miten nämä suvakkinaiset- ja muutamat miehetkin voivat olla noin tyhmiä, että puolustavat ja auttavat näitä maahantunkeutuneita muslimeja?
yleensä juurikin nämä suvakit ovat korkeakoulutettuja, joten luulisi, että niillä olisi tietoa ja sivistystä ymmärtää tuosta kivikautisesta uskonnosta, jonka yksi tavoite on islamisoida koko maailma. naisella siinä maailmassa ei ole minkäänlaista arvoa. ja juuri silti nämä naiset enemmistönä puolustavat näitä.
naiset on alistettu totaalisesti. pakotettu pukeutumaan tuohon kaameaan kaapuun, joka on pelottavakin tavallisen eurooppalaisen ihmisen silmissä. hakataan pienimmästäkin syystä, eikä oikeastaan tarvita edes syytä, kun hakataan kepeillä, heitetään happoa kasvoille ym kauheuksia.
feministi -liike ajaa naisia valtaan. no sekään ei kyllä ole hyvä asia, mutta kun tässähän juuri on aivan kummallinen ristiriita. että he pyrkivät valtaan, mutta kuitenkin puolustavat ja rakastuvat näihin sekopäisiin täysin naisen alistaviin islamisteihin.
meillä eurooppalaisilla naisilla ei ole ruusuinen tulevaisuus edessämme, jos emme saa muutosta tähän hulluuteen. emme uskalla enää liikkua ulkona vapaasti, pelkäämättä, että lauma noita tulee ahdistelemaan kaduilla, uimarannoilla, ravintoloissa, puistoissa tai yleensäkin joka paikassa.
yleensä juurikin nämä suvakit ovat korkeakoulutettuja, joten luulisi, että niillä olisi tietoa ja sivistystä ymmärtää tuosta kivikautisesta uskonnosta, jonka yksi tavoite on islamisoida koko maailma. naisella siinä maailmassa ei ole minkäänlaista arvoa. ja juuri silti nämä naiset enemmistönä puolustavat näitä.
naiset on alistettu totaalisesti. pakotettu pukeutumaan tuohon kaameaan kaapuun, joka on pelottavakin tavallisen eurooppalaisen ihmisen silmissä. hakataan pienimmästäkin syystä, eikä oikeastaan tarvita edes syytä, kun hakataan kepeillä, heitetään happoa kasvoille ym kauheuksia.
feministi -liike ajaa naisia valtaan. no sekään ei kyllä ole hyvä asia, mutta kun tässähän juuri on aivan kummallinen ristiriita. että he pyrkivät valtaan, mutta kuitenkin puolustavat ja rakastuvat näihin sekopäisiin täysin naisen alistaviin islamisteihin.
meillä eurooppalaisilla naisilla ei ole ruusuinen tulevaisuus edessämme, jos emme saa muutosta tähän hulluuteen. emme uskalla enää liikkua ulkona vapaasti, pelkäämättä, että lauma noita tulee ahdistelemaan kaduilla, uimarannoilla, ravintoloissa, puistoissa tai yleensäkin joka paikassa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aika monilla omien sanojen ja kirjoitusten perusteella on mielenterveysongelmia ja merkkejä myötätuntouupumisesta RHC fb-sivuilla. Hiljaiset ns. kympin tytöt, haluavat auttaa, sama syndrooma kun sympatia vankilassa olevia rikollisia kohtaan. Hoivavietti, usko siihen, että me pystymme muuttamaan ihmiset paremmiksi teoillamma.
Tämän hössötyksen jälkeen iskee mieletön masennus ja takki on totaalisen tyhjä. Terapeuttien ovet käyvät kun saluunan ovet kun haetaan pettymykseen apua.
Mitä tapahtuu, kun on aika lunastaa lupaukset niitä vaativille? He eivät hyväksy kieleteisiä päätöksiä!
Feministit tulevat saamaan sitä mitä ovat tilanneet.
Maahantunkeutujien puolustajat eivät yksinkertaisesti ajattele nenäänsä pitemmälle. Lähes kaikki maat ovat täynnään huonoja esimerkkejä, mutta silti kuvitellaan että Suomessa asiat menisivät paremmin. Niinhän ei tule käymään, vaan meille käy ihan samoin kuin muillekin. Huonoista maahanmuuttajista ei saa hyviä maahanmuuttajia, vaan hyvät pitäisi valita. Toisaalta maahanmuuttajia ei pitäisi ainakaan Suomeen ottaa ollenkaan, koska meillä on puolimiljoonaa omaakin kansalaista työttöminä, joka vuosi elämme yhden Nokian verran yli varojemme jo ennestään liiallisten sosiaalikulujen kanssa, Suomessa auttaminen on mielettömän kallista, Suomelle koituu erittäin suurta haittaa ja vahinkoa maahantulleista, pakolaisuus lisääntyy sitä enemmän mitä höllemmin heitä tänne otamme, ihmissalakuljetus kasvaa ja Välimereen hukkuun kokoajan enemmän ihmisiä, väestöräjähdys leviää myös länsimaihin ja väestön kasvua ei rajoita mikään Afrikassa eikä Aasiassa, Suomen apu haaskaantuu vääriin ihmisiin, oikeat pakolaiset jäävät ilman kotimaissaan ja leireillä, pakolaisuuden syihin ei puututa kun varat on jo haaskattu, pakolaismaat eivät kehity vaan taantuvat koska apu sinne pienenee, Suomi velkaantuu, syntyy maahanmuuttoväestöräjähdys, maahanmuuttajapommi laukeaa heidän vanhetessaan, syntyy valtava joukko mitääntekemättömiä ja yhteiskunnalle haitallisia ihmisiä, suomalaisuus muuttuu vastustettavaksi, islam valtaa alaa, maan tavat ja lait menettävät merkityksensä, oma kansamme kärsii henkisesti ja fyysisesti siitä pahasta mikä Suomea kohtaa, masennus ja epätoivo valtaa alaa, maahantulleet vihaavat vääräuskoisia suomalaisia ja haluavat vallata maan itselleen, rikollisuus ja väkivalta lisääntyy, raiskausten määrä räjähtää kuten Ruotsissa, vaaditaan sitä sun tätä kouluihin, työpaikoille ja kaikkialla, tulee huntupakko, naisilta kielletään liikkuminen, kahvilat ovat vain miehille, rikkurit raiskataan ja kivitetään, vähemmistöt tapetaan, kehitys pysähtyy, maa taantuu, emme selviä veloistamme, joudumme konkurssiin ja jätämme velat maksamatta, maanpuolustustahto heikkenee, ääriryhmät ryhtyvät epätoivoisiin terroritekoihin joka on suomalaisen rauhallisen ja ajattelevan luonnon vastaista, seuraa kaaos, ihmiset palelevat kodeissaan, kukaan ei tiedä miten meidän käy, mutta kaikki aavistavat pahinta, meidän on noustava viimeiseen ja verisimpään taistoon oman elämme puolesta, vaihtoehtoisesti ja todennäköisemmin tunkeutujat lannistavat meidät viimeiseen mieheen sitä ennen, luopiot vaihtavat uskontoaan ja kääntyvät omaa kansaansa vastaan saadakseen itse elää, tulee kovia pakkastalvia, Irak tuottaa Suomeen suurilla tankereilla öljyä lämmitykseen ja Suomesta tulee Irakin siirtomaa. Suomen historia katoaa ja maatamme asustaa väkivaltainen ja sivistymätön kansa. Ihmisten henkinen kehitys taantuu 1400 vuotta, eikä Suomessa synny enää mitään uutta tietoa. Elämä on pyhitetty kuolemalle ja Saatanalle, kunnes kuolema senkin korjaa.
Islam on nuori uskonto ja väärin ymmärretty, tai pääosin väärin toteutettu. Nykyiset Islamistit tekevät väkivallattomasta uskonnosta väkivaltaisen niin kuin me kristityt teimme omastamme ennen. Tämä kaikki johtuu monesta tekijästä. Ensinnäkin lännen riistäjät ovat imapanneet näitä maita pitkään ja radikalisoituminen on päässyt tapahtumaan. Se että koko katastrofi päästetään leviämään koko maailman alueelle on täysin meidän omaa syytä. Se että me länsimaalaiset olemme valinneet niille johtajanpaikoille itsekkäitä ahneita mulkkuja on suurin syy tämänkin vitsauksen leviämiseen. Itse olen luja ateisti ja uskon, että maailma olisi paljon parempi ja järkevämpi paikka ilman uskontoja. Ainakaan terrorismia ja sotia ei voisi verhota kauniiseen ajatukseen/uskomukseen Jumalasta ja hänen laeistaan.
MAAHANMUUTTO ON PYSÄYTETTÄVÄ JA JO TULLEET PALAUTETTAVA!
Kysymys on sosiaalisesta asemasta. Yksikään maahanmuuttaja ei kykene heikentämään minun tulojani millään tavalla. Voin korkeintaa hyötyä siitä, että irakilainen maahanmuuttaja vaihjtaa autoni talvirenkaat 5 eurolla (annoin toisen 5 euroa jumarahaa). Virolainen olisi halunnut 25 euroa ja suomalainen peräti 50.
Jo eläisin sosiaalituravalla, niin tietäisin jokaisen maahantulijan heikentävät KELAa noin 500.000 eurolla ja ennemmin tai myöhemminn osa tuosta rahasta on pois myös minulta. Jos taas vaihtaisin renkaita, niin laskisin maahanmuuttajat kilpailijoiksi.
On helppo suvaita maahanmuuttajia, jos on esimerkiksi suomen kielen maisteri. Opiskelijoiden määrä kasvaa => lisää työtä. Maahanmuuttajilta menee 20 vuotta saavuttaa sellainen suomen kilelen taso, että heistä voisi nousta muutama työpaikoista kilpaileva. Jos olen jo nyt keski-ikäinen nainen, olen eläkkeellä ennen kuin esim. afgaanista tule suomen maikka.
Kyseessä on siis selkeä kustannus-hyöty -laskelma. Ideologiaa tarvitaan vain hyväksikäytön naamioimiseen.
Kaikki täällä vastustavat Matujen (=venäläiset) maahantuloa.
Suomi ei tarvitse minkäänmaalaisia maahanmuuttajia, vaan oman kansansa!
Asia ei ole noin yksiselitteinen.
Otetaan esimerkiksi pakolaisia puolustava Sunniva Drake, virkanainen 62 v. Maahanmuuttajista ei ole vallitsevan propagandan mukaan hänelle muuta kuin hyötyä.
Maahanmuuttajat eivät vaikuta virkapalkkaan jäljellä olevien virkavuosien aikana. Esimerkiksi irakilainen ei kilpaile hänen kanssaan kirjastopuolen virkapaikasta. Taloudellisesta huoltosuhteesta esitetyn propagandan mukaan Drake voi suorastaan olettaa saavansa parempaa eläkettä maahanmuuton ansiosta.
Jos sekä oma etu että henkilön ideologia tukevat käsitystä maahanmuuton hyödyistä, niin onhan maahanmuuton puolustaminen ihan loogista.
Asia muuttuu kokonaan, jos otetaan huomioon se, että propaganda ei ole totta tai valitaan Kalle Keskiansion näkökulma. Rape Rasvanahkaduunarin kannalta maahanmuuttaja syö hänen leipäänsä jo ottaa päälle vielä KELAn tuet.
Eliitti hyötyy - rasvanahkaduunari maksaa - siinä se selitys.
suvakit ja hyysärit haluavat suomesta monikulttuurisen maan kuten kypros, kashmir, palestiina, syyia, irak, etelä filippiinit, rikkeby, rosgården yms