Onko Mattila ihan terve

Ahnepaskiainen

Mitä Mattila oikeasti tekee palkkansa eteen? Miehelle maksetaan päivässä palkkaa 4747 euroa, siis päivässä. Vuoden jokaiselle päivälle. Sitten tämä tulee valittamaan liian korkeista palkoista lehtiin että kalliita on työmiehet/naiset.
Tältä sankarilta voisi sen 15 prosenttia niistääkin niin vielä jäisi 3865 euroa päivälle .Tosin siinäkin kolme ja puoli tuhatta liikaa jos ulostulon tasoon suhteuttaa.
Tämän "sankarin" kuukausipalkalla palkkaisi 31 työntekijää 4747euron kuukausipalkalla joka olisi jo hyvä palkka.

8

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvinkin_terve

      Niinpä niin. Mattilan housuissa olisin aloittanut puheeni ilmoittamalla oman palkkani alentamisesta 20 prosentilla. Sellainen antaisi kummasti kanttia esittää muillekin pidättyvyyttä.

      Tämä psykologinen virhe ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että suomalainen työ on liian kallista. Sen seurauksena meillä on 10 % työttöminä, joiden elättäminen tulee kalliiksi työssäkäyville. Siksi tarvitaan raskasta verotusta eikä palkka tunnu riittävän mihinkään. Kun valtiontalous on tiukasta verotuksesta huolimatta vakavasti miinuksella ja velkaa sata miljardia, sieltä uhkaa korkojen noustessa kustannuspaine, joka pakottaa edelleen kiristyksiin. Siinä vaiheessa ei enää ole vaihtoehtoja vaan hyvinvointivaltiota on pakko leikata Kreikan tapaan.

      Pienempi paha olisi jättää palkankorotukset muutamaksi vuodeksi. Ne nimittäin joudutaan kuitenkin verottamaan pois.

      • KokomustaVaihtoehtofakta

        Kokoomuksen Aamulehdessä sattumalta yksi Professori komppaa EK-pomon palkkojen suuruutta, ja yhtäkkiä Suomen työvoimakulut ovatkin pompanneet yli Saksan, vaikka jokin aika sitten saksalaiset tilastot kertoivat miten Suomen työvoimakulut olivat alle Saksan, Ruotsin jne. ja työn sivukulut jopa alle EU:n keskitason. Sen jälkeen Suomessa tehty äärimaltillisia palkkaratkaisuja kiitos ay-liittojen, toisin kuin Saksassa ja Ruotsissa. Joku ei nyt täsmää, ja se on oikeisto-omisteisen valtamedian tarkoitushakuinen ja manipuloitu uutisointi.


      • 100prosentinbusinessman

        ¨Hyvinkin_terve" kertoo sen, mistä oikeasti kiikastaa ja sanoo sen erittäin hyvin.

        Kiitos! Lukekaa kaikki, ja lukekaa toiseenkin kertaan.


    • EK.on.paskalaitos

      EK.stä ei tule mitään muuta kuin tuollaista ihan silkkaa vittuilua jatkuvalla syötöllä, mitään asiallista sieltä ei koskaan kuulu. Joutaisi lakkauttaa koko tyhjänpäiväine riidankylvölaitos! Porukka siellä näyttää olevan jotenkin mieleltään nyrjähtänyttä, narsismi, ahneus, silmitön itsekkyys ja muutkin luonneviat kukoistavat...

    • Kilpkyky

      Kyllä varsinkin EK ns.pomoilla on kovat luullot itsestään. Kyllä tuollaisilla palkoilla pitäisi olla hyvä johtaja mutta kun ovat vain tavallisia taapertajia....pitäisi saada paljon enemmän aikaan,muutakin kuin lausuntoja /mielipiteitä ja nekin syvältä perseestä.
      Tuolliset puheet saavat vain pahaa aikaan,lakkoaalto jylläämään.
      Nuo puheet vievät Sipilän hallitukselta senkin vähän pohjan mitä nyt vielä on...tai onko sitäkään enää.

    • Ahneudenuusijana

      Ikuinen toiminta ja työskentelykielto Hänelle Suomenalueella, tuollaisilta "mattiloilta" pitää ottaa pois Suomen kansalaisuus ja toimittaa maasta ulos. Mikäli joku työntekijä kävisi nostamassa yrityksen kassasta edes kymmenyksen mattilan palkasta, siitä rapsahtaisi linnaa vuosikausiksi.

      • Solidaarisuus_kateissa

        Jos yhdeksän työntekijää nostaisi yrityksen kassasta vain 90 % entisestä palkastaan, yritys voisi palkata työttömänä olevan kymmenennen töihin. Eikä sen jälkeen tarvitsisi verottaa ketään työttömyyskorvausten maksamiseksi, joten käteen jäisi enemmän kuin 90 % entisestä netosta. Vaikea sanoa tarkkaan kuinka paljon, mutta varmasti elintason lasku olisi pienempi kuin 10 %.

        Mutta milloinkas duunari on työttömästä kaveristaan välittänyt, niin kauan kuin yt ei satu omalle kohdalle?


    • syynä.tähän

      EK:n työterveyshuolto on epäonnistunut mielenterveysongelmien tunnistamisessa ja henkilö on joutunut epäkuntoisena töihin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1841
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      135
      1636
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      54
      1540
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1362
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1356
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      150
      1305
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1163
    10. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    Aihe