Pakolaiset saavat kuukaudessa noin 300 euroa käyttörahaa. On tullut paljon valituksia siitä että se ei riitä, se on yleensä kulunut ensimmäisen viikon aikana kun sen on saanut ja loppuaika pitää pärjätä ilman rahaa.
Tämä näkyy asuntoloissa häiriöinä ja erilaisina ongelmina.
Asuntoloiden johtokunta tulee esittämään, että käyttöraha kolminkertaistettaisiin, niin tilanne rauhoittuisi huomattavasti.
Eihän suomalainenkaan tule toimeen 300 eurolla kuussa, kerrotaan lisäperusteeksi.
Tämä näkyy asuntoloissa häiriöinä ja erilaisina ongelmina.
Asuntoloiden johtokunta tulee esittämään, että käyttöraha kolminkertaistettaisiin, niin tilanne rauhoittuisi huomattavasti.
Eihän suomalainenkaan tule toimeen 300 eurolla kuussa, kerrotaan lisäperusteeksi.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Otetaan nuo rahat pois matuilta ja annetaan tilalle porsaankyljyksiä ja jälkkäriksi verilättyjä sekä välipalaksi banaaneja. Kyllä ne noilla toimeen tulevat.
Lisäksi niitä voisi päivittäin potkia päähän.
Ei voi Verrata suoraan.
Matuila ilmainen asuminen.ilmaiset ruuat . Plus 300.€.käten viihdekäyttöön.
Suomen somalille käten noin550€ kuussa josta maksat asumisen ja ruuat.
Matujen tuloiksi ei lasketa asumis- ja muita hyötyjä. Kaikissa taulukoissa maatun tulo on noin 300 egeä kuussa.
Mikäli turvapaikanhakija saa ateriat vastaanottokeskuksesta, on vastaanottoraha pienempi. Yksin asuvalla ja yksinhuoltajalla se on tuolloin 91,52 euroa ja muilla yli 18-vuotiailla 75,36 euroa.
Entä maksoivatko ruuasta, sähköstä, vuokrista kiinteistöveroista, käyttötavaroista vaatteista jne... Just 900 muka. Työtön saa about 550. toimeentulotukia. mutta ne ei mene kyl 900 päälle ja on itse kuitenkin elätettävä itsensä. Eipä ole valmiita ruokia odottamassa, hyvä kun monella on edes katto pään päällä.
Edelleen kehotan tekemään kansalaisaloitteen siitä, että työttömät voitaisiin kiikuttaa 'vastaanottokeskuksiin' elämään niillä ruhtinaallisilla eduilla, joita turvapaikanhakijat kuulemma saavat. Niin moni on valittanut, että haluaisi saman. Että voisi asustella yhteismajoituksessa ja tehdä työtoimintaa taskurahan eteen, kun saisi ilmaiset ateriat. Osan mielestä se taskurahakin on turha.
Mitähän työtoimintaa ? Pannulapun virkkaustako?
Ruoka on muuten aika kallista. Työtön saa ehkä toimeentulotukea n. 490e. Sillä hän ostaa ruokansa vaatteensa plus muut elämiseen tarvittavan. Eipä jää viihde/virkistysrahaa.
Siitä vain aloitteeseen laittamaan, millaista se työtoiminta sitten työttömille voisi olla. Ei taida työtön saada täyttä toimeentulotukea, kun saa työttömyyskorvausta. Mutta kuten sanottua, minä suosittelen tuon aloitteen tekemään. Varmasti mukavampaa saadakin 300 euroa, jolla ostaa ne ruokansa ynnä muun - tai sitten saada ilmaiset ruuat ja se vajaa satanen taskurahaa. Yhteismajoituskin on varmasti mukava, saa yhteisöllisesti elellä sitten ja olla hemmoteltavana.
Menipäs se tunteisiin. Pitäisikö tästä päätellä, että olet eri mieltä niiden kanssa, jotka tahtoisivat suomalaisille työttömille samat edut kuin turvapaikanhakijoille? Olisihan se melkoinen lisäleikkaus minun mielestäni, mutta moni on eri mieltä.
Mitä työttömiin tulee, niin kovin on erilaista sakkia heissäkin. On niitä, jotka ovat lyhyen ajan työttömänä ja niitä, jotka ovat työttömiä pitkään. On vuosikymmeniä töissä olleita ja on niitä, jotka valmistuvat työttömiksi. Yhteistä on se, että työttömyysaikana on muiden elätettävänä. Joku on elättänyt töissä ollessaan muita, joku ollut silloinkin tuensaajana.
Ja jotenkin tähän sitten yhdistyi vielä lapsen raiskaaminenkin. Juu, se on aina väärin, mutta liittyyköhän se nyt kuitenkaan ihan siihen, millaisia etuuksia työttömien pitäisi saada.
Kaikkia se leipä elättää kuten sinun Urban kaltaisia jätekasoja joilla ainoa ajatus saada suomi täyteen matuja ja islamin valloitus, vertaat Suomen kansalaisia laittomiin maahantulijoihin, Suomalainen yhteiskunta on rakennettu omaa kansaa varten ei Arabian ja Afrkan kansojen elättämiseen, nyt jo leikataan julmasti mm sairailta, työttömiltä, eläkeläisltä ja matuille menee miljardi vuodessa, sinä ja kaltaisesi voivat ryhytä maksamaan maahantulojoiden elättämisveroa, tee siitä esitys ja se olisi vapaaehtoinen mutta suvakeille pakollinen ja hyvätuloisille myös.
Tiedätkö kuinka kirpaisee kun 50 euron omavastuu lääkekuluissa ja pitkäaikaissairaus, ja pitkäaikaistyötön ja työhistoriaa pienillä palkoilla 43 vuotta Suomessa ja Sipilä järjesti klaaneineen tämänkin omavastuun että saadaan Irakilaisille täysi ylöspito ja suomen sairaat saavat valita lääkkeet tai ruoka ja lisää seuraa kun Urpo lupasi taas lisää leikata hän joka paskat housussa seisoi kun porukkaa lappasi turvallisesta Ruotista maahamme kymmeniä tuhansia ja enempää en viitsi sanoa hänen perheensä bisneksistä asiassa, rupeaa V_ttutamaan hiljaistakin miestä.
Jos tuolta tuohtuneen vuodatuksen seasta nyt jotakin pointtia yrittää kaivella, niin joo, köyhillä menee maassamme huonosti. Minä olen varmaan niitä aika harvoja, jotka mielellään maksavat veroja heikompiosaisten auttamiseksi. Yleensä tämäkin herättää raivoa - pitäisi mieluummin valittaa veroista. Tosin jos rehellinen olen, niin tällä palstalla asenteeni ovat alkaneet kiristyä. Olen niin moneen otteeseen kuullut vain, miten 'kantasuomalainen' ei saa mitään, miten oikein varastetaan kaikki, miten 'noita muita' ei pitäisi tukea kun sitten minulle riittää vähemmän, ja miten keski- ja hyvätuloisten pitäisi vain maksaa saamatta mitään vastineeksi. Vaatimuksia ja valitusta, eikä vahingossakaan kiitollisuutta siitä, miten hyvä yhteiskunta meillä lopulta on. Yritän kuitenkin muistaa, että kyseessä on vain pieni vähemmistö ja valtaosa osannee arvostaa isänmaataan. Ja vaikka nyt ei arvostaisikaan, en silti olisi valmis jättämään heitteille.
Toinen pointti voisi olla nyt vaikkapa tuo 'maahantulijoiden elättämisvero', mikä ajatuksena mielestäni on vaarallinen. Sitä kun ei ole mitään syytä jättää vain yhteen ryhmään, vaan koko systeemi voitaisiin muuttaa vapaaehtoisuuden pohjalta tapahtuvaksi, jos siihen lähdettäisiin. Jos kukin saisi kertoa, haluaako tukea työttömiä, haluaako tukea turvapaikanhakijoita, haluaako tukea lapsiperheitä jne, niin aika olemattomiin taitaisi jäädä tuki tarvitsevilta. Tällaisia ehdotuksia olettaisikin kuulevansa vain ja ainoastaan keski- ja hyvätuloisilta, jotka hyötyisivät siitä, että köyhempiä ei tarvitsisikaan enää rahoittaa. Pienituloiset kun ovat itse saajina, niin tuskin haluavat keikuttaa venettä ja ottaa riskiä siitä, että tukia ei enää noin vain makseltaisikaan. Että enpä taida olla tekemässä ehdotusta, koska kuten edellisessä kappaleessa kerroin, maksan niitä veroja mielelläni.
Kolmanneksi voisin sanoa, että jos keskustelu herättää noin voimakasta raivoa, niin kannattaakohan se? Olet keksinyt siinä mielipiteitä ihan omasta päästäsi ja sitten riehut, miten toinen 'jätekasa' kehtaa sillä tavoin ajatella. Ymmärräthän, että moitit ihan omia kuvitelmiasi, et todellista henkilöä?
"TheUrbandLegends" kirjoituksistasi loistaa oikein tietämättömyys. Ihan kuin kulkisit laput silmillä. Mielelläsi laitat faktat mielikuvituksen tuottamaksi. Vasta-argumenttina viljelet jatkuvasti tuota " se on vain mielikuvitusta " hokemaa. Fakta on faktaa, eikä se muuksi muutu. Pitäisi jo sinunkin harvinaisen tietämättömän se
ymmärtää. Se mitätön tieto, jota sinä tiedät ei ole koko totuus, kuten sinä naiivisuudessasi uskot.
Elämää kannattaa katsoa kokonaisvaltaisesti, ei pienestä reiästä tiiraten. Yksi totuus on, jota et halua ilmeisesti uskoa, että mamutus on Suomessakin bisnestä. Siitä hyötyvät tietyt tahot ja paljonkin. Maksajana ovat veronmaksajat. Mamuja ja valtiota käytetään härskisti hyväksi. On tullut ilmi, että hyväksikäyttäjille ei aseteta edes rajoja. He voivat periä mitä tahansa ja valtio maksaa. Joku moralisoi maahanmuuttajia kuljettavia salakuljettajia. Meidän Suomi on pullollaan vastaavia salahyväksikäyttäjiä.
Inhoan koko rahaa, siksi että se saa niin paljon pahaa aikaan. En itse arvosta rahaa muuten kuin välikappaleena. On älytöntä kerätä rahaa yli tarpeen. Inhoan isopalkkaisia johtajia, jotka ovat viemässä pienipalkkaisilta leivän suusta. Eikö heille mitään riitä? Toivottavasti heillä ahneilla on sanonnan mukaan paskanen loppu.
Raha ei tee ketään onnelliseksi tai se antaa vain hetkellistä tyydytystä. Henkisillä arvoilla on paljon suurempi merkitys. Itselläni on ollut aina riittävästi rahaa. Olen osannut käyttää rahaa oikein.
Enemmän maahanmuuttokriittisyydessä ajattelen muita kärsiviä suomalaisia, vanhuksia, jotka jätetään heitteille, kun ei ole tarpeeksi oikeanlaisia hoitopaikkoja, muita eri tavoin kärsiviä. Ei Suomi voi niin hyvin kuin annetaan ymmärtää. En hyväksy sitä, että muualta otetaan autettavia, jotka kaikki ei edes ole avun tarpeessa ja oman maan ongelmat jätetään hoitamatta muka rahan puutteessa, kun koko ajan kuitenkin heitetään rahaa hukkaan ja hulvataan epätarkoituksenmukaisiin kohteisiin.
Olen tavannut kuolevia rikkaita ja käyhiä ihmisiä. Siinä he ovat samassa tilanteessa. Eipä siinä rikas voi yhtään enempää kuin köyhä kanssaeläjä. Rikas ehkä harmittelee, että niin paljon joutuu rahaa jättämään taakseen, köyhän on helpompi lähteä tyhjätaskuna.
Onko laskeneet nekin rahat kun suvakkiämyt antaa lisärahaa. Puhelimet ja vaatteet ilmaisia. Ruoka ilmaista. Aika hyvin jos pelkkään olemiseen saa käyttää 300e.
Monella suomalais perheellä ei henkeä kohden ole varaa käyttää tuollaista summaa "viihteelle".
Ei kovin monella työssäkäyvälläkään jää pakollisten menojen jälkeen 300e/kk "käyttörahaa".
on punaviherpiiperöillä huipussaan kun pitää ulkosuomalaista ajaa muiden varoin yhteiskuntaan sisään,,, tuloksetta.
Omistakaan ei pidetä huolta mutta matuille kyllä riittää. Jos ne lähtöpään olot on olleet hengenlähtöä vailla kunnossa, niin luulisi ettei täälä edes kyselis taskurahan perään vaan olis enempikin kun tyytyväinen. Demokratian nimissä, nää jotka noita matuja diggaa tänne roudattavan saisivat maksaa niiden ylläpidon. Kaikki harrastaminenhan jotain maksaa.
Miksi suomalaiselle pitäisi jäädä rahaa yli pakollisten menojen? Ettehän te ole kunniakansalaisia.
Minusta 2000 euroa kk:ssa on minimi, millä yksi aikuinen pärjää säällisesti. Turvapaikanhakijalle tuo pitää antaa. Hän voi ostaa kunnon vaatteet, ravitsevan ruuan ja käydä kulttuuririennoissa. Osa voi jäädä säästöön, ja hän voi lähettää ne lähtömaansa sukulaiselle/perheelle elämänlankana. Maamme on sikavarakas edelleen joten tuo ei ole ongelma, jos poliittista tahtoa löytyy.
Kyllä 3000 on ihan minimi kaiken ylläpidon päälle sillä notkuilu käy työstä ja miksipä ei kävisi kun siitä voi mennä lakkoonkin tai ainakin nälkälakkoon.
No kolme tonnia vähintään käteen. Kun on 24/7 aikaa niin eihän pienemmällä summalla yksinkertaisesti pysty viihtymään.
liian vähän se ei millään riitä alaikäisten tyttöjen vokotteluun ja muotivaatteisiin.
Minulle on jäänyt ruokaan ja muuhun kulutukseen asumiskulujen jälkeen noin 300 euroa kuukaudessa jo vuosikausia. Kympillä päivässä on pidetty 'älä ostä sitäkään' -päiviä oikein urakalla. Kuukauden nettotienesti on noin 600 euroa.
Niinpä ja kyseessä työssäkäyvä toisaalta laiska pääsee helpommalla ja saa enemmän fyffee niinkuin kuuluukin sillä mensalaiset ei töissä käy.
Miksi näille pitäisi maksaa yhtään mitään? Eivät ole tämän maan kansalaisia eivätkä oikeutettuja mihinkään sosiaaliturvaan. Milloin turisteille on alettu tarjoamaan katto,ruoka ja vielä rahat kaupanpäälle. Melko pöljää.
Siitä perimmäisestä kysymyksestä minäkin lähtisin liikkeelle, että mitä helvettiä ne täällä ylipäänsä tekevät? Jos niiden kotimaassa on muka niin perkeleen vaarallista niin luulisi niiden olevan suojelemassa siellä isovanhempiaan, äitejään ja siskojaan, jotka ne nyt jätti sinne vaille nuorten salskeiden miesten turvaa.
Hienoa downchillausta mihin voi jättää hakemuksen vetämään?