Euroopan unionin tuomioistuin teki tiistaina ensimmäisen päätöksensä koskien islamin uskontoon liittyvien huivien käyttöä työpaikalla, kertoo Guardian.
Tuomioistuin päätti, että työnantajilla on oikeus kieltää työntekijöiltä näkyvästi uskonnollisten symbolien käyttö.
Tuomioistuin pui kahta tapausta, joissa ranskalainen ja belgialainen nainen olivat saaneet työpaikoiltaan potkut sen jälkeen kun he olivat kieltäytyneet poistamasta päänpeittävät huivinsa.
Tuomioistuin katsoi päätöksessään, että työpaikan sisäiset säännöt, jotka estävät näkyvien poliittisten, filosofisten tai uskonnollisten merkkien käyttämisen, eivät ole suoraa syrjintää.
Tuomioistuin päätti, että näiden kahden naisen tapauksessa yritys, joka toivoo heijastavansa ulospäin neutraalia kuvaa, oli oikeutettu sisäisiin sääntöihin, jotka kieltävät edellämainitun kaltaisia symboleja.
Tuomioistuin kuitenkin huomautti, että esimerkiksi asiakkaan toive siitä, että häntä ei palvelisi huivipäinen henkilö, ei ole oikeutus irtisanomiselle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mummollani oli aina huivi päässä ja ennen oli usein myös vaimollakin. Mikään paakohan ei ole Hermeen huiveja koskaan ollut pitää, mutta hienoa ja naisellista silti.