rakennusyrittäjä valittaa ku koirat haukkuu teollisuusalueella,huhhuh,eikö juuri sitä varten ole teollisuusalueet että sinne tehdään yrityksiä ja verstaita ettei meteli häiritse asuinalueita.Kai nyt sirkkelistä ja muistakin työkaluista tulee meteliä ja siksi on keksitty kuulosuojat.
koirahoitola
peltor.fi
272463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
koirien räksytys on häiritsevää, se riittää perusteeksi sulkemiselle
Koirat ei kuulu kaupunkiin vaan maalle. Kaikki koirat saisi lopettaa kaupungista.
Olkaa onnellisia että on hyvä koirahoitola. Valittaja mies on pahasti väärässä asioista. Suosittelen muuttoa lappiin rauhaan valittajalle.
Kevät on monille vaikeaa aikaa.
Ettäkö yrittäjä vaatii hiljaisuutta teollisuusalueelle...
Eläimellinen mölinä ei kuulu siihen ympäristöön. Koirien pitäminen kaupungissa on eläinrääkkäystä ja varsinkin niiden vieminen vieraaseen paikkaan toisten usein pelottavien koirien lähelle. Ei koira voi tietää, että julmasti haukkuva koira ei pääse kimppuun. Juuri siksi ne haukkuvat, koska pelkäävät. Mitä pienempi koira, sitä enemmän se räksyttää ja satakiloinen tanskandoggi voi olla aivan paniikissa.
Koko koiraharrastus pitää lopettaa, koska sen ympärillä pyörii niin paljon pahaa. On järjestetty koiratappeluita, jatkuvasti tulee ilmi pentutehtailua, koiria rääkätään ja pidetään elinkelvottomissa oloissa nälässä ilman juomaa metrin narussa, tai jätetään sisälle loman ajaksi kun ei malteta edes viedä tuonne koirahelvettiin, kun se maksaa.
Koirat tappavat ja vammauttavat joka vuosi valtavan määrän ihmisiä, mutta silti joku uskaltaa jättää lapsen ja koiran samaan tilaan! "Ei meidän MUsti mitään tee", sanotaan, mutta miksi sitten seiskassa ja muissa lehdissä on kuvia koirien raatelemista lapsista?
Ei ihme että koira on muslimeille saastainen eläin.
Miksi seiskassa ja muissa lehdissä on kuvia IHMISTEN tekemistä pahoinpitelyistä,raiskauksista,tapoista jne?
ei ihme että ihminen on saatanallinen eläin
Koiraharrastajat ovat yleensä erittäin fiksuja,eläinrakkaita nuoria ihmisiä,suurin osa naispuolisia.Vallan hyvin näistä keskusteluista näkee ketkä eivät ole koskaan saaneet silittää omaa koiraa ja tuntea sen uskollisuutta sekä riemua aina kotiintullessaan.Tämä on vähän samantasoista keskustelua kuin koiranpaskakeskustelu,näillä valittajilla täytyy oma elämä mennä todella hienosti jos suurin ongelma on koiran haukku tai uloste.Koiranomistajan velvollisuus on toki aina huolehtia ettei ulosteita jää pyörä tai kävelyteille,luiskalla ne sitävastoin eivät haittaa vaan toimivat normaalina luonnon lannoitteena.
Oliskohan nyt niin notta tolla TJ:lla on oma elämä sekaisin kun ottaa kantaa tollaiseen naurettavan pieneen normaaliin yksityiskohtaan?
Ei ainakaan tuo hyvää fibaa firmalle.
Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin eläinten käyttäytyminen--tai eihän sitä tiedä jos se vaikka vaikuttaa firman menestymiseen?
Kyllä pahoin näyttää että kevään tulo tehnyt tepposen
koiratarhan pitäjän asiat kunnossa ja yrittää tehdä parhaansa ettei kukaan häiriintyisi hänen toimistaan,näköesteet näytti olevan ja siistit tarhat eikä mitään meteliä vaikka kiersin paikan oman koiran kanssa lenkkeillessä.Kyllä yrittäjillä pitäisi olla ymmärtämystä myös muille yrittäjille.
Lapsellinen yrittäjä koirat on hyvässä paikassa Vehon vieressä!!
"Koiraihmisiltä" tai "kissaihmisiltä" ei tietenkään voi vaatia normaalia käsityskykyä, kaikki pyörii jonkin piskin ympärillä ja omat lapsetkin jäävät toiseksi. Rakennusyrittäjän täytyy varmasti tehdä esim. suunnittelua ja muuta keskittymistä vaativaa toimistotyötä, ei siinä rakin haukkua kaivata.
Voihan niitä mennä sisälle tekemään.
Jos on naapurissa lauma koiria, niin kuuluuhan se haukku ikkunoiden läpi kuin tyhjää.
diapam,iapam,apam,pam,am,m,
Pampam, Lapua tai Vihtavuoren kennel.
Toimiiko Diapam myös koirilla?
Laita lihapullaan parikymmentä pamia ja nakkele niille sellaisia niin näet.
Rakennusliike prm ?
Prm remonttityötkö
valittaja on niitä ristuksen kissa ihmisiä jokka antaa niiden paskatassujen juosta vapaana ja käydä ruikkimas ihmisten oville ja kävellä autojen päällä...sitte aamulla viä päästää ne kävelemän paskaasilla tassulla omahan aamiaas pöytähän ja antaa nuolla naamaa kun se on ensin nuollu naapurin kollin pallia...kissaihmiset on vähä sekaasin oli kesä tai talvi...nuo ammoniakin hajuuset kummatukat
Voiko joku tosissaan sanoa vaikka olisi kuinka eläinrakas että olisi mukavaa yrittää keskittyä laskemaan tarkasti tarjouksia ja suunnittelemaan rakennuksia jos seinän takana haukkuu ja ulvoo koiralauma? Kolikolla on aina se toinenkin puoli, eihän kukaan turhaa asioista valita. Autokorjaamoa ei tällainen kiinnostaisi muun paukkeen keskellä mutta arkkitehti tai tilitoimisto saattaa hyvinkin olla eri mieltä.. Mielestäni koiratarhalle sekä itse koirillekkin muutenkin mukavampi paikka olisi hieman syrjemmässä esim. Jonkun maatilan yhteydessä, eikä missään peltihallissa teollisuusalueella. Missään nimessä ei kateeksi käy vaikka koirista pidän ja itsekkin yhden omistan.
Peräseinäjoella ja Honkakylästä löytyy kans koirahoitolat, viekää sinne niin ei haukut häiritse keään.
Aika huono on keskittymiskyky jos koiran haukku häirittee.Menkää käymään joskus Kehä 3.n sisäpuolella niin pääsettä kii tämän päivän elämään ja ääni ja saastemaailmaan.
Ne mitää koira harrastajia oo...kaikilla wannabe ganstoilla on bitbullit kun ne luulee näyttävänsä kovemmilta kun semmonen seisoo vieres.. hiffaakko