Sokea luolakala saa seuraa

Jokainen muistanee sokean luolakalan. Evolutionistit kuvittelevat, että satunnaiset mutaatiot ja luonnonvalinta aiheutti sen silmien menetyksen ja olivat shokissa huomattuaan, että meksikon kissakala sai silmänsä takaisin muutaman sukupolven jälkeen päästyään valoisaan elinympäristöön.

Tuorein seuralainen tähän samaan suunnittelua todistavaan ilmiöön on Xyliphius sofiae, Etelä-Amerikassa elävä banjokissakala. Senkin silmät ovat kadonneet ja pigmentti hävinnyt sen nahasta johtuen epigeneettisestä geenisäätelystä, joka on kytkenyt sen silmien kasvun ja pigmentin muodostamisen pois päältä.

Muistattehan, että kalan ihon pinnassa on fotoreseptoreita, joiden avulla se saa informaatiota siitä, mikä on sen elinympäristön valon määrä. Fotoreseptoreiden välittämä informaatio käsitellään kalan aivojen neuroneissa, jonka jälkeen tiettyjä geenejä aktivoidaan tai vaimennetaan, jotta päästään mahdollisimman energiataloudelliseen fenotyyppiin.

Hakusanat: catfish photoreceptors

Kaikki informaatio on kaikissa eliöissä jo valmiina paikallaan. Kyse on vaan siitä, että ominaisuuksia aktivoidaan tai vaimennetaan epigeneettisten mekanismien toimesta elinympäristön ja ravintotilanteen mukaisesti. Energiataloudellisuus on avainsana.

Kaikki viittaa suunnitteluun ja luomiseen. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

Linkki ketjussa.

9

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieman ennenaikaista julistusta noin tuoreesta lajilöydöstä.
      http://www.asihcopeiaonline.org/doi/abs/10.1643/CI-16-456?code=asih-site

      Huomaa myös tämä:
      http://news.nationalgeographic.com/2015/09/150911-blind-cavefish-animals-science-vision-evolution/

      ' “Genetic studies show that about a dozen eye genes are mutated in Astyanax cavefish, and different genes are mutated in different cavefish populations, suggesting multiple driving factors,” Jeffery says. (See "Blind Cavefish Can Produce Sighted Offspring.") '

    • joopa_joo_joo

      > Evolutionistit kuvittelevat, että satunnaiset mutaatiot ja luonnonvalinta aiheutti sen silmien menetyksen ja olivat shokissa huomattuaan, että meksikon kissakala sai silmänsä takaisin muutaman sukupolven jälkeen päästyään valoisaan elinympäristöön.

      Ja tälle lähde, kiitos! Ainoa edes tuohon suuntaan viittaava artikkeli jonka löysin oli vuodelta 2000, jossa sokean kalan silmään siirrettiin toimiva mykiö, joka ohjasi muiden silmän rakenteiden kehitystä.

      >Tuorein seuralainen tähän samaan suunnittelua todistavaan ilmiöön on Xyliphius sofiae, Etelä-Amerikassa elävä banjokissakala. Senkin silmät ovat kadonneet ja pigmentti hävinnyt sen nahasta johtuen epigeneettisestä geenisäätelystä, joka on kytkenyt sen silmien kasvun ja pigmentin muodostamisen pois päältä.

      Lähde tällekin, kiitos! Sinun linkissäsi ei puhuta asiasta mitään. Viime vuonna ilmestynyt tutkimus toisesta sokeasta luolakalasta kertoo aivan päinvastaista mitä selität. Siinä kerrotaan lukuisista geneettisistä muutoksista. Linkki seuraavassa viestissä.

    • Se_oli_sillä_selvä

      "Kaikki viittaa suunnitteluun ja luomiseen."

      Pitäisi olla havaittuna, tutkittuna ja määriteltynä se suunnittelu ja luominen tämän asian kontekstissa, että noin voisi väittää. Kun tuo suunnittelu ja luominen ei ole mikään havaittu asia vaan on vain uskottu asia, niin siihen viittaaminen ei onnistu.

      "Luomisteorian" edustajien yritykset selittää luominen on ollut lähinnä käsienheiluttelua. Hehän vain väittävät, että jos jokin näyttää liian monimutkaiselta niin sitten sen täytyy olla luotua ja tuohon on vain valehtelua tai sitten puhtaasti argumentum ad ignorantiam.

      Mitä se monimutkaisuus sitten on? Jaa'a, on vaikeaa sanoa, koska suunnittelu-uskovaisethan uskovat joka tapauksessa aivan kaiken olevan suunniteltua ja luotua, joten käytännössä emme voi tarkastella tuota monimutkaista mitään epämonimutkaista vasten ja todella vetää rajoja ja määritellä kriteereitä. Eli koko juttu siis on sitä käsienheiluttelua vain.

      Minähän voisin muuten antaa tehtävän, että jospa ROT kumoaisi nämä väitteet omin sanoin keskustellen, mutta eihän hän sitä tee. Hänhän voi vain joko linkittää lisää juttuja ja väistää edellisten juttujen nostattamat nootit tai väittää, etteivät nuo nootit muka ole asiallisia. On ironista, että asiallisuudesta puhuu mm. satiirijulkaisuihin tosissaan linkittelevä mies. No ei se ole vain ironista vaan se on aivan naurettavaa.

    • Uskonsa sokeuttama ja kreationistisissa pohjamudissa elävä Tomi Aalto on ilmeisestikin menettänyt sekä silmänsä että aivotoimintansa ja näkee omissa lähteissäänkin vain olemattomia.

    • Ierika

      On paljon asioita joita ei vielä tiedetä ja ymmärretä. Sammutetut geenit esimerkiksi. Jokatapauksessa aloittaja todistaa hyvin evoluution voimaa.

      Jos jumala loi kaiken itseään ja ihmistä varten niin miksi päätti tehdä järjettömän kokoisen ja laajenevan universumin. Ja miksi hän oli niin sairaalloisen kiinostunut ötököistä ja pieneliöistä - loi niitä käsittämättömiä määriä ja osan ihan vaan kiusallaan.
      Olisi malttanut keskittyä kuuden päivän huseeraamisessaan oleelliseen. Hätäilyksi tuo meni siinnä ajassa joten ei ihme että lopputulos on melkoisen brutaali.

    • BipliaOikeassaKourassa

      Nämä Biibbelin sekoilut alkavat jo siinä määrin hivotella eeppisen rajoja,että parhaat palat kannattaisi kerätä yksiin kansiin.
      Ei tuollaista menoa muuten kukaan uskoisi,ja olisihan sillä jopa huumoriarvoakin.

    • kunhan.nyt.kysyn

      Onko luominen toistettavissa laboratoriossa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe