Miksi?

Kun tulee mielenkiintoinen persoona, tai julkkis uskoon niin monesti hänet laitetaan miltei heti esille kuin nukke. Jotkut parin-kolmen vuoden päästä, toiset ihan heti. Sitten alkaa kokoukset, tai kouluissa huume-esitelmien pito, hoitolaitostyö tai mitä se nyt onkaan kelläkin.

Alkuun kaikki menee nappiin ja tuloksia syntyy. Sitten yht'äkkiä tulee loppuunpalaminen, romahdus tai syvä lankeemus. Jotkut ei toivu koskaan tuosta. Loppuun palaminen voi olla hyvin syvä. Lankeemus totaalinen. Kaikki kysyvät miksi?

Olen seurannut tapahtumia ja monesti on yksinkertaisesti niin, että ihminen on liian aikaisin alkanut toteuttaa kutsuaan. Ikäänkuin huumassa kiirehtinyt edelle Jumalan aikataulua ja tulos on sitten tuo mitä luettelin.
On hyvin tärkeää hoitaa omaa elämää, hengellistä ja henkistä.
Joku huimapää tekee lasten parissa työtä ja hyvää työtä. Mutta omat lapset ovat hunningolla, tuuliajolla.
Energiselle ihmiselle annetaan seurakunnassa liikaa taakkaa ja hän voimansa tunnossa ottaa sen, kaikki mitä saa. Kenenkään kellot ei soita hälytystä.

On ensin kuntouduttava itse ja odotettava Jumalan aikaa. On myös hoidettava oma elämä ja juurruttava Kristukseen. Oltava Sanassa ja rukouksessa. Sitten tulee hetki josta Raamattu sanoo; 'kun aika oli täytetty....' Silloin työssä on siunaus ja se kestää. Jeesus sanoi; 'että te kantaisitte hedelmää ja hedelmä pysyisi'. Joh. näin vapaasti siteeraten.

Vuosikymmeniä on tehty virheitä esille laitossa, mutta koska opimme?
Itse seurakuntayhteyteen tullessa todistelin paljon ja olin ihan missä vaan mukana. Silloinen saarnaaja oli aikaansa edellä ja viisas. Hän pyysi minua tuomaan viikko-ohjelma listan pariinkin kertaan. Ajattelin voimani tunnossa, mitä tässä muka hätänä. Ei silloin ollutkaan.
No, onneksi vältyin Jumalan voimassa pahimmilta karikoilta, mutta opin tuon läksyn, mistä ylempänä kirjoitin. Joskus on aika ladata 'akkuja' ja etsiä Herra kasvoja tosissaan. Ei yhtenä tai kahtena iltana, vaan ihan ajan kanssa.

Mm Jeesus vetäytyi kansan luota yksinäisyyteen rukoilemaan, vaikka olisi ollut spitaalisia, riivattuja, syntiä ja parannettavavia. Hän vetäytyi välillä pois ihmisten luota.
Uskollammeko tehdä samoin?
25708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Rauhaa veljeni Kristuksessa, puhut täyttä asiaa! näin on käynyt ja tulee käymään? Minäkin odotan Jumalan aikaa ja rukoilen ja taas rukoilen siis armoa, että jaksaisin sen tulevan työn Herrassa, tehdä ilolla ja Herran täydessä voimassa plus rakkaudessa. Hyvää talven jatkoa ja siunausta Juhani. tvo:Ola

Äänestä
  • Siunausta veljeni sinulle. Jaksat odottaa Herran aikaa ja se tulee, hitaasti meidän mielestä, mutta varmasti!
    Hyvää talven jatkoa ja alkukevättä, TV; Juhani.

    Äänestä

  • Mukava"kuulla"sinustakin pitkästä aikaa...
    Vointeja.terv.janos

    Äänestä

sinä oikeastaan olet....sinulla on neuvot kaikille,joka lähtöön, mitä itsekunkin pitäisi tehdä sinun mielestäsi...jos sinulle laittaa palautetta, alkaa tappojutut...kun sinulta pyytelee anteeksi, et vaivaudu edes kommentoimaan asiaa, en ainakaan ole sellaista huomannut...katsotko olevasi kaikkien muiden yläpuolella...vai oletko, kuin entinen mies..."kun ei ihminen tiedä tehneensä mitään väärin, ei sen tarvitte keneltäkään anteeksikaan pyytää"...ihmettelen tosiaan...
t.janos

Äänestä
  • En nyt sekannu sinun ja Juhanin väliseen keskusteluun,vaan kysyn tuosta määrittelmästäsi anteeksi pyynnön kriteeristä?
    Pitääkö pyytää anteeksi, jos ei tosissaan tiedä tehneensä mitään pahaa kenellekkään?

    Mutta jossain ikään kuin "leijailisi " ilmassa anteeksipyynnön paikka?

    Äänestä

  • Ritari009 kirjoitti:

    En nyt sekannu sinun ja Juhanin väliseen keskusteluun,vaan kysyn tuosta määrittelmästäsi anteeksi pyynnön kriteeristä?
    Pitääkö pyytää anteeksi, jos ei tosissaan tiedä tehneensä mitään pahaa kenellekkään?

    Mutta jossain ikään kuin "leijailisi " ilmassa anteeksipyynnön paikka?

    Sehän on venyvä käsite, ja tulkinnanvarainen...Mitä nyt kenenkin omatunto kehottaa......tai sitten ei...
    Niin taikka näin, pini sana, ja miten vaikea se onkaan.
    Vointeja sulle...
    terv.janos

    Äänestä

  • mahdollista antaa anteeksi ja unohtaa heittäen menneen meren syvyyksiin.
    Kaiveleminen ei kuulu Jumalan opetuksen tapoihin.
    Jos olet antanut anteeksi jonkun asian pyynteittä niin se merkitsee myös sen asian unhoittamista.

    Äänestä

  • Nyt tulee jo liian paksua sinulta. Minä katsos puhun elämänkokemuksesta. Sinua en ole koskaan uhannut tappaa. Pakko sanoa tuommoinen paksu asia ihan muidenkin kuullen.

    Minä olen antanut sinulle anteeksi enkä halua sinun kanssa keskustella, niin ole hyvä ja kunnioita toivettani.

    Äänestä

  • Juhani-Aito kirjoitti:

    Nyt tulee jo liian paksua sinulta. Minä katsos puhun elämänkokemuksesta. Sinua en ole koskaan uhannut tappaa. Pakko sanoa tuommoinen paksu asia ihan muidenkin kuullen.

    Minä olen antanut sinulle anteeksi enkä halua sinun kanssa keskustella, niin ole hyvä ja kunnioita toivettani.

    Siinä se tuli selkeällä suomen kielellä mitä odotin...Ja kiitos samoin, minäkään en halua keskustella sinun kanssasi...Joten ei enää A4 kokoisia neuvoja pyytämättä.Kiitos.
    Muuten, minäkin puhun elämänkokemuksesta...sen takia en kaipaa"vihjeitä kavereista".Turhan usein on väkivaltainen loppu ollut hiuskarvan päässä.turhan usein on tullut uhkauksia...Haluan elää rauhassa omaa hiljaista elämääni...Ja antaa muiden tehdä tahollaan mitä huvittaa.
    Uhkaus mielestäni on myös"verhottu uhkaus", mutta jatka sinä minun puolestani miten tykkäät, kun et mulle ala lukeen lakia.

    Äänestä

Erään vähemmistön edustaja osti matkailuvaunun, kaupanteon yhteydessä todisti palavasti pelastuneensa.Myyjä varoitteli pitelemästä kaasulaitteita, ja jättämään homman ammattimiehelle...Olivat menneet räpeltämään itse, koko helahoito paloi poroksi...Sen jälkeen soittelemaan myyjälle tappouhkauksia...(sitä en ole kuullut, paloiko vaunun kylkiäisenä vitivalkoinen mersu)tämä tarina on tosi.
t:janos

Äänestä
  • tavalla helluntailaisuuteen liittyvää vai muuten vaan rakentava kertomus?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tavalla helluntailaisuuteen liittyvää vai muuten vaan rakentava kertomus?

    Tein tossa 5km lenkin.Mietin siinä matkalla, jos tämän palstan perusteella muodostaisi käsityksen helluntaiherätyksestä....HUH-HUH!!!Se on lähinnä"rakentava kertomus"ja tositarina...Vitivalkoisine mersuineen...Mulla on täällä ollut joidenkin kanssa kärhämää...Asiat on kuitenkin loppujen lopuksi sovittu PUOLIN JA TOISIN.Minun mielestäni ei tarvitse olla edes mikään hurskas.Mielestäni tavallisella suomalaisella miehellä on ryhtiä ns.paiskata kättä, ja piste.Tästä on joitakin poikkeuksia, jotka alkavat ensin pänkättää, senjälkeen uhkailla peitellysti,antaa ymmärtää, että asialle on siunaus...Jotka eivät omalta puoleltaan nöyrry sopimaan asioita, odottavat vain että toinen osapuoli nöyristelee heikäläisiä...Olen tavannut ihmisiä, jotka lähestulkoon sylkevät, kun heille ojentaa sovinnon kättä...Noin muuten voin sanoa sinulle Ekivaari:"Jos se päivä nousee, että minä hakeudun, ja liityn johonkin seurakuntaan, se 99% on helluntaiseurakunta.Mutta tämän palstan ansiota se kyllä ei ole.Tuossa kävellessä anelin Jeesukselta, ettei Hän sallisi minun sekoittaa ajtuksiani tämän virtuaalitouhun takia...Koska elämä, ja seurakuntayhteys on tuolla ulkopuolella, ei täällä.Se on sanottava, että olen kuitenkin joskus täältä löytänyt yksittäisiä rohkaisevia, ja toisaalta lohdullisiakin viestejä, ja tarpeeseen...En vain pidä uhkailusta, siinä asian ydin...
    PS.On tosi hieno kävelyilma.
    Vointeja, sekä hyvää yötä sinulle Ekivaari.
    terv.janos

    Äänestä

  • Janos kirjoitti:

    Mitä minä olen lukenut niin sinä sotket täällä ihmisten asioita. Riitelet itsesi kanssa. Kävikö jonkun Mersu kateeksi? Älä juo niin sinullakin on Mersu.

    Äänestä

  • palstaa lukeva kirjoitti:

    Mitä minä olen lukenut niin sinä sotket täällä ihmisten asioita. Riitelet itsesi kanssa. Kävikö jonkun Mersu kateeksi? Älä juo niin sinullakin on Mersu.

    Kenes asioita olen sotkenut...Mua käy kenekään mersut kateeksi...Mitä juomiseen tulee...no kahvia tulee juotua ihan liikaa...Vaikka minä olisin syömättäkin, mulla ei silti olisi ikinä mersua...Toisaalta...ajeleekos täältä joku mersulla taivaaseen....Erään vanhan sisaren kertoman mukaan"viimeisessä paidassa ei ole taskuja"...Eikö niin rakas lähimmäiseni, se on pääasia, että pääsee tarvittaessa kohteesta A kohteeseen B...Vaikka potkulaudalla jos niikseen tulee...PS.Jos tarkoitit"juomisella"alkoholin juomista, jostain kumman syystä toi viinaksien nauttiminen ei tahdo luonnistaa....olisko sulla hyvää vinkkiä, miten oppisin kunnolla ryyppäämään...
    Vointeja sinulle.sinä olet aito ystävä"palstaa lukeva"

    Oletko sinä taivaaseen menossa? Miksi sinulle ei ihmiseten neuvot kelpaa vaikka ovat kuinka hyviä? Puret auttajasi käteen? Kateus kateus, saa nyt paineita jonkun autosta, ei kannata. Miksi muuten jaat toiset hyviin ja toiset pahoihin? Laitat ihmiset riitelemään ja se on hyvin vastenmielinen piirre.

    Olet sinä vaikea tapaus. Jos olisit uskossa niin sinulla olisi helpompaa. Tee nyt ratkaisu suuntaan tai toiseen äläkä kulje kahta tietä muita syytäen.

    Äänestä

  • Myös palstan lukija kirjoitti:

    Oletko sinä taivaaseen menossa? Miksi sinulle ei ihmiseten neuvot kelpaa vaikka ovat kuinka hyviä? Puret auttajasi käteen? Kateus kateus, saa nyt paineita jonkun autosta, ei kannata. Miksi muuten jaat toiset hyviin ja toiset pahoihin? Laitat ihmiset riitelemään ja se on hyvin vastenmielinen piirre.

    Mitenköhän minä"laitan"ihmiset riitelemään...Kenenkään autoista en ihme kyllä ole kade...Mitä tulee"mersukommentteihin",ne johtuivat siitä, etten yksinkertaisuudessani ymmärrä, miten termi"vitivalkoisella mersullaan"...liittyy evankeliointiin...Jos ko.yhteydessä puhutaan jostakin valkoisesta/valkeasta, ymmärrän ihan hyvin, jos julistetaan esm.:"Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.Mutta Jeesus huusi ja sanoi:Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.Minä olen tullut VALKEUDEKSI maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen"...Mitä tulee"kahdentienkulkemiseen"...Olen saanut tavata henlöitä, jotka ovat kaikin tavoin tuoneet esiin, miten nuhteettomia"yhdentienkulkijoita"ovat...Kuitenkin...hyvin ohuen pintakiillon alta on tullut esiin kirjanoppinut, farisealainen ihmisparka...Koska taivaaseen johtava tie on"kaita",uskon, että se todella on niin kaita, että jokaisella on ihan täysi työ kieli keskellä suuta koettaa hinautua eteenpäin pysyäkseen pystyssä...Jos kävelet sillan kaiteella, oletan, että katsot hyvin tarkkaan eteesi...ettet putoaisi alas jokeen, ja kukaties hukkuisi...Jos siellä kaiteella kävellessäsi katselet sillalla kulkevia,vaikkapa vielä armeijatyyliin komentaen:"Vasen, vasen..."...ja samalla kävelet sillä kaiteella...Takuuvarmasti, etenkin jos kyseessä on pitkähkö silta,sinä putoat alas virtaan...
    Kysymykseen"Olenko taivaaseen menossa"...Tuohon täytyy todeta...Olen jotenkin tullut siihen tulokseen, että taivaaseen ei"mennä", kuin maitokauppaan...Pienenpieni hiljainen toivo on, jospa Jeesus sittenkin minunkinlaiseni tuntisi omakseen, kun aika koittaa,jolloin"kirjat avataan"...Hyvistä neuvoista...Tahdon uskoa,että useimmiten kyllä kyseessä ovat"hyväätarkoittavat neuvot"...Itselläni oli n.20v.sitten aika, jolloin osasin tosi hyvin kaikille vastaantuleville kertoa Raamatunjakein, mitä näitten pitää tehdä,miten olla ja elää...Siinä sitten intoa pursuen ei vaan millään kyennyt ymmärtämään, miksi ne ei tehneet niinkuin neuvoin, vaikka "neuvoni olivat niin hyviä"...Sanalla perusteltuja... En tota"auttajanikäteen puremistakaan"allekirjoittaisi...Kuka minun auttajani on...Tarkasti tulkiten Herra Jeesus Kristus on ainoa, joka voi minulaistani auttaa...Ja on auttanut...On ollut ilo toisinaan tavata veljiä/sisria, joita HÄN on käyttänyt tuossa auttamisessa...
    Mitä tulee kateuteen,erinäköisiin kulkuvälineisiin yms...En minä kaipaile kenenkään autoja.Jeesus sanoo:"Kuka on minut pannut teille jakomieheksi.Ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan vaikka sitä ylenpalttisesti olisi".
    Vointeja.tervjanos

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tavalla helluntailaisuuteen liittyvää vai muuten vaan rakentava kertomus?

    Ei pidä todistaa "palavasti" mikäli käsittelee kaasulamppua samaan aikaan.

    Äänestä

Olen kirjoittanut yleensä elämänkokemuksesta ja minua ei teoreettinen tieto kiinnosta puhuttuna tai opetettuna, paitsi jos sen on soveltanut elämäänsä. Tässäkin alustuksessa laitoin itseni peliin kertoessani mihin vaaraan olin joutumassa.
Tuohon olen monen työtoverin huomannut huomaamattaan joutuneen. Voi niitä humalaisten soittoja mitä tulee uskosta langenneilta, jotka elävät lankeemuksessa, niitä tulee yötä ja päivää, kerran Herran työssä olleiltakin.

Kuten niin moneen muuhunkin niin tähänkin reagoidaan kukin omalla tavallaan. On opiksi ottajaa ja suutahtanutta, minusta varoittajaa vertauksin. Miksi ihmisestä pitää ottaa se piirre esiin josta ei pidä? Jopa korostaa niitä?
Siksi kun ei haluakaan uskoa hyvää. Mitä sanoo Jumalan rakkaus, kaikki se toivoo, uskoo...siis ne positiiviset puolet. Mutta ei olla täydellisiä Jumalan rakkaudessa, kuten huomaa täällä palstalla.
Mutta täällähän on sananvapaus ja tervetulleita ovat myös kriittisetkin arvioinnit.

Eräs tuttuni joka on kaupunginvaltuustossa sanoi minulle toiminnastaan saunan lauteilla;'Pitää ollakin heidän toimiin ja päätöksiin kriittinen'. Neuvo oli hyvin viisas. Ihan sama pätee hengellisentyön tekijöihin, mutta ei kiusaten, vaan kannustaen, Raamatun oppien mukaan uskovan tulee siunata ei kirota.
Kyllä noita kapulan rattaisiin työntäjiä riittää ja palomiehiä sammuttamaan tulta jonka Herra on sytyttänyt.

Tottakai jokainen tekee virheitä. Ilman Jumalan voimaa ja armoa tuskin olisin hengissä enää, se elämä oli silloin sitä. Nyt kuitenkin jatkoajalla koitan kertoa evankeliumia ja antaa neuvoja, en joka asiaan, vaan 20 vuoden kokemukseen elonpelloilta. Erehdyn usein ja se ei kaikille sovi. Eräs sanoi, että kun olen evankelista minulta vaaditaan enemmän. En ole samaa mieltä sanojan kanssa ihan täysin, vaikka asiassa on perää. Täällä en ole tilivelvollinen kenellekään.

Lopuksi; Kiitos kaikille kannustajille ja hyvin suhtaituneille. Kiiton myös muille juttujani lukeneille, vaikka et luottaisikaan minuun ei se asemaani muuta. Tahdon toivottaa kaikille hyvää talven jatkoa ja alkavaa kevättä. Haluan myös kehoittaa Paavalin sanoin, Gal.5:15 ;'Kun te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä'.

Äänestä
  • "Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi.Ja tunnet Hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit,mikä parasta on.
    Ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus.
    Ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto.
    Niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta, joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat.
    Joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin, joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä.
    Joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa".

    Äänestä

  • Janos kirjoitti:

    "Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi.Ja tunnet Hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit,mikä parasta on.
    Ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus.
    Ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto.
    Niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta, joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat.
    Joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin, joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä.
    Joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa".

    Ai, aloit sitten kirjoittelemaan irrallisia Raamatun jakeita tänne pitkänä pötkönä. Kuule, olet todella paranoidisella mielenlaadulla varustettu. Katselehan tätä elämää vähän kuule laaja-alaisemmin, niin ei sinunkaan ihan kaikkea tarvitse katsella kieroituneesti, kuten näytät tekevän.

    Äänestä

  • Tuula. kirjoitti:

    Millähän tavoin nuo Roomalaiskirjeen jakeet ovat"irrallisena pötkönä"?Ei kaiketi se, etten kirjottanu kokonaista ´lukua tee siitä"irrallista pötköä"...Kirjoitin myöskin siksi suoran sanatarkan lainauksen Jumalan Sanasta, että ajattelin, että sitten kaikki ovat tyytyväisiä, kun en"kirjoita omiani"...Ettei ole minun vikani jos teksti ei miellytä...Toisinpa kävi...kirjoitinpa niin tai näin,koskaan ei kelpaa... Vaan palaute haiskahtaa aina vahvasti"IRRALLISELTA PÖTKÖLTÄ"...
    (mikset kirjota REHELLISESTI entisellä nimelläsi,eiköhän kertakäyttönikkien käyttö kerro paljon harhaisemmasta mielenlaadusta,kuin minun kirjoitukseni...alusta alkaen yhdellaä samalla nimellä)
    Rakas lähimmäiseni....Jospa nyt emme alkaisi käsittelemään enempää aihetta"IRRALLISTEN PÖTKÖJEN"tiimoilta...."mitä enemmän sitä pöyhii sitä enemmän se HAISEE"....
    Senhän me ystävä kallis jo tiedämmekin, että aihe"Tunteita ja tuoksuja".aikaansaa sen,että keskustelu ylpeyden aikaansaamana muuttuu ikävään suuntaan...
    Jeesus sanoo:"En minä anna teille niinkuin maailma teille antaa, rauhani minä teille annan"...
    Herra Jeesus Kristus siunatkoon sinua ystäväni,niin että voit rauhallisella mielellä käydä levolle...
    Älä anna auringon laskea vihasi ylle.

    Minä kuule käyn täällä tosi harvoin ja heti aletaan haastamaan riitaa. Se ei todellakaan ole rakentavaa, se. Lisää paranoidusuutta, kun minua luullaan ties miksikin. Kyllä minunkin mielestäni voi käyttää Raamatun jakeita, mutta Pyhällä Sanalla ei tietenkään saa lyödä toista, se ei ole Jumalan mielen mukaista.Minulla ei ole mitään entistä nimeä, aina olen tällä nimimerkillä täällä käynyt.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    "Käsialasi"herätti ajatuksia.Mutta sanotaanhan,että"seura tekee kaltaisekseen"...
    Oletan,että olet ollut kauan uskossa, ja sinulla on hyvä mies, ja lapsia...
    Siunausta sinulle, ja anteeksi.En tahdo että minun takiani olet pahoilla mielin, kun peittelet lapsiasi nukkumaan...
    terv.janos

    Äänestä

jumalan tiet voi olla ihmeellisiä vastauskoontulleillekin, tulee mieleen eräs jo poisnukkunut lauri...

ei pidä latistaa uskoontullutta, hän on ensirakkaudessa, sinä et, älä pilaa hyvin alkanutta vaellusta omilla perinnäissääntökokemuksillasi.

viisaita seurakunnanjohtajia tarvitaan, ne on monasti muuttuneet uskonnollisiksi ja toppuuttelee "liian innokkaita" jumalan ihmisiä eli herää sinäkin ensirakkauteen, lopeta arvostelut ja omaan minään luottaminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juhani-Aito kirjoitti:

Kun tulee mielenkiintoinen persoona, tai julkkis uskoon niin monesti hänet laitetaan miltei heti esille kuin nukke. Jotkut parin-kolmen vuoden päästä, toiset ihan heti. Sitten alkaa kokoukset, tai kouluissa huume-esitelmien pito, hoitolaitostyö tai mitä se nyt onkaan kelläkin.

Alkuun kaikki menee nappiin ja tuloksia syntyy. Sitten yht'äkkiä tulee loppuunpalaminen, romahdus tai syvä lankeemus. Jotkut ei toivu koskaan tuosta. Loppuun palaminen voi olla hyvin syvä. Lankeemus totaalinen. Kaikki kysyvät miksi?

Olen seurannut tapahtumia ja monesti on yksinkertaisesti niin, että ihminen on liian aikaisin alkanut toteuttaa kutsuaan. Ikäänkuin huumassa kiirehtinyt edelle Jumalan aikataulua ja tulos on sitten tuo mitä luettelin.
On hyvin tärkeää hoitaa omaa elämää, hengellistä ja henkistä.
Joku huimapää tekee lasten parissa työtä ja hyvää työtä. Mutta omat lapset ovat hunningolla, tuuliajolla.
Energiselle ihmiselle annetaan seurakunnassa liikaa taakkaa ja hän voimansa tunnossa ottaa sen, kaikki mitä saa. Kenenkään kellot ei soita hälytystä.

On ensin kuntouduttava itse ja odotettava Jumalan aikaa. On myös hoidettava oma elämä ja juurruttava Kristukseen. Oltava Sanassa ja rukouksessa. Sitten tulee hetki josta Raamattu sanoo; 'kun aika oli täytetty....' Silloin työssä on siunaus ja se kestää. Jeesus sanoi; 'että te kantaisitte hedelmää ja hedelmä pysyisi'. Joh. näin vapaasti siteeraten.

Vuosikymmeniä on tehty virheitä esille laitossa, mutta koska opimme?
Itse seurakuntayhteyteen tullessa todistelin paljon ja olin ihan missä vaan mukana. Silloinen saarnaaja oli aikaansa edellä ja viisas. Hän pyysi minua tuomaan viikko-ohjelma listan pariinkin kertaan. Ajattelin voimani tunnossa, mitä tässä muka hätänä. Ei silloin ollutkaan.
No, onneksi vältyin Jumalan voimassa pahimmilta karikoilta, mutta opin tuon läksyn, mistä ylempänä kirjoitin. Joskus on aika ladata 'akkuja' ja etsiä Herra kasvoja tosissaan. Ei yhtenä tai kahtena iltana, vaan ihan ajan kanssa.

Mm Jeesus vetäytyi kansan luota yksinäisyyteen rukoilemaan, vaikka olisi ollut spitaalisia, riivattuja, syntiä ja parannettavavia. Hän vetäytyi välillä pois ihmisten luota.
Uskollammeko tehdä samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu