Diabetes uhkaa myös niitä

Runsas eläinrasvojen kuluttaminen voi olla yhteydessä diabetekseen.
Diabetes: Eläinrasvat ja tyydyttyneet rasvat voivan edistää aikuistyypin diabeteksen kehittymistä.
Paljon eläinrasvoja ja tyydyttyneitä rasvoja ravinnostaan saavat sairastuvat muita todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan myös aikuistyypin diabeteksen riski on heillä suurentunut.

Tulokset julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja niiden perusteella seurannan aikana paljon tyydyttyneitä rasvoja ja eläinrasvoja syövät sairastuivat diabetekseen noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin osallistujat, joiden ruokavaliossa oli niitä vain vähän. Tämä havaittiin runsaan neljän vuoden seurannan aikana.
7263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onpa hurja tieto,mutta ei huolta...Virtaklinikka panee diabeteksen remissioon 10 viikossa rasvaisella VHH-ketodieetillä!

Äänestä
  • Tuskin.

    Jos karpatessa vähentää hiilihydraattia niin paljon, että laihtuu niin tuo voi laskea verensokeria laihdutuksen aikana ja sen jälkeenkin mutta jos energian määrä ei laske niin ei vaikuta juurikaan verensokeriin.

    Tuommoinen klinikka on sitten kusessa jos potilaille käy huonosti.

    Äänestä

  • hpv16 kirjoitti:

    Tuskin.

    Kyllä kusessa voipi olla? Suomen laki kyllä tuntee lakipykälät suuren kansanterveyden vaarantamisesta voidaan tuomita kymmenen vuotta linnaa.

    Laki koskee myös johtavia lääkäreitä!!!

    Äänestä

  • erfgvbujkolö kirjoitti:

    Kyllä kusessa voipi olla? Suomen laki kyllä tuntee lakipykälät suuren kansanterveyden vaarantamisesta voidaan tuomita kymmenen vuotta linnaa.

    Laki koskee myös johtavia lääkäreitä!!!

    Täytyy vaan osoittaa, että kyse on kansanterveyden vaarantamisesta. Nykytutkimus puoltaa nykyisiä hoitokeinoja ja runsaan eläinrasvan ja lihan syönnin haitoista on myös runsaasti näyttöä. Jos "klinikka" antaa ohjeita niiden syöntiin ja diabeteslääkkeiden vähentämiseen niin klinikan lääkäreiden lääkärioikeudet ovat kyllä vaarassa heti kun jonkun potilaan terveys vaarantuu. Ihan samalla tavalla jos lääkäri antaa muita huuhaahoitoja kuten homeopatiaa tms..

    Äänestä

  • "Nykytutkimus puoltaa nykyisiä hoitokeinoja ja runsaan eläinrasvan ja lihan syönnin haitoista on myös runsaasti näyttöä. "

    Niin missä ne näytöt?? väitteet notta kasvirasvat ovat terveellisiuä on uhan linna tuomion arvoisia. Kuten muistamme helsingin johtajatutkimuksen unohtamatta Sydneyn mokaa jossa tuloksia piti piiloitella.

    Äänestä

  • lkjhpoijuh kirjoitti:

    "Nykytutkimus puoltaa nykyisiä hoitokeinoja ja runsaan eläinrasvan ja lihan syönnin haitoista on myös runsaasti näyttöä. "

    Niin missä ne näytöt?? väitteet notta kasvirasvat ovat terveellisiuä on uhan linna tuomion arvoisia. Kuten muistamme helsingin johtajatutkimuksen unohtamatta Sydneyn mokaa jossa tuloksia piti piiloitella.

    Näyttöjä on ihan riittämiin. Kun rasvaajat väittävät nykyisten suositusten olevan vaarallisia niin siinä vaan keräämään iso potti rahaa ja vetämään suositusten tekijät oikeuteen. Tuskin voittoa tulee kun suomalaisten elinikä on lisääntynyt suurin piirtein puoli vuotta per vuosi vuodesta 1970. Vuonna 1970 itä-suomalaisten miesten ikävakioitu sydäntautikuolleisuus oli 800/100 000 eli maailman suurin. Nyt noin 200/100 000 ja länsimaista keskitasoa. Isona tekijänä se, että maitorasvan kulutus on romahtanut.

    Samalla rasvaajat voisivat tehdä sen isokalorisen diabetestutkimuksen rasvaus vs. suositusruokavalio. Ulkomaillahan noita on tehty eikä karppauksesta ole havaittu olevan erityistä apua.

    Siitä vuan ne Etelä-Afrikassa ravintoperseteipit haastoivat Tim Noakesin käräjille vääristä vauvanruokinta ohjeista. Vousiako jo sitä on käyty. Haastaja puoli jo julistautui voittajaksi, mutta liippaa kunnianloukkausta.

    Luulis miehellä joka on kehitellyt hiilihytraattitankkauksen ja itse saaden siitä riemu keksinnöstä diabeteksen.

    Toivotan teille pitkää ikkää niin tulette näkemään ja myös itse pitkän häpen kuinka häpeälään painuu nykyinen rasvakauhu sukupolvi.

    Ei ole pois suljettu .. niin eikö niitä käräjöidä vielä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lkjhpoijuh kirjoitti:

Runsas eläinrasvojen kuluttaminen voi olla yhteydessä diabetekseen.
Diabetes: Eläinrasvat ja tyydyttyneet rasvat voivan edistää aikuistyypin diabeteksen kehittymistä.
Paljon eläinrasvoja ja tyydyttyneitä rasvoja ravinnostaan saavat sairastuvat muita todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan myös aikuistyypin diabeteksen riski on heillä suurentunut.

Tulokset julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja niiden perusteella seurannan aikana paljon tyydyttyneitä rasvoja ja eläinrasvoja syövät sairastuivat diabetekseen noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin osallistujat, joiden ruokavaliossa oli niitä vain vähän. Tämä havaittiin runsaan neljän vuoden seurannan aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu