ennen ihastumista. Millaista elämänne oli silloin?
Palataan ajassa taaksepäin tuntiin
muistatteko
23593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Rentoa meininki...
Palstatonta :)
paras nainen voitti!
Kuolema oli paras ystävä
Oohooo, regressioterapiaa!
käyn kohta virtsalla :)
Ei sitä voi tunnilleen sanoa. Häneen tutustuin jotain 4-5 kk edellisen suhteeni päättymisen jäljeen, mutta ihastuin pikkuhiljaa ajan saatossa vasta sitten myöhemmin.
Siinä ajassa (1-2 vuotta)
Muistaakseni bailasin rankasti, viinaa kului parhaimmillaan 10-13 alkoholiannosta per ilta ja välillä kaadoin sitä kahtena iltana viikossa. Olin vähän palasina erostani joka oli silloin tapahtunut, en valmis ihastuun uudelleen tai suhteisiin. Viinalla hoitelin sitten särkynyttä sydäntäni ja niin päissäni kotiin hoipuin jokainen viikko ettei aina muistanut missä se kotini oikein on ja usein ei muistikaan ollut läsnä. Alkoholimyrkytyksiä keräilin siinä muutamia samalla kun syrämmeni osumia hoitelin viinalla.
Perheeni, siskoni, vanhempani, perheystäväni ja osa kavereistani oli huolissaan äkkiä alkaneesta biletyksestä ja kovasta alkoholin kulutuksesta. Siinä oli selkkauksia ja olin kypsänä kun kaikki lässyttää minulle siitä eikä anna minun elää! siinä tappeli niiden kanssa ja kielsi että mitään olisi tapahtunut tai mikään olisi vinossa.
Olin todella paskana... monen huolenaihe silloin ja monet oli kantamassa minua väkisin baarista kotio ja huusi että mitä ihmettä oli tapahtunut kun tollaiseksi muuttunut yhtäkkiä.
Olit kyllä perin veemäinen muija sillo. Sun jeesaus ei ollut helppoa. Pahviaivo paukapää olit. Et kyl hommaa enää ittees siihen jamaan.
Mä podin sydänsurujani ihan pohjia myöten. Eipähän kenellekään jäänyt epäselväksi että muhun oikeesti saattuu nyt ja kovaa.
Se oli kyllä aika palasiksi menneen ihmisen rauniot. Kauan sitä podinkin.
Ei sitä ollu iisii katella. Saat turpaas, jos vielä paat ittes jonku äijän takii samaan jamaan. Kai nyt opit tosta jotain?
Kai minä jotain opin.
1. Viina ei ratkaise ongelmia vaan pahentaa niitä
2. Älä katsele yhtään huonoa käytöstä vaan katkaise suhde heti
3. Rakkaus satuttaa niin saatanasti, pitkään, viiltää sydämen kappaleiksi ja voi olla kuolemaksi
4. puhu suruistasi, älä säilö pahaaoloa sisällesi ja vaienna viinalla
Pidäki noi mielessäs!
https://www.youtube.com/watch?v=IhP3J0j9JmY
"Believer"
kuolemaksi saattaa olla myös se että "auttamistyö" ei lopu, pitää saada olla pelkästään omine ajatuksineen monta viikkoa ennen kuin voi edes ajatella muutoksen mahdollisuutta
musiikkikaan ei enää auta yhtään
Auttaa se. Musiikki auttaa kertomaan sen sanoman mitä haluan sanoa.
"Pain!
You made me a, you made me a believer, believer
Pain!
You break me down, you build me up, believer, believer
Pain!
I let the bullets fly, oh let them rain
My life, my love, my drive, it came from...
Pain!
You made me a, you made me a believer, believer"
eli tuska lopulta myös kasvattaa.
Ihmistä joka ei ole vielä sinä pisteessä että pystyisi myöntämään että hänellä on ongelmia, sitä ei voi oikein auttaa. Sellainen ihminen on vielä kieltovaiheessa ja tappelee vastaan. Jankutus silloim vain saa ihmisen vastarintaan.
Erilailla ikävää....
Ennen keneen ihastumista :)
En ole ihastunut keneenkään
Kevyttä, tasaista, mukavaa. Aika onnellistakin. Ja sitten joku löi halolla päähän ja tunne-elämä suistui raiteilta, oli vain kauheita ylä- ja alamäkiä, päättömiä päiviä ja unettomia öitä, eikä sen jälkeen arki enää maistu miltään.
Haha, juuri noin kävi mullekin. Paitsi mun elämä oli raskasta, tasaista ja harmaata ennen vuoristoratoja.
kuulostaa tutulta, mutta nyt olen tasapainossa enkä tiedä haluanko enää minkäänlaista suhdetta, edes kaveriakaan
Ei voi muistaa. Muistan vain sen hetken :D kääk. kvaak.