Bavaria 34-3 tms vs vanhempi yhdellä takahytilla?

Ostamisenvaikeus

Hei

Olemme ostamassa perheelle (2 2) kesämökin korviketta eli mahdollisimman tilavaa, vakaata ja helposti purjehdittavaa purjevenettä. Tilaratkaisut menevät nopeuden ja purjehdusominaisuuksien edelle. Toki veneellä myös purjehditaan mutta ensin tila ja asuttavuus. Lomalla on aikaa purjehtia vähän hitaamminkin.

Alkuperäinen tarkoitus oli etsiä 28-35 jalkainen 1975-1990 valmistettu hyvin pidetty purjevene jossa on edessä ja takana parisänky ja salongissa nukkuisi tilapäisesti vierailevat. Ehtona on, että purjeet ja kone on n. 2000-luvulla uusitut ja kunto muutenkin hyvä. Tällaisia veneitä on aika hyvinkin tarjolla ja varsinkin ruotsista saa 20 000 eurolla jo todella suuren valikoiman ko. laatu paatteja. Suomessa jostain syystä hinnat tuppaa olemaan 30-40 000 euron välissä (toki poikkeuksia löytyy).

Olen alkanut miettimään, että olisko sittenkin järkevämpi ostaa esim. 2000-luvun alun bavaria 34-3 joita irtoaa suomessakin 35-40 000€ (enkä nyt puhu niistä myynnissä roikkuvista 60 000 euron samaisista veneistä). Bavariassa kuitenkin 3 makuuhyttiä ja tilava salonki.

Kaipaisin kokemuksia niiltä joilla on kokemusta molemmista venetyypeistä. Onko vanhassa vara parempi vai olisiko modernimpi Bavaria parempi vaihtoehto?

53

2751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päättämätön

      Jos aiot merelle, on totuttava ajatukseen, että ratkaisut on tehtävä itse. Sitä on hyvä harjoitella maalla.

      • komsikomsa

        Venettä myytäessä hinta on asetettava kohdalleen, muuten ei kukaan soita. Sitä on hyvä harjoitella ennen kuin laittaa myyntiin.

      • asialinjanpurjehtija

        Mihin kysymykseen te veijarit vastaatte?

    • 2000-luvun veneessä on sähköt, moottori, vessat, vesisysteemit jne. varmaankin paremmassa kunnossa. Vanhassa veneessä on helposti korjausvelkaa, mikä pitää hinnassa ja vaivassa ottaa huomioon. Jos lapset on samaa sukupuolta, yksi takahytti riittää kauemmin. 34-jalkaisessa kaksi takahyttiä on ahtaita, mutta kyllä niihin molempiin yksi ihminen mahtuu. Täytyy käydä katsomassa veneitä ja katsoa, mikä miellyttää, eipä siitä sen kummempia ohjeita voi antaa.

    • easy97
      • kurssimeklari

        Ehkä ei ihan 3500 mutta 35000€ olis kohtuullinen avaustarjous, josta sitten pikkusen ylöspäin...

      • Havainnoitsija1

        BlueOceanilla oli myynnissä siistin näköinen ja hyvin varusteltu B34-3. Hp oli 45 te. Hävisi listoilta parissa viikossa.

      • Joakim1
        Havainnoitsija1 kirjoitti:

        BlueOceanilla oli myynnissä siistin näköinen ja hyvin varusteltu B34-3. Hp oli 45 te. Hävisi listoilta parissa viikossa.

        Harmi, että tuolla ei enää näy hintoja myydyistä veneistä. Eipä tietysti ennenkään ollut tietoa siitä oliko listalla näkyvä hinta myyntihinta tai edes viimeinen pyyntihinta, mutta kuitenkin jotain tietoa.

        Saksalaisessa Yacht-lehdessä oli käytetyn testissä ko. vene numerossa 19/2008. Tuolloin hintatasoksi sanottiin 50-70 tonnia ja kehuttiin hyvää arvonsäilymistä. Tyypillisiksi heikoiksi kohdiksi mainittiin sinisen raidan haalistuminen, kaidetolpan jalkojen vauriot (saattaa tulla vuoto, korjaus paremmilla jaloilla), alitehoinen ankkurivinssi, ulkopöytä sopii vain juomien tarjoiluun, vesitankki osassa alikokoinen (150 l, onko alikokoinen?), rullaiso voi kulua enemmän (ei vakiovaruste).

        Myös lyhyehkö istuinkaukalo, maltillinen kevyen tuulen suorituskyky ja pieni ratti saivat haukkuja. Rakennetta kehuttiin tukevaksi, heloitusta kestäväksi, purjeenkatokykyä hyväksi ja tiloja runsaaksi. Merellä sen sanottiin olevan hyvätapainen ja selkeästi matkavene.

        1998-2001 oli tuotannossa ja n. 700 kpl tehtiin.

      • Albinnova
        kurssimeklari kirjoitti:

        Ehkä ei ihan 3500 mutta 35000€ olis kohtuullinen avaustarjous, josta sitten pikkusen ylöspäin...

        Kokeile ja kerro miten meni... Epäilen vahvasti että hyväksytään kun pyynti on yli 60 tonnia... :)

    • Samassatilanteessaollut

      Budjetillasi olisi parasta katsella niitä 80-90-luvun veneitä. Niissäkin isolla takahytillä varustetut menevät yli maksukykysi. Ei ole helppoa, ei.

    • UuttaAlle
      • valk.eiole_väri

        Harmailla kyljillä ehkä saadaan myytyä uutena kevään värinä uusia veneitä kunnes saadaan myytyä taas uutena värinä valkoista kylkeä jolloin harmaa kylki on so last season. 70-luvultahan on jäänyt paljon räikeämpiä runkojen värejä jotka nyt pilaavat koko veneen.

      • MuodikasHiiri

        Hiren harmaat ovat tosi pläsyjä ja ruman näköisiä, toiseksi merenkulun kannalta vaikeampia nähdä suhmurassa jollei/kun ajavat pelkällä moottorilla, häviää alus taustaan....

    • Joakim1

      Siis vene, jossa parisänky keulassa sekä perässä, purjeet ja kone 2000 luvulta. Mikä sellainen on 20 tonnilla Ruotsissa? Ja vielä runsas valikoima? Comfortina 32:n voisi saada 30 tonnilla: https://www.blocket.se/stockholm/Comfortina_32_motor_segel_dynor_varmare_bytt_72082219.htm?ca=11&w=3

      Hiukan myös ihmettelen tuota 35-40 tonnin Bavaria 34-3:sta, kun nopeasti katsottuna ainoa alle 40 tonnin pyynti löytyy Välimereltä. Jos tuollaisen saat ko. hintahaarukalla, saat paljon venettä.

      Huomaa, että toinen takakajuutta on aina kompromissi reilusti alle 40 jalan veneissä. Sen viemä tila on poissa ulkosäilytystiloista ja myös vessasta/navigointitilasta. Ainakin itse olen ollut tyytyväinen yhteen takakajuuttaan, kun suuren säilytystilan ansiosta mukaan saa polkupyörät ja kumiveneen, jota en halua koko matkaa pitää esillä.

    • Ostamisenvaikeus

      Viimeisen vuoden aikana olen nähnyt kaksi kpl 34-3:a suomen markkinoilla joissa PYYNTI ollut 41 000€ tai alle. Ne on myyty kun hinta ollut oikea. Ja juuri blueoceanilla oli jo mainittu 45 000€ pyynti. Ja onhan nettiveneessä parhaillaan Belgian tuonti jossa pyynti 41 000€
      Alankomaat,englanti Saksa akselilla kokoajan tarjolla 40k€.
      Mielestäni 34-3 on siis 35 000-40 000€ vene.

    • Sailorsson

      Olet varmaan ihan oikeilla linjoilla noiden "oikeiden" hintojen kanssa. Monasti tosin käy niin, että kukaan ei viitsi tarjota kymmeniä tuhansia alle pyyntihinnan. - siksi ei tule edes tarjouksia.

      Olen juuri myynyt oman veneeni. Kokemuksen pohjalta tiedän venemarkkinasta, että 2 vuoden myyntityön jälkeen toteununut hinta oli 25% alle alkup. pyyntihinnan. Katsojia oli 3 kaikki kehuivat venettä todella hyväkuntoiseksi, laadukkaaksi jne. viimeinen osti ja kaupat sovittiin nopeasti.

      Nyt olen hakemassa uutta venettä. Näen sen haastavana, että moni vene jota olen käynyt katsomassa on ollut selkeästi huonosti pidetty ja pyynti on ollut korkea. Vaikea lähteä tarjoamaan 60 t€ kun joku pyytää 90 t€.

      Kaveri sopi juuri viime viikolla kaupat yhdestä veneestä ruotsissa. Alkuperäinen pyynti oli ko. veneestä n. 90 t€ sitten hinta laski 80 t€ tasoon ja nyt ovat sopineet kaupat n. 60 t€:llä. Käsiraha on jo maksettu jne.

      Kyllä se vaan niin on, että pyyntihinnat on pyyntihintoja ja myyntihinnat jotain ihan muuta. Aina kanattaa pyytää kovaa hintaa, mutta toivottavasti kukaan ei loukkaannu sekeästi alhaisemmista tarjouksista.

      • Sailorsson

        Niin ja muuten alkuperäiseen kyssärin. Osta se Bava. Sinun spekseillä se on sinulle oikea vene. Ihan sama minkälaisen veneen joku muu haluaa.

      • Pavariantti

        On se kumma että käytettyjen virta Ruotsista ei vaan lopu. Ite olen ostamassa tuota aloittajan "vanha" vaihtoehtoa, tosin vähintään 34ft kokoluokassa, 20-35 vuotta saisi olla ikää. Useita ylihinnoiteltuja on jo käyty katsomassa Suomessa, suurin osa vieläpä niin likaisia että ihmetyttää. Ovatko myyjät tosissaan? Ruotsista olen hakenut kaksi venettä, ja luulin että lopulta Suomen markkina olisi sopeutunut, mutta ei. Laman aiheuttama hintojen lasku näkyy hyvin jo välittäjien, mm. Blueocean hintapyynneissä, vaikka heidänkin listoilla roikkuu ylihinnoiteltuja.
        Jännä tyyli muuten tuolla välitysfirmalla, suurin osa ilmoituksista on hyvin niukoilla tiedoilla, ja kuvat ovat mitä sattuu ja niitä on vähän. Vrt. esim Båtagentin ilmoituksiin, niissä runsaasti kuvia sisältä ja ulkoa, varusteluettelot jne, esim. tämä pari vuotta sitten myyty: http://www.boatagentsweden.com/1873 vrt. esim. tämä Blueoceanin listoilla pitkään roikkunut: http://www.blueocean.fi/valitys/p1606/Iso_Scylla.php - voi hyvää päivää, mitä infoa antaa kuva jossa joku soutaa jollalla? Ja kannattaisi hommata järkkäri jossa laajakulmaobjektiivi :-/ Mutta tietysti jos kauppa käy riittävästi tuolla tyylillä, niin antaa mennä vaan...

        Joten parin viikon päästä pidetään kevätloma Ruotsissa, veneen myyjiä tapaillen. Kaksi edellistä purjevenettäni olen Ruotsista ostanut, on sielläkin huonokuntoisia "ei pitkällä tikullakaan..." -veneitä, mutta kaksi kertaa on onnistanut sen hyvän ja halvan yksilön löytäminen. Niiden hankintaa ennen, kuten nytkin, käytiin Suomen tarjontaa läpi, kummallakin kertaa potkimassa kymenkuntaa köliä. Ei vaan onnistunut, enkä viitsi lähteä katsomaan venettä jossa hintapyynti on selkeästi yläkanttiin. Jos myyjän ja ostajan näkemys veneen hinnasta kohtaa, niin on parempi mieli. En vaan ilkeä tehdä tarjousta joka on puolet pyyntihinnasta, pieni tinkiminen on eri juttu. Tosin Ruotsista ostettiin toinen pyyntihinnalla ja toisessa tingittiin 5% pyynnistä, oikein hinnoitellusta hyvin pidetystä veneestä on ilo tehdä kauppaa!

        Yksi selkeä ero Ruotsin ja Suomen vanhoissa purjeveneissä: Ruotsissa purjeet ja muu varustus voi olla päivitetty, mutta kone on usein alkuperäinen, mahdollisesti peruskorjattu. Suomessa vaihdetaan herkemmin uusi kone, ja purjeet taas ovat mitä sattuu... Yksi selitys 80-luvun elintasoero, Ruotsissa usein koneet ovat uutena jo makeavesijäähdytteisiä, onko purjehduskulttuuri toinen tekijä...?

    • Longkeelman

      Jos ostat vanhemman Bavan tsekkaa todella tarkkaan kriittiset paikat, kuten kansiheloituksen ja kölin kiinnitys. Jälkimmäisen kohdalla asiantuntija voi osoittautua hyväksi sijoitukseksi. Mahdolliset piilevät vauriot pitää tsekata ja koputella huolellisesti. Koskee tietysti muitakin lattapohjapursia, joita ei ole suunniteltu meidän kivikkoisille vesille.

      • bavantarkastaja

        Miten ohjeesi poikkeaa jonkun muun merkkisen, saman ikäisen veneen kohdalla? Eikö näitä tarkistuskohteita tarvitse silloin ottaa huomioon?

    • Ostapois2

      Heippa 34-3.
      Mulla on ao. vene ja olen tosi tyytyväinen. Takakajuutatkin ovat riittävät kahdelle hengelle.
      Veneeseen on tosin tehty mm. kaidetolppa ja peräsinremontti. Sitten kun vielä vaihdetaan s-vetolaitteen kumi ja srayhood, uusitaan hieman purjeita ja mittareita, niin nelosella alkavilla hinnoilla ei tule kauppoja.
      Kannattaa todella tarkkaan ottaa selvää, mitä alkuperäiskuntoisen ulkomaantuontiveneen todelliset kustannukset ovat puuttuvine lämmittimineen, riittävine septeineen ja telakointivarusteineen, jos on tiukalla budjetilla liikkeellä. Ja tässä tarkoitan seuraavan kolmen-neljän vuoden venerahoitusta, enkä vain tämän kevään ostohintaa.

      Ao. veneen heikoin lenkki on todellakin nuo kaidetolpat. Ne on pultattu kahdella pultilla kannen läpi, joista toinen paksumpi on kaidetolpan alla. Mutterin alla on ihan onneton aluslevy, joka painuu kannen alla sisään ja tolppa alkaa heilua ja vuotaa.
      Kaikkien kaidetolppien kiinnnitykseen pääseen kaappeja hieman purkamalla käsiksi, mutta homman tekee todella haastavaksi kaidetolppien hapettuminen kiinni jalkoihinsa.

      Kummempia laatupuutteita en ole löytänyt. Lakkaus on paikoin tosi ohut. Kannattaa katsoa etenkin sisääntulon ja portaiden puuosien kunto. Eurooppalaisissa yksilöissä ne oli monessa jo lopullisesti pilalla. Sitloodan tiikit ovat istuinten osalta vain vaneriin liimattua viilua. Alusvanerit voivat olla vettyneet ja kupruilla. Ihan korjattavissa, mutta yllättävän työlästä ja kallista lystiä.

      Olen ollut mukana muutamassa 15-20v. vanhan eurooppalaisen sarjatuotantoveneen laittamisessa kuntoon. Kaikki ne enemmän tai vähemmän rakennussarjoja on. Kaikki riippuu tietysti omasta vaatimustasosta, mutta 15 tonnia saa heittämällä menemään mihin tahansa veneeseen. Se kannattaa ottaa hinnoittelussa huomioon.

      Eikun tarkkana kaupoille..

    • ostamisenvaikeus

      Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä ja mielipiteistä.

      Pavariantin näkemykset ruotsinmarkkinoista olen kuullut myös ystäviltä, jotka ovat veneensä sieltä hakeneet (enemmän kuin 2 kpl). Ovat lähtökohtaisesti siistimmässä kunnossa. Jokainen netissä pärjäävä voi allekirjoittaa varsinkin vanhempien veneiden selvästi halvemmat hinnat... itse taidan hintoja seurata jo ihan harrastuksena mutta vuoden 2016 heinä-syyskuussa blocketissa oli tarjolla mm.:
      - 3 kpl albin novaa alle 21 000 euron pyyntihintaan. Suomessa hp.t 35-45 000€???
      - Samaan aikaan 4 kpl Mamba 34 tai 341 veneitä pyyntihaarukassa 15 000-23 000€. Suomessa pyydetään Mamba 29:stä 28 000€ joita ruotsissa vilisee koko kesän 10 000-15 000 haarukassa... samassa hintaluokassa muuten myydään Mamba31:kin.
      - Maxi95 pyynnit lähtee ruotsissa 12 000€ ja niitä on kesällä paljon alle 20 000€... suomessa huudellaan 30 000€...
      - Tänä vuonna ruotsinmarkkinoilta myyty 2 kpl albin stratusta joissa pyynti oli 25 000€ ja kunto näytti kuvista hienolta. Samaan aikaan suomessa pudotettiin stratuksen pyynti hinta 49 000 eurosta 39 000€. Kehtaako mennä veistelemään kauppoja 23 000 euron avauksella. Tosin sen verran monta nettiveneen venettä on jo nähty ettei näkemättä kannata tarjota mitään huonon kuntonsa vuoksi.

      Juurikin ylläolevan hinnoitteluongelman vuoksi olemme alkaneet harkitsemaan tuota 2000-luvun Bavariaa sillä niitä ilmaantuu suomessakin 40 000 lähtöhintaisina mutta jos niiden päälle joutuu korjailemaan 10-15k€ niin sitten vaihtoehdoksi jäänee vanhemman veneen haku ruotsista . Tosin emme ole vielä niitä "bavarioita" käyneet katsomassa kun alun perin tarkoitus oli löytää sopiva vanhempi vene ruotsin hintatasolla.

      Joku kysyy miksi emme ostaneet viime kesänä noita ruotsin pyyntejä, oma myytiin vasta syksyllä (nettiveneen halvin, ruotsin normaalia hintatasoa).

      Sailorssonin kanssa hyvin samoilla linjoilla. Tuntuu että veneiden myyjät ovat kovin iloisia jo pelkästä puhelusta. Lisäksi monet myyjät ovat olleet jo purjehdusuransa päättäviä. Lieneekö veneiden huono kunto ollut iästä johtuvaa.. jos veneeseen nousu ja kajuuttaan kiipeäminen tuottaa silminnähden vaivaa niin eipä niitä jakseta huoltaakaan. Mutta on niitä hirveitä nähty myös keski-ikäisillä myyjillä.

      Onneksi kesällä satamissa näkee hienoja ja hyväkuntoisia purjeveneitä kaikissa ikäluokissa. Meillekin vene löytyy, ennemmin tai myöhemmin.

      Mutta kiitos kaikista vinkeistä, niitä saa laittaa myös lisää.

      • Joakim1

        Aluksi sanoit ehdoiksi purjeet ja kone 2000-luvulta. Oliko nuo esimerkkisi sellaisia? Nyt näyttää Blocketissa olevan kolme Novaa, yhden pyynti 27 tonnia kahden muun n. 40 tonnia. Tuossa halvimmassa oli alkuperäinen kone ja ainakin isopurje vanha. Kahdesta muusta puuttui tarkempi kuvaus varusteista, mutta kummassakaan ei mainittu uutta konetta.

        Mamba 34(1):iä tuolla on kaksi, pyynnit 29 ja 33 tonnia. Molemmissa vanha kone ja toisessa ilmeisesti vanhat purjeetkin.

        Maxi 95:ia kaksi, molemmissa pyynti 24 tonnia. Toisessa moottori 2009 toisessa alkuperäinen 70-luvulta. Kummassakaan ei mainintaan purjeiden iästä.

        Eli oliko noissa eroa oleellista eroa Suomen hintoihin? Joskus aina tulee halpoja yksilöitä vastaan. Joko ne ovat hyvin huonokuntoisia tai sitten ne menevät hetkessä. Seurakaverin veneestä maksettiin selvästi yli pyynnin viime kesänä, mutta pyynti oli kieltämättä halpa. Kumpia nuo mainitsemasi erittäin halvat hinnat olivat?

      • Voikkaanhurmuri

        "Seurakaverin veneestä maksettiin selvästi yli pyynnin viime kesänä, mutta pyynti oli kieltämättä halpa".

        Siis kaveri pyysi venestään esim. 30000 mutta ostaja työnsi tilille väkipakolla 35000?

        Vai oliko kyse huutokaupasta ja tarkoitit lähtöhintaa?

      • Joakim1
        Voikkaanhurmuri kirjoitti:

        "Seurakaverin veneestä maksettiin selvästi yli pyynnin viime kesänä, mutta pyynti oli kieltämättä halpa".

        Siis kaveri pyysi venestään esim. 30000 mutta ostaja työnsi tilille väkipakolla 35000?

        Vai oliko kyse huutokaupasta ja tarkoitit lähtöhintaa?

        Kiinnostuneita ostajia oli useampia ja lopullinen ostaja maksoi enemmän kuin pyyntihinta ilmoituksessa oli. Ei ollut huutokauppa, mutta kaipa sen voi sanoa muodostuneen sellaiseksi. Muistaisin summien olleen hyvin lähellä mainitsemiasi.

        Vastaaviahan kuulee melko usein tapahtuvan asuntokaupoissa. Tuttu ehti tarjota kahdesta asunnosta yli pyydetyn, mutta joku muu tarjosi vielä enemmän. Tosin tuosta on jo useampi vuosi aikaan.

    • Ostamisenvaikeus

      Esimerkit oli viime kesältä. Ruotsissakin väärin hinnoitellut veneet roikkuvat markkinoilla.
      Tämän vuoden puolella kaksi Maxi 95:sta on tullut 125000kr ja 130000kr ja molemmat myyty. Sama ne kaksi albin stratusta.
      Hinta oikea = kauppa käy

      • Joakim1

        Et edelleenkään ole vastannut kysymykseen oliko noissa 2000-luvun kone ja purjeet. Maxi 95 on niin vanha vene, että kunto voi olla todella surkea. Vai oletko siis sitä mieltä, että hyväkuntoisen 2000-luvun koneella ja purjeilla varustetun Maxi 95:n normaali kauppahinta on 130 000 kr tai vähemmän?

      • Joakim1
        Joakim1 kirjoitti:

        Tässä vielä Ruotsissa toteutuneita kauppahintoja vuodelta 2016 (lähde: sailguide.com):
        Mamba 34 1977 239 000 kr
        Maxi 95 1976 220 000 kr

        Joku ostaja-myyjä pari on siis ollut kovasti sitä mieltä, että oikea hinta on yli 20 tonnia noista, vaikka vanhoja ovatkin.

    • eisejokapyytää

      Suomen- sekä Ruotsin markkinoilla "ylihinnoitellut" veneet eivät mene kaupaksi. Ruotsin markkina eroaa siinä, että Ruotsalaiset hinnoittelevat veneensä huomattavasti useammin siten että se todella menee kaupaksi. Sama ilmiö esim. nettiveneessä on erittäin harvinainen. Joku mainitsi Mamban joten laitetaan sopivasti jolle kulle vinkki edullisesta veneestä:

      Nettivene: Mamba29. Kone alkuperäinen. Kaikki varusteet alkuperäisiä paitsi rullagenua vm.2011. Hintapyynti myyjän mukaan erikseen mainittu edulliseksi: 26 000€. Siisti hieno vene, ei siinä.

      Blocket: Mamba29. Kone alkuperäinen. Isopurje 2014, webasto 2005, kuuden kuvan perusteella siistikuntoinen. Hintapyynti 80 000kr eli 9 000€

      Tässä vielä linkki kun kuitenkin alkaa epäileväisten vanhojen veneomistajien huutelu ...ja tuo suomen Mamba löytynee pitkään listoilta

      https://www.blocket.se/stockholm/Mamba_29_72228181.htm?ca=2&w=3

      Tulee väkisinkin mieleen Vintiöiden vanha sketsi jossa Veijonen menee ostamaan koko rahalla soneran osakkeita ja saa pankkitiskiltä "idiootti hatun" kaupanpäälle.

      • mihin.vertaa

      • Joakim1

        Onhan noissa kuitenkin kohtuu paljon eroa. Toinen 80-luvun alkupuolelta (83?) ja 8 hv koneella, joka on ollut alunperin raakavesijäähdytteinen ja muunnettu tarvikesarjalla makeavesijäähdytteiseksi. Toinen otettu käyttöön 90 ja 18 hv alusta alkaen makeavesijäähdytteisellä koneella. Kunnosta on vaikea sanoa, mutta eihän tuo ruotsalainen pommilta näytä.

        Aika monessa veneessä on tehty melko suuriakin muutoksia tuotannon aikana, jolloin uudemmat yksilöt ovat merkittävästi vanhempia kalliimpia, vaikka sinänsä ei ole juuri merkitystä onko vene 27 vai 34 vuotta vanha. En tiedä Mamban osalta onko eroja.

      • Verkussonni

        Purjeveneessä koneen ikä tuntuu olevan monille tärkeä kysymys. Tietysti jos on merivesijäähdytys, ikä tuntuu, mutta jos lämmönvaihtimella, niin mikä ihme sen koneen lopettaisi? Minulla on 59 vuotta vanha traktori jossa on alkuperäinen kone :-o enkä yleensäkään tiedä 70-80 lukujen traktoreita paljon myynnissä "uudella koneella". Niissä käyttötunteja on kuitenkin paljon enemmän kuin purjeveneen apukoneella. Ja jos traktorissa moottori vetelee viimeisiään, niin tehdään peruskorjaus, jonka jälkeen taas 10 000 tuntia menee ilman suurempia huolia.

        Miksi siis merimoottori pitää vaihtaa, miksi sitä ei peruskorjata?

      • Joakim1
        Verkussonni kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Hyvin suuri osuus 70- ja 80-luvun pienistä dieseleistä on raakavesijäähdytteisiä. Niissä on jo yleensä ollut tähän mennessä ongelmia korroosion kanssa. Vaikkapa monista 1GM:stä on kansi vaihdettu sen syövyttyä puhki. Muitakin syöpyviä osia on.

        Makeavesijäähdytteisissäkin koneessa on raakaveden kanssa kosketuksissa olevia osia ja saattaahan kone saada ulkoisestikin päällensä vettä. Seurakaverin vasta hiukan yli kymmnevuotiaasta koneesta meni öljypohja puhki ilmeisesti edellisen omistajan laiminlyöntien takia.

        Se ettei moottoreita juuri peruskorjata liittyy varmasti sen työläyteen ja hinnoitteluun. Jos tilaa homman, muodostuu moottorin irrottamisesta ja takaisin tuomisesta suuri kustannuserä. Todennäköisesti enemmän kuin itse peruskorjauksesta ja siten hintaero uuteen on pieni.

        Traktorin voi ajaa huoltoon ja traktorien omistajat ovat varmasti keskimäistä parempi mahdollisuus tehdä suuri osa työstä itse. Traktoriin tuskin myöskään voi helposti vaihtaa uutta selvästi suurempitehoista tai muuten parempaa moottoria. Uskoisin myös traktorikorjaamojen hinnoittelun olevan selkeästi halvempaa kuin venekorjaamoiden. Traktorrein moottorit lienevät myös arvokkaampia suuremman tehonsa takia kuin tyypilliset 6-30 hv purjevenemoottorit.

      • öljyssä

        Minkälaisen laiminlyönnin seurauksena öljypohja puhkesi?

      • Joakim1
        öljyssä kirjoitti:

        Minkälaisen laiminlyönnin seurauksena öljypohja puhkesi?

        Ruostui ilmeisesti ulkopuolelta. Merivettä konetilassa?

      • Joakim1 kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Hyvin suuri osuus 70- ja 80-luvun pienistä dieseleistä on raakavesijäähdytteisiä. Niissä on jo yleensä ollut tähän mennessä ongelmia korroosion kanssa. Vaikkapa monista 1GM:stä on kansi vaihdettu sen syövyttyä puhki. Muitakin syöpyviä osia on.

        Makeavesijäähdytteisissäkin koneessa on raakaveden kanssa kosketuksissa olevia osia ja saattaahan kone saada ulkoisestikin päällensä vettä. Seurakaverin vasta hiukan yli kymmnevuotiaasta koneesta meni öljypohja puhki ilmeisesti edellisen omistajan laiminlyöntien takia.

        Se ettei moottoreita juuri peruskorjata liittyy varmasti sen työläyteen ja hinnoitteluun. Jos tilaa homman, muodostuu moottorin irrottamisesta ja takaisin tuomisesta suuri kustannuserä. Todennäköisesti enemmän kuin itse peruskorjauksesta ja siten hintaero uuteen on pieni.

        Traktorin voi ajaa huoltoon ja traktorien omistajat ovat varmasti keskimäistä parempi mahdollisuus tehdä suuri osa työstä itse. Traktoriin tuskin myöskään voi helposti vaihtaa uutta selvästi suurempitehoista tai muuten parempaa moottoria. Uskoisin myös traktorikorjaamojen hinnoittelun olevan selkeästi halvempaa kuin venekorjaamoiden. Traktorrein moottorit lienevät myös arvokkaampia suuremman tehonsa takia kuin tyypilliset 6-30 hv purjevenemoottorit.

        Veikkaan, että isoin ero on siinä, että traktorien moottorit on erittäin hyvin tunnettuja, ja joka kylästä löytyy niille joku osaava mekaanikko, joka laittaa kuitille vain isommat hommat, ja varakoneita löytyy paljon. Vanhat traktorit ei ole enää oikeassa työssä, joten rasitus on kevyempää ja tunteja tulee vähän. Venemoottorit joudutaan viemään ammattimiehille, joilla on laskutusta 50 eur/ h. Kun katselee uudempia traktoreita, aika monessa on joku remontti tehty esim. vaihteistoon, eli kyllä niissäkin vikoja tulee, kun tehdään paljon töitä traktorilla. Veneeseen voi olla vaikea löytää vanhaa vaihteistoa, eikä uusi ehkä käy ja on kallis.

      • Bossu kirjoitti:

        Niin, ja vielä on eroa siinä, että traktoriosat on halpoja, kun taas vaikka Volvo Penta-osat on niin kalliita, että ilmeisesti tarkoitus on saadakin ihmiset mieluummin ostamaan uusi kone.

      • B34
        Verkussonni kirjoitti:

        Purjeveneessä koneen ikä tuntuu olevan monille tärkeä kysymys. Tietysti jos on merivesijäähdytys, ikä tuntuu, mutta jos lämmönvaihtimella, niin mikä ihme sen koneen lopettaisi? Minulla on 59 vuotta vanha traktori jossa on alkuperäinen kone :-o enkä yleensäkään tiedä 70-80 lukujen traktoreita paljon myynnissä "uudella koneella". Niissä käyttötunteja on kuitenkin paljon enemmän kuin purjeveneen apukoneella. Ja jos traktorissa moottori vetelee viimeisiään, niin tehdään peruskorjaus, jonka jälkeen taas 10 000 tuntia menee ilman suurempia huolia.

        Miksi siis merimoottori pitää vaihtaa, miksi sitä ei peruskorjata?

        Olin itse hankkimassa B34 venettä Englannista. Vaihtoehdot olivat kaikki charter käytössä olleita. Myyjän edustaja sanoi koneiden kestävän n. 5v johtuen jokien vuorovesissä ajelemista merelle pääsemiseksi. Kysyinkin eräästä 2000 mallisesta, jossa ilmoitettiin kone uusituksi 2005, että kun nyt on vuosi 2011, niin mitä se tarkoittaa. Vastauksena oli vaan että kone on taas vaihtokunnossa !!!! No, itse satuin löytämään vastaavan veneen Suomesta, ja tyytyväisiä ollaan oltu.

      • Makeeeta
        B34 kirjoitti:

        Vuorovesijäähdytteistä ei siis ainakaan kannata ostaa :-o

      • vuorovesitettyä
        B34 kirjoitti:

        Olin itse hankkimassa B34 venettä Englannista. Vaihtoehdot olivat kaikki charter käytössä olleita. Myyjän edustaja sanoi koneiden kestävän n. 5v johtuen jokien vuorovesissä ajelemista merelle pääsemiseksi. Kysyinkin eräästä 2000 mallisesta, jossa ilmoitettiin kone uusituksi 2005, että kun nyt on vuosi 2011, niin mitä se tarkoittaa. Vastauksena oli vaan että kone on taas vaihtokunnossa !!!! No, itse satuin löytämään vastaavan veneen Suomesta, ja tyytyväisiä ollaan oltu.

        Etkö pyytänyt selitystä?

    • eisejokapyytää

      Niin... miksi en?

    • HeiHaloota

      Traktorinmoottorit?! Omassa vanhassa purkkarissa vanha raakavesijäähdytteinen Yanmari. Edelleen pelittää hyvin, enkä aio investoida mitään ennen kuin hajoaa, normaalit vuosihuollot teen. Takakaiteessa pieni peräprutku jonka saa kiinni uimaportaisiin "hätätilanteessa". Ihmeellinen etukäteis-panikointi ihmisillä? Jos on purjeet ja ankkuri, niin mikä on pahin skenaario mihin voi ajautua? Eri juttu jos ois vanha laskuvarjo tai huonosti liitävä lentokone! Ei tulis mieleenkään vaihtaa varmuuden vuoksi moottoria johonkin veneeseen!!?

      • Osuit naulan kantaan !

      • pahin.olisi

        Pahin skenaario, mihin voi ajautua on se, että moottorille tulee tunnit täyteen juhannuksenalusviikolla. Kerran koneesta on mennyt kansi syyskuussa ja kerran potkurista lähtenyt lapa kesken lomapurjehduksen. Kansi meni laiturista lähtiessä, mutta viikkokisaan mentiin siitä huolimatta. Seuraavana päivänä kansi tilaukseen ja yksi viikonloppu kai silloin jäi väliin. Potkurin lapakin lähti laiturista irrottautuessa, mikä ei lopulta päivän suunnitelmaa muuttanut. Seuraavana päivänä silti sovin lähimmän telakan kanssa nostosta ja Matkahuolto toimitti uuden potkurin sinne. Ilman moottoria selviää kyllä, mutta monet satamat ovat ilman sitä aika hankalia. Kyllä kesä on osittain pilalla, jos suurimman osan siitä on ilman moottoria.

        Toissavuonna laskin vuosia ja päättelin kannen olevan taas menossa lähivuosina. Koska uusi kansi olisi ollut iso osa uuden moottorin hinnasta, vaihdoin moottorin toimivana varmuuden vuoksi. Vanha meni vielä kaupaksi ja ostajaa varoitin tilanteesta. Kansi puhkesikin uudella omistajalla toiseen starttiin.

      • malli.ja.aika

        Montako vuotta kansivälisi oli, ja mikä kone?

      • pahin.olisi
        malli.ja.aika kirjoitti:

        Montako vuotta kansivälisi oli, ja mikä kone?

        Bukh, 20 v vaihtoväli. Vaihtui sitten halvempaan ja kevyempään. Silti piti ottaa numeroa tarvetta isompi ettei niin suurta muutosta moottoripukkiin tarvinnut tehdä.

      • Cylinderhead
        pahin.olisi kirjoitti:

        Pahin skenaario, mihin voi ajautua on se, että moottorille tulee tunnit täyteen juhannuksenalusviikolla. Kerran koneesta on mennyt kansi syyskuussa ja kerran potkurista lähtenyt lapa kesken lomapurjehduksen. Kansi meni laiturista lähtiessä, mutta viikkokisaan mentiin siitä huolimatta. Seuraavana päivänä kansi tilaukseen ja yksi viikonloppu kai silloin jäi väliin. Potkurin lapakin lähti laiturista irrottautuessa, mikä ei lopulta päivän suunnitelmaa muuttanut. Seuraavana päivänä silti sovin lähimmän telakan kanssa nostosta ja Matkahuolto toimitti uuden potkurin sinne. Ilman moottoria selviää kyllä, mutta monet satamat ovat ilman sitä aika hankalia. Kyllä kesä on osittain pilalla, jos suurimman osan siitä on ilman moottoria.

        Toissavuonna laskin vuosia ja päättelin kannen olevan taas menossa lähivuosina. Koska uusi kansi olisi ollut iso osa uuden moottorin hinnasta, vaihdoin moottorin toimivana varmuuden vuoksi. Vanha meni vielä kaupaksi ja ostajaa varoitin tilanteesta. Kansi puhkesikin uudella omistajalla toiseen starttiin.

        Paljonko kansi maksoi?
        Asennekysymys tuo moottorihomma, yks Ilmari kiersi Skandinavian (myötäpäivään) ja olikos se Vienanmerellä vai Äänisellä kun Janmarin kansi petti. Mutta niin vain kekseliäästi homma hoitui ja reissu tuli tehtyä. Vene-lehdessä oli tästä kolmeosainen matkakertomus aikanaan.

      • pahin.olisi
        Cylinderhead kirjoitti:

        Paljonko kansi maksoi?
        Asennekysymys tuo moottorihomma, yks Ilmari kiersi Skandinavian (myötäpäivään) ja olikos se Vienanmerellä vai Äänisellä kun Janmarin kansi petti. Mutta niin vain kekseliäästi homma hoitui ja reissu tuli tehtyä. Vene-lehdessä oli tästä kolmeosainen matkakertomus aikanaan.

        Uuden kannen hinta on muistaakseni päälle kaksi tonnia. Lisäksi olisi pitänyt vaihtaa kampiakselin stefa ja pakosarjan vaihto olisi tullut vuoroon pian kannen vaihdon jälkeen. Kustannukset siis muutaman vuoden tähtäimellä ainakin puolet uuden moottorin hinnasta ja silti käsissä olisi vain 80-luvun raakavesijäähdytteinen moottori.

        Moottorin pettäminen ei matkantekoa keskeytä. Olen kyllä sen Vene-lehden jutun lukenut, mutta en yksityiskohtia muista. Kuitenkin vaikkapa Saimaan kanava on ilman jonkinlaista konetta tekemätön paikka. Ja normaalilla lomapurjehduksella jää moni satama käymättä. Silti aivan omasta kokemuksesta tiedän, mistä on kyse, kun myös moottoritonta venettä purjehdin.

    • PäivitysItselläEdessä

      Mielenkiintoinen ketju. Mietin vain että miten kolme kajuuttaa toimisi noin "pienessä" veneessä mutta sitten tajusin pohjakuvasta että veski olikin siirretty eteen. Tosin kovia on pyynnöt:
      http://dansksejlogmotor.dk/baade/bavaria-34-4/

      • Sopii-monelle

        Hintapyyntö oli kovan puoleinen, mutta nyt vene on jo myyty. Nuo 2000-luvun alkuvuosien Bavariat ovat haluttuja veneitä lomapurjehduksiin. Tilavia, hyvin suunniteltuja ja luotettavalla tekniikalla varustettuja.

      • Histokriitikko
        Sopii-monelle kirjoitti:

        Hintapyyntö oli kovan puoleinen, mutta nyt vene on jo myyty. Nuo 2000-luvun alkuvuosien Bavariat ovat haluttuja veneitä lomapurjehduksiin. Tilavia, hyvin suunniteltuja ja luotettavalla tekniikalla varustettuja.

        Jo myyty ja jo pari vuotta sitten joka osin selittää älytöntä hintapyyntiä.

      • Suntanofmineforeward

        Hei päivitysitsellä... laita kuukkeliin hakuehdoksi vaikka viimeisen kuukauden aikana julkaistut, niin saat paremman käsityksen hintatasosta, ja myös tiedon veneistä jotka ovat myynnissä. Vaikka tuosta linkistä http://kleinanzeige.focus.de/boote/bavaria-34-3.html
        saa käsityksen että pyynnit ovat siellä 40 k€ huitteilla jotkut toivotaantoivotaan tapaukset, joiden ilmoitusten hinnat eivät kerro mitään veneiden kauppahinnoista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3481
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      185
      1567
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1297
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1162
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      48
      786
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe