Päättämättömyys ja jahkailu Suomen velkaantuessa koko ajan lisää. KIKY-sopimus olisi pitänyt ajaa joko maaliin siinä muodossa kuin hallitus sitä esitti. Tai sitten antaa työmarkkinajärjestöjen hoitaa asia keskenään. Nyt kukaan ei tunnu käsittävän missä asiassa mennään.
Kaavailluiden SOTE-alueiden määrä on aivan liian suuri. Suomeen riittäisi karrikoiden neljä SOTE-aluetta. Tästä tulee luultavasti vielä vääntöä Keskustan ja Kokoomuksen välillä. Maakuntamalli tulee todennäköisesti vain lisäämään byrokratiaa ja kuluja.
Sitten tulee vielä hallituksen mahdollinen heilahtelu jos Suomen eroa EU:sta vaativa Halla-Aho valitaan Perussuomalaisten johtoon.
Ministereiden määrää ensin vähennettiin. Nyt sitä ollaan lisäämässä. Bernerin sinänsä erittäin hyvä malli liikenneverkoista meni kiville. Veneveron kanssa sama juttu.
Hallituksen toimintaa leimaa
2
60
Vastaukset
- Pettäjän_tie
https://www.youtube.com/watch?v=gOFbZ3N2B2M
Sanni on aivan pihalla kaikesta todellisuudesta. Kokoomukselta on unohtunut, että se on ollut "rakentamassa Suomea"
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen ilmoitti (6.2.2015) A-Talkissa, ettei kokoomuksella ole aikomusta leikata varoja enää suomalaisesta koulutuksesta. Grahn-Laasosen mukaan kuluneella hallituskaudella käytiin vahvasti palveluiden kimppuun ja varsinkin koulutuksesta leikattiin kovalla kädellä
"Perussuomalaiset vastustivat eduskunnassa tiukasti hallituksen aikeita kitkeä opetusmäärärahoja.
Hallitus esittää, että väliaikaisina säädetyt opetustoimen valtionosuusindeksi- ja yksikköhintasäästöt muutetaan pysyviksi. Myös lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja taiteen perusopetuksen yksikköhintaa vähennettäisiin uudella pykälällä.
Leikkaukset vastoin hallituksen linjaa
Perussuomalaiset korostivat vastustaneensa aina koulutukseen tehtäviä leikkauksia. Keskustelussa huomautettiin myös, että hallitus on karsinut koulutuksesta kaksi miljardia euroa samaan aikaan, kun Suomesta pitäisi tehdä oasaavin kansakunta vuoteen 2020 mennessä.
Sivistysvaliokunnan jäsenet Ritva ”Kike” Elomaa ja Kimmo Kivelä esittivät vastalauseessaan esityksen hylkäämistä." Että silleen ja nyt taas tälleen.
Keskusta vaatii (3/2015), että toisen asteen koulutuksen saatavuus on turvattava tasa-arvoisesti joka puolella Suomea. Hallitus ei saa antaa eduskunnalle sellaista lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestämistä koskevaa esitystä, joka vaarantaa nuorten mahdollisuuden käydä koulua kotoa käsin. Lakiesitys ei myöskään tue nuorisotakuun tavoitteita vaan päinvastoin lisää nuorten syrjäytymisen riskiä.
Että semmoista, valhetta valheen perään... - Suomi.kuntoon
Matalapalkka-alan duunarit ovat kikystä mielissään. Työpäivä piteni ja sen myötä liksa aleni: samalla rahalla on tehtävä enemmän ja pitempään. Duunarit tekevät pitempää päivää ja hallitus järjesti heille "siitä hyvästä" lyhemmät lomat. Joissain työpaikoissa on pienetkin edut otettu pois, ettei työnantaja köyhdy...
Mutta hei, Sipilähän päätteli että ottamalla työntekijöiltä rahat ja lomat pois vienti kasvaa...! Ihanaa!
Epätoivon kehä kääntyi... ihanaa!... ja mittarit.. ne osoittavat oikeaan suuntaan! Ihanampaa! Kohta mie romahan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5211640- 641186
- 62881
- 62874
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 79785
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101776- 30707
- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701
