Karut perheväkivaltaluvut on yksi esimerkki Venäjällä rehottavasta perheväkivallasta. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan maassa kuolee joka vuosi jopa 12 000 naista perheväkivallan uhrina. Tämä on noin 20 kertaa yleisempää kuin Yhdysvalloissa, jota pidetään väkivaltaisena kulttuurina.
Tätä kehitystä Putin tukee lakimuutoksin sekä rapauttamalla maansa talouden ja moraalin. Sääli katsoa mutta minkäs teet. Venäjällä on aina päässyt valtaan väkivaltaiset kahjot. Sellaiset johtajat maalla on kuin kansa ansaitsee.
Tätä kehitystä Putin tukee lakimuutoksin sekä rapauttamalla maansa talouden ja moraalin. Sääli katsoa mutta minkäs teet. Venäjällä on aina päässyt valtaan väkivaltaiset kahjot. Sellaiset johtajat maalla on kuin kansa ansaitsee.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän rappion tunnusmerkki on: Keskusta ja kokoomus. Se takaa suomelle täydellisen rappioitumisen mikä näkyy nyt jo.
"Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan maassa kuolee joka vuosi jopa 12 000 naista perheväkivallan uhrina. Tämä on noin 20 kertaa yleisempää kuin Yhdysvalloissa, jota pidetään väkivaltaisena kulttuurina."
Kulttuurin nimeäminen väkivaltaiseksi tapahtuu heppoisin perustein. Yhdysvallat on kulttuurinen tilkkutäkki, jossa Etelän väkivaltaisuus yhdistyy Uuden Englannin rauhaan. https://suomenkuvalehti.fi/americana/onko-vakivalta-amerikkalainen-ongelma/ USA:n poliisi lienee yhteiskuntaansa väkivaltaisempi, ja pohjoismaisesta näkökulmasta kova oikeuslaitos tuskin tilannetta parantaa. http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001268016.html
Yhdysvaltain aselainsäädäntö takaa laajan aseenkanto-oikeuden, jonka seurauksena amerikkalaisesta väkivallasta tulee helposti kohtalokasta. Ylellä juuri pyörivässä tiededokumenttisarjassa tuotiin esiin, että uusiseelantilaiset ovat yhtä väkivaltaisia, mutta kättäpidemmän puuttuminen ei aiheuta niin vakavia seurauksia.