Miksi minä puollan jumalanpilkkapykälän poistamista eli dekriminalisointia? Koska yksilöiden vapaaati kaikista omista asioistaan, tekemisistään ja haluistaan itse. Ketään ei tulisi kontrolloinnilla puuttua yksilön tekemisiin, ajatuksiin, sanoihin, tunteisiin, käyttäytymiseen, vaan ihmisten tulisi saada päättää asioista vapaasti itse. Valbominen ja kontrollointi vahingoittaa ihmistä eikä katso koskaan yksilön etua, tosielämässä yksilö itse on setärkein mitä muiden tulisi aina katsoa ja ottaa huomioon. Kenenkään henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei tule puuttua minkäänlaisella kontrollilla libertaarien arvojen mukaan. Olethan sinä kantanut äänesi uuraan lain poistamiseksi, päätät itse. Jokainen kuitenkin vastaa vain itsestään.
Uskonrauhan rikkominen ja uskontojen kritisointi
PilkkaSallittava
162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pilkka kuuluu ihmisen perusoikeuksiin (?). Toisille se on tärkeä sisäisen motivoinnin ennenkaikkea hyvinvoinnin lähde. Mielenterveystyötä tekevät tuntevat kuitenkin vain oireita lievittävät pinnalliset placebo-vaikutukset, mitä jumalanpilkalla ehkä saadaan aikaan. Itsekkyyden perusongelmiin pilkkaamisella ei ole mitään parantavaa vaikutusta.. varsinkaan jos pilkataan olematonta niin kierre on vakavampi ja silloin hyppy ihmis syrjintään on lyhyt.