Muslimivaltio julkisti tyttöjen neuvoston

tapaamisen –yhtään naista ei paikalla.

Saudi-Arabia on pitänyt ensimmäisen "tyttöjen neuvoston" tapaamisen historiansa aikana. Uuden neuvoston julkaisutilaisuudessa ja ensimmäisessä tapaamisessa ei julkaistujen kuvien perusteella ole kuitenkaan ainoatakaan naista. Kuvissa esiintyy vain 13 miespuolista henkilöä.

BBC kertoo, että tapaamiseen osallistuneet naiset ovat luultavasti toisessa huoneessa ja kommunikoivat videon välityksellä.
Äärikonservatiivinen muslimivaltio vahtii tarkoin, että miehet ja naiset, jotka eivät ole sukua keskenään, pysyvät erossa toisistaan.

Miesvaltaista valokuvaa on jaettu runsaasti sosiaalisessa mediassa. Neuvoston julkistamista johti saudiprinssi Faisal bin Mishal, joka kertoo olevansa ylpeä tapaamisesta.

"Katsokaamme Qassimin alueen naisia miesten siskoina. Me tunnemme velvollisuutta avata enemmän mahdollisuuksia, jotka palvelevat naisten ja tyttöjen työntekoa", prinssi sanoi. Hänen vaimonsa prinsessa Abir bint Salman, joka johtaa neuvostoa, ei esiintynyt kuvissa.

Saudi-Arabia juhli helmikuussa ensimmäisen kerran naistenpäivää.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se on naisten oma valinta, etteivät menneet paikalle..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NaistenPäivää kirjoitti:

tapaamisen –yhtään naista ei paikalla.

Saudi-Arabia on pitänyt ensimmäisen "tyttöjen neuvoston" tapaamisen historiansa aikana. Uuden neuvoston julkaisutilaisuudessa ja ensimmäisessä tapaamisessa ei julkaistujen kuvien perusteella ole kuitenkaan ainoatakaan naista. Kuvissa esiintyy vain 13 miespuolista henkilöä.

BBC kertoo, että tapaamiseen osallistuneet naiset ovat luultavasti toisessa huoneessa ja kommunikoivat videon välityksellä.
Äärikonservatiivinen muslimivaltio vahtii tarkoin, että miehet ja naiset, jotka eivät ole sukua keskenään, pysyvät erossa toisistaan.

Miesvaltaista valokuvaa on jaettu runsaasti sosiaalisessa mediassa. Neuvoston julkistamista johti saudiprinssi Faisal bin Mishal, joka kertoo olevansa ylpeä tapaamisesta.

"Katsokaamme Qassimin alueen naisia miesten siskoina. Me tunnemme velvollisuutta avata enemmän mahdollisuuksia, jotka palvelevat naisten ja tyttöjen työntekoa", prinssi sanoi. Hänen vaimonsa prinsessa Abir bint Salman, joka johtaa neuvostoa, ei esiintynyt kuvissa.

Saudi-Arabia juhli helmikuussa ensimmäisen kerran naistenpäivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu