enemmän palkkakuluja per kk, kuin mitä pappien EDES bruttopalkka on.

        Tiedätte itsekin, ettei toi "laskemanne" laskutoimitus mene teillä oikein. Laskekaa itse, kuinka paljon on todelliset palkkakulut per Kirkon työntekijä, ja siitä vasta vähentäkää verot. Katsokaas kun oikealla matematiikalla laskettunas se kaikki mainitsemanne verokin on veronmaksajien, siis Valtion ja kirkkoon kuuluvien rahoja, verorahat. SIis yksinkertaisesti, Valtion ja kuntien (kaupungin) työntekijöiden maksamat verotkin ovat Valtion ja veronmaksajien rahoja. YKSINKERTAISTA! TÄYTYY vaatia päättäjiltä kyllä laskutaitoa, ETTÄ osaavat laskea ja puntaroida oikein kaikkien kohdalla, ja kaikki kulut. Valtiolla ja kunnilla on myös liikaa ns. suojatyöpaikkoja, siis duuneja, jotka eivät olisi välttämättömiä. Valtio ja kunnat tekevät AINA tappiota, kun lasketaan kulut ja tulot, hyödyt ja haitat. Se teidän mainitsemanne verorahakin kaikkine palkkakustannuksineen tulee veronmaksajilta, ei niiltä VAltion ja/tai kuntien työntekijöiltä. Senhän verorahamäärän saatte vain vähentää heidän todellisista palkkakustannuksista, todellaiset hyödyt ja haitat.

        Ja sitäpaitsi on pitänyt alkaa JO AJAT sitten auttamaan oikein noita kehitysmaitakin. Ei todellakaan sillai (Miten Jumalatkin ovat halunneet ja yrittäneet saada jatkettua), että annetaan vaan rahaa,eikä keskitytä kehittämään heillä (kehitysmailla) niitä asioita, ominaisuuksia, että joilla itsde oppisivat itsekseen pärjäämään. Siis niitä kehitysmaita pitää alkaa auttaa, kehittämällä heidän vesi- ja infrastruktuuri-järjestelmää. Eikä vain heittää almuja (vaikka miljoonakin kerrallaan) kuin linnunpoikasille, jotka eivät opi iKINÄ itse syömään ja hankkimaan sitä elantoa. Se on Valtioiden ja Kirkon vika, että kun jos heitä ei ole autettu oikein, ei tietenkään heidän vikansa tai meidän vastuutakantavien vika.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe