Bushmannin lukunurkan kirjavinkit

Laitanpas tällaisen ketjun pystyyn, johon pistän tiedoksi muillekin lukemiani mielenkiintoisia kirjoja, jotka ovat herättäneet paljon ajatuksia ja jotka ovat olleet mielenkiintoisia kuin paraskin jännitysromaani, vaikka kertovat todellisesta, eletystä historiasta.

Juuri luin Janne Tunturin ja Meri Heinosen kirjan Pahan tiedon puu: Väärä tieto ja väärin tietäminen sydänkeskiajalta valistukseen.

http://www.kiiltomato.net/meri-heinonen-janne-tunturi-pahan-tiedon-puu-vaara-tieto-ja-vaarin-tietaminen-sydankeskiajalta-valistukseen/

Tuo linkin kiiltomato-sivusto on muutenkin mainio paikka etsiä sivistystä, koska se omien sanojensa mukaan Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota, mutta jotka sitä eivät jostain syystä ole saaneet.

Mutta kirjaan, joka on kaikesta käsittämättömän tarkasta tietomäärästään huolimatta äärettömän mielenkiintoinen ja se kertoo meille tietämisen ja tiedon historian.

Tieto on ollut ihmiskunnalle aina sellainen asia, että sitä on pitänyt rajoittaa saapumasta vääriin käsiin keinoja kaihtamatta ja tämä oli aluksi kirkon helppo tehdä lokeroimalla tieto hyvään ja pahaan, ihan raamatun alkutahtien viitoittamalla tiellä.

Aluksi tieto liittyi uskontoon ja lähinnä siihen, että kenellä oli oikeus tulkita Jumalan tahtoa ja kenellä oli oikeus määritellä Jumalan tahto. Eli siinä mielessä asia uskonnoissa ei ole muuttunut mitenkään, vaan uskonnollisten yhteisöjen suurin ongelma on määritellä oikea oppi oman yhteisön sisällä ja kuinka pitää kurissa he, joiden mielestä oppi ei ole oikea tai että Jumalan tahtoa tulkitaan väärin, kuten tuoreessa avioliittolaissakin hienosti huomattiin.

Jumalat itse pysyvät hiljaa jostain syystä, mutta onneksi heitä riittää, joilla on kyky määritellä Jumalan tahto, niin eihän siinä muuta tarvita.

Kirkon sisällä toiminta muuttui kun ulkoiset uhat torjuttiin ja pääpaino siirtyi pakanoiden käännyttämiseen, joka sitten olikin melkoista touhua. Etenkin juutalaiset koettiin uhaksi ja heitä jopa pakkokäännytettiin kristityiksi, mutta se oli vaikeaa. Juutalaiset olivat valmiita jopa kuolemaan pakkokäännyttämisen vaihtoehtona, tai sitten he leikkivät kääntyvänsä, mutta palasivat juutalaisuuteen kun pöly laskeutui.

Kylistä tapettiin aina pelotukseksi muutamia juutalaisia ja sitten sen pelotteen avulla loput koetettiin pakkokastaa kristityiksi. Että sellaista oli meno ja sitä se kristittyjen jumala katseli hiljaa taivastaan.

Ongelmia aiheutti myös välillä olleet väkivallattomat jaksot, kun verimartyyriksi oli hankala päästä, joten sotia piti, jotta halukkaat pääsivät kuolemaan uskonsa puolesta.

Sitten alkoi filosofian nousu, joka alkoi jo enteillä taikauskon hiipumista, joten kovat keinot otettiin kirkon puolelta käyttöön, eli vaikkapa Pariisin yliopistossa laadittiin 219 väitelauseen lista asioista, joiden opettaminen kiellettiin ankaran rangaistuksen uhalla.

Pariisin oppituomio ei tosin kyennyt hillitsemään filosofian kehitystä, joten siitä alkoi kahden totuuden pitkä marssi, eli teologisen totuuden ja filosofisen totuuden. Se oli kristinuskolle kova pala purtavaksi.

Modernin tieteen läpimurto tapahtui vihdoin 1600-luvulla, joka muutti käsityksen siitä, että mitä voitiin pitää luotettavana tietona.

Kirjojen merkitystä rahvaan sivistyjänä on liioiteltu, koska kirjat olivat hyvin kalliita, eikä lukutaitoa juuri ollut rahvaan parissa ennen 1600-1700-lukua, eli vaikka kirjoja oli, ei niistä tavalliselle ihmiselle mitään iloa ollut, ei raamatustakaan painettuna versiona, koska kovin harva sitä osasi lukea, vaikka olisi käsiinsä saanut. Uskonto sen sijaan karkasi karsinastaan kirkolle epämieluisaan suuntaan, kun tavalliset ihmiset alkoivat puhua Jumalasta näkyjensä kautta ja tämähän tarkoitti sitä, että sensori puuttui välistä, eli kukaan ei voinut varmistaa, että nyt varmasti puhutaan oikean jumalan tahdosta ja virallinen sensori on varmistanut tulkinnan puhtauden.

Kirjoja koetettiin estää leviämästä erilaisten painolupien kautta, eli jos kirjalla ei ollut vaikkapa kuninkaan painolupaa, se pitäisi hävittää, mutta siinä ei onnistuttu, eli tieto levisi kaikesta estelystä huolimatta.

Yksi tieteen kehittymiseen vaikuttanut asia oli oikeusjärjestelmän kehittyminen, koska sieltä levisi ajatus faktasta, tosiasiasta, joka oli ihmiskunnalle ollut käsitteenä tuntematon, eli että ihminen voisi tietää tosiasian. Se oli varattu vain jumalille ja muulle taivaalliselle joutoväelle.

Sitten ihmiskunta hullaantui numeroista, eli lääketiedekin koetettiin saada matemaattiselle perustalle. Kiistana oli oikea luonnontutkimuksen tapa ja periaate. Vastakkain oli ajatus, että luonnonfilosofia rakentui vain ja ainoastaan matematiikasta saadulle teoreettiselle periaatteella ja toisaalla oli ajatus havaintoihin perustuvasta tutkimuksesta.

Mutta lukekaapa itse, niin taatusti löydätte päästänne monta uutta ajatusta koskien uskontanne ja jumalaanne.

33

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sitten vinkki rajattomaan tietoon, eli jos olet vaikkapa jonkin ahdasmielisen amerikkalaisen lahkon jäsen tahtomattasi, eli vanhemmat ovat valinneet taikauskon puolestasi, mutta sinulla on kuitenkin jano tietoon, niin nyt voit tehdä sen niin, että taikauskoiset vanhempasi eivät vedä hernettä nenään.

      Jos sinulla on esim. android-tabletti, niin mene Googlen kauppaan ja lataa seuraava ohjelma:

      https://play.google.com/store/apps/details?id=fi.ellibs.ellibs&hl=fi

      Tuo on avaimesi tiedon valtatielle, eli pääset sillä sähköiseen kirjastoon lainaamaan tietoa täynnä olevia e-kirjoja.

      Lataa ohjelma ja asenna se ja sitten kirjaudu omalla kirjastokortillasi omaan e-kirjastoosi ja lainaa kirjoja, ala lukea ja hanki sivistystä.

      Tuo Pahan tiedon puu: Väärä tieto ja väärin tietäminen sydänkeskiajalta valistukseen löytyy sieltä, samoin lukemattomia muita kirjoja.

      Suositan esimerkiksi Neil Shubinin Universumi sisällämme.

      https://www.ursa.fi/kauppa/tuote/universumi-sisallamme/

      Jaakko Hämeen-Anttilan Uskontojen risteyksessä:

      https://www.gaudeamus.fi/uskontojenristeyksissa/

      Tai mainio Suomalaisen kansanuskon sanakirja:

      https://www.gaudeamus.fi/suomalaisenkansanuskonsanakirja/

      Aila Ruohon Vartiotornin varjossa, joka kertoo karua kieltään adventtikirkon serkun edesottamuksista:

      http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2015/10/vartiotornin-varjossa.html

      Ja niin edelleen.

      Jos olet vaikkapa murrosikäinen nuori väärässä perheessä ja et voi lukea määrättyjä kirjoja, koska sellainen pöydälläsi aiheuttaa perheessä kitkaa ja riitoja, niin nyt voit lainata mitä tahansa ja lukea sitä omalta tabletiltasi, eikä sinun tarvitse riidellä vanhempiesi kanssa siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa tietoa.

      Sama ohjelma lienee myös Applen tuotteille Apple-storessa ja samoilla kirjautumisohjeilla yms.

      Kaikkia kirjoja ei ole sähköisinä tai sähköisiä kirjoja on vain yksi kerrallaan lainattavana, niistä suosituistakin, joita kirjastoon ostetaan useita kappaleita, joten joskus suosikkiaan voi joutua odottamaan jonkin aikaa ja aineisto on rajallisempi kuin fyysisessä kirjastossa, mutta eiköhän tämä tästä laajene joka viikko ja kuukausi.

      • Ai niin ja voit kirjautua vain siihen sähköiseen kirjastoon, jonka fyysiseen versioon sinulla on kirjastokortti, joten vaikka kaikki haluaisivat esim. Helsingin pääkirjaston sähköiseen versioon sen kirjamäärän takia, et voi sitä tehdä, jos sinulla ei ole Helsingin kaupungin kirjastokorttia.


    • bushbush

      Sinulla ei ole mitään hengelliseksi ravinnoksi pureskeltavaa palstalle oleville uskovaisille.

      Pelkkää ateismiin käännytystä ja litaniaa päivästä toiseen, vaikka ollaan kristinusko/ adventismi palstalla.

      • <<Sinulla ei ole mitään hengelliseksi ravinnoksi pureskeltavaa palstalle oleville uskovaisille>>>

        Kukas sinä olet sen päättämään?

        Ajatteletko olevasi joku pääinkvisiittori vai peräti jumala?


      • Keskustelu adventismista on kovin yksipuolista, jos pidättäydytään vain fundamentalistisiin puheenvuoroihin.


      • bushbush
        bushmanni kirjoitti:

        <<Sinulla ei ole mitään hengelliseksi ravinnoksi pureskeltavaa palstalle oleville uskovaisille>>>

        Kukas sinä olet sen päättämään?

        Ajatteletko olevasi joku pääinkvisiittori vai peräti jumala?

        Kärsi nyt hieman kritiikkiä itsesi suhteen, sillä et ole sinäkään täysin täydellinen olio.


      • bushbush
        v.aari kirjoitti:

        Keskustelu adventismista on kovin yksipuolista, jos pidättäydytään vain fundamentalistisiin puheenvuoroihin.

        Adventistien ja muitten uskovien maailmankuvaan ei kuulu ateismi ja sen ihannointi. Sellaiset aiheet sopisi paremmin sille omiaan kuuluvalle palstalle.

        """kovin yksipuolista, jos pidättäydytään vain fundamentalistisiin puheenvuoroihin."""

        Taitaa ateistien, kommareitten ja tiedeuskovaisten palstoilla olla yksipuolista ja tylsää, kun siellä et lainkaan viihdy omiesi seurassa. Ja sekö sitten hyvä syy tulla tänne kiusaamaan uskovaisia?


      • bushbush kirjoitti:

        Kärsi nyt hieman kritiikkiä itsesi suhteen, sillä et ole sinäkään täysin täydellinen olio.

        Tietenkin kritiikki on aina tervetullutta, mutta oikea, ajateltu kritiikki.

        Voi olla että minulla ei ole mitään annettavaa sinulle, jos olet niin taikauskon aivopesemä kuin miltä vaikutat.

        Mutta älä koeta esittää että päätät kaikkien puolesta, että mitä täällä on meille toisillemme annettavaa.

        Tälläkin hetkellä täällä moni miettii taikauskonsa perusteita, niin heille minä kirjoitan, en välttämättä sinulle.

        Mutta ymmärrän toki että pelkäät taikauskosi ja jumalasi puolesta. Ei mene välttämättä kauaakaan, kun jumalasi makaa yksin ja unohdettuna jumalien hautausmaalla, pari paikkaa Zeuksesta vasemmalle.

        Koska jumalat pettävät aina.


    • Uskovaisia harmittaa suunnattomasti se, kun heidät yllätetään housut kintuissa. Uskolahkon jäsenen vasta-argumentointi ja perustellut kannanotot ovat usein hyvin vähissä. Henkilöpilkkaamisen ja itsensä korottamisen "armolahja" ovat ainoat vastatoimet, kun ei ole enää mahdollista esittää järkevää vastinetta. Herkästi kielletään lahkon opetuksista poikkeavien muiden mielipiteiden esittäminenkin.

      Miksi adventismia ja uskontoja yleensäkään ei saisi kyseenalaistaa? Kyseenalaistavathan ja kieltävät uskovatkin evoluutioteorian, alkuräjähdyksen ja monet muut tieteen keinoin tutkitut ja havainnoidut tosiasiat.

    • Hyvin vilpitön kiitos vinkistä. Laitan listalle.

      Varsinkin tuo vaarin-tietäminen lämmitti sydäntä. 8-D

      • Ihan hauska tuo vaara tieto ja vaarin tietaminen.

        Sinänsä ääkkösten puuttuminen tekee tuosta freudilaisen lipsahduksen, koska tieto on ollut aina vaara taikauskolle, vaikka taikausko on koettanut saada tiedon vaikuttamaan väärältä, ei vaaralta.


    • Suomen.kieli.hauskuttaa

      Aika jänskää, että kun aloituksen linkissä kyseessä oli "kiiltomato-sivusto", niin samaan aikaan adventismipalstan sivupalkkiin ilmestyy mainos "kaalimato-sivustosta", jossa flunssaa kehotetaan hoitamaan omin käsin iskulauseella: "Suihinotto on pää-asia!"?

    • Jos haluat päästä eroon selaimen sivustoille ponnahtelevista kiusallisista mainoksista, jotka myös hidastavat selaimen toimintaa, niin siihen pulmaan löytyy ihan ilmaisohjelmiakin, jotka poistavat suurimman osan mainoksista selainsivuilta.

      Yksi varsin hyvä ilmaisohjelma ko. tarkoituksen on "AdBlock", jonka voi myös helposti aktivoida pois käytöstä. Mtv3 sivuilta ei tahdo päästä katsomaan videoita, jos AdBlock on aktiivinen. Tämä siitä syystä, että Mtv3 on sallinut mainostajiensa lisätä mainoksiaan videoidensa alkuun. Ko. toiminta haiskahtaa aika lailla mainosten pakkosyötöltä.

    • emptybarrell

      En ymmärrä miten tämä bushmannin aloitus liityy mitenkään adventismiin?Onkohan nyt ketjun aloittajan oma viisaus tehnyt hänelle pienet tepposet?

      • No sitäpä sinä voit miettiä tyhjiä tynnyreitä kolistellessasi.

        Mitenkähän ajattelun ja tiedon kehittyminen voisi liittyä taikauskoon ja sen koko ajan pahentuvan ahdinkoon.


      • omalehmä

        Eikös nyt adventistejakin kiinnosta oikea ja väärä tieto ja niiden erottaminen? Eikös se Paavalikin jotain sellaista pakise, että "tutkikaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on"?


      • Et.ole.ainoa

        Et ymmärrä sitä?

        Miten jumalat ja niiden palveleminen liittyvät adventismiin? Tai mitä ilmenemismuotoja jumalharhaisuudella on uskonlahkojen jäsenistössä? Sitä et ymmärrä? Aika moni lahkon jäsen ei myöskään sinun tavallasi ymmärrä? He vain peesaavat pastoreitaan ja heidän höpinöitään?


    • Kiitoskiitosvaan

      En olisi tällaisesta "sähkökirjastosta" tiennyt mitään ilman Bushmannin kirjoitusta. Kiitos taas kerran. Sinusta on oikeasti iloa elämään!

    • Alfa-synukleiini

      Jos vain kiinnostaa.

      Nyt viisaat ovat löytämässä syytä parkinssonin tautiin suolistosta.

      Kiinnostaa se, mikä syy on suoliston ja aivojen yhtälaisessa ongelmassa.
      Jokin avainsana on Alfa-synukleiini.

      Siis suolisto elää siitä, mitä syömme, eli siten myös aivomme elää siitä, mitä syömme.

      Aikamoinen löytö - jos syömisellä keksittäisiin tapa - hoitaa sairautta.

      Hitautta - vapinaa - jne.

      Eikös se "hullunlehmän" tautikin oireidensuhteen ollut vapinaa ym.

      ts. kiivaastihan pitäisi keksiä avainasioita tuon tiimoilta.

    • Yksi-usko

      >>mielenkiintoisia kirjoja, jotka ovat herättäneet paljon ajatuksia ja jotka ovat olleet mielenkiintoisia kuin paraskin jännitysromaani, vaikka kertovat todellisesta, eletystä historiasta.>>

      Kiinnostaisiko elämänkerrat? Aapeli Saarisalo on kirjoittanut paljon elämänkertoja, joista pidän kaikista. Mutta erityisesti Jeesuksesta kirjoitetut Suuri Pelastaja, Hyvä Opettaja, Syntisten Vapahtaja, Paavali suuri vaeltaja, Pietari suuri kalastaja, Neljä evankelistaa.

      Sitten muita hyviä kirjoja on Wislöffin Maria, Ellen Gunderson Traylorin Aabrahamin laulu sekä Ben Carsonin Parantavat kädet, jotka ovat koskettaneet. On muitakin hyviä, mutta nämä äkkiseltään tulivat mieleeni.

      • >>> Kiinnostaisiko elämänkerrat? Aapeli Saarisalo on kirjoittanut paljon elämänkertoja, joista pidän kaikista. Mutta erityisesti Jeesuksesta kirjoitetut Suuri Pelastaja, Hyvä Opettaja, Syntisten Vapahtaja, Paavali suuri vaeltaja, Pietari suuri kalastaja, Neljä evankelistaa. >>>

        Näissä on vain se ikävä juttu, että ne ovat puhdasta satua, fiktiota.

        Mitäpä sinulle kertoo se, että yksikään Jeesuksen mahdollisen elämän aikana samalla alueella asunut kirjoitus- ja lukutaitoinen oppinut ei kirjoittanut edes yhtä sanaa Jeesuksesta ja hänen ihmeellisestä elämästään?

        Minulle se kertoo sitä, että Jeesus on sepitettä, myytti.

        Esimerkiksi samaan aikaan alueella elänyt juutalainen ahkera kirjoittaja Filon Aleksandrilainen ei kirjoittanut edes tavua Jeesuksesta, vaikka eli samalla alueella samaan aikaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Filon_Aleksandrialainen

        Miksi?

        Koska Jeesus myyttisenä juutalaisena sankarina keksittiin vasta paljon myöhemmin ja hänen ihmeelliset taikavoimansa yms. Jeesus on myyttinen, sepitetty henkilö ja se pitäisi olla kaikille selvää noin 2000 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, kun hän vieläpä lupasi kannattajilleen palata takaisin heidän vielä eläessään.

        Flavius Josefus on kristittyjen mukaan yksi Jeesuksen historiallisuudesta kertova kirjoittaja, mutta hänkin syntyi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen ja lisäksi hänen kirjoituksiaan analysoimalla on päädytty sangen vakuuttavasti sellaiseen näyttöön, että Josefus ei ole voinut itse kirjoittaa kristityistä niin myönteistä tekstiä, kuin mitä hänen kirjoittamakseen on väitetty.

        Richard Carrierrin kirja On the Historicality of Jesus: Why we might have reason for doubt esitetään todisteiden kera ajatus, että Jeesus on vain myyttinen hahmo, jota sitten myöhemmin on alettu erehtyä pitämään todella eläneenä ihmisenä.

        Richard Carrier on ansioitunut historioitsija.

        http://www.richardcarrier.info/cv.pdf

        Joten jos haluaa tutustua Jeesukseen tai myyttiseen sen nimiseen henkilöön, kannattaa pitäytyä tosiasioissa, eikä lukea kirjoja aiheesta, jotka ovat silkkaa satua sisältä.


      • e.k.y.syväinen
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Kiinnostaisiko elämänkerrat? Aapeli Saarisalo on kirjoittanut paljon elämänkertoja, joista pidän kaikista. Mutta erityisesti Jeesuksesta kirjoitetut Suuri Pelastaja, Hyvä Opettaja, Syntisten Vapahtaja, Paavali suuri vaeltaja, Pietari suuri kalastaja, Neljä evankelistaa. >>>

        Näissä on vain se ikävä juttu, että ne ovat puhdasta satua, fiktiota.

        Mitäpä sinulle kertoo se, että yksikään Jeesuksen mahdollisen elämän aikana samalla alueella asunut kirjoitus- ja lukutaitoinen oppinut ei kirjoittanut edes yhtä sanaa Jeesuksesta ja hänen ihmeellisestä elämästään?

        Minulle se kertoo sitä, että Jeesus on sepitettä, myytti.

        Esimerkiksi samaan aikaan alueella elänyt juutalainen ahkera kirjoittaja Filon Aleksandrilainen ei kirjoittanut edes tavua Jeesuksesta, vaikka eli samalla alueella samaan aikaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Filon_Aleksandrialainen

        Miksi?

        Koska Jeesus myyttisenä juutalaisena sankarina keksittiin vasta paljon myöhemmin ja hänen ihmeelliset taikavoimansa yms. Jeesus on myyttinen, sepitetty henkilö ja se pitäisi olla kaikille selvää noin 2000 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, kun hän vieläpä lupasi kannattajilleen palata takaisin heidän vielä eläessään.

        Flavius Josefus on kristittyjen mukaan yksi Jeesuksen historiallisuudesta kertova kirjoittaja, mutta hänkin syntyi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen ja lisäksi hänen kirjoituksiaan analysoimalla on päädytty sangen vakuuttavasti sellaiseen näyttöön, että Josefus ei ole voinut itse kirjoittaa kristityistä niin myönteistä tekstiä, kuin mitä hänen kirjoittamakseen on väitetty.

        Richard Carrierrin kirja On the Historicality of Jesus: Why we might have reason for doubt esitetään todisteiden kera ajatus, että Jeesus on vain myyttinen hahmo, jota sitten myöhemmin on alettu erehtyä pitämään todella eläneenä ihmisenä.

        Richard Carrier on ansioitunut historioitsija.

        http://www.richardcarrier.info/cv.pdf

        Joten jos haluaa tutustua Jeesukseen tai myyttiseen sen nimiseen henkilöön, kannattaa pitäytyä tosiasioissa, eikä lukea kirjoja aiheesta, jotka ovat silkkaa satua sisältä.

        Vanhahko ketju,mutta osaako joku vastata? Pilatuksen viralliset "raportit" Jeesuksen tuomiosta ja sitä edeltäneistä kohtaamisista hänen kanssaan ovat ilmeisesti autenttisia? Miten selität tämän? Vai onko tämäkin tieto hölynpölyä?


      • e.k.y.syväinen kirjoitti:

        Vanhahko ketju,mutta osaako joku vastata? Pilatuksen viralliset "raportit" Jeesuksen tuomiosta ja sitä edeltäneistä kohtaamisista hänen kanssaan ovat ilmeisesti autenttisia? Miten selität tämän? Vai onko tämäkin tieto hölynpölyä?

        Mistä raporteista mahtaa olla kysymys? Mitään hallinnollista dokumentaatiota tai Pilatuksen itsensä kirjoittamaa tekstiä Jeesuksen tapauksesta ei ole tietääkseni olemassa.

        Pilatuksesta on varhaisia mainintoja Raamatun kirjojen lisäksi jonkin verran: Historioitsijat Tacitus, Josephus ja Filon Aleksandrialainen sekä apokryfiset kirjat Nikodemuksen evankeliumi eli Pilatuksen teot, Markionin evankeliumi ja Pietarin evankeliumi.

        Mutta jos jotakin mahdollista autenttista raporttia on olemassa, otan siitä ihan mielelläni tietoa vastaan.


    • Pistetäänpä vielä mainio lukuvinkki teille kaikille tiedonjanoisille:

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Universumi_tyhjyydestä

      Eli maineikkaan fyysikon Lawrence M. Kraussin loistava kirja, jossa hän hienosti selittää todisteiden kera, että miten maailmankaikkeus ei ole tarvinnut taikovia jumalia maagisine hokkuspokkus-temppuineen syntyäkseen.

      "Unohda Jeesus. Tähdet kuolivat, jotta sinä voisit syntyä”

      • bushbush

        Mielipiteitä maailmasta löytyy, eikä niitä kaikkia pidä sellaisenaan nielaista. Fyysikot ja tiedemiehet hakee selityksiä elämän synnylle ja tietoja päivitellään tätä tottakai seuraamme mielenkinnolla.

        Eikä mikään sulje pois Jumalan mahdollisuutta niinkauon kuin ihminen "ajattelee".

        >>>"Unohda Jeesus. Tähdet kuolivat, jotta sinä voisit syntyä”>>>

        Tuollaisia heittoja voi vapaasti heitellä. Samoin vaikka : ""Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."""


      • bushbush kirjoitti:

        Mielipiteitä maailmasta löytyy, eikä niitä kaikkia pidä sellaisenaan nielaista. Fyysikot ja tiedemiehet hakee selityksiä elämän synnylle ja tietoja päivitellään tätä tottakai seuraamme mielenkinnolla.

        Eikä mikään sulje pois Jumalan mahdollisuutta niinkauon kuin ihminen "ajattelee".

        >>>"Unohda Jeesus. Tähdet kuolivat, jotta sinä voisit syntyä”>>>

        Tuollaisia heittoja voi vapaasti heitellä. Samoin vaikka : ""Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."""

        >>> Eikä mikään sulje pois Jumalan mahdollisuutta niinkauon kuin ihminen "ajattelee". >>>

        Juu, mutta tämä koskee kaikkia jumalia ja niitä on tuhansia ja taas tuhansia. Sinun jumalasi on vain yksi lukuisista, eikä sen kummempi kuin jonkun toisen jumala.

        Myöskään tonttuja ei voida sulkea pois, niin kauan kuin ne pysyvät piiloissaan yhtä hyvin kuin jumalat. Tai maahiset jne. Kaikki on todellakin mahdollista, kun annamme uskolle satuihin mahdollisuuden.

        >>> Tuollaisia heittoja voi vapaasti heitellä. >>>

        Mutta kun se on totta. Universumimmee koostui aluksi kahdesta alkuaineesta, vedystä ja heliumista. Lisäksi syntyi hyvin vähän litiumia. Universumin ikääntyessä näistä alkuaineista muodostui tiivistyviä kaasupilviä ja nämä taas (tiheät ja tiivistyvät kaasupilvet) ovat tähtien ja planeettojen hautomoita.

        Kun kaasupilvestä tiivistyvän tähden massa kasvaa tarpeeksi, vety alkaa fuusioitua heliumiksi ja tähden ytimen lämpötila kasvaa. Fuusion edetessä heliumin lisäksi syntyy uusia, raskaampia alkuaineita. Tähden elinkaaren lopussa sen sisällä syntyy esimerkiksi happea (O) ja raskaita rauta-atomeja (Fe). Elinkaarensa lopussa tähti muuttuu epävakaaksi ja sen ydin alkaa luhistua kasaan. Tähden luhistuminen voi huipentua supernovaräjähdykseen. Näissä räjähdyksissä muodostuu rautaa raskaampia alkuaineita.

        Kun supernova räjähtää, se sylkee kaiken avaruuteen, josta se sitten monien mutkien kautta on päätynyt vaikkapa synnyttämään sinut ja mahdollistamaan sinut.

        Eli jokainen rautaa raskaampi alkuaine sinussa on peräisin tähtien räjähdyksistä, joten on todellakin totta, että tähdet kuolivat, jotta sinä ja minä saimme elämän.

        >> Samoin vaikka : ""Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. >>

        No niin. Tuo heitto on taas Jeesusta koskaan edes tavanneiden ihmisten myyttiä ja legendaa, joka perustuu ihmisten tietämättömyyteen ja taikauskoon.

        Ymmärrätkö eron?


      • bushbush

        >>Ymmärrätkö eron?>>

        Ymmärrän hyvinkin. Usko on uskoa (hengellisyyttä) ja tiede on tiedettä (rationalismia) ., katsontoja eri vinkkeleistä, eikä niittä tarvitse laittaa vastakkain.


      • bushbush kirjoitti:

        >>Ymmärrätkö eron?>>

        Ymmärrän hyvinkin. Usko on uskoa (hengellisyyttä) ja tiede on tiedettä (rationalismia) ., katsontoja eri vinkkeleistä, eikä niittä tarvitse laittaa vastakkain.

        <<Ymmärrän hyvinkin. Usko on uskoa (hengellisyyttä) ja tiede on tiedettä (rationalismia) ., katsontoja eri vinkkeleistä, eikä niittä tarvitse laittaa vastakkain.>>

        Koska kun tiede ja uskonto ovat joutuneet vastakkain, uskonto on aina hävinnyt ja sen uskonnon jumala on kokenut kovia.

        Tämä kannattaisi kertoa myös adventtikirkkoa johtaville pölvästeille, jotka toimillaan edesauttavat jumalansa ja uskontonsa tuhoa.

        Mikään ei ole säälittävämpää, kuin vaikkapa kreationisti, joka itse tekee jumalastaan ja uskostaan naurettavan.


      • Yksi-usko
        bushmanni kirjoitti:

        <<Ymmärrän hyvinkin. Usko on uskoa (hengellisyyttä) ja tiede on tiedettä (rationalismia) ., katsontoja eri vinkkeleistä, eikä niittä tarvitse laittaa vastakkain.>>

        Koska kun tiede ja uskonto ovat joutuneet vastakkain, uskonto on aina hävinnyt ja sen uskonnon jumala on kokenut kovia.

        Tämä kannattaisi kertoa myös adventtikirkkoa johtaville pölvästeille, jotka toimillaan edesauttavat jumalansa ja uskontonsa tuhoa.

        Mikään ei ole säälittävämpää, kuin vaikkapa kreationisti, joka itse tekee jumalastaan ja uskostaan naurettavan.

        >>Koska kun tiede ja uskonto ovat joutuneet vastakkain, uskonto on aina hävinnyt ja sen uskonnon jumala on kokenut kovia.
        Tämä kannattaisi kertoa myös adventtikirkkoa johtaville pölvästeille, jotka toimillaan edesauttavat jumalansa ja uskontonsa tuhoa.>>

        Voit kertoa sen sitten Jeesukselle, kun Hän tulee kirkkaudessaan ja kunniassaan. Pelastaako Jeesus sinut tuollaisella uskolla? Mietippä sitä? Jos olet "oikea" tiedeihminen, niin et voi hylätä myöskään sitä mahdollisuutta, että Jeesus kuitenkin tulee takaisin. Minun mielestäni edes tiede ei voi tehdä tyhjäksi sitä, etteikö Jeesus olisi elänyt. Myös se on tosiasia, että Jeesuksen hauta on nyt tyhjä.

        Tee hyvä ihminen parannus nyt vielä, kun armon aikaa on.


      • Yksi-usko kirjoitti:

        >>Koska kun tiede ja uskonto ovat joutuneet vastakkain, uskonto on aina hävinnyt ja sen uskonnon jumala on kokenut kovia.
        Tämä kannattaisi kertoa myös adventtikirkkoa johtaville pölvästeille, jotka toimillaan edesauttavat jumalansa ja uskontonsa tuhoa.>>

        Voit kertoa sen sitten Jeesukselle, kun Hän tulee kirkkaudessaan ja kunniassaan. Pelastaako Jeesus sinut tuollaisella uskolla? Mietippä sitä? Jos olet "oikea" tiedeihminen, niin et voi hylätä myöskään sitä mahdollisuutta, että Jeesus kuitenkin tulee takaisin. Minun mielestäni edes tiede ei voi tehdä tyhjäksi sitä, etteikö Jeesus olisi elänyt. Myös se on tosiasia, että Jeesuksen hauta on nyt tyhjä.

        Tee hyvä ihminen parannus nyt vielä, kun armon aikaa on.

        >>> Jos olet "oikea" tiedeihminen, niin et voi hylätä myöskään sitä mahdollisuutta, että Jeesus kuitenkin tulee takaisin. >>>

        Jos olet oikea uskovainen, niin et voi myöskään hylätä sitä vaihtoehtoa, että muslimit ovatkin oikeassa ja takaisin tuleekin Allah.

        Jos olet oikea uskovainen, niin et voi hylätä sitä vaihtoehtoa että hindut ovatkin oikeassa.

        Jos olet oikea uskovainen, niin et voi hylätä sitä vaihtoehtoa, että Zeus onkin totta kaikista maailman tuhansista ja taas jumalista, eli älä ole itsekäs ja ajattele, että sinun taikauskosi olisi jotenkin hienompaa ja parempaa kuin jonkun toisen taikausko.

        Ajattele, jos olet veikannut väärää hevosta ja Allah on oikea jumala, niin silloin mahtaa harmittaa ja vietävästi harmittaakin, kun huomaat itseäsi kusetetun koko elämäsi.

        Minulle on täysin yhdentekevää, että mikä noista tuhansista jumalista on oikea, kun ei aio nöyristellä niistä yhtään, en missään tilanteessa.

        Ajattelen niin, että jos jokin jumala on olemassa, niin se arvostaa rehellisyyttä enemmän kuin teitä hölmöjä, jotka käyttäydytte kuin koirakoululaiset, että anna keksi nyt, kun täällä alhaalla temppuilen niin nätisti.

        Siksipä minä uskon jokaiseen jumalaan aivan yhtä paljon (tai yhtä vähän), niin ei sitten kukaan niistä vedä hernettä nenään, tai porkkanaa ahteriin poikittain, kun en suosi yhtään niistä toisen kustannuksella. Katsos kun et voi kumartaa yhtäälle pyllistämättä toisaalle, joten jos Allah onkin se oikea vaihtoehto, niin silloin sinä olet pahemmassa kuin pulassa.


      • mitattiin.sanoista

        Suomennettuna. Olen korottanut itseni jumalaksi, samanarvoiseksi, sekä siinä uskossani mittaan muut pihalle.
        Tekoni, teoissanikin vain omat teot, sekä käsitykset ovat ainoat ja oikeat. Luomani maailmankuva on oikea ja mittaa kaiken sen mukaan ja siitä kumpuaa rakkauteni elämään. Siksi en kestä vaikkapa Jumalan lain päämäärää, koska se rikkoisi jumaluuteni valtajakkaran. Tekojani siten ei voi kukaan mitata - olen herra ja maailmanvalta.

        Näin. Näin sen purkaa Bushmannin tekstin, joka kestää vain ihmisiän ja kuolee pois.

        Raamatun Jumala - Hänen sanomansa aikain alusta - on tätäpäivääkin. Kestää siksi, että se mittaa ihmisten rakkaudettomuutta ajassa - tekoja ja määrää tien - jota käyden se lopullinen päämäärä on tosi.

        Tämä aika siten on oppimisen ja hioutumisen aikaa. Epäkurantti joutuu pois, se voi olla liian kova elämälle itselleen.


      • mitattiin.sanoista kirjoitti:

        Suomennettuna. Olen korottanut itseni jumalaksi, samanarvoiseksi, sekä siinä uskossani mittaan muut pihalle.
        Tekoni, teoissanikin vain omat teot, sekä käsitykset ovat ainoat ja oikeat. Luomani maailmankuva on oikea ja mittaa kaiken sen mukaan ja siitä kumpuaa rakkauteni elämään. Siksi en kestä vaikkapa Jumalan lain päämäärää, koska se rikkoisi jumaluuteni valtajakkaran. Tekojani siten ei voi kukaan mitata - olen herra ja maailmanvalta.

        Näin. Näin sen purkaa Bushmannin tekstin, joka kestää vain ihmisiän ja kuolee pois.

        Raamatun Jumala - Hänen sanomansa aikain alusta - on tätäpäivääkin. Kestää siksi, että se mittaa ihmisten rakkaudettomuutta ajassa - tekoja ja määrää tien - jota käyden se lopullinen päämäärä on tosi.

        Tämä aika siten on oppimisen ja hioutumisen aikaa. Epäkurantti joutuu pois, se voi olla liian kova elämälle itselleen.

        Jaa että suomennettuna…

        Yrititkö sanoa tuossa alussa, että Bushmanni sinun mielestäsi korottaa tuossa edellä itsensä jumalaksi? Jos se oli tarkoituksesi, miksi et sitten kerro sitä?

        Siitä eteenpäinkin teksti on kaikkea muuta kuin selvää suomea. Jos sinulla on jokin mielipide, miksi et kirjoita sitä, vaan tuollaista pateettista tyhjää tuubaa?


    • Kumotaan.tiede

      Tiede voidaan kumota esim. Aku Ankalla tai Lumikin ja 7 pienen veijarin tarinoilla.
      Samoin Raamattuun uskovien pitää kumota tiede Raamatulla ja sen tarinoilla. Muuta vaihtoehtoa ei jää, jos haluaa elää satumaailmassaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3100
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1747
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1617
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1450
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1437
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1333
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1189
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1093
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      340
      942
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      928
    Aihe