Dostojevski kirjoitti muistaakseni suurin piirtein, että täydellinen ateisti on viimeistä edellisellä portaalla kohti täydellistä uskoa.
Miten itse tulkitsen täydellisen uskon?
Uskotaan Jumalaan ja siihen, että Raamattu
on Jumalan Sanaa, vaikkei välttämättä yksikään Raamatussa mainittu tapahtuma olisi historiallinen
tapahtuma. Tai siis että Raamatun tapahtuminen
historiallisuuksilla ei ole mitään väliä sen
kanssa, että Raamattu on Jumalan Sanaa.
Raamattu on Jumalan Sanaa tuotuna tähän hetkeen
ja tulevaisuuteen.
Vastaavasti voi menetellä myös muiden pyhien
kirjojen ja uskontojen kanssa.
Jopa Kalevalankin. Kansojen syvällisimmät
totuudet ilmaistaan usein muutenkin myyttien muodossa.
"Satukirjauskonto" ei ole sen huonompi kuin
muukaan. Historiallisuuteen vain ei tarvitse
yksinkertaisesti ottaa kantaa. Häipyy yksi
skeptikon suuri ongelma vain pois. Jäljelle
jää tietysti vielä kuitenkin myyttien moraalinen kritiikki. Sitäpaitsi tavallisilla saduillakin on usein sanomansa. Suuri osa skeptikon ongelmista vain poistuu, kun jätetään huomiotta se, onko
Raamatussa kyse historiallisista tapahtumista vai ei.
Valitettavasti kristinusko nimenomaan on kiinnittänyt itsensä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen niin tiiviisti,
ettei se ehkä tällaista voi sulattaa. Mutta siinäpähän on skeptikot riesananne. Sen sijaan evankeliumien Jeesuksen levittämä "Jumalan valtakunta"-usko ei ole mitenkään
absoluuttisesti kiinni historian tapahtumissa.
Mainittakoon, että tämä on oma tulkintani ns. täydellisestä uskosta, se ei sama kuin Kierkegaardin tulkinta, joka piti "täydellistä uskoa" pirullisena veljeilynä Jumalan kanssa.
En ole tarkistanut asiaa, mutta veikkaisin että
Kierkegaard ja minä tarkoitamme tässä eri asioita.
Miten itse tulkitsen täydellisen uskon?
Uskotaan Jumalaan ja siihen, että Raamattu
on Jumalan Sanaa, vaikkei välttämättä yksikään Raamatussa mainittu tapahtuma olisi historiallinen
tapahtuma. Tai siis että Raamatun tapahtuminen
historiallisuuksilla ei ole mitään väliä sen
kanssa, että Raamattu on Jumalan Sanaa.
Raamattu on Jumalan Sanaa tuotuna tähän hetkeen
ja tulevaisuuteen.
Vastaavasti voi menetellä myös muiden pyhien
kirjojen ja uskontojen kanssa.
Jopa Kalevalankin. Kansojen syvällisimmät
totuudet ilmaistaan usein muutenkin myyttien muodossa.
"Satukirjauskonto" ei ole sen huonompi kuin
muukaan. Historiallisuuteen vain ei tarvitse
yksinkertaisesti ottaa kantaa. Häipyy yksi
skeptikon suuri ongelma vain pois. Jäljelle
jää tietysti vielä kuitenkin myyttien moraalinen kritiikki. Sitäpaitsi tavallisilla saduillakin on usein sanomansa. Suuri osa skeptikon ongelmista vain poistuu, kun jätetään huomiotta se, onko
Raamatussa kyse historiallisista tapahtumista vai ei.
Valitettavasti kristinusko nimenomaan on kiinnittänyt itsensä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen niin tiiviisti,
ettei se ehkä tällaista voi sulattaa. Mutta siinäpähän on skeptikot riesananne. Sen sijaan evankeliumien Jeesuksen levittämä "Jumalan valtakunta"-usko ei ole mitenkään
absoluuttisesti kiinni historian tapahtumissa.
Mainittakoon, että tämä on oma tulkintani ns. täydellisestä uskosta, se ei sama kuin Kierkegaardin tulkinta, joka piti "täydellistä uskoa" pirullisena veljeilynä Jumalan kanssa.
En ole tarkistanut asiaa, mutta veikkaisin että
Kierkegaard ja minä tarkoitamme tässä eri asioita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
riesaa riittää uskonne tiellä. Itse en ateistiurani alussa edes tiennyt, että Raamattu on epähistoriallinen ja itsessään ristiriitainen. Oli muuten vaan hiukka epäuskottava opus, mikä johtui tietysti siitä, että en osannut tulkita sitä oikein, kuten nämä aasin ja käärmeen jutustelut. Lisäksi en rajoittuneen ymmärrykseni vuoksi tajunnut, että Jumalalle mikä vaan on mahdollista, miksei sitten vaikka vetten päällä kävely tai aaseille puhelahjan antaminen.
Nyt pitkään täällä virtuaalimaailmassa opiskelleena olisinkin valmis oikeaan tulkintaan ja uskoon, mutta nyt en vain enää tiedä mihin pitäis uskoa. On niin niin paljon hyviä uskontoja, joita kaikkia yhdistää usko semmoiseen, jonka olemassaolemattomuutta ei ole todistettu.
Joo, koin kyllä vapauttavana, kun tajusin, ettei
Raamatun ym. pyhien kirjojen tapahtumien historiallisuudesta tarvitse välittää
pätkääkään. Niitä voi pitää Jumalan sanana aivan yhtä hyvin ilman aikakonetta. Tässä voisi ruveta uskomaan Jumalaan, joka on ehdoton rakkaus, ja kaikki maailman pyhät kirjat, mytologiat ja kansalliseepoksetkin olisivat Hänen sanaansa.
Tietysti moraalinen uskontokritiikki pyhiin teksteihin täytyy kohdistaa.