RKP kannattaa suurmoskeijan rakentamista

eli ihan kuutamolla ovat asian suhteen, tai sitten vaan RKP haluaa lisää mamuongelmia maahan.

Pitäisi käsittää edes se fakta islamista, että sen päätarkoitus on maailmanvalta. Ja asein se ei onnistu, mutta onnistuu vähitellen sillä että tänne ja muualle eurooppaan aina vaan päästetään lisää muslimeita. Ruotsi on hyvä esimerkki siitä kuinka muslimit ovat koko ajan kasvattaneet valtaansa maassa, ja jos siitä halutaan puhua totuuksia, niin vihervasemmisto hyökkää päälle ja syyttää rasistiksi.

Dokumentti "Sharialakia Tanskassa" oli erittäin hyvä, ja siinä tuli se muslimien totuus ilmi. Niille jotka eivät näistä asioista ole selvillä.
15202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Muslimit eivät halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, heillä on omat lait ja tavat

Äänestä
  • Näin on jo ruotsissa.

    1Äänestä

Ruotsi on mamuttamassa itseään pilalle ja ruotsin kieli katoaa Suomesta, niin svekorusut haluavat saman kohtalon myös suomaalaisuudelle.

Äänestä
  • Veemaista sakkia ovat.

    Äänestä

RKP:n pahin vihollinen on Persut. He eivät käy pakolaiskeskuksissa jja vastustavat pakkoruotsia. A-M ja Eva joutuvat menemään joka ilta pahoilla mielin nukkumaan, kun Timo Soini porskuttaa hallituksessa. Pahinta myrkkyä RKP:lle on, kun Margot Wahlström joutuu puhumaan englantia Soinille. Timo on niin kova politiikko, ettei suostu ryömimääm Margotin jaloissa. On huomattava, että Soini puhuu ministereistä hyvin ruotsia. Hän pitää Suomen tasa-arvoisena Ruotsin kanssa.

Äänestä
  • Persut+eivät+ole+alle+10%:n+kannatuksellaan+tällä+hetkellä+oikein+kenenkään+vihollinen.+Ja+jos+persut+eivät+ota+opikseen+ja+profiloidu+yhteiskunnan+merkittävillä+ongelmilla,+kuten+muutkin+puolueet,+niin+mahalasku+jatkuu.+Mitään+yhden+asian+puolueita+eivät+suomalaiset+kaipaa.+He+ovat+aivan+liian+fiksuja+kuuntelemaan+enempää+populismia.+Se+on+nyt+nähty.

    1Äänestä

  • avasin linkkisi - ja missään ei lukenut että rkp vihaa suomenkielisiä.
    oletkohan vaari nyt vähän sekaisin.....

    1Äänestä

  • seko.vaari kirjoitti:

    avasin linkkisi - ja missään ei lukenut että rkp vihaa suomenkielisiä.
    oletkohan vaari nyt vähän sekaisin.....

    Linkissä ei puhuta RKP:stä mitään. Keksitty juttu, kuten tällä palstalla usein tapana.

    1Äänestä

  • seko.vaari kirjoitti:

    avasin linkkisi - ja missään ei lukenut että rkp vihaa suomenkielisiä.
    oletkohan vaari nyt vähän sekaisin.....

    RKP:n+henkinen+oppi-isä+oli+100%+rasisti+A.O.Freudenthal.+Pitäisi+kertoa+jo+jotain+RKP:stä.

    Äänestä

  • dfhgjgjff kirjoitti:

    RKP:n+henkinen+oppi-isä+oli+100%+rasisti+A.O.Freudenthal.+Pitäisi+kertoa+jo+jotain+RKP:stä.

    Juuri niin!

    Äänestä

  • populi00 kirjoitti:

    Persut+eivät+ole+alle+10%:n+kannatuksellaan+tällä+hetkellä+oikein+kenenkään+vihollinen.+Ja+jos+persut+eivät+ota+opikseen+ja+profiloidu+yhteiskunnan+merkittävillä+ongelmilla,+kuten+muutkin+puolueet,+niin+mahalasku+jatkuu.+Mitään+yhden+asian+puolueita+eivät+suomalaiset+kaipaa.+He+ovat+aivan+liian+fiksuja+kuuntelemaan+enempää+populismia.+Se+on+nyt+nähty.

    - He ovat aivan liian fiksuja kuuntelemaan enempää populismia.

    RKPn politiikan aakkosia kun ihmettelee aikansa, niin kokee selkeän tunteen, että RKP on påpulismin kirkkain airut.

    Äänestä

On järkevä investointi.
Suurin osa heistä fiksuja ja hyviä tyyppejä.
Ei terroristeja suurin osa.
Hyvä investointi, koska toisi lisätuloja valtiolle, kun homma pyörisi hyvin, etenki nyt kun mamuja tulee paljon Suomeen.
Nyt ois ajankohtainen hanke!
Ja muutenki verotuloja tuottavaa hommaa.
Kannatan!
Yleensä en kannata ihan kaikkia investointeja, koska vaikeat ajat, iso velkataakka, mutta tämä on ajankohtainen ja järkevä.

Äänestä

Ei sinänsä kauheasti yllätä sillä RKP:n lähimmät sisarpuolueet löytyvät lähi-idästä nimellä "muslimi veljeskunta", yhteistä näille molemmille on pakon omainen tarve pakottaa ihmisille asioita. Molempien historia on saannut myös alkunsa "miekka käännyttämisestä", toiset vain käännyttivöt kristinuskoon ja toiset islamiin. Muslimeilla on myös käytäntö että vääräuskoiset saavat elää islamilaisella alueella jos maksavat ylimääräistä veroa. Suomessa tätä kutsutaan kaksikielisyydeksi, eli suomalainen saa asua täällä kunhan maksaa ruotsinkieliselle paremman elämän kun itse saa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


isänmaallinen.mies kirjoitti:

eli ihan kuutamolla ovat asian suhteen, tai sitten vaan RKP haluaa lisää mamuongelmia maahan.

Pitäisi käsittää edes se fakta islamista, että sen päätarkoitus on maailmanvalta. Ja asein se ei onnistu, mutta onnistuu vähitellen sillä että tänne ja muualle eurooppaan aina vaan päästetään lisää muslimeita. Ruotsi on hyvä esimerkki siitä kuinka muslimit ovat koko ajan kasvattaneet valtaansa maassa, ja jos siitä halutaan puhua totuuksia, niin vihervasemmisto hyökkää päälle ja syyttää rasistiksi.

Dokumentti "Sharialakia Tanskassa" oli erittäin hyvä, ja siinä tuli se muslimien totuus ilmi. Niille jotka eivät näistä asioista ole selvillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu