Puolueen Säätiö näyttää olevan Soinin hallinnassa kuolemaan asti. Säännöt ovat kirjoitettu niin, että mikään taho ei pääse siihen käsiksi. Uuden puoluejohdon on turha yrittää päästä vaikuttamaan Säätiön asioihin - se ei tule ikinä onnistumaan, viestittää säätiön iki-jäsen Raimo Vistbacka.
Perussuomalaiset valitsevat itselleen uuden puheenjohtajan puoluekokouksessa Jyväskylässä kesäkuussa. Nouseepa uudeksi johtajaksi kuka tahansa, niin ainakaan yhdessä suhteessa hän ei valintansa jälkeenkään kävele väistyvän johtajan Timo Soinin yli: Perussuomalaisten tukisäätiössä valta pysyy tiukasti Soinin lähipiirillä ja luottoihmisillä.
Säätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Vistbacka sanoo, ettei uudelle puoluejohdolle ole luvassa hallituspaikkoja säätiössä.
– Paikkoja säätiön hallituksessa ei ole tähänkään mennessä jyvitetty millään tavoin, ei ainakaan minun aikanani. Säätiö on puolueesta erillinen, itsenäinen oikeussubjekti, Vistbacka muistuttaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.