Kirkko luopumuksen äänitorvena

Dogmaattinenprosessi

Eivätkö muka seuraavat syyt anna oikeutusta erota kirkosta?

1) kirkon papit koulutetaan raamatunvastaisissa teologisissa tiedekunnissa
2) Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista vuonna 1999.
3) Kirkko osallistui pornomessuille ("mitään moraalinvartijaviestiä emme ole viemässä", totesi sinne osallistuva pappi)
4) homopari siunattiin lähetystyöhön
5) Arkkipiispa ja piispat hylkäävät Raamatun opetuksen tärkeissä kohdin
6) Luterilaisessa kirkossa rekisteröidyssä parisuhteessa elävä homopappi voi toimia pappina kenenkään puuttumatta asiaan (kirkkokurin puute)
7) Kirkko on erottanut ja painostanut (vainonnut) niitä pappeja, jotka ovat halunneet toimia Raamatun mukaan. Moni harhaoppinen pappi saa jatkaa työssään.
8) Naispappeudelle ei löydy perustetta kirkon perinteestä, eikä Raamatusta
9) Kirkolla on oma rukous rekisteröidylle parisuhteelle. Ei nuhdella ollenkaan.
10) Kirkon rahankäyttö on holtitonta. Piispalle ostettiin seurakunnan toimesta kaupungin kallein asunto virka-asunnoksi.
11) Suuri määrä pappeja ei tunnusta keskeisiä uskonoppeja. Tilastotiedot ovat järkyttäviä.
12) Luterilaisen kirkolliskokouksen ongelma on siinä, että sinne äänestetään mieltymysten mukaan ihmisiä ja sitten käytännössä äänestetään välillä mikä on Jumalan sanaa ja mikä ei.
13) Raamatunkäännös 1992 on myös kirkon epäkohta.
14) Kirkon toimittamat lehdet ovat usein vaisu esitys kristinuskosta, eivätkö johda syvemmälle uskossa ihmisiä, vaan voivat jopa johtaa harhaan

10

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ne 144 000 jotka ovat kelvollisia, ovat niitä jotka eivät ole saatuttaneet itseään naisten kanssa. Miksi tästä ei puhuta enemmän.

      • "Ne 144 000 jotka ovat kelvollisia, ovat niitä jotka eivät ole saatuttaneet itseään naisten kanssa. Miksi tästä ei puhuta enemmän."

        Hys hys sanoi setä ruskeallinen.


    • Kristinopissa on paljon ns. vikauhreja, on naiset, juutalaiset, homot, äpärät.

      Eikö hyvä lupaus ole vain vikauhrille, koska he joutuvat kantamaan toisten pilkkaa/syntiä, sielun tuskana ja sydämen murheena.

    • kirkkotarvitseeherätys

      Erota voi raamattusyistä, mutta eksyneitä tärkeä auttaa. Siksi esim. raamatunopettajan tehtävä ei välttämättä ole erota.

    • koti-on

      Liity LHPK.

      • joe57

        Lähetyshiippakunta? Ovat ainakin tunnustuksellisia luterilaisia.


    • Jaack

      Listaan voi lisätä: kirkko jakaa Jeesus-Jumalan ehtoollisessa kenelle sattuu ja kastaa kenen tahansa lapset tutkimatta vanhempien uskon vilpittömyyttä.

      • 695346

        On muitakin luterilaisia yhteisöjä kuin Suomen evlut. kirkko. Liity johonkin niistä.


    • Puolukka957

      Ajattele ihan maalaisjärjellä:

      1) Kallista lystiä pyörittää kirkon tuollaista byrokratiaa.
      2) Suurin osa tilaisuuksista on kaavamaisia ja tylsiä. Ei siellä paljoa ihmisiä käy. Ja nekin jotka käyvät, niin ei heidän seurassaa kovin ihmeellisesti viihdy.
      3) Mitä järkeä siis maksaa tuollaisista palveluista, jotka EIVÄT KIINNOSTA.

      Ja on moni uskovainenkin sitä mieltä, että ei kirkon tilaisuuksista paljoa irti saa. Ja luterilaiset ovat lähinnä TAPAKRISTITTYJÄ. Suhde ja yhteys Jumalaan on monella seitinohut.

    • Haaaaaaaao

      Ovatko kirkon herätyslikkeet myös luopumuksen äänitorvi pitäessään kiinni Raamatusta? Ne ovat valo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 188
      2146
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2002
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      160
      1699
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      139
      1624
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1224
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe