Viiden tähden hotellit, yhden tähden majatalot

Tänään ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä yllä olevan otsikon alla Lieksa oli päässyt taas esille kun esiteltiin Suomen huonoimpia kuntia. Lieksa kuuluu yhden pisteen kuntiin kun alemmaksi ei voi päästä. Parhaat kunnat porskuttelevat viidessä pisteessä. Eipä ollut enää kovin monta Lieksaa huonompaa kuntaa listassa! Lieksa oli sijalla 270. Huonoin oli Hyrynsalmi (297) ja paras Kauniainen.
15273
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Elinvoima-indeksi näkyi olevan 292. paras. Siitä vain kaupungin ja Lieksan Lehden ylin johto loukkaantumaan ja vastinetta väsäämään. Ehkäpä se ongelma onkin juuri siinä, että puhutaan ja uskotellaan, kun pitäisi toimia. Nurmeksen kaupunginjohtaja oli vastikään Kiinassa vierailulla kirjoittelemassa sopimuksia. Eipä ole Lieksasta tällaisia uutisia kuulunut.

1Äänestä
  • "Ehkäpä se ongelma onkin juuri siinä, että puhutaan ja uskotellaan, kun pitäisi toimia."

    Juuri näin !!
    Lieksan Lehti hypettää olematonta päätoimittaja Mölsän johdolla. Toinen hypetys on läheinen suhde kaupunkikeskus yhdistykseen jonka kanssa puuhaillaan "äksöniä" ja "sirkushuveja" kuntalaisille.
    Keisarilla ei ole edelleenkään vaatteita ja kuntalaiset kyllä tiedostavat tämän kaikesta huuhaa hypetyksestä huolimatta !!

    Äänestä

Nurmeksen kaupunginjohtaja matkusti Kiinaan hakemaan rahoitusta biohiilelle ja pyrolyysiöljylle. Rahoitus jäi Kiinasta saamatta.

Suomen Kuvalehti on johtava laatulehti Suomessa. Samoin HS.

1Äänestä

Tiedä häntä, mille kaikelle haki, mutta 60 miljoonaa tuli.

1Äänestä

Kyllä Lieksan johdon on syytä käydä Somaliassa kirjoittamassa elinvoimasopimuksia. Ei me muuten pärjätä. Onko meillä varaa pysytellä entisten elättien varassa? Ei ole sanon minä. Uutta verta tarvitaan.

Äänestä
  • Nurmes ei saanut Kiinarahaa. Jäi tulematta myös Kymenlaaksoon ja Savonlinnaan.

    Äänestä

Onkohan lieksalaiset perustellusti miettineet että katselisivat sieltä metsän laidalta oikein tukevan koivun. Rauhassa ja huolella sitoisivat koivuun paksun narun ja potkasisivat jakkaran alta.

Äänestä

tais lieksan kaupungin johto kusta kintuille noitten somppurosvojen kanssa. valtio kun ei enää elätä vaan jätti ne kuntalaisten maksettavaksi. talous on on ihan kuralla. niin siinä sitten kävi tämän monikultuurisuuden kanssa.

Äänestä
  • Lieksan talous oli viime vuodellakin todellakin HYVÄ. Ylijäämää jäi yli kaksi miljoonaa euroa. Se on pienelle kaupungille paljon. Miettikääpä tuota rahasummaa vaikkapa oikeassa Suomen valuutassa. Se on 12 miljoonaa markkaa!

    1Äänestä

  • Myös tuossa selvityksessä Lieksan talous ei ole huonoimmasta päästä.
    https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kuntakone-katso-asutko-suomen-koyhimmassa-kuihtuvimmassa-kunnassa-terveimmassa/

    En ole minäkään maahanmuuton kannattaja, mutta jokainen lukutaitoinen näkee toteutuneista budjeteista, että maahanmuutto ei ole köyhdyttänyt kuntaamme. Se on fakta. Valtion kohdalla voi olla toisinpäin.

    Samoin virkamiesten kestohaukkuminen oli sitten kyseessä uudet tai vanhat tekijät ei johda mihinkään. Aina on ruoho vihreämpää aindan toisella puolella. Nurmeksen auoisuus on meidänkin etu. Helppo sinne on töihin kulkea. Jos se oikeasti on niin hyvä paikka.

    Äänestä

  • aina.näitä.samoja kirjoitti:

    Myös tuossa selvityksessä Lieksan talous ei ole huonoimmasta päästä.
    https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kuntakone-katso-asutko-suomen-koyhimmassa-kuihtuvimmassa-kunnassa-terveimmassa/

    En ole minäkään maahanmuuton kannattaja, mutta jokainen lukutaitoinen näkee toteutuneista budjeteista, että maahanmuutto ei ole köyhdyttänyt kuntaamme. Se on fakta. Valtion kohdalla voi olla toisinpäin.

    Samoin virkamiesten kestohaukkuminen oli sitten kyseessä uudet tai vanhat tekijät ei johda mihinkään. Aina on ruoho vihreämpää aindan toisella puolella. Nurmeksen auoisuus on meidänkin etu. Helppo sinne on töihin kulkea. Jos se oikeasti on niin hyvä paikka.

    Maahanmuutto on köyhdyttänyt kuntaa siinä merkityksessä että eriarvoisuus kuntalaisten ja mamujen kanssa tuli näkyväksi. Taikaluukku jakoi rahaa minkä kerkesi kun oma väki elää köyhyydessä. Tämä on asia jota ei unohdeta. Yhteishengestä ei voi enää puhua, se on menetetty ja kiitos siitä kuuluu maailmanäitiä leikkiville päättäjille. Ainoastaan muutos poliittisessa ja virkamieskentässä tuo muutoksen ja toivonkipinän paremmasta ja siitä että Lieksassa kannattaa vielä yrittää nostaa kunta jaloilleen.

    Äänestä

  • Kaikki nuo taikaluukut ja maailmanäidit ovat sitä propagandaa, jota on jaksettu jauhaa. Köyhyydessä eli osa meistä ennen kuin täällä oli mamun mamua ja tulee elämään heidän jälkeensä.
    Suomalaisille ensin ja miten paljon tahansa on ja saa olla sinun mielipiteesi. Meitä toisin ajattelevia on runsaasti. Kateus ei poistu, vaikka mamut muuttaisivat kaikki pois. Naapuri sai enemmän ja kaikki on fagdaa. Aika harva todella harkinnanvaraisia toimeentulotukia saaneista niistä erityisesti huutelee.
    Kun taloudellinen köyhtyminen mamujen takia voidaan nähdä julkisista asiakirjoista puppupuheeksi, pitää alkaa puhua köyhdyttävästä yhteishengestä.
    Se on jokaisen omasta asenteesta kiinni. Ei siihen virkamiehiä tarvitse sotkea. Myös erilaisia mielipiteitä ja puolueita kannattavia voi kunnioittaa. Politiikassa mukana olevat näköjään niin myös tekevät. Se parjausteatteri julkisuuteen on vain politikointia. Vihaajajankkaajat ovat haitaksi vain itselleen ja läheisilleen. Muut osaavat jo jättää heidät omiin mehuihinsa.
    Meidän työpaikalla muutama henkilö jauhoi tuota samaa. Aluksi juteltiin ja väiteltiin asiasta, jokainen sai pitää mielipiteensä, mutta vihapuheita ja asiatonta nimittelyä ei hyväksytty. Kaksi vuotta myöhemmin pahin kiihkoilija tunnusti saunaillassa olevansa siitä hyvillään. Oli huomannut, että lapsensakin häpesivät hänen puheitaan.
    Ihan pikkasen on muutakin elämää ja hoidettavia asioita kuin maahanmuutto. Saa siihen näköjään yötäpäivää energiansa käytettyä. Jokainen valitsee elämäntapansa.

    1Äänestä

  • aina.syy.löytyy kirjoitti:

    Kaikki nuo taikaluukut ja maailmanäidit ovat sitä propagandaa, jota on jaksettu jauhaa. Köyhyydessä eli osa meistä ennen kuin täällä oli mamun mamua ja tulee elämään heidän jälkeensä.

    "voidaan nähdä julkisista asiakirjoista puppupuheeksi"

    Mites se julkisuuteen vuotanut tiliote...;)

    Hyvin sanottu ja en paljonkaan anna arvoa näille ikuisille valittajille ja omiin muroihin kusijoille, uskallan myös väittää, että sellaista paikkaa tuskin on olemassakaan, missä hekin olisivat tyytyväisiä. Valittaminen on heidän elämäntapansa, eikä heillä ole mitään vaihtoehtoa tarjota.

    Äänestä

Kun kylän asukkaat mustalaisten ja Simo Hurtan jälkeläisiä niin mitä muuta voi odottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

unohdettu.Lieksa kirjoitti:

Tänään ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä yllä olevan otsikon alla Lieksa oli päässyt taas esille kun esiteltiin Suomen huonoimpia kuntia. Lieksa kuuluu yhden pisteen kuntiin kun alemmaksi ei voi päästä. Parhaat kunnat porskuttelevat viidessä pisteessä. Eipä ollut enää kovin monta Lieksaa huonompaa kuntaa listassa! Lieksa oli sijalla 270. Huonoin oli Hyrynsalmi (297) ja paras Kauniainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu