Miten käy maanviljelijöiden tässä korotuspaineessa? Karjatiloilla vedenkulutus on jotain käsittämätöntä verrattuna kotitalouksien kulutuksiin. Korotus kirpaisee ja koskee pienituloisiin ja tuo ongelmia heille. Maatiloilla veden kulutus on sitä luokkaa, että päätä huimaa. Vastaavasti veden hinnan korotusten mukana tulee tuhansien eurojen lisälasku. 100 eläimen tila kuluttaa varmasti yli 2000 kuutiota puhdasta vettä. Suurin osa menee eläinten juottamiseen, mutta paljon kuluu vettä välineiden ja laitteiden pesuun hygienian säilyttämiseksi. Hirvittää ajatella, kun Haapavedellä suurimmalla tilalla on yli 1000 eläintä, kuinka suuri vedenkulutus siellä on? 20 000 - 25 000 kuutiota vuodessa. Varmasti kiittävät keskustapuoluetta tästä lahjasta. 30%:n korotuksen jälkeen tällainen suurtila saisi kaupungilta noin 8000 euron lisälaskun vuodessa. Sadan eläimen tilalla vastaava lahja olisi suhteessa noin 800 euroa vuodessa. Tilalliset voivat itse takistaa tilakohtaisesti puhtaan veden kulutuksen (tai viimeisen vuoden vesilaskun kokonaissumman) ja kertoa laskun loppusumman 1.30:llä. Silloin näkee suoraan, paljonko omalla kohdalla vesimaksu nousisi. Kotitalouden vedet siihen päälle.
Tässä vielä vertailun vuoksi naapurikuntien hinnsat ja Haapaveden nykyiset hinnat, sekä laskelmat veden hinnasta mahdollisen korotuksen jälkeen.
Maanantaina hallitus käsittelee vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämistä. Tällä toiminnalla saadaan Haapaveden talous näyttämään paremmalta muutamaksi vuodeksi. Kokonaistilannetta talouden osalta se ei korjaa kuin pari vuotta eteenpäin. Tällä silmänkääntötempulla saadaan kaupungin alijäämä maksettua ja kirjattua ylijäämää reilut 4 miljoonaa euroa. Yhtiöittämisen yhteydessä kaupungin on tarkoitus korottaa kertaheitolla veden hintaa 20-30 prosenttia. Huomattakoon, että Haapavedellä ovat jo nyt vesimaksut alueemme toiseksi korkeimmat ihan merkittävästi. Korotusten jälkeen Haapavedellä vesimaksut olisivat ylivoimaisesti alueemme korkeimmat. Tällä hetkellä vain Ylivieskassa maksut ovat korkeammat. Tässä lähinaapureidemme hinnat, sekä Haapaveden nykyinen hinta, sekä laskelmat Haapaveden hinnoista 20%:N, 25%:n ja 30%:n jälkeen. Hinnoissa on alv mukana. Lue hinnat seuraavasti: ensin on puhdas vesi, sitten jätevesi ja kolmas luku kertoo yhteishinnan. Haja-asutusalueilla, missä ei ole rakennettu viemäriverkostoa, korotus koskee vain puhdasta vettä. Taajamassa ja haja-asutusalueilla, missä on liitytty kunnalliseen viemäriverkostoon, korotus koskee sekä puhdasta vettä ja jätevettä. Hinnat ovat euroa/kuutiometri.
Oulainen 1,10/1,57/2,67 (puhdas vesi/jätevesi/molemmat yhteenlaskettuina)
Raahe 1,25/1,54/2,79
Vihanti 0,74/2,15/2,89
Siikalatva 1,30/1,92/3,22
Haapajärvi 0,99/2,48/3,47
Nivala 0,98/2,67/3,65
Haapavesi 1,33/2,79/4,12
Ylivieska 1,19/3,35/4,54
Haapavesi 20% 1,60/3,35/4,95
Haapavesi 25% 1,66/3,49/5,15
Haapavesi 30% 1,73/3,63/5,36
Haapaveden vesi- ja viemärilaitos ei ole tappiota tuottava laitos, vaan ainoita tai ainut yksikkö, joka tekee voittoa. Korottamisen perusteet voitte käydä lukemassa kaupungin sivuilta hallituksen 13.3. esityslistalta. Korotusten jälkeen yhtiön pitäisi pystyä tulouttamaan kaupungille 5%:n korkotuotto saamaansa lainaa vastaan. MItä on sitten lähes 8miljoonaa euroa nettona tuloutettuna yhtiöltä kaupungille, jotta saamme alijäämän paikattua?
Valtuuston iltakoulussa toin esille pienituloisten ja sairaiden kohdalta korotuksen vaikutuksen. Heillä kun on jo nyt erittäin tiukkaa kasvaneiden maksujen kanssa (veroäyrin korotus 0,75%, 50 euron omavastuuosuus lääkeostoksiin sekä lähes 1,5 euiron korotus lääkkeisiin jokaisesta ostamastaan lääkkeestä, kaupungin kaikkien terveyspalveluiden lähes 30%:n korotus, kiinteistöveron korotus edellisenä vuonna, yleiset hinnankorotukset,...). Asia ei juuri keskustelua aiheuttanut. Tuntui vain, että ei näin pieni korotus kenenkään taloutta kaada.
'
Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset

Vastaukset 31
Vanhimmat
ja hinkit kankkulan kaivoon.
kytöperällä aijottiin tehä selevä ratkasu.
sannoo ujoesko23
Yksi lehmä juo 60-120 litraa vettä päivässä. Tämä tekee 22-44 kuutiota vuodessa! 100 nautaa kuluttaa siis vuodessa 2200-4400 kuutiota vettä juomalla. 1000 nautaa 22 000 - 44 000 kuutiota vettä juomiseen vuodessa. Siihen päälle tilan pesuvedet! HUHHUH! Mitähän ajattelevat maatilalliset? Venäjän boikotti on alentanut jo reilusti tuottajahintoja. Markettien hinnanalennukset alentavat tuottajahintoja. Ja nyt Keskusta on tuomassa lisäpainetta järjettömällä veden hinnan korotuksella. Keskustapuolue on todellakin viljelijän asialla!
Pitää muistaa, että eläimille juotettavan veden pitää olla yhtä puhdasta kuin ihmiselle juotavaksi kelpaava vesi
Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset
kuntavaaliehdokas numero 13
Korkeatuottoinen lehmä juo jopa 150 litraa vettä vuorokaudessa. Helteellä jopa 200 litraa vuorokaudessa.
Ilkka Repo
Kylläpä on illulla pää pahasti sekasin 150-200 litraa vurokaudessa.
pro agria:
Lehmä juo mielellään 15-20 kertaa päivässä ja käyttää juomiseen aikaa yhden minuutin kerrallaan. Lehmä juo kerralla keskimäärin 15 litraa. Jokaisella lehmällä oma juontikyky ja -taso, joka vaihtelee 5-20 litraan minuutissa. Korkeatuottoinen lehmä juo vettä 150 litraa päivässä, helteellä jopa 200 litraa.
"Tiesikö tämän veden merkityksestä lehmälle"
Älä usko kaikkia mitä kirjoitellaan, ne kun istuvat ja kirjoittelevat puuta heinää. Kovalla palkalla.
Nimimerkki Ilkka ja Ilkkan äpylit.
Ja vesi maidoksi muuttuupi. Kepulaisten iskulause.
Totta+on+veli,+maidossa+on+87%+vettä.
hyvä Ilkka, tuo nuo esittämäsi seikat julkisesti paikallislehdessä jotta kuntalaiset saavat todellista tietoa keskustalaisten täysin ajattelemattomista suunnitelmista ja päätöksistä. suurinosa kuntalaisista ei tiedä tästäkään veden hinnan korotuksista mitään. nyt on kuntavaalien aikaa ja persujen tulee tuoda omat suunnitelmansa "asiat" kuntalaistemme tietoon jotta saatte äänenne. keskustalaiset on tiensäpäässä, ei voi olla niin, että vuodesta toiseen keput kuppaa kuntalaisilta viimeisetkin elinmahdollisuudet ja ajaa entistä syvemmälle kuntamme poismuutto kierteeseen.......
Mitähän ajattelee Valion herrat asiasta? Onkohan heiltä kysytty tai heidän kanssaan neuvoteltu. Kyseessä on kuitenkin roima korotus ja Valio taitaa käyttää vettä enemmän kuin haapavetiset yhteensä. Saattaapai mennä sukset ristiin Valion kanssa. Valio taitaa joutua maksamaan myös jäteveden hinnan käyttämästään vedestä??? Näin korotus Valiolle olisi pahimmillaan jopa yli puolitoista euroa kuutiolta. Mene ja tiedä.
Ei! veden hinnan nostolle. Muutenki jo miettiä millä pystyy maksamaan. Laita ilkka vastaan tuossa asiassa niin paljon kun mahdollista! Kenen idea tämä on. kepulaisten jäärienkö?
Kuka tai mikä taho tätä hinnan korotusta ajaa?
Hyvä et asia esillä, mut ei saa valehdella vesilaitos tuottaa tappiota joka vuosi n100 000
entä jätevesilaitos?
Vai 100000 tappiota. Ja kaupunki aikoo silti yhtiöittämisen myötä jyvittää itselleen yhtiöstä 10 miljoonan omaisuuden itselleen? sehän on 100 kertaa tuon vuositappion verran
tuonkin sadantuhannen euron tappion vpo helposti kompensoida puolittamalla folkkien avustamisen lopettamisella ja sinne ostettujen viplippujej hinnoilla. lisäksi käsittämättömän verohahoin rakennetun kultuurikirnun rahoilla olisi säästetty liki miljoona euroa joka vuosi. tätä sitä saadaan kun keskustapuolluetta äännestetään, ei mitään järkeä mihinkä niitä euroja tukitaan, vaikka päreinä seinään, eikös sekin hökötys maksanut kymmeniä tuhansia.
Maanantaina+asiasta+päätetään+valtuustossa.+Asiasta+kiinnostuneet+sankoin+joukoin+valtuustosaliin+ma+20.3.2017!+Keskustapuolue+on+jo+hallituksessa+hyväksynyt+yhtiöittämisen.+Tämä+tarkoittaa,+että+tulevaisuudessa+yhtiön+hallitus+tekee+päätökset+korotuksista,+eikä+niistä+keskustella+etukäteen.+Nyt+aiotaan+esittää+kerralla+20%:n+korotusta+ja+sen+jälkeen+vuosittain+4%:n+korotukset+sen+päälle.+Yhtiö+tosin+saattaa+nostaa+hintoja+mielensä+mukaan+sen+jälkeen,+kun+se+alkaa+toimimaan+yhtiömuotoisena.+Korotukset+tulevat+silloin+olemaan+huomattavasti+korkeampia.+Ihmisten+ja+eläinten+tärkeimmällä+artikkelilla,+vedellä,+aletaan+paikkaamaan+keskusta+aiheuttamaa+huonoa+kaupungin+rahatilannetta.+Jos+valtuusto+maanantaina+hyväksyy+tämän+päätöksen,+joudun+toteamaan+nimimerkistäni+"suossaollaan",+poikkeavasti:+Kusessa+ollaan!+Vähävaraiset+ja+maanviljelijät+joutuvat+kamppailemaan+entistä+enemmän+toimeentulon+kanssa.+Kaupungin+vuoden+2016+talousraportissa+s.25,+Maaseututoimi/toiminnalliset+tavoitteet+todetaan+jo+nyt:+
"Yleinen+taloustilanne+vaikuttanee+negatiivisesti+maatalouden+kehitykseen+ja+erityisesti
käynnistymässä+oleviin+suurempiin+investointeihin.+Havaittavissa+on+myös+joidenkin+toimintansa+vakiinnuttaneiden+tilojen+taloudellisista+vaikeuksista,+ja+suoranaisia+maatilojen+konkursseja+tultaneen+näkemään.+Toisaalta+tehokkuuteen+ja+kannattavuuden+parantamiseen+tähtäävät+toimet+tulevat+avaamaan+yrittämisen+mahdollisuuksia+pienemmille+tiloille+ja+urakoitsijoille+sekä+muiden+tukipalveluiden+tuottajille.+Maatilojen+määrän+arvioidaan+jatkavan+hienoista+laskuaan,+vaikkakin+samanaikaisesti+tuotantomäärien+ja+yksikkökoon+arvioidaan+edelleen+kasvavan."
Valtava+vedenhinnan+korotus+saattaa+katkaista+monen+maatilallisen+kamelinselän.
Ilkka+Repo
Perussuomalaiset
kaupunginvaltuutettu+kuntavaaliehdokas+numero+23
Eipä näy kukaan muu valtuutettu asioista selvää ottavan ja tiedottavan kuin Repo. Tätä ei saa hyväksyä missään nimessä. Kallein vesi jo muutenkin. Törkeää rahastusta
Miten Vesilaitos voi tuottaa tappiota?Jos Firma tuottaa tappiota,niin sieltähän pitää silloin panna porukkaa pihalle!Elikkä kustannuksia pitää leikata ja tehdä toiminnasta kustannustehokkaampaa.Kuinka suurta työntekijä laumaa Vesilaitos elättää?Onko toiminta kustannustehokasta?Osallistuuko Valio jätevedenpuhdistamon käyttökustannuksiin?Valio on tietääkseni suurin puhdistamon kuormittaja.Vesilaitos ei tietääkseni maksa vedestä,jota se pumppaa Isäntien mailta,ei maksa vedestä mitään mutta kyläläisiltä sitten kyllä revitään kiskurihintaa vedestä,jonka Vesilaitos "Varastaa" ilmaiseksi isäntien soraharjuista.
just niin, samaa itsekin olen ajatellut, miten vesilaitos voi tuotaa tappiota miljoona tuloilla kun ei ole juuri mitään menoja. suurin meno erä on sähkölaskuissa kemikaaleissa ja työmiesten palkoissa ei voi tuotaa tappiota. Onkohan tämäkin kepulaisten propakanda paskaa pimitetään todellisuus ja viritetään mielikuvituksellisesti asiat huonoon valoon jotta päättäjät pääsis vastuustaan hoitaa kuntalaisten hyvinvointia.
Vähennän+veden+kulutusta+40%.
Miten jussin kukkaro kestää veden hinnannousun?
Pakko vähentää juomista...ei enää oo vara ees 30-rosenttiseen.
Ei Karjatilallisilla oo mitään hätää.Karjatilalliset Äänestää Keskustaa,joka auttaa maanviljelijöitä.Keskusta-Puolue ajaa Maajussien asiaa.
Haista nyt sieltä missä on pimeetä. kepukonnat on maanviljeliät ajannut konkursiin ja sivukylien koulut lakkauttanut. koko maaseudun tuhoaminen on kepujen syytä koita nyt saata.......... uskoa ota ne harmaat aivosolut sieltä tyhjästä päästä ja kato todellisuutta.
Älähän nyt vääristela asioita.Keskusta-puolueorganisaatio on aina ajanut maaseudun asiaa.Ja kuka se oli Haapaveden ÄäniKuningatar?Suuri Karjatilallinen.Ja olihan se Paula Lehtomäkikin maaseudun etujen ajaja.
Sipilän hallitus korottaa nyt vielä kiinteistöveroa, asuminen kallistuu ja kauppa panee veron hintoihin, eli sekä asuminen että syöminen käy kannattamattomaksi toiminnaksi.
Paikallistasolla vielä veden juontia on vähennettävä.
Sikamainen+Haapavesi.
Ja+näinkö+väestö+saadaan+pysymään+2019++30%
Maaseutu, vettä riittää, mutta siitäkin tehty lypsylehmä.
Tavan palkansaaja ei saa vähentää verotuksessa.
Kepu ja kohta kepu ja sdp
Verolle; auto, matkustaminen, eläminen, oleminen, VESI ja kohta ilmakin.
Taidanpa laittaa oman puhdistamon porakaivoon ja umpikaivon pihalle. Maksakoot vaikka 10€ kuutio, minulle liki ilmaista.